Totuutta tuotu ennenkin. Onko se siis rakkaudettomuutta, jos se ei miellytä. Onko se sanan tuojan vika, jos se sattuu.
Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, ME EMME PUHUESSAMME PYRI OLEMAAN MIELIKSI IHMISILLE VAAN JUMALALLE, joka tutkii sydämemme.
EMME OLE KOSKAAN PUHUNEET MIELISTELEVIN SANOIN, sen te tiedätte; emme ole salaa ajaneet omia etujamme, siitä Jumala on todistajamme.
EMME OLE YRITTÄNEET SAADA KUNNIAA IHMISILTÄ, emme teiltä emmekä muilta. 1. Tess 2:4-6
Näin on
25
828
Vastaukset
- voisi jo tajuta
että tämä palsta ei ole tarkoitettu sananjulistukseen eikä kenenkään käännyttämiseen/pelottelemiseen.
Olipa nuo sananne sitten totuutta tai ei, niin tämä on joka tapauksessa väärä paikka teille jotka ette pysty ollenkaan ymmärtämään ja hyväksymään sitä, että on muunkinlaisia näkemyksiä asioista!
Luulisi aikuisen ihmisen tuon jo ymmärtävän vähemmälläkin!Että näkemyksiä löytyy ja PALJON. Miksi minä en voisi tuoda sitten sitä minkä koen oikeaksi? Paljon olen Raamatun kohtia tuonut ja nytkin tuon yhden:
Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden herjataan, kun ihmiset EROTTAVAT TEIDÄT KESKUUDESTAAN ja inhoavat teidän nimeännekin.
Luuk. 6:22
Täällä vain saisi näperrellä Raamatun kohtia niinkuin TE haluatte ja jos se ei käy niin silloin ollaan ajamassa pois. Ja sekö ei ole suvaitsemattomuutta?- Hessullako
Hssu kirjoitti:
Että näkemyksiä löytyy ja PALJON. Miksi minä en voisi tuoda sitten sitä minkä koen oikeaksi? Paljon olen Raamatun kohtia tuonut ja nytkin tuon yhden:
Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden herjataan, kun ihmiset EROTTAVAT TEIDÄT KESKUUDESTAAN ja inhoavat teidän nimeännekin.
Luuk. 6:22
Täällä vain saisi näperrellä Raamatun kohtia niinkuin TE haluatte ja jos se ei käy niin silloin ollaan ajamassa pois. Ja sekö ei ole suvaitsemattomuutta?...vain on se oikea ote?
Mielestäni on toista kohtaan kurjasti sanottu,että hän näpertelee raamatunkohtien
kanssa,mutta (näin luen rivien välistä)
sitten astuu näyttämölle Hessu,profeettojen profeetta ja hänen sanansa ovat niin vakuuttavia,
että kaikki haukkumasanatkin muuttuvat raamatunlauseiksi.
Muuten.
2Tim.2 luku kertoo meille paljon siitä,miten ei sopisi väitellä turhaan,vaan sävyisästi ojentaa,jos siihen on tarvetta.
Kyllä varmaan jokainen itsekin on kokenut,että niin kauan kuin riitelemällä yrittää saada jotain jollekin perille;hakkaa ikäänkuin päätään seinään;mutta lempeys vie opetuksen perille. Hessullako kirjoitti:
...vain on se oikea ote?
Mielestäni on toista kohtaan kurjasti sanottu,että hän näpertelee raamatunkohtien
kanssa,mutta (näin luen rivien välistä)
sitten astuu näyttämölle Hessu,profeettojen profeetta ja hänen sanansa ovat niin vakuuttavia,
että kaikki haukkumasanatkin muuttuvat raamatunlauseiksi.
Muuten.
2Tim.2 luku kertoo meille paljon siitä,miten ei sopisi väitellä turhaan,vaan sävyisästi ojentaa,jos siihen on tarvetta.
Kyllä varmaan jokainen itsekin on kokenut,että niin kauan kuin riitelemällä yrittää saada jotain jollekin perille;hakkaa ikäänkuin päätään seinään;mutta lempeys vie opetuksen perille.Lentää sieltäkin päin:
Sitten astuu näyttämölle Hessu, profeettojen, profeetta, ja hänen sanansa ovat niin vakuuttavia, että kaikki haukkumasanatkin muuttuvat raamatunlauseiksi.
Minä tuon sanaa näin, miten olen tuonut, voi olla että se hioutuu tästä vielä, toivon niin, turhat särmät pois (omat särmät) ja jäljelle jäisi vain OLEELLISIN. Saa nähdä miten asiat menee.Hssu kirjoitti:
Lentää sieltäkin päin:
Sitten astuu näyttämölle Hessu, profeettojen, profeetta, ja hänen sanansa ovat niin vakuuttavia, että kaikki haukkumasanatkin muuttuvat raamatunlauseiksi.
Minä tuon sanaa näin, miten olen tuonut, voi olla että se hioutuu tästä vielä, toivon niin, turhat särmät pois (omat särmät) ja jäljelle jäisi vain OLEELLISIN. Saa nähdä miten asiat menee.juuri sen minkä Jumala Hengensä ja sanansa kautta
tahtoo sanoa.
Ihmiset jotka oman mielensä mukaan sanovat ovat
eksyksissä, eksyttäjiä.- mutta Jeesus
ArmiK kirjoitti:
juuri sen minkä Jumala Hengensä ja sanansa kautta
tahtoo sanoa.
Ihmiset jotka oman mielensä mukaan sanovat ovat
eksyksissä, eksyttäjiä....hakee eksyneen lampaan,hän jättää ne 99
lammasta jotka eivät paimenta tarvi,ja hakee
sen eksyneen mustan lampaan ja kantaa hänet
harteillaan turvaan!
Kiitos siis Herralle!
toivoisi näiltä totuuden tuojilta hiukkasenkaa lähimmäisen rakkautta,sen tuomitsemisen sijaan.
Lähimmäisen sekä Jumalan rakkaus oli Jeesuksenkin mielestä se tärkein käsky,jossa koko Raamatun sanoma tulee julki.Paavalilla, Silvanuksella ja Timoteuksellakaan ollut lähimmäisen rakkautta kun he kertoivat asiat suoraan, totuudellisesti, yrittämättä mielistellä ihmisiä?
Hssu kirjoitti:
Paavalilla, Silvanuksella ja Timoteuksellakaan ollut lähimmäisen rakkautta kun he kertoivat asiat suoraan, totuudellisesti, yrittämättä mielistellä ihmisiä?
katso silloin he ovat aivan eri asia.""EI NYT KUKAAN VOI NIIN TUNTEA JUMALAA KUIN SILLOIN" ????
ArmiK kirjoitti:
katso silloin he ovat aivan eri asia.""EI NYT KUKAAN VOI NIIN TUNTEA JUMALAA KUIN SILLOIN" ????
Tänä päivänä.
Hssu kirjoitti:
Paavalilla, Silvanuksella ja Timoteuksellakaan ollut lähimmäisen rakkautta kun he kertoivat asiat suoraan, totuudellisesti, yrittämättä mielistellä ihmisiä?
Kyllä heillä oli rakkautta,Jeesukselta saatua.Asiat voi kertua monintavoin.Paavalin ja kumppaneiden sanat hoitivat ja opettivat.
juhani1965 kirjoitti:
Kyllä heillä oli rakkautta,Jeesukselta saatua.Asiat voi kertua monintavoin.Paavalin ja kumppaneiden sanat hoitivat ja opettivat.
rakkauden kyllästämä olet kuin Jumalan TOTUUDEN.
Ei auta vaikka minkälaisen liudan Raamatun jakeita
tuot kuolleina ne sinut pitävät kun Jumalan Henki
ei saa sinulle puhua, vaan oma lihasi ja ihmisopin
viisaudet.ArmiK kirjoitti:
rakkauden kyllästämä olet kuin Jumalan TOTUUDEN.
Ei auta vaikka minkälaisen liudan Raamatun jakeita
tuot kuolleina ne sinut pitävät kun Jumalan Henki
ei saa sinulle puhua, vaan oma lihasi ja ihmisopin
viisaudet.Armi se jaksaa hutkia ja lyödä lähimmäisiä vastoin Jeesuksen käskyä,se kertoo Armikin raukkaudesta kaiken.
Ja Armikille Paavalin opetukset ovat "oman lihan ja ihmisopin viisauksia"? Eli Raamattu ei ole Armikin opin lähde?
ja tässä Jeesuksen sanomaa ja sen seuraus:"Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna." Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?"
Niin kuin Jeesuksen sanoma Hänen eläessään maan
päällä ei kaikkia miellyttänyt näin on tänäänkin.
Tuossa Jeesuksen sanomassa tulee TAAS esiin se
ETTÄ KUKAAN IHMINEN EI VOI ITSEÄÄN JEESUKSELLE ANTAA.Kohdasta sen voi huomata:
Johannes vastasi: Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle TAIVAASTA. Joh. 3:27
Tuokin on HYVÄKSI ohjeeksi, sillä näin ei erehdy ottamaan sitä valhearmoa itse vaan odottaa sitä joka sen todellisen armahduksen ITSE tekee.Hssu kirjoitti:
Kohdasta sen voi huomata:
Johannes vastasi: Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle TAIVAASTA. Joh. 3:27
Tuokin on HYVÄKSI ohjeeksi, sillä näin ei erehdy ottamaan sitä valhearmoa itse vaan odottaa sitä joka sen todellisen armahduksen ITSE tekee.se koko Raamatun nähtävissä miten ihminen EI ITSE VOI MITÄÄN OTTAA ellei Jumala ITSE ANNA.
Siksipä Jeesus ei turhaan sanonut tätäkään:
"anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan." SE ON
SE IHMISEN TIE joka vain JUMALAN luo voi viedä.
EI OLE MUUTA TIETÄ kuin minkä JEESUS ON OSOITTANUT.
Mutta tälle tielle kun ei tahdota lähteä niin ei
silloin Jumalaakaan tule kohtaamaan ja näin omien
tulkintojen varaan jäädään roikkumaan.
- Yksi ihminen
Totuudessa eläminen vaikuttaa aina ympäristöön hyvin voimakkaasti.
Ajatellaanpa vaikka tilannetta työpaikalla. Työtoverimme haluavat porukalla huijata työnantajaa. Porukka sopii keskenään, että sinä voit tänään lähteä töistä aikaisemmin, niin sitten seuraavana päivänä lähtee joku toinen jne. Lähtisimmekö mukaan tuollaiseen peliin vai sanoisimmeko heille todella mitä mieltä olemme asiasta? Totuuden sanominen ja tekeminen tuollaisessa yhteisössä voisi tehdä elämän aika hankalaksi, mutta se ilo ja rauha jonka Jumala antaa, kun toimii oikein olisi paljon suurempaa kuin se ihmisten kunnioitus mitä saisimme väärin tekemällä.
Totuudessa vaeltaminen koostuu pienen pienistä asioista ja sitä kuljetaan arkielämän toimissa ja tehtävissä.Olet yksi niistä jotka pakottavat Totuudessa
eläviä sanomaan toisin kuin Totuus on siis alvariinsa annat kehoituksia lähteä valheeseen mukaan.
Hyvän esimerkin toit, mutta toivottavasti myös heräisit valheestasi tekemään Jumalan Totuuden
mukaan.- Yksi ihminen
ArmiK kirjoitti:
Olet yksi niistä jotka pakottavat Totuudessa
eläviä sanomaan toisin kuin Totuus on siis alvariinsa annat kehoituksia lähteä valheeseen mukaan.
Hyvän esimerkin toit, mutta toivottavasti myös heräisit valheestasi tekemään Jumalan Totuuden
mukaan.Ketään en voi pakottaa yhtään mihinkään. Enkä minä ole ketään täällä pakottanut/pakottamassa yhtään mihinkään. Joten omiasi nyt puhut nainen, et totuuden mukaan minusta.
- DNA13
rakastaa lähimmäistään kertoessaan totuuden.
Ahtaasta portista sisään menneitä tällä palstalla kirjoittelee vain muutamia.
Isän sydän itkee kun ihmiset eivät ota todesta Totuuden julistajia.
Totuus tekee aina kipeää, sitten kun voi alastomana mennä ihmisten ja Jumalan eteen niin tietää olevansa vapaa.
Tätä evankeliumia ei ole vielä julistettu kaikille, vaan on tuotu väärennöstä ja ihmisoppeja.
Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa....
Ahtaasta portista sisään...
Kristus meissä....
Sana on tullut lihaksi meissä....
Olemme rakkaus,ilo, rauha... - alex-kasi
MISTÄ? SUNILAISUUDESSA on kysymys:
1) - Pyhä Henki poistui maan päältä alkukirkon aikoihin ja palasi vasta profeetta Sunin myötä .. ja tekee nyt työtään sunilaisuudessa..
2) "Ahdas portti" on jossain Jumalan ja saatanan valtakuntien "rajamailla" !! ??
3) - Armoa jaetaan vain "ahtaassa portissa" sen "oikealla" puolella .. tämä tuli mahdolliseksi kun Jumala oli ensin uhrannut Poikansa lunnaiksi saatanalle.. ostanut sieluja itselleen saatanalta..
4) - Jeesus oli ihminen jolla oli Pyhä Henki.. Mariasta syntynyt.. Sunilaisuus ei tunnusta että Jeesus on KRISTUS - lihaan tullut Jumalan voideltu joka syöksee saatanan vallasta ja ottaa hallinnon ja hallitsee Jumalan tahdon mukaan ja se valtakunta tulee pysymään iankaikkisesti
5) - Sunilaisuudessa synneistä pääsee eroon vain ahtaassa portissa - synnit "poltetaan" pois ahtaassa portissa.. (ihminen viedään ahtaaseen porttiin ja HÄNEN KUONANSA POLTETAAN pois)... jonka jälkeen hän on vapaa synneistään ja saatanan orjuudesta..
6) - Suni on sunilaisten profeetta, jonka mukana Jumalan Pyhä henki palasi maailmaan.. (sillä sunilaisuudessa uskotaan että Jumalan Pyhä Henki poistui maailmasta alkukirkon vaiheiden jälkeen)
7) - Suninkin synnit on poltettu ahtaassa portissa ja siksi Suni on nyt "synnitön" profeetta..
8) - Saatana käyttää UFOja liikkuessan maan päällä jonne hänet on taivaassa käydyn sodan jälkeen syösty..
9) - Kaikki kirkot, lahkot ja ihmiset niissä ovat tämän maailman herran - saatanan - palvojia ja hänen henkensä (pahuuden) orjia .. kunnes he käyvät ahtaan portin läpi ja heidän syntinsä ja "kuonansa" on poltettu pois... jonka jälkeen he ymmärtävät totuuden, JOTA EI KETKÄÄN MUUT VOI YMMÄRTÄÄ kuin portissa puhdistetut sunilaiset .. (siksi he voivatkin huudella muille ihmisille (uskovaisia tai ei) että he ovat saatasta)..
10) NOIDEN LISÄKSI Sunilaisuudessa uskotaan että kymmenkunta sunilaisuuden vastustajaa on JUMALAN toimestä tapettu.
*********************
Otatko eron näistä "totuuksista" vai etkö ota?
Jos et ota - niin lakkaa ainakin puhumasta Raamatun totuudesta samaan aikaan. - kattilaa soimaa...
Jotensakin on niin,että Armi,Hessu ja Sunin Teuvo tekevät itse sitä mistä toisia arvostelevat,eli pappeja esim.
Tehän teette itsestänne sellaisia,koska
kukaan ei saisi olla eri mieltä mistään!
Luulin itsekin,kauan sitten ollessani
vielä "sillä kehitysasteella",ettei kukaan
muu pelastu kuin vain ne,jotka uskovat
joka opinkohdan kuin minäkin.
Jeesus on saanut tehdä työtä sydämessäni,
ja siksi saan aina kuulla sen,kuinka Hän
sanoo,että opettaa jokaista omaansa henkilö-
kohtaisesti.
Saan uskoa nyt,sen minkä sydämestäni
vilpittömästi uskon.Samoin toiset.
Jeesus kyllä puhuttelee minua heti,jos luulen itsestäni liikoja.Meillä uskovilla on sellainen vaara aina pyörimässä,sekin on syntiä siinä missä muukin.Emme ole muita kuolevaisia kummempia,paitsi siinä,että olemme Jeesuksen omia,ja se on armoa!
Saamme myös jakaa mielipiteitä,julistaa totuutta
sellaisena kuin Hän sen antoi.
Se on vaikea läksy,mutta jokaisen meistä on vain
hyväksyttävä se tosiasia,ettei ole yhtäkään
ihmistä maan päällä,joka tekisi vain hyvää.
Aivan turhaa hurskastelua,että on parempi kuin muut.
Jos teitä vainotaan uskonne tähden,niinkuin koette,on sekin vainoa,että haukutte helvetin omiksi muita!Eli silloinhan itse vainoatte toisia uskovia.
Kun tekee parhaansa,kokee Jeesuksen lähellä
itsensä hyväksytyksi sellaisenaan,alkaa rakastaa
niin paljon Jeesusta,että haluaa olla mitättömämpi maailman silmissä,mutta Jeesukselle
haluaa antaa elämänsä kaikki tekemiset.
Tosin ihmisinä meistä ei kukaan pysty olemaan
aina kaikessa hyvä.
Luonteenpiirteemme,persoonallisuutemme kaikki tyynni myös näkyvät uskoon tulon jälkeenkin,
ja niin pitääkin.
Ei Jeesus halua mitään nyyhkykuoroa ja valitusvirsiosastoa,vaikka nekin elämässämme kyllä välillä paljonkin soivat.
Saamme olla ihmisiä ihmisten joukossa,ja kasvaa saa.Ketään ei jätetä,jos mokaa,vaan perille autetaan.Niin on Golgatan ilosanoma meille luvattu:"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,että Hän antoi ainokaisen Poikansa,ettei yksikään,joka Häneen uskoo,hukkuisi,vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Antakaa Jeesuksen armon säteillä tähän synkkään maailmaan,kyllä ne lakipykälät Jeesus sitten pikkuhiljaa opettaa!
Ihanaa Taivasmatkaa!- J. Kristus N.
Sinäkin poloinen pikkuperkele, joka täällä yömyöhään käyt herjaamassa muita ihmisiä nimeltä mainiten, et seuraa kuin perkelettä, rakastaen tätä ja itseäsi ylitse kaiken. Jeesus on vain sinulle musta suojaverho jonka takana teet pahoja tekojasi alinomaan ihmisiä syvästi vihaten.
- Onko nyt hyvä mieli?
J. Kristus N. kirjoitti:
Sinäkin poloinen pikkuperkele, joka täällä yömyöhään käyt herjaamassa muita ihmisiä nimeltä mainiten, et seuraa kuin perkelettä, rakastaen tätä ja itseäsi ylitse kaiken. Jeesus on vain sinulle musta suojaverho jonka takana teet pahoja tekojasi alinomaan ihmisiä syvästi vihaten.
...enpä ole ainoa,joka nimeltä mainiten on sanonut mielipiteensä.Sitäpaitsi olen juuri herjaamisesta(toisten uskovien),koettanut puhua,ettei se ole sopivaa.
Onko sinulle ongelma yömyöhä,mulle ei.
Ei tuo ainakaan Jeesuksesta tule,että olen
"pikkuperkele",itse en moista voisi sanoa edes
sinusta.
Siunattua päivää,
toivottavasti sait helpotusta oloosi.
En todellakaan vihaa ihmisiä,
kuin jokuset toiset.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai12310090Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki785026Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694862Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.83306Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j152530Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071740Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551580- 471536
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591464Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661412