Saksa määriteltiin valtioviholliseksi Suomessa

Saksa tarkasti määriteltiin YYA-valtiosopimuksessa valtioviholliseksi Suomessa 1948-1991; se ei edes riittänyt vaan sopimuksessa todettiin myös maan liittolaiset eli niiksi muodostui myöhemmin mm. Iso-Britannia, Tanska, Norja, USA, Ranska eli kaikki myöhemmät NATO-maat; Suomen valtiovihollisiksi. Viholliskuva on paljon tarkentunut sopimuksen mukaan myös mm. kulttuurivaihdon kautta, missä yhteydessä todettiin ko. vihollismaiden kulttuurin olevan heresiaa. Näin kaikkea, mikä kuului ko. maihin, oli tavallaan vääräoppista, hyljeksittävää ja mikä tärkeintä ulkopoliittisen linjan vastaista.

Kuviteltu Saksan uhka muodosti YYA-sopimuksen Suomen ulkopolitiikan peruskiveksi, mistä muodostui ns. muuttumaton ulkopoliittinen Paasikivi-Kekkosen linja, joka käytännössä merkitsi liittoutumista N-liiton kanssa, kuten ko. YYA-sopimus NATO:ssa tulkittiin myöhemmin, kun sotilasliitto muodostui. Näin ollen myös Suomi oli N-liiton liittolaisena NATO:n ohjusten kohde.

Sotilasliiton luonnetta N-liiton kanssa kuvaa YYA-sopimuksen lisäksi mm. hyvin laajalti toimeenpantu ja suurimalle osalle suomalaisista tuntemattomaksi jäänyt perusupseerikoulutus N-liitossa (KGB) vuosina 1970-1991, jolloin monia satoja vapaaehtoisia nuorukaisia perusupseerikoulutettiin yhdessä pitkän koulutuksen jälkeen tapahtuneessa pitkässä palveluksessa N-liitossa ja sen neuvostoarmeijassa.

Suomessa ihmisiä aivopestiin mm. oppivelvollisuuden suorittamisessa aina vuoteen 1991 niin, että Saksa on Suomen päävihollinen liittolaistensa kanssa. Suomi oli poikkeus siinä suhteessa, että mikään ns. miehittämättä jäänyt maa ei lähtenyt N-liiton kelkkaan ja liittolaiseksi, paitsi Suomi, joka teki vastaavanlaisen valtiosopimuksen, kuten N-liiton miehittämät ns. Itä-Euroopan maat, N-liiton kanssa. Siinä suhteessa puolueettomuudesta puhuminen oli propagandaa, kun sekä NATO että N-liitto totesivat Suomen olevan N-liiton liittolainen tässä kontekstissa.

Miten oppi on mennyt perille kuvastui vaikka mm. siitä, että Suomi ei kohdallaan ymmärtänyt EU-sopimuksen turvatakuita ns. perustuslakiin 2000-luvun alussa, vaan teki niistä kriittisen huomatuksen, eikä olisi aluksi hyväksynyt niitä ollenkaan perussopimukseen. Ainoa EU-valtio, joka ei niitä aluksi hyväksynyt.

Huomattava myös mm. YYA-sopimuksen eri vuosipäiväjuhlat, kuten mm. vuonna 1998 ja tuleva 2008, jolloin laidasta laitaan osanottajien määrä on ollut laajaa ja oikeastaan kuvastaa kaipuuta ko. YYA-aikaan nostalgiassaan. YYA sopimus koettiin hyvänä, ja asia on verrannollinen Suomen NATO-vastaisuuden kanssa. Myös Tarja Halonen on omalla ulkopoliittisella linjallaan aikalailla sopusoinnussa edeltäjiensä kanssa, ja jo ulkoministerinä 1998 hän määritti linjaansa (Al, kevät 1998) niin, että Suomen ensimmäinen tehtävä on ajaa Venäjän asiaa ja etua EU:ssa.
YYA-sopimus; vapaaehtoinen puolenvalinta, asettuminen N-liiton etupiiriin ja Saksan kirjaaminen liittolaisineen valtioviholliseksi
Vielä jopa vuoden 1990 lopussa todettiin erikseen mm. Eurokorps (Saksa ja sen liittolaiset) Suomen potentiaaliseksi valtioviholliseksi.. (vrt. Harri Holkerin neliön ympyröiminen kanta suhteessa EU-jäsenyyteen.)

N-liiton ulkoministeri Molotov koettiin Suomessa paljon luotettavammaksi liittolaiseksi juuri sodan jälkeen kuin Suomen hakeutuminen Atlantin Allianssiin eli lännen turvallisuusjärjestelyihin.

YYA-sopimuksen teksti SOPIMUS ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä Suomen Tasavallan Presidentti ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Korkeimman Neuvoston Puhemiehistö, pyrkien jatkuvasti kehittämään ystävällisiä suhteita Suomen ja SNTL:n välillä, vakuuttuneina siitä, että hyvien naapuruussuhteiden ja yhteistoiminnan lujittaminen Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä on molempien maiden elinetujen mukaista, ottaen huomioon Suomen pyrkimyksen pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella, sekä ilmaisten järkkymättömän pyrkimyksensä yhteistoimintaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön päämäärien ja periaatteiden mukaisesti,ovat tässä tarkoituksessa päättäneet tehdä tämän sopimuksen ja määränneet valtuutetuikseen:

Suomen Tasavallan Presidentti: Suomen Tasavallan Pääministerin Mauno Pekkalan; Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Korkeimman Neuvoston Puhemiehistö: SNT-Liiton Ministerineuvoston Puheenjohtajan sijaisen ja Ulkoasiainministerin Vjatsheslav Mihailovitsh Molotovin, jotka, vaihdettuaan oikeiksi ja asianmukaisiksi havaitut valtakirjansa, ovat sopineet seuraavasta:

1 artikla: Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.

Yllä mainituissa tapauksissa Neuvostoliitto antaa Suomelle tarpeen vaatimaa apua, jonka antamisesta Sopimuspuolet sopivat keskenään.

2 artikla: Korkeat Sopimuspuolet tulevat neuvottelemaan keskenään siinä tapauksessa, että 1 artiklassa tarkoitetun sotilaallisen hyökkäyksen uhka on todettu.

3 artikla: Korkeat Sopimuspuolet vakuuttavat tarkoituksenaan olevan mitä vilpittömimmin osallistua kaikkiin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen sopusoinnussa Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön päämäärien ja periaatteiden kanssa.

4 artikla: Korkeat Sopimuspuolet vahvistavat Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvän sitoumuksen olla tekemättä mitään liittoja ja osallistumatta liittymiin, jotka ovat suunnatut toista Korkeata Sopimuspuolta vastaan.

5 artikla: Korkeat Sopimuspuolet vakuuttavat päättäneensä toimia yhteistyön ja ystävyyden hengessä Suomen ja Neuvostoliiton taloudellisten ja kulttuurisuhteiden jatkuvaksi kehittämiseksi ja lujittamiseksi.

6 artikla: Korkeat Sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan suvereenisuuden ja riippumattomuuden molemminpuolisen kunnioittamisen ja toisen valtion sisäisiin asioihin puuttumattomuuden periaatteita.

7 artikla: Tämän sopimuksen toteuttaminen tapahtuu Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön periaatteiden mukaisesti.

8 artikla: Tämä sopimus on ratifioitava ja pysyy voimassa kymmenen vuotta sen voimaantulopäivästä lukien. Sopimus tulee voimaan ratifioimiskirjain vaihtamisesta, mikä tapahtuu Helsingissä mahdollisimman pian.

Ellei kumpikaan Korkea Sopimuspuoli ole sanonut sopimusta irti vuotta ennen mainitun kymmenvuotiskauden päättymistä, se pysyy voimassa viisivuotiskausittain, kunnes jompikumpi Korkea Sopimuspuoli tekee vuotta ennen kulumassa olevan viisivuotiskauden loppua kirjallisen ilmoituksen aikomuksestaan lopettaa sen voimassaolo. Tämän vakuudeksi valtuutetut ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen ja varustaneet sen sineteillään.

Tehtiin Moskovan kaupungissa 6 päivänä huhtikuuta 1948 kahtena suomen- ja venäjänkielisenä kappaleena, ja molemmat tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset.
[muokkaa] Kylmän Sodan häviäminen huolimatta ikuisesta YYA-sopimuksesta
Vielä 1991 haluttiin Suomessa valtiollisesti sotilasjärjestelyin jne. suojautua uudella YYA-sopimuksella Saksan uhkaa tms. vastaan yhdessä uuden Venäjän kanssa, kun N-liitto katosi.

Suomi hävisi ns. Kylmän sodan, oli siis tappion kärsineellä puolella eli N-liiton, ja kun N-liitto hajosi 1991 katosi YYA-sopimuskin liturgiana ja valtion perusideologiana; siitä muodostui ongelma. Siihen löytyi ratkaisu, että lähetettiin silloinen hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen sopimaan uudestaan YYA-sopimuksesta hajonneen N-liiton kanssa (huomaa ko. sopimuksen vapaaehtoisuus ja siihen oma-aloitteinen hakeutuminen), mutta toinen osapuoli ilmoitti Suomen ulkoministerille, että Moskovassa ei ole toista osapuolta olemassa, mikä voisi sopia uuden YYA-sopimuksen Suomelle, joka halusi maana itse uudistaa sopimuksen, kun N-liitto hajosi pois ja lakkasi olemasta.

Myös sopimuksessa todettu Saksan valtion viholliskuva Suomessa on pidettävä vainoharhaisena; ajatellaan vaikka vuotta 1978, jolloin NATO:n harjoituksissa Norjassa oli saksalainen lääkintäryhmä (seitsemän miestä) otettiin Suomessa julkisesti vakavaksi puheeksi YYA-sopimuksen toteuttaminen siinä suhteessa, että Saksan uhka on todettu Norjassa.

Suomen tappio ns. Kylmässä sodassa on haluttu peittää monin eri keinoin; tosiasia oli kuitenkin se, että tappio olisi voitu välttää ja että Suomi olisi päässyt ns. Atlantin Allianssiin heti II maailmansodan jälkeen ja ko. Allianssista kehittyi NATO-sotilasliitto, joka voitti Kylmän sodan. Suomen silloinen NATO-jäsenyys lunastettiin Karjalan Kannaksen torjuntataisteluissa 1944 ja Suomi oli Atlantin Allianssi sopiva II maailmansodan jälkeen, toisin kuin myöhemmin 2008, jolloin Suomi ei ole NATO-sopiva, vaan joutuisi tekemään hyvin syviä ja leikkaavia henkilövaihdoksia tms., mitä se ei pysty vapaaehtoisesti tekemään vrt. samat NATO-järjestelyt kuin vanhassa Varsovan Liitossa. Siksi NATO-jäsenyys on mahdottomuus, koska NATO vaatii standardeja, jotka myös vanhat Varsovan Liiton maat täyttivät 2004. Ilman näitä järjestelyjä täysijäsenyys on mahdoton.

Mannerheim oli ensimmäinen suomalainen, joja piti yhteyttä Atlantin Allianssiin, mutta vain Sveitsistä käsin; ei kai kukaan luule, että sodan aikainen korkein kenraalikunta tiedustelupäällikköineen vrt. Aládar Paasonen (meni myöhemmin sieltä Washingtoniin) olisi ollut Sveitsissä Marskin muistelmien takia. Ei - vaan tarkoituksena olisi ollut ko. ryhmällä saapua Suomeen, jos III maailmansota olisi alkanut ja siirtää Suomi Atlantin Allianssin puolelle, ja pois YYA-sopimus piiristä. Mannerheim ja kenraalikunta Sveitsissä uskoivat Atlantin Allianssin voittavan III maailmansodan ja niinhän kävi sitten ns. Kylmässä sodassa, kuten he yhdessä Sveitsissä laskivat asiat jo 1940-luvun lopulla.

Myös NATO:n yhteisiin tiedustelutietoihin Suomessa on otettu täysin kielteinen ja torjuva kanta 2000-luvulla, eivät ole siis viranomaisten mukaan sieltä, mihin Suomi kuuluu. Tästäkin syystä voidaan arvella, että Suomi ei tule NATO:n jäseneksi, eikä maata haluta NATO:n jäseneksi lähitulevaisuudessa.
[muokkaa] Tyypillinen stereotyyppinen uussuomettunut näkemys 2008 haettaessa viholliskuvia; NATO-joukot sotkettu saveen ...
Uusi maailmanjärjestys NWO, missä maailma on jaettu eri sivistysvaltioden kanssa; ei tunnu olevan oikein suomalaisten mieleen vrt. yhä tautologiset YYA-kirjoittelut vielä vuonna 2008.

Suur-Berliinin karttamuoto, joka aiheuttaa itsetuhoisia tunteita, hikipisaroja otsalle ja kylmiä selkäväreitä suomalaisille politiikoille tänäänkin.

Neuvostoliiton ydinasevoimat olivat 1970- ja 1980-luvulla vahvemmat kuin amerikkalaisten. Neuvostoliitolla oli jopa ns. ensi-iskukyky, eli sen yllätyshyökkäys Yhdysvaltain ja Naton ydinasevoimia vastaan olisi tuhonnut niistä 75-90%. Tätä pelättiin Amerikan sotilaspiireissä suuresti. Esimerkkinä aikalaiskeskustelusta mm. tämä dokumentti "First Strike" (tehty 80-luvun vaihteessa): First Strike

Amerikan ydinpelote ei enää ollut uskottava, koska Neuvostoliiton ensi-iskukyky uhkasi tehdä USA:n vastaiskusta liian heikon. Kun Reagan alkoi puhua "Star Wars" -hankkeesta, Kremlissä huolestuttiin todella, koska onnistuneesti toteutuessaan ohjuskilpi tietäisi venäläisten kannalta otollisen tilanteen heikentymistä. Eräät Neuvostoliiton sotilaspiireissä kannattivatkin ennaltaehkäisevää ydinhyökkäystä länsivaltoja vastaan niin kauan kuin edulliset olosuhteet sille vielä vallitsivat. Tiedettiin Neuvostoliiton talouden huono tilanne, mutta oltiin toisaalta tietoisia myös omasta aseellisesta ylivoimasta. Uhkapeliin ei kuitenkaan koskaan ryhdytty.

Puna-armeija oli tietysti Euroopassa täysin ylivoimainen Natoon verrattuna. Natossa tämä tiedettiinkin varsin hyvin eikä turhia illuusioita omasta puolustuskyvystä elätelty. Venäläiset olisivat halutessaan olleet Reinillä yhdessä hujauksessa, hyökkäyskiiloja olisi ollut mahdotonta pysäyttää muuten kuin korkeintaan ydinasein tai ydinmiinaketjuin (joita Länsi-Saksan halki kulki useita). Konventionaalisin asein sodittaessa Nato-joukot olisi nopeasti sotkettu saveen...

(Kylmän sodan häviäminenkään ei ole lopettanut tautologista suomalaista uhoa Venäjän puolesta 2008 tänään; ilmeisesti häviö ei ollut riittävä, vaikka tunnusmerkistö kyllä täytti sen; N-liiton hajoaminen)

* Nämä kirjoittajat paljastavat sen tosiasian tänään, että Varsovan Liitto oli strategisesti hyökkäysjärjestelyssä Eurooppaa vastaan, kun taas NATO puolustusasemassa; N-liiton kansantalous, vaan ei kestänyt ns. Kylmää sotaa, saati sitten kuumaa sotaa, ja maa katosi, kun tilanne oli maalle mahdoton ylläpitää, kun kansantalous ei kestänyt tilanteen vaatimuksia ---

* Voidaan vain arvailla paljonko Suomen kansantalous kärsi siinä suoneniskussa, kun maahan ei tullut lännestä sijoituksia, vaan idänkauppa, sodan jälkeen; n-liittolaisten Mossejen ja peltiämpärien tekeminen piti Suomen kansantalouden ylhäällä (?) Lisäksi N-liitosta saatiin luksusta, kuten naisten sukkahousuja jne. EU:n kautta rahavirrat virtaavat vapaasti tänään, mutta mm. LIDL on kauppa, jonka tulo on aiheuttanut suomalaisilta pysyvät valitukset, vaikka parempaa hinta/laatu - suhdetta tuskin muualta löytyy. Suomi olisi maana paljon rikkaampi tänään, jos olisi lähtenyt Atlantin Allianssiin mukaan 1940-luvulla, kuten m. Länsi-Saksa. CIA ihmetteli jo 1950-luvulla, kuinka kommunistimyönteistä Suomi on kun samanaikaisesti tehtiin mittavia taloustoimia mm. Saksaan kommunismin etenemisen pysäyttämiseksi Euroopassa.
3263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

taas :(

Äänestä
  • Yhtä isänmaallinen kun sen kuvat ovat kiinnostavia! eli ei yhtään!!!!
    Sitäpaitsi sen mieliruokahan oli Pizza! ei kovinkaan Suomalainen ruokalaji

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Blue Max kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu