Amalia

Tervehdys!

Piti vain kysellä kuulumisia, taivuitko rakkaudelle vai piditkö päätöksesi? :) Toivottavasti olet voinut hyvin!
13839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

en ole täällä pitkään aikaan käynytkään, ihan sattumalta tulin vielä kurkkaamaan.

Pidin päätökseni. Mies jatkaa vaimonsa kanssa toistaiseksi. Saavat rikkoa toisensa ihan ilman minun apuani. En voi sanoa, että olisin toipunut vielä, mutta uskon ja toivon, että pahin on jo ohi. Haluaisin vain unohtaa, mutta eihän se mahdollista ole...

Äänestä
  • tuli mieleen, että onpa hyvä, etten enää ole minkäänlaisen kolmiodraaman osapuoli. Tuntuu, että päätös oli ihan oikea, vaikka vähän väliä ajattelenkin, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin... Toisaalta, vaikka olen yksinäinen ja surullinen, olen myös tasapainoisempi. Ei tarvitse enää odottaa, että hän soittaa. Ei miettiä milloin seuraavan kerran näemme. Ei miettiä uskallanko sopia jonkun menon, jos hän vaikka haluaisikin tavata juuri silloin. Mitään siitä epävarmuudesta en kaipaa, vaikka hänen ihoaan, nauruaan, tuoksuaan kaipaankin.

    Äänestä

  • Amalia kirjoitti:

    tuli mieleen, että onpa hyvä, etten enää ole minkäänlaisen kolmiodraaman osapuoli. Tuntuu, että päätös oli ihan oikea, vaikka vähän väliä ajattelenkin, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin... Toisaalta, vaikka olen yksinäinen ja surullinen, olen myös tasapainoisempi. Ei tarvitse enää odottaa, että hän soittaa. Ei miettiä milloin seuraavan kerran näemme. Ei miettiä uskallanko sopia jonkun menon, jos hän vaikka haluaisikin tavata juuri silloin. Mitään siitä epävarmuudesta en kaipaa, vaikka hänen ihoaan, nauruaan, tuoksuaan kaipaankin.

    siinä, että se epävarmuus on pahinta; odotella yhteydenottoa ja sitä koska voi seuraavaksi tavata ja vältellä omia menojaan, jotta tapaisi miehen. Ja mikä hassuinta - miehen ei tarvitse tehdä mitään tuota, joustaa ja sovitella menojaan. Koko homma menee miehen ehdoilla, hänen työltään, perheeltään, harrastuksiltaan jne jäänyt vähäinen aika on käytettävissä. Loppujen lopuksi, miksi kukaan itseään kunnioittava nainen edes suostuu sellaiseen. Minä olen itsekin ollut sellaisessa tilanteessa. Jätin lopulta parin yrityksen jälkeen miehen lopullisesti, mies olisi tietysti halunnut jatkaa (hänellähän oli hyvin pullat uunissa), mutta vain hänen ehdoillaan. Nyt on helpotus, kun ei tarvitse enää elää siinä epävarmuudessa.

    Äänestä

  • olet oikeassa kirjoitti:

    kyllä meillä se varattu osapuoli joutuu huomattavasti enemmän sovitella menojaan ja tekemisiään. Minulle aikataulujen tekeminen on helppoa, koska ei tarvitse huomioida muita kuin itseni. Toisella taas on lasten harrastukset ja muut perheen menot saatava soviteltua tapaamisten lisäksi. Olemme kuitenkin pystyneet järjestämään yhteistä aikaa muutaman illan viikossa ja vähintään yhden viikonlopun kuukaudessa. Hänellä on tiedossa minun ennalta sovitut menoni, joten niiden mukaan pyrkii järjestelemään omiaan.

    Äänestä

  • Mun tarinani meni toisin; hetki sitä hetki tätä, mutta joskus olen miettinyt, miten paljon helpommalla itse olisin päässyt, jos tosiaan olisin antanut olla, jättänyt heidät omakeittämäänsä soppaan muhimaan. Juttu paukahti pelkästeen omille silmilleni. Ketään muuta en pysty syyttämään, itse olin hölmö.

    Äänestä

  • Hienoa, että olet pysynyt päätöksessäsi, helppoa se ei taatusti ole ollut.
    Hyvät teot yleensä palkitaan, ennemmin tai myöhemmin..
    Miten mies, onko hän vihdoin uskonut vai vieläkö silloin tällöin yrittää?
    Nyt toivotaan, että syksy tuo jotain jännittävää, yllättävää elämääsi, edes piristykseksi. Yleensä se tulee kun vähiten odottaa. Voimia!

    Äänestä

  • -T- kirjoitti:

    Hienoa, että olet pysynyt päätöksessäsi, helppoa se ei taatusti ole ollut.
    Hyvät teot yleensä palkitaan, ennemmin tai myöhemmin..
    Miten mies, onko hän vihdoin uskonut vai vieläkö silloin tällöin yrittää?
    Nyt toivotaan, että syksy tuo jotain jännittävää, yllättävää elämääsi, edes piristykseksi. Yleensä se tulee kun vähiten odottaa. Voimia!

    viestiä laittaa vielä silloin tällöin, muttei varsinaisesti yritä. Järjestin elämäni niin, ettei minun tarvitse kohdata häntä enää edes vahingossa. Se helpottanee toipumista, vaikka koko ajatus siitä etten näe häntä enää ikinä, on liian kipeä edes ajateltavaksi.

    Äänestä

  • eri tavoin kirjoitti:

    kyllä meillä se varattu osapuoli joutuu huomattavasti enemmän sovitella menojaan ja tekemisiään. Minulle aikataulujen tekeminen on helppoa, koska ei tarvitse huomioida muita kuin itseni. Toisella taas on lasten harrastukset ja muut perheen menot saatava soviteltua tapaamisten lisäksi. Olemme kuitenkin pystyneet järjestämään yhteistä aikaa muutaman illan viikossa ja vähintään yhden viikonlopun kuukaudessa. Hänellä on tiedossa minun ennalta sovitut menoni, joten niiden mukaan pyrkii järjestelemään omiaan.

    järjestelemään asioita, niin yritäppä löytää itsellesi ihan oma ukkokulta. Eipä taida sulla siihen rahkeet kuitenkaan riittää...

    Äänestä

  • Amalia kirjoitti:

    viestiä laittaa vielä silloin tällöin, muttei varsinaisesti yritä. Järjestin elämäni niin, ettei minun tarvitse kohdata häntä enää edes vahingossa. Se helpottanee toipumista, vaikka koko ajatus siitä etten näe häntä enää ikinä, on liian kipeä edes ajateltavaksi.

    Olen samassa tilanteessa ja teimme ratkaisumme samoihin aikoihin ja kyllä tämä vaikeaa on ollut mutta uskon päätöksen olevan juuri se oikea. Meillä oli tilanne kuten joku edellä kuvaili, että hyvin "jämiähän" ne minulle suodut ajat olivat ja tunnen itseni jälkeenpäin niin hölmöksi ja naiviksi. Nyt olen tavannut ns. normaalin vapaan reilun miehen toki suhteesta on turha puhua ja tuskin sitä tuleekaan kiitos välimatkamme mutta tuo mies sai minut huomaamaan, että ansaitsen paljon parempaa ja kelpaan mainiosti kunnon vapaille miehillekin. Minua jännittää kun tulen tulevissa juhlissa tuon miehen vaimoineen tapaamaan mutta uskon selviäväni ilman puistatuksia tai muuta kummallista tunnetta.

    Äänestä

  • Amalialle kirjoitti:

    Ihhailen suuresti voimaasi ja rohkeuttasi amalia!
    Itse olen siinä tilanteessa jonka kuvailit sinulla olevan ohi. Mietin päivittäin pystyisinkö lopettamaan tämän suhteen mutta en vain löydä voimaa ja uskalusta siihen. Tuntuu niin kipeältä ajatella etten enää ikinä näkisi häntä,saisi koskettaa tai kuulla hänen ääntänsä. Ajatuskin sattuu niin paljon,tuntuu kuin kuolisi kipuun. Näinkin olen onneton,mutta ne yhteiset hetket tuntuvat voittavan sen muun pahan olon. En löydä voimaa irrottautua tästä helvetistä..

    Äänestä

  • pikku myy kirjoitti:

    kertonut miehelle mitä tunnet? tarkoitan nyt ihan sielua repivän avoimesti. kirjoita vaikka sähköpostiin tai anna kirje mukaan seuraavan kerran kun lähtee. jos mies välittää aidosti tapahtuu muutoksia eduksesi, jollei, niin niin saat sen voiman erota. siinä pisteessä tiedät ettei ole vaihtoehtoja. joskus on pakotettava se ratkaisu esiin, ettei hukkaa elämäänsä.

    ei lähimainkaan. Miksi surra sellaista, mitä ei ollutkaan. Minä ainakin tiesin koko ajan, ettei mies rakasta minua ja se helpotti miehen jättämistä.

    Äänestä

  • oletko kirjoitti:

    kertonut miehelle mitä tunnet? tarkoitan nyt ihan sielua repivän avoimesti. kirjoita vaikka sähköpostiin tai anna kirje mukaan seuraavan kerran kun lähtee. jos mies välittää aidosti tapahtuu muutoksia eduksesi, jollei, niin niin saat sen voiman erota. siinä pisteessä tiedät ettei ole vaihtoehtoja. joskus on pakotettava se ratkaisu esiin, ettei hukkaa elämäänsä.

    Minäkin tein sen.Lopetin suhteen mieheen jota rakastan enemmän kuin mitään maailmassa.Sattuu vaan olemaan toisen oma. Nyt en tiedä miten tästä selviää hengissä!!! Sattuu ja oksettaa, elämä täynnä tyhjää. Ajattelen vaan kunhan selviän tämän päivän löppuun.Ikävä kyllä se seuraavakin päivä on samanlainen. Edessä loputon jono tyhjiä päiviä...onko tässä mitään järkeä? Elää pelkälle ikävälle kivulle ja tuskalle? Koko ajan tunne kuin joku repisi sydäntä rinnasta pois?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-T- kirjoitti:

Tervehdys!

Piti vain kysellä kuulumisia, taivuitko rakkaudelle vai piditkö päätöksesi? :) Toivottavasti olet voinut hyvin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu