Sinkun

Olen ollut kauan kiinnostunut eräästä naisesta, koska tulemme juttuun mainiosti ja olemme melko lailla samanhenkisiä. Mutta koska tällä ei vaikuta olevan ystävyyttä kummempia tunteita mua kohtaan, olen yrittänyt unohtaa asian.

No, tämä nainen on puolestaan yrittänyt parittaa mua kaverilleen, josta mulla on hieman sekavat tuntemukset. Ulkonäössä ei vikaa, kiinnostustakin mua kohtaan saattaa olla, mutta persoonaltaan osaa joskus olla hieman rasittava, lapsellinen. Lisäksi mieleen tulee heti ainakin yksi naisen ärsyttävä miespuolinen kaveri, jonka kanssa joutuisin enemmän tekemisiin jos naiseen sekaantuisin. Ja muutamia muitakin epäyhteläisyyksiä on tullut vastaan.

Onko tää nyt ihan naurettavaa? Jotkut kun ovat mieltä että kannattaa pitää jonkinlaiset laatustandardit ja katsoa se "varmasti oikea" joka iskee täysillä. Toiset taas sitä mieltä että kannattaa tarttua tilaisuuteen jos sellainen on, jos ei suju niin ei suju.

Voivatko nämä sekavat tunteet muotoutua selkeämmiksi, ehkäpä vahvaksi ihastukseksi tai vastaavaksi jos yrittäisin tutustua naiseen paremmin? Vai pitäisikö se aina noudattaa sitä ensimmäistä fiilistä joka ihmisestä sattuu muodostumaan?
3305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

en oikeen edes tajunnu koko juttua. Jos tyyppi on mielestäsi ärsyttävä, etkä ole kiinnostunut..Mikä on se ongelma? jatka elämää.
En tajua ihmisiä jotka luulevat että aina kun joku ihastuu, niin pitää alkaa seukkaamaan sen kanssa. Voi yksinkertasesti sanoa että ei mua kiinnosta.
Kyllä se paras mimmi vie sitten jalat alta ja niin sen kuuluu olla.

Äänestä
  • Ei se nainen ehdoton EI kuitenkaan ole, muttei kyllä mikään samanlainen täydellinen kemioiden kolahtaminenkaan kuin ensin mainitsemani nainen (joka kuitenkin pitää mua vaan kaverina). Tuumin vaan, että josko paremmin tutustumalla ne äkkiseltään ajatellut huonot puolet eivät olisikaan enää niin huonoja.

    Lisäksi kun ikä lähentelee jo pian 30veetä eikä noita kiinnostuneita naisia ole todellakaan joka välissä eteen sattunut, niin se pieni epätoivokin jo alkaa sanomaan että tartu siihen mitä saat äläkä turhia nirsoile. Se unelmien prinsessa on hyvinkin saattanut jättää ilmestymättä, kun olen jo joku 60vee vanhapoika ja täydellisistä kemioista on päässyt nauttimaan vaan yksipuolisesti naisten kaverimiehenä.

    Äänestä

take everything you can get and RUN!

:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dilemmat kirjoitti:

Olen ollut kauan kiinnostunut eräästä naisesta, koska tulemme juttuun mainiosti ja olemme melko lailla samanhenkisiä. Mutta koska tällä ei vaikuta olevan ystävyyttä kummempia tunteita mua kohtaan, olen yrittänyt unohtaa asian.

No, tämä nainen on puolestaan yrittänyt parittaa mua kaverilleen, josta mulla on hieman sekavat tuntemukset. Ulkonäössä ei vikaa, kiinnostustakin mua kohtaan saattaa olla, mutta persoonaltaan osaa joskus olla hieman rasittava, lapsellinen. Lisäksi mieleen tulee heti ainakin yksi naisen ärsyttävä miespuolinen kaveri, jonka kanssa joutuisin enemmän tekemisiin jos naiseen sekaantuisin. Ja muutamia muitakin epäyhteläisyyksiä on tullut vastaan.

Onko tää nyt ihan naurettavaa? Jotkut kun ovat mieltä että kannattaa pitää jonkinlaiset laatustandardit ja katsoa se "varmasti oikea" joka iskee täysillä. Toiset taas sitä mieltä että kannattaa tarttua tilaisuuteen jos sellainen on, jos ei suju niin ei suju.

Voivatko nämä sekavat tunteet muotoutua selkeämmiksi, ehkäpä vahvaksi ihastukseksi tai vastaavaksi jos yrittäisin tutustua naiseen paremmin? Vai pitäisikö se aina noudattaa sitä ensimmäistä fiilistä joka ihmisestä sattuu muodostumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu