Täällä monet potevat huonoa itsetuntoa lähestymiseen jne liittyen.
Lääke tähän estyneisyyteen ja huonoon itsetuntoon on alkoholi, joka on saattanut suomalaisia yhteen jo vuodesta mooses ja halkaistu meri.
Ette te lähestymisongelmaiset ole yhtään normaalikansalaista erilaisempia (poisluettuna todella vakavissa ujousongelmissa olevat). Suomalaiselle miehelle on ollut aina tunnusomaista sisäänpäinkääntyisyys, vähäpuheisuus, ujous, töksähtelevyys, liika suoruus jne jne jne.
Mutta sitä lievitetään alkoholilla. Niin on aina tehty. Tanssalavan takana vedettiin huikkaa jne. Se nyt vain on yleensä ollut pelin henki että huikkaa otetaan jotta kieli vetreytyy.
En kehota juomaan jos se ei kertakaikkea ole itseä varten mutta voin sanoa että jos tästä maasta viina poistettaisiin, niin ainakin aluksi olisi uusien suhteiden syntymisessä järkyttävä lukumääräinen romahtaminen.
näin ei olisi, koska aivan varmasti on. Suomaliseen parinmuodostukseen kuuluu alkoholi jollain tavoin melkein aina. Siinä mielessä on turha sana, että ei baarista kannata hakea. Baarista on moni löytynyt ja hyväksi todettu.
Jos en olisi koskaan juonut alkoholia niin en olisi ollut edes kymmenesosassakaan niissä intiimeissä tekemisissä naisten kanssa, kun nyt olen. Voitte tietysti väittää että se nyt olen vain minä, mutta kaiken kokemani ja havainnoimani perusteella se on alkoholi, baarit yms. tapahtumat missä ne pariutumiset tapahtuvat. Tapahtumat, joissa ihmisiä voi tavata vailla selvinpäin olemassa olevaa sosiaalista vaikenemisen (ei saa häiritä) muuria.
Tämä voi tietysti iän mukana muuttua. Puhun nuoren aikuisen maailmankuvasta käsin. Mutta en kaksikymppisen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aivan. Täälläkin kirjoittavista ikisinkuista huomattava osuus on raittiita. Siis miehistä. Naiselle raittius ei ole samalla tavalla turmiollinen asia kuin miehelle.
Monille naisille alkoholittomuus on aikamoinen turnoff. Sitä sanotaan että raittius olisi muka ihailtavaa, rohkeaa ja kunnioitettavaa. Noh, ehkä se joidenkin mielestä on, mutta aika monta kertaa on joutunut jäämään ihan kylmäksi kun on käynyt ilmi etten juo.
En rupea kyllä naisten takia kaljoittelemaan, pitää sitä miehellä olla jotain periaatteita. Eikä se raittius tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi olla sen vuoksi jotenkin erityisen uskonnollinen, vakava tai totinen luonne. Monet ns. iloiset kuppiveikot ovat siinä laskuvaiheessa vähemmän hauskaa seuraa ja alkavat toistaa samoja juttuja.
Kun toimii aina selvin päin, niin sitä alkaa kummasti kertymään tuota siviilirohkeutta ja sosiaalisia kykyjä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa eri tilanteissa. Enemmän minua ihmetyttää se, että jotkut kehuskelevat omalla juomisellaan ja krapuloillaan ja niihin liittyvillä törmäilyllä.