Olin lyhyehkössä suhteessa, jonka aikana tuntemukset vaihtelivat melkein koko ajan. Ajoittain oli kivaa, useimmiten mietin miksi olen tällaisen sekopään kanssa, joka ei ilmiselvästi välitä itsestäänkään tippaakaan, liikaa alkoholin käyttöä ja jonkin verran huumeita. Lopetin suhteen, mutta samantien tuli katumus. Ystävät sanoo että olisin jäänyt sata kertaa toiseksi huumeille ja viinalle. Eli siis parempi näin. kuitenkin tyyppi pyöri mielessä jatkuvasti. Sanoin asian hänelle sitten suoraan, että haluan sen takasin. No en saanut. Ja nyt tuntuu vielä pahemmalta. Onko se vaan se torjuminen mikä sattuu vai välitänkö oikeasti siitä ihmsestä? Vai yksinäisyyttäkö tässä vaan pelkään? Onhan se ihanaa herätä toisen ihmisen kainalosta aamulla.... Järki sanoo että näin on parempi mutta miksi tunteet on ihan eri raiteilla?!?! Toisaalta en näe itseäni sen ihmisen kanssa kovinkaan pitkälle, mutta en kestä ajatusta että sillä olisi kukaan muukaan. Sanokaa ihmiset mulle jotakin, että tulen järkiini!!!!
lopetin mutta sitten kaduin
Minttu
61058
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
naisella on vahva hoivaamisvietti ja halu olla just se, joka muuttaa miehen, ja siksi tommoset toivottomat tapaukset kiehtoo. sun kohdalla on ehkä kyse siitä naisen klassisesta "kyllä se muuttuu kun mä sitä tarpeeksi rakastan"-ajattelusta. voin kertoa ettei muutu. onnittele itseäsi, olet tehny viisaan päätöksen jättäessäsi toivottoman tapauksen. monet ei siihen pysty, vaan roikkuu vuosia jonkun sekopään matkassa. älä tee samaa virhettä, kunnollisia miehiä on maailma täynnä. miksi tuhlaisit aikaasi suhteeseen, josta et itse saa juuri mitään ja jossa ei ole tulevaisuutta? eiköhän ole niin, että on parempi olla sinkku, kuin olla huonossa suhteessa?
Tiedäthän, että yöperhoset lentävät kohti valoa. Moni niistä polttaa siipensä, mutta ne vain käyttäytyvät järjettömästi...
Totta on, että teit oikean valinnan, mutta koska yhä mietit suhteen jatkamista kysy itseltäsi pari kysymystä:
1: Olisinko tarpeeksi vahva ja tiukka, että saisin miehen lopettamaan päihteiden käytön.
2: Itkemään kymmeniä itkuja epäonnistumisen ja ratkeamisen päihteisiin kerta toisensa jälkeen.
vielä se seikka, että päihteiden käytön lopettaminen vaatii "käyttäjän" oman halun "motivaation" lopettaa. Kuitenkaan yksin siihen ei pysty kukaan. En tiedä kuinka paljon kyseinen mies käyttää päihteitä ja mitä, mutta ensinnäkin siihen liittyy niin paljon asioita, joita ei tule edes ajatelleeksi ennen kuin seuraa huumeiden käyttäjiä läheltä. Vierotusoireet ovat tuskaa käyttäjälle, mutta myös sivusta katsojalle. Katsot toisen kärsimystä ja tuskia. Tekee mieli auttaa, mutta miten. Toinen on hermot riekaleina, hikinen, tuskainen ja kuolemaa tekevän näköinen. Alkaa tehdä mieli lopettaa toisen kärsimykset millä tahansa keinolla. Huumeilla, lääkkeillä, mutta ei voi. Entä käyttäjä hän haluaa huumeita lopettamaan kärsimykset. Huumeet/päihteet, joista tulee heti parempi olo. Esimerkiksi neula huumeiden käyttäjillä riippuvaisuus sen huumeen lisäksi tulee siihen neulaan. Tuleeko sellaista ajatelleeksi.On vielä niin paljon muuta, mitä siihen liittyy. Vielä vuosienkin päästä entiselle käyttäjälle voi tulla halu saada "edes vähän" huumetta. Se on todella rankka prosessi ja vaatii vahvan mielen. Kaikilta osapuolilta. Käyttäjältä, hänen kumppaniltaan, perheeltään, ystäviltään. Lähdit jo kerran miehen luota päihteiden vuoksi. Takaisin ei mielestäni ole paluuta.
Älä pelkää yksinäisyyttä, jos haluat, varmasti löydät hyvän miehen itsellesi, kunhan et ole nyt liian hätäinen. Muista nyt pitää järki kädessä ja mieti mitä todella haluat tulevaisuudelta! Sinähän et halunnut tuhota tulevaisuuttasi juopon ja narkkarin sekopään sekoiluihin, jotka suurella todennäköisyydellä vain pahenee. Toista ei voi muuttaa ellei toinen itse sitä tosissaan vilpittömästi halua.
Opettele olemaan itsesi kanssa. Itsekseen oleminen on voimavara, ettet ole riippuvainen muista, vaikka olisitkin suhteessa. Voimia ja katse kauniiseen tulevaisuuteesi...
Oon aivan samaa mieltä! Mikä ihme ja kumma siinä on että jos harrastat liikuntaa (pidät itsestäs huolta), opiskelet ja haluat joskus tulevaisuudessa menestyä niin naiset kiertävät kaukaa?
Kun katsoo kadulla vastaan tulevia kauniita naisia niin vähintään niillä on joku sivarin näkönen jannu tai vastaava hamppuveikko vieressä pyörimässä. Sitten itketään kun mies 5-10 vuoden päästä hakkaa/ pakoilee elatusmaksuja yms.
Nooh niin makaa kuin petaa!
Todella tuttu tunne. Itse tein aivan samalla tavalla ja vieläkin kaduttaa. Järki tappelee vastaan mut tunteet on vahvat.
Nuoresta iästäni huolimatta tiedän todellakin mitä rakkaus on ja miten sen tyhmänä päästää menemään...
ei auta muu kuin räpiköidä mukana!
Jaksele!