Varmasti moni petetty nainen (ja mieskin) on joutunut kuuntelemaan puolisoltaan tonnikaupalla valheita ja muuta paskaa.
Mulla mies piti kiinni käsittämättömistä valheistaan aina viimeiselle vesiesteelle saakka - ja vielä senkin jälkeen, vaikka kaikki asiat olivat paljastuneet.
Parin vuoden aikana sain kuulla olevani mustasukkainen hullu ja sekopää. Vaikka puhelimessa oli viestejä ja soittoja ja valokuvia muilta naisilta, mies väitti ettei ole ko asioita nähnyt, ei ole puhunut tai viestitellyt.
Oli se rankkaa.
Jossain vaiheessa tilanne meni niin pitkälle, että aloin itsekin epäillä omaa mielenterveyttäni. Jospa tosiaan kuvittelen kaiken?? Tämä on asia, josta en pääse yli - vielä kaikki ne muut naiset, mutta minun kustannuksellani kaikki se valehtelu..
Liian paha juttu. Tämä osio tässä tragediassa lohkaisee ison osan parisuhdeterapiassa.
Mies valjasti myös hoitonsa valehtelemaan: ollaan vaan kavereita, ei ole ollut seksiä.
No heh heh... Taisin sekopäissäni nekin uskoa, vaikka sinisilmäisyys on normaalisti meikäläisestä aika kaukana.
Luulin aina olevani naimisissa rehellisen äijän kanssa, joka puhuu totta, vaikka kuinka tekisi kipeää.
En ole enää pitkään aikaan tiennyt, kuka se on, jonka kanssa jaan kotini, lapseni ja velkani.
Mistä tiedän, koska suu suoltaa paskaa ja koska ei.
Kommentteja, kiitti!
Mulla mies piti kiinni käsittämättömistä valheistaan aina viimeiselle vesiesteelle saakka - ja vielä senkin jälkeen, vaikka kaikki asiat olivat paljastuneet.
Parin vuoden aikana sain kuulla olevani mustasukkainen hullu ja sekopää. Vaikka puhelimessa oli viestejä ja soittoja ja valokuvia muilta naisilta, mies väitti ettei ole ko asioita nähnyt, ei ole puhunut tai viestitellyt.
Oli se rankkaa.
Jossain vaiheessa tilanne meni niin pitkälle, että aloin itsekin epäillä omaa mielenterveyttäni. Jospa tosiaan kuvittelen kaiken?? Tämä on asia, josta en pääse yli - vielä kaikki ne muut naiset, mutta minun kustannuksellani kaikki se valehtelu..
Liian paha juttu. Tämä osio tässä tragediassa lohkaisee ison osan parisuhdeterapiassa.
Mies valjasti myös hoitonsa valehtelemaan: ollaan vaan kavereita, ei ole ollut seksiä.
No heh heh... Taisin sekopäissäni nekin uskoa, vaikka sinisilmäisyys on normaalisti meikäläisestä aika kaukana.
Luulin aina olevani naimisissa rehellisen äijän kanssa, joka puhuu totta, vaikka kuinka tekisi kipeää.
En ole enää pitkään aikaan tiennyt, kuka se on, jonka kanssa jaan kotini, lapseni ja velkani.
Mistä tiedän, koska suu suoltaa paskaa ja koska ei.
Kommentteja, kiitti!
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihmeessä jatkat vielä miehesi kanssa?
Ainakin näistä sinun kirjoituksistasi saa sellaisen käsityksen, että et enään luota mieheesi, etkä tunne enään häntä.
Odotatko että miehesi muuttuu kuin "taikasauvan" iskusta aivan toiseksi henkilöksi?
Itse en ainakaan jäisi enään kuuntelemaan yhtään valhetta saatika pettämistä.
Tiedän, että monet ihmiset jäävät huonoon suhteeseen lapsien yms. takia, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, jos sinulla on noin paha olla avioliitossasi, kyllä se heijastuu myös lapsiin. Silloin olisi parempi ratkaisu se, että sinä ja lapset jatkatte elämäänne ilman miestäsi.
Ero ei koskaan helppo, mutta voin omasta kokemuksesta sanoa, että siitä selviää "hengissä" ja itse en ainakaan ole katunut sitä päiväkään.
No tilanne on tällä hetkellä tämä:
Ollaan oltu siis terapiassa viime joulukuusta. Mies jäi viimeisistä (?) valheistaan kiinni lokakuussa. Olin potkaisemassa sitä pihalle, mutta silloin alkoi puhua ja puhua..
Nyt olen kohta vuoden elännyt ihan toisenlaisen miehen kanssa. Pahaa asiaa en ole siis liki vuoteen kokenut.
Olen päättänyt asian näin, että vaikka takana on kaikkea pahaa, nyt menee sen verran hyvin (tai millä sanalla sen voisi ilmaista), että katsotaan mitä tapahtuu. Päivä kerrallaan, ei mitään muuta.
Juu ei luottamusta pysty palauttamaan se toinen vaikka kuinka yrittäisi. Ei mikään tosiaan muutu taikasauvan heilautuksella - kaipa siihen tarvitaan aikaa, rehellisyyttä, luottamusta ja ainakin meidän tapauksessamme ulkopuolista apua.
On tämä elämä sen verran hullu juttu, että ehkä en koskaan lakannut kuitenkaan rakastamasta miestäni. Kaipa se tunne oli siellä syvällä kaiken muun alla edelleen.
Joku varmaan ajattelee että miten pystyy edelleen rakastamaan äijää, joka on ollut ihan kusipää.
Niinpä.
On se iso arvoitus minullekin.
Enkä ole edes varma, onko tämä rakkautta - olisiko kovaa tarvetta pitää kiinni siitä jostain entisestä, jota niin kovasti kaipaan?
Koskaan en sitä ole kuitenkaan vihannut. Olen tuntenut vaan pettymystä ja ahdistusta.
että et ole enää pitkään aikaan luottanut ja uskonut mitään hänessä.
Nyt sitten kaikki onkin hyvin jne..
Kyllä ihmetyttää miksi yleensä haluat vertaistukea.
tuli minulle mieleen, kirjoitukset ovat hieman ristiriidassa toistensa kanssa. Olen lukenut myös muita aloittajan kirjoituksia, ja kaikki ovat omalla tavallaan ristiriitaisia.
Ymmärrän, että tuossa elämäntilanteessa ajatukset kulkevat laidasta laitaan. Mutta näin maallikkona voisin sanoa, että et todellakaan tiedä, mitä elämälläsi haluat tehdä, toivotaan että terapiat auttavat eteenpäin.
Minun mielestäni sinun todella kannattaisi miettiä, annatko miehesi kohdella sinua vielä noin, koska itse en valitettavasti usko, että miehesi muuttuu pettäjästä uskollliseksi aviomieheksi.
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
Olette aivan oikeassa.
Kirjoitukseni ovat kaiketi aika ristiriitaisia.
Homman nimi on kuitenkin se, että mies on pettänyt, ja jättänyt sillä minuun (pysyvät) arvet.
Nyt hän on kuitenkin ollut toisenlainen liki vuoden päivät - ja se jos mikä saa pääni aika sekaisin. Ja siitä varmasti johtuu tämä asioiden ristiriitaisuus.
Siis:
- mies panikoi, pelkäsi menettävänsä perheensä. Nyt yrittää paikata kaiken.
- itse en tiedä enää mihin ja mitä uskoa. Haluaisin niin kovin uskoa hänen sanoihinsa, mutta takaraivossa jyskyttää koko ajan koetut asiat.
- helposti tulee myös puolusteltua miehen tekoja etenkin itselle; ja tämä varmaan paistaa kirjoituksista.
Pyydän anteeksi jos vaikutan tuuliviiriltä. Oikeasti kaipaan vertaistukea, huvikseni en tänne kirjoittele.
Masennus saa myös elämään aikamoista aaltoliikettä.
Jos olisin elämän mustavalkoisena näkevää tyyppiä, ratkaisujen tekeminen olisi varmasti paljon helpompaa.
Ja jossain taka-alalla kummittelee vieläkin, kaikesta koetusta huolimatta, typerä lapsenmielisyys, joka väkisinkin työntää sekaan pastellinsävyjään, vaikka kuinka muuten sattuisi.
Olen aivan pihalla kun en tiedä uskoisinko rakasta ja hellää miestäni tai sitä "sekopäistä ahdistelijaa", joka soittelee meille.
elokuvan? Siinä tavallaan huomasi, että rakkausasioille ei voi mitään ja toista ihmistä ei voi muuttaa. Mutta liikutaan vaarallisilla vesillä, että jos toinen rakastuu johonkin toiseen, niin minkä sille voi? Ei mitään. Sitten voi tietenkin mennä terapiaan ja purkaa mustasukkaisuutta eri tavoin, mutta nämäkään keinot eivät auta. Ainoastaan rakkaus voi auttaa. Ei sitä toista voi väkisinkään pitää. Huolestuttavaa on se, jos katkeroidut ja yrität kynsin hampain pitää suhdetta kasassa. En tietenkään yhtään tiedä tilannettasi tosi elämässä enkä halua jaella tässä jotain neuvoja, mutta vaikuttaa siltä, että lastesi kannalta olisi parasta, että löytäisit tosi rakkauden ja kivan miehen, joka ei koko ajan pettäisi. Ei kannata katkeroitua. Se on pahasta sydämelle, vaan ajattele itseäsi ja varjele sydäntäsi. Miestä kun ei voi muuttaa etkä sinä voi itseäsi ja persoonaasi muuttaa liian paljon toisen tähden. Tsemppiä kuitenkin valintoihin tai mitä aijotkin tehdä. Älä kuitenkaan tee mitään älytöntä. Jos miehesi on rakastunut toiseen, niin anna sen mennä ja tee omasta elämästä miellyttävä ja itsestäsi ja lastesi elämästä onnellista sen sijaan, että katkeroidut ja alat lopun elämäsi vihaamaan. Elämä on liian lyhyt siihen.