olisiko neuvoja mitä tehdä tilanteessa, jossa anoppi haluaa ja toivoo hoitavansa lapsenlastaan vaikkakin hän ei kykene siihen. Tällä kykenemättömyydellä tarkoitan sitä ettei yksinkertaisesti osaa hoitaa lasta esim syöttää, juottaa ja leikittää ym. Halu hänellä on kova ja mieheni nyt painostaa minua, että hän haluaa ja saisi lapsenlastaan hoitaa ??? Huippua on, että tämä anoppi ei ole hoitanut omia lapsiaan ja turvautunut aikoinaan hoitoapuun, joten kokemusta lastenhoidosta ei juuri ole vaan tuntuu, että kysymyksessä on menneisyyden paikkaaminen hoitamalla lapsenlasta, hyvä ettei nimitä lastani oman poikansa mukaan. Olen nyt ottanut yhteen mieheni kanssa asiasta ja sanonut että mummo voi toki normaalilla tavalla nähdä tai käydä katsomassa lapsenlastaan mutta ei enää hoida. Kyseinen anoppi tapaus on vielä siitä ihmeellinen ettei hädässä kyllä minua ole auttanut enkä sitä ole vaatinutkaan mutta ihmeissäni siitä että motivaatio lapsenhoitoon on kasvanut kun on ylitetty pahimmat ajat...anteeksi nyt vaan mutta oksettaa kyseinen anoppi enkä vaan enää sulata häntä hänen personallisuuttaan ja käyttäytymistään josta tässä nyt olen kertonut murto-osan. Neuvoja mielipiteitä olisi kiva saada mm aviomieheni ja minun näkökannoille ja oksetukselleni ?
anoppi ja
lapsenlapsi ?
6814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olenko oikeassa, että olet useitakin kertoja avannut keskustelun samasta aiheesta? Ja keskustelua on myös syntynyt, mutta jotenkin tuntuu, että vastaukset eivät ole miellyttäneet?
Sinun pitäisi ehkä antaa enemmän tietoa ja taustoja, että osattaisiin puhua samasta asiasta. Jos annat vain muutamia vaikeastitulkittavia tiedonmurusia, niin vastaajat tekevät paljon oletuksia ja niin et tule saamaan vastauksista tukea tai apua.
Kannattaako sinun olla kostoretkellä ja käyttää siihen välineenä lastasi? Miten olisi vähän suvaitsevaisuutta ja inhimillisyyttä kehiin? Etkai sitä sinäkään kaikessa täydellinen ole?
on kuule yritetty ennen jo lapsen syntymää olla inhimillinen, kiltti, auttavainen ym mutta aina jossain vaiheessa tämä anoppi tapaus on laukassut jotain mielettömän kivaa. Nyt on lapsi kysymyksessä enkä halua hänelle näitä arvoja enkä ihmistä joka käyttäytyy perheen yhtä osapuolta kohtaan väärin ja moralittomasti.
tästä on vaikea ymmärtää, mistä on kysymys, mutta eikös periaatteessa se ole myönteistä että anoppi haluaa hoitaa lasta. Jos lasta ei voi luottaa hänen hoitoonsa yksin, niin eikös anopin voi antaa olla lapsen kanssa silloin kun vanhemmat ovat läsnä. Silloin voi myös antaa hänen syöttää ja pukea, ja olla itse apuna tarvittaessa.
jos käytännön hommat ei häneltä suju niin anopin voisi pyytää vaikkapa lukemaan lapselle tai leikkimään, tai muuta helppoa mitä yhdessä voi tehdä
On aika tavallista että motivaatio lapsenhoitoon syntyy vasta lapsenlapsen kohdalla. Oma lapsi on aikoinaan saatu ehkä nuorena tai pahassa elämänvaiheessa, lapsen lapsuus on päässyt vilahtamaan ohi. Vasta lapsenlapsen aikaan syntyy ymmärrys, miten ihania lapset ovat ja miten antoisaa lapsen huoltaminen voikaan olla. Älä kiellä sitä iloa häneltä, äläkä lapselta tärkeää suhdetta mummiin. Voithan silti valvoa ja varmistaa että mitään vahinkoja ei pääse tapahtumaan ja olla jättämättä lasta kokonaan mummin vastuulle.
Miehesi pitäisi olla sinun tukenasi. Te olette lapsen vanhemmat, ja teidän yhdessä pitäisi miettiä miten mummin ja lapsen yhdessäolo on turvallista. Kun teille tulee miehen kanssa siitä riitaa, se kertoo että hän näkee tilanteen toisin kuin sinä, ja ehkä ulkopuolisena kahden naisen riidoista huomaa ongelmaan jotain jota sinä eikä anoppi kumpikaan ette pysty huomaamaan. Kuuntele miestäsi.
ongelmahan on myös se, että en halua todella olla terapeutti anopilleni hän saa kantaa oman menneisyytensä en minä ole velvollinen häntä siinä auttamaan. Mielestäni lapseni kustannuksella ei paikata menneisyyttä ! Toki lapsen etua ajattelen ja lapsi saa nähdä lapsen lastaan mutta minun ja mieheni ehdoilla niinkuin kirjoititkin.