Mihin ihmeeseen voi työllistyä, kun en ole iloinen, ulospäinsuuntautunut, myyntihenkinen. En oiken joustavaksi tai reippaaksikaan osaa itseäni kutsua, enkä kaipaa haasteita. Siis eikö mihinkään enää tarvita rauhallisia, luotettavia, huolellisia ja velvollisuudentuntoisia ihmisiä?
Enimmät työpaikkailmoitukset on sellaisia, että vaikka muuten sattuisin kaikki vaatimukset täyttämään niin viimeistään luonnekohdassa menee mönkään.
Enimmät työpaikkailmoitukset on sellaisia, että vaikka muuten sattuisin kaikki vaatimukset täyttämään niin viimeistään luonnekohdassa menee mönkään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Riippuu tietysti mitä teet. Kyllä esimerkiksi suunniteluhommissa on etua siitä kun on rauhallinen ja osaa keskittyä asioihin. Paljon paremmin saa aikaan kuin sellainen ylisosiaalinen jatkuvasti äänessä oleva hömppä. Yleensä suunnitteluhommista saa myös kunnon palkkaakin, myyntihommissa se on monasti suhteessa myyntiin.
itsekin huomannut saman, vaatimuslistat ovat melkoiset. Minua on jo alkanut suunnattomasti ärsyttää sellainenkin sana kuin "paineensietokykyinen"! Sitä viljellään työnantajien ilmoituksissa joka puolella!
Todellakin eikö hiljaiset, työhönsä keskittyvät ja tunnolliset, jotka raahautuvat töihin vaikka toinen jalka poikki ja pää paketissa, saa enää töitä???
että halutaan vaan kaikenmaailman koheltajia, hösöttäjiä ja viihdyttäjiä töihin.
...minä taas olen melko lailla kaikkea tuota mitä listasit yllä. "...iloinen, ulospäinsuuntautunut, myyntihenkinen". Reipas ja haasteita kaipaava, suorastaan etsivä.
Lisäksi olen myös luotettava, huolellinen ja velvollisuudentuntoinenkin, eivät nuo kaksi joukkoa ole toisiaan poissulkevia.
Lisäksi olen mielestäni erittäin pitkäjänteinen, analyyttinen, aikaansaava, erittäin energinen (siksi ei ehkä niin kovin rauhallisen oloinen :-) ) ja paljon muutakin. Erittäin eteenpäinpyrkivä ja tehokas.
Koulutusta löytyy, sekä ammatillinen, että akateeminen. Työkokemusta 15 vuotta, myös aika korkeista johtotehtävistä. Ammattitaitoa pidetään yllä kurinalaisesti tutkimalla ja laajentamalla alan tietämystä netissä ja kirjojen avulla 14-16 h/päivä. Lisäksi kuntoilen, olen lopettanut alkoholinkäytön ja tupakoinnin ja painoni on normaalimitoissa. Kunto on hyvä.
Siltikään ei löydy töitä.
Mikähän puuttuu ? Nuoruus ? Nöyryys ?
Mielestäni sinulta puuttuu avarakatseinen työnantaja :)
Taidat olla koulutuksesi, osaamisesi ja kokemuksesi perusteella juuri siinä pahimmassa välimaastossa, josta kerran työttömäksi jääneen on vaikea päästä takaisin työelämään kiinni. Joillekin voit olla selkeä uhka, kun olet kaiken hyvän lisäksi eteenpäinpyrkivä ja tehokas.
Yritä verkostoitua mahdollisimman laajasti. Silloin saattaa myös sattuma kantaa arvaamattoman hyvää satoa. Ainakin toivon niin.
kaikkia noita, niin en työllisty sittenkään???!!
Kirjanpito vaatii sinunlaistasi luonnetta.
Olen mm. toiminut muutaman yhdistyksen tilintarkastajana, ja homma tosiaan sopisi minulle. Ja opiskeluaikana taloushallintotehtävissä kanssa. Vaan kun on vähän muuhun kouluttautunut (pariinkin kertaan), niin tässä mietin, että kandeeko enää lähteä kouluun. Taloudellisesti tuntuu nyt päätoiminen opiskelu mahdottomalta. Selvittäis vaikka oppisopimuksen mahdollisuutta. Ja miltä taustalta voisi edetä vaikka tilintarkastajaksi.
Paljon löytyy sellaisia tehtäviä (siis tilintarkastajan lisäksi), joihin ei tarvita mainitsemiasi ominaisuuksia. Jos kaikkiin sinun alaasi ja koulutustasi vastaaviin paikkoihin vaaditaan mainitsemiasi ominaisuuksia, kannattaa miettiä uuteen ammattiin kouluttautumista. Oppisopimuskoulutus olisi sinulle varmaankin hyvä vaihtoehto. Ota yhtyettä koulutuksen tarjoajiin. Heiltä saat varmaankin vinkkejä siitä, miten voisit löytää hyvän oppisopimuspaikan. Eikös työkkärin kauttakin aina silloin tarjota joitain oppisopimuspaikkoja?! Ainkin minulla on sellainen mielikuva.
"Mihin ihmeeseen voi työllistyä, kun en ole iloinen, ulospäinsuuntautunut, myyntihenkinen. En oiken joustavaksi tai reippaaksikaan osaa itseäni kutsua, enkä kaipaa haasteita."
Osuipas kohdalleen.Tunnistan itseni.
Meidän "aitojen" ihmisten pitäisi järjestäytyä ja ottaa työmarkkinat haltuumme.