Ei hyvä ennuste

Olen kirjoittanut suhteet ja tunteet palstalle noin tusinan verran kirjoituksia, joissa esitän mielipiteitäni ja ajatuksiani. En ole saanut yhtään positiivista kommenttia. Varsinkin naiset tuntuvat vihaavan minua.
2300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

naisten syyllistäminen ja esineellistäminen vähemmälle, niin eivät vihaa.

Äänestä

Tässä nyt ei tule ilmi, millaisia ajatuksia olet esittänyt. Mutta ensimmäisenä tarttuisin tuohon "kaikki vihaavat minua" -asenteeseen. Ensinnäkään ihmiset tuskin kuluttavat kauheasti aikaansa vihaamalla tuntemattomia ihmisiä. Eli eiköhän se viha ole lähinnä olemassa pääsi sisällä? Teksteissä on se huono puoli, että niillä ei ole sävyjä, kirjoituksen voi saada täysin toisenlaiseksi lukemalla sen eri sävyyn.

Toisekseen mietin samaa kuin edellinen kommentoija: jos ajatuksesi/mielipiteesi ovat lähinnä sitä, että niputat kaikki naiset yhden yleistyksen alle, jota sitten silmittömästi syytät omista ongelmistasi ja rivien välissä vielä vahingossa osoitat, ettet kykene kohtaamaan naista ihmisenä ja yksilönä, vaan hän on sinulle vain sukupuolielimensä edustaja, niin... Onpa tosi kumma juttu, jos naiset esittävät kärkkäitä vastakommentteja.

Mutta tosiaan ylläoleva ei ole vihamielinen purkaus eikä edes kohdistu varsinaisesti sinuun, koska en nyt juuri muista, millaisia aloituksia olet tehnyt. Kyse on pelkästä spekulaatiosta, joten turha laittaa minua sinne "tuokin vihaa minua"-listalle.

Toivottavasti tämä aloituksesi oli vain satunnainen pahanolon purkaus. Mutta jos sinulla aikuisten oikeasti on tunne, että tuntemattomat ihmiset vihaavat sinua, niin suosittelen (täysin ystävällisessä ja välittävässä hengessä) kääntymään ammattiauttajan puoleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hikisinkku kirjoitti:

Olen kirjoittanut suhteet ja tunteet palstalle noin tusinan verran kirjoituksia, joissa esitän mielipiteitäni ja ajatuksiani. En ole saanut yhtään positiivista kommenttia. Varsinkin naiset tuntuvat vihaavan minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu