Mikähän on miehellä vaikuttimena?
Olemme olleet avopari kolme ja puoli vuotta. Liikkuneet hyvin tiiviisti yhdessä ja asuneet saman katon alla koko seurustelumme ajan. Tutustuin työpaikassani erääseen naiseen jonka kanssa aloimme viihtyä kolmistaan oikein hyvin. Aloin huomata pieniä vihjauksia ja kiinnostusta heidän välillään, mutten tehnyt asialle mitään koska se oli siinä vaiheessa vielä melko viattoman oloista. Yht'äkkiä pahan riidan jälkeen mies katoaa kotoa ja löytyy kaverini luota seuraavana aamuna. Koitamme sopia ja kuitenkin parin päivän päästä mies sanoo tarvitsevansa aikaa miettiä suhdettamme koska häntä vaivaa todella pahasti kaksi vuotta sitten tapahtunut minun yhdenillan juttuni(Josta ei ole koskaan puhuttu). Ihan noin yht'äkkiä, kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen hän nostaa kissan pöydälle. Jälkeenpäin ajatellen se oli hyvä tekosyy päästä pois luotani hetkeksi ja saada samalla minut tuntemaan syyllisyyttä. Etten soittelisi hänen peräänsä heti. Hän siis jää sopivasti kaverini luo noin viikoksi ja muistaa aina välillä soittaa että jääkin vielä vähäksi aikaa. Hmm, minua alkaa vituttaa. Kunnolla ei nimittäin selitetä, edes "ystäväni" ei patista miestä puhumaan asiasta minun kanssani vaan vaikenee eikä pidä minuun minkäänlaista yhteyttä. Kahden viikon ajan mies on ystäväni luona ja kaksi yötä minun luonani nukkumassa. Olen tässä vaiheessa niin helvetin vihainen etten pysty puhumaan hänen kanssaan. Äidilleni ja veljelleni hän on selittänyt meillä olevan ryppyjä rakkaudessa ja minun olevan todella mustasukkainen. Mutta eipä tee asialle mitään. Ihmettelee vain tökerösti miksi olen niin allapäin ja kiukkuinen ja painuu korjaamaan autostani yhden osan ja sen jälkeen kahdeksi yöksi ystäväni luokse "kylpyyn" ja "suihkuun". Muutenkin hän puhuu jatkuvasti tästä naisesta, saa yllättäin "lahjoituksena" tämän vanhan auton, he soittelevat ja tekstittelevät keskenään päivittäin, viettävät myös päivisin rutosti aikaa keskenään ja onpa mies innostunut kahden viikon aikana ostamaan jopa 40e puheaikaa (Normaalisti ostaa kerran pari vuodessa nenäänsä nyrpistellen) ja uuden hienon puhelimen. En ole enää puhunut kaverilleni, en edes katso häntä jos tapaamme (Töissä) eikä hän reagoi mitenkään. Minä ainakin hänen asemassaan vaatisin selitystä kovaan ääneen jos heidän pikku suhteensa oikeasti olisi viaton. Tämän viikon alussa laitoimme epäsuorasti poikki suhteemme, mies meni kolmeksi yöksi tämän naisen luokse ja minä olen alkanut pikkuhiljaa saada päätäni selkiämään. Alan päästä jo omille jaloilleni ja olen valmistautunut elelemään yksikseni. Mutta tänään tulee puhelinsoitto ja mies pyytää tulla käymään ja juttelemaan koska "pitäisi varmaan tästä (Naisen luota) alkaa lähtemään jonnekin suuntaan".. PRRKLE!
Tuli vain mieleen että onko tämä akka nyt sitten heittänyt miehen ulos vai onko mies kyllästynyt? Jokatapauksessa, minua on loukattu niin pahasti etten voi enää kuvitellakaan jatkavani suhdetta. Kukaan ei edes tämän kuluneena aikana selittänyt minulle mikä on homman nimi. Tuli mieleen vain että "minut on vaihdettu lennosta" eikä kukaan ole vain vaivautunut kertomaan. Odoteltu niin kauan että minä pistän poikki, pidetty minua varalla niin kauan kuin jaksan sietää. Annettu minun saada selville itse kun ei ole kummallakaan kanttia sanoa suoraan, mikä olisi loukannut himpun verran vähemmän.
Yrittääkö hän nyt saada minua takaisin, eikä itse tajua että on satuttanut niin pahasti etten halua edes nähdä häntä. Vai yrittääkö lopullisesti repiä minut rikki juuri kun olen pääsemässä taas jotenkin jaloilleni usean viikon raastavan epätietoisuuden ja hurjan mustasukkaisuuden jälkeen?
Vai pitääkö hän tätä edellämainittua tekoaan oikeutettuna koska minulla oli kaksi vuotta sitten yhden illan juttu. Eli odottaako hän kirkkain silmin että avaan kotioven ja paijaan?
Ja miksei hän nostanut kissaa pöydälle silloin vuosia sitten, vaan vasta nyt kun se sopi hänen tarkoituksiinsa? Enkä sitäpaitsi tiedä vaikka hän olisi hyppinyt aiemminkin muiden naisten luona, koska en ole pitänyt miestä narussa ja vahtinut hänen jokaista askeltaan tai kavereidensa kanssa juhlimisiaan, jotka joskus kestävät useampia päiviä.
En silti halua loukata, haluan vain olla rauhassa näiltä molemmilta, mutta mitä jos mies ilmestyy oven taakse, suuttuu kun en ota häntä takaisin ja alkaa riehumaan?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos asunto on sinun, vaihdata lukko, pakkaa miehen kimpsut ja käske hakea oven takaa. Riittää kyllä puheenvuoroksi tuossa piirileikissä.
Ota rauhalisesti vaan mikäli yhtään kykenet.Mitä enemmän sinä raivoat tai olet onneton sen pahempi kokonaisuutta ajatellen.Anna sen ukkos olla siellä:tuollainen romanssi kyllä menee ohi.Mitä "coolimmin"olet,sitä enemmän mies alkaakin rauhoittua...Kokemusta on.Jos oltaisiin Italiassa,ruovat viis veisaisivat ja ottavat ukon avosylin vastaan sitten kun saapuu.Hoida itseäsi tämän aikaa.Arvaas kuinka sitä toista naista suututtaa kun sinua ei...
Niilä "pikku seikkailuilla" on taipumus jäädä kaivertamaan.Ukkosi on ehkä kostoretkellä ja ihastui kaveriisi.Oli miten oli,niin laita äijä taipaleelle.Ei sitä viikojen jälkeen tulla selvittämään,että kyse oli pelkästä erehdyksestä.