Ongelmani on jo jatkunut pitkään, olen seurustellut 6v mieheni kanssa, ja odottanut milloin hän miehistyy ja alkaa elämään "meidän elämää" ei lapsuudenkodin...
On pidemmänpäälle erittäin turhauttavaa kun päätökset tehdään hänen perheensä, isän ja siskojen perheiden mukaan. Puhuessaan heistä mieheni pitää heitä jotenkin ylemmällä arvoasteella kuin minua(meitä).
Hyvänä esimerkkinä tästä on eräs hiljattain tapahtunut tapauksemme; mieheni oli luvannut viettää kanssani 1kk loman, kaukotöidensä vuoksi jouduimme olemaan paljon erossa joskus kaksikin viikkoa putkeen.
Lohdutukseksi sain ainavain kuulla miten ihanaa meillä sitten onkaan kun hän saa viimein pitää pitkän loman kanssani, suunnitelmiakin olimme jo laatineet. Odotin sitä hetkeä kuin kuuta taivaalta. Lomanvietto ajankohta siirtyi ja siirtyi, mutta jaksoin odottaa sitä hetkeä. Ja kun viimein meille molemmille sopiva ajankohta oli sovittu, joulun jälkeen(jonka mies oli tietysti viettänyt lapsuuden kodissaan)hän saikin muuta puuhailtavaa... Hänen raskaana oleva siskonsa tarvitsi auton neuvolakäyntien vuoksi, ja mieheni tietysti oli lupautunut muittamutkitta korjaamaan oman vara autonsa siskon käyttöön, olihan hänellä nyt lomaakin... No annoin mieheni toki auttaa perhettään,vaikka hätäähän heillä mielestäni ei ollut, sillä siskon isä asuu saman katon alla ja omistaa auton(auton lainaaminen heidän isältä ei siis tullut kuuloonkaan, edes meidän loman ajaksi).
Korjattavaan autoon ilmestyi aina uusia vikoja joten aikataulu venyi viikoilla, aloin jo pikkuhiljaa hermostua ja ehdottelin että eikö korjaamiset voisi jättää myöhemmällä, kun meidän loma aikamme hupeni huimaa tahtia. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan jouduin odottelemaan viimeiselle lomaviikolle asti korjaamisen valmistumista. En olisi voinut omaltaosaltani pitkittää lomaa. Tämä ainutlaatuinen tilanne viettää aikaa yhdessä kariutui mieheni ehdottomaan suhteeseen lapsuudenperhettä kohtaan. Loma sivuuttui ja siinä samassa kai minun tarpeeenikin, olen toistuvasti kokenut samankaltaisia kokemuksia suhteemme aikana, eikä mies ole ottanut opikseen vaikka huomaa pettymykseni. Hän vain toteaa ettei kertakaikkiaan pystynyt toteuttamaan kaikkea samaanaikaan ja että hänellä oli stressiä. Kaiken huippu oli se kun hän varoitti minua: varaudu jatkossakin suunnitelmien vaihdoksiin, sen varalta jos hänen siskonsa tarvitsevat apua jne.
Olen ollut katkera mutta mieheni ei myönnä tehneensä väärin, hän sanoo että hänellä on velvollisuuksia. Ja muuten, hänen siskonsa mies romutti auton jo ensimmäisillä ajokerroilla ajokelvolttomaksi, johon mieheni reagoi vain olan kohautuksella, vaikka itse oli ollut kyydissä kolaroinnin sattuessa.
Haluaisin mielipiteitä asiasta, onko mieheni uhrautuvuus lapsuuden perheenjäseniä kohtaan liioiteltua? Vai olenko minä vaativa ja mustasukkainen, kuten hän joskus väittää?
On pidemmänpäälle erittäin turhauttavaa kun päätökset tehdään hänen perheensä, isän ja siskojen perheiden mukaan. Puhuessaan heistä mieheni pitää heitä jotenkin ylemmällä arvoasteella kuin minua(meitä).
Hyvänä esimerkkinä tästä on eräs hiljattain tapahtunut tapauksemme; mieheni oli luvannut viettää kanssani 1kk loman, kaukotöidensä vuoksi jouduimme olemaan paljon erossa joskus kaksikin viikkoa putkeen.
Lohdutukseksi sain ainavain kuulla miten ihanaa meillä sitten onkaan kun hän saa viimein pitää pitkän loman kanssani, suunnitelmiakin olimme jo laatineet. Odotin sitä hetkeä kuin kuuta taivaalta. Lomanvietto ajankohta siirtyi ja siirtyi, mutta jaksoin odottaa sitä hetkeä. Ja kun viimein meille molemmille sopiva ajankohta oli sovittu, joulun jälkeen(jonka mies oli tietysti viettänyt lapsuuden kodissaan)hän saikin muuta puuhailtavaa... Hänen raskaana oleva siskonsa tarvitsi auton neuvolakäyntien vuoksi, ja mieheni tietysti oli lupautunut muittamutkitta korjaamaan oman vara autonsa siskon käyttöön, olihan hänellä nyt lomaakin... No annoin mieheni toki auttaa perhettään,vaikka hätäähän heillä mielestäni ei ollut, sillä siskon isä asuu saman katon alla ja omistaa auton(auton lainaaminen heidän isältä ei siis tullut kuuloonkaan, edes meidän loman ajaksi).
Korjattavaan autoon ilmestyi aina uusia vikoja joten aikataulu venyi viikoilla, aloin jo pikkuhiljaa hermostua ja ehdottelin että eikö korjaamiset voisi jättää myöhemmällä, kun meidän loma aikamme hupeni huimaa tahtia. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan jouduin odottelemaan viimeiselle lomaviikolle asti korjaamisen valmistumista. En olisi voinut omaltaosaltani pitkittää lomaa. Tämä ainutlaatuinen tilanne viettää aikaa yhdessä kariutui mieheni ehdottomaan suhteeseen lapsuudenperhettä kohtaan. Loma sivuuttui ja siinä samassa kai minun tarpeeenikin, olen toistuvasti kokenut samankaltaisia kokemuksia suhteemme aikana, eikä mies ole ottanut opikseen vaikka huomaa pettymykseni. Hän vain toteaa ettei kertakaikkiaan pystynyt toteuttamaan kaikkea samaanaikaan ja että hänellä oli stressiä. Kaiken huippu oli se kun hän varoitti minua: varaudu jatkossakin suunnitelmien vaihdoksiin, sen varalta jos hänen siskonsa tarvitsevat apua jne.
Olen ollut katkera mutta mieheni ei myönnä tehneensä väärin, hän sanoo että hänellä on velvollisuuksia. Ja muuten, hänen siskonsa mies romutti auton jo ensimmäisillä ajokerroilla ajokelvolttomaksi, johon mieheni reagoi vain olan kohautuksella, vaikka itse oli ollut kyydissä kolaroinnin sattuessa.
Haluaisin mielipiteitä asiasta, onko mieheni uhrautuvuus lapsuuden perheenjäseniä kohtaan liioiteltua? Vai olenko minä vaativa ja mustasukkainen, kuten hän joskus väittää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Seuraavan kerran kun olette sopineet yhteisestä loma-ajasta ja miehellesi tulee jotain elvollisuuksia lapsuudenkodista niin lähde yksin vaikka etelään ja sano miehellesi että tule perässä jos omilsta kiireiltä kerkiää. Toiseksi tee niin että kun miehesi viimein kerkiää lomailemaan sunun kanssasi niin järjestä itsellesi jotain menoja kavereittesi tai muuta naisten juttuja niin kyllä miehesi huomaa sinut. Kolmanneksi menet miehesi mukana kun hän tekee jotain palveluksia siskolleen tai lapsuuden kotiinsa ja järjestät oikein kunnon raivoohtauksen etei sinun miehesi atrvitse tehdä näitä hommia kun eivät hänlle kuulu ja sanot vielä että sukulaiset käyttävät hanta hyväksen kun hän ei kieltäydy hommista niin kyllä miehesi huomaa tai jos ei huomaa niin vaihda miestä.
Seuraavan kerran lähde YKSIN tai kaverisi kanssa etelään ja jätä noin mulkku äijä sinne saatanan konepellin alle.Uhraat oman elämäsi tuollaisen nuijan kanssa.Etsi toinen mies, jonka kanssa voit ELÄÄ ja nauttia ja jätä tuo ruuvimeisselimulkku asumaan perheensä ja sisarustensa kanssa.
Et ole liian vaativa tai mustasukkainen.Pyydä äijää muuttamaan autokorjaamolle.
Meillä oli hiukan samanlaista alussa.
Suutuin niin, että miehen on ollut pakko ottaa minut huomioon.
Hänellä oli tarve miellyttää lapsuuden perhettään.
Sinulla on oikeus tarpeisiisi.
Jos mies ei kunnioita sitä niin..
Sinulle on jo ehdotettukin ainoaa oikeaa vastausta eli kun miestä et voi muuttaa, niin muuta omaa käytöstäsi. Raivareilla et tosin mitään saavuta, koska mies tietää, että jatkat samaan malliin, kunhan ne ovat ohi. Mutta jatkossa, jos teillä on jotain sovittuna, ja mies tekee oharit, niin toimi sinä suunnitelmien mukaan. Miksi jäisit odottamaan, että auto valmistuu, kenties vielä passaat hänelle ruoat siinä odotellessasi, että paremmin ehtii rempata? Jos teillä on loma sovittuna, niin lähde sinä. Jos et saa ketään kaveriksesi, niin mene yksin. Saat siinä hyvää aikaa ajatella, mihin asti olet miehen vuoksi valmis venymään ja missä on sinun rajasi. Ja jos saat matkaan mukaan kaverin, niin älä pilaa hänen lomaansa poraamalla miehesi huonoja puolia, vaan vietä loma sillä kertaa niillä ehdoilla.
Mutta, tämäkin tuli mieleeni, kun mitalilla on aina kaksi puolta. Et puhunut mitään siitä, kuinka teillä suhtaudutaan sinun perheeseesi ja sinun kavereihisi. Siis muista myös, että jos "vaadit" mieheltä jotain, sinun pitää pystyä samaan omalta kohdaltasi. Ehkä toimit niin joka tapauksessa, mutta kannattaa miettiä, voiko mies olla jotenkin sitä mieltä, että hän auttelee omaa perhettään, kun sinäkin...
"Kaiken huippu oli se kun hän varoitti minua: varaudu jatkossakin suunnitelmien vaihdoksiin, sen varalta jos hänen siskonsa tarvitsevat apua jne."
Ei tuon tarvitse olla kaiken huippu. Ehkä mies tässä elämäntilanteessaan todella ajattelee noin, ja silloin sinun on tehtävä valintoja, mitä haluat omalta elämältäsi. Voit joutua hyväksymään sen, että mies juuri nyt ei kykene eikä halua muuttaa käytöstään puolisoaan huomioivammaksi. Voi olla, että hän joskus toisena aikana toimisi toisin. Takuita elämässä ei saa kukaan, joten sinä olet vastuussa itsellesi siitä, että elät itseäsi tyydyttävällä tavalla.
Lisäys juttuun... Mitä minun omaan lapsuudenperheeseen suhtautumiseen tulee niin, melko neutraalisti on siihen suuntaan suhtauduttu, eivät ole juurikaan pyytäneetkään apua ja antavat oman rauhan. Mieheni on vanhempieni luona kuin kotonaan, jättelee likaisia vaatteita nurkkiin ym. Mutta hänen omassa lapsuudenkodissaan/ kolmen vanhemman sisariensa luona, käytös on jotenkin varovaisempaa ja sivistyneempää, jopa tarkkailee minua (olen ujo ja vähäsanainen). Toki olemme olleet enemmän minun lapsuudenkodissani sillä mieheni oli jotenkin arka kertomaan seurustelu suhteestaan alussa, ja minulla on jotenkin ahdistunut ja väkinäinen olo kun olen hänen perheensä luona kyläilemässä. Miehelläni melkein 30:llä on jopa hankaluuksia perheensä luona nukkua kanssani samassa huoneessa, olettaa sen olevan kai jotenkin noloa vaikka vaki suhde 6v. Aivan kuin heidän puoleltaan sana on laki ja muiden mielipiteet eivät olisi tärkeitä.
Kukaan ei vielä uskaltanut sanoa yhtä mahdollisuutta. Olette olleet yhdessä 6 vuotta, ilmeisesti avossa.
Miksi ette ole avioliitossa? Kumman tahto se on? Onko teillä tulevaisuuden suunnitelmia? Lapsisuunnitelmia? Ellei ole, olisin huolissani sijassasi.
Ehkä mies on irtaantumassa sinusta ja liitostanne?