taloon. Pitäisikö isän lopettaa tupakanpoltto? Tupakka palaa pihalla ja autossa.
Vauva
tulee.
9268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tupakonnin lopettaminen on aina järkevä ratkaisu, mutta valitettavasti kukaan muu kuin tupakoija itse ei voi tuohon polttamiseen vaikuttaa tai tehdä mitään päätöksiä sen asian suhteen tupakoijan puolesta.
Mutta itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että autossa ei polteta, ei varsinkaan silloin kun siellä on lapsia kyydissä.
Minä olen tupakoitsijana innokas yksilönvapauden puolustaja, mutta sitä mieltä minäkin olen, ettei sisällä tai autossa polteta, koska se häiritsee muita.
vuodenvaihteen jälkeen. Avovaimoni on painostanut lopettamaan tupakanpolton. Itse lopetti kuluneen kesän aikana. Joo. Autossa polttamisen voin lopettaa,mutta kokonaan lopettaminen tuskin onnistuu. Tietysti. Ymmärrän,ettei polttamisesta ole mitään hyötyä.
pakolla voi saada lopettamaan, mutta ihan hyvä on jos autossa ei lasten aikana polteta ainakaan. Kai nyt pihalla saa polttaa niin paljon ku mieli tekee ilman, et se ketään haittaa.
Vauvan tulo varmaan aiheuttaa stressiä, joka taas useimmin lisää tupakanpolttoa. Niin se vaan monesti menee, vaikka luulis sen olevan ihan toisin päin.
olen yrittänyt itsekin puhua,että stressin alla se ei onnistu. Mutta sano se ihmiselle,joka lopetti tupakanpolton helposti. Kuvittelee sen olevan yhtä helppoa mullekkin. Ei ole.
Joo. Sisällä en polta koskaan. Autossa tulee poltettua. Töissäkin. Ei joka kerta viitsi pysäyttää autoa ja mennä ulos tupakoimaan.
lisää stressiä ja kaikenlaista tärinää..Itse en voi polttaa silloin jos joutuu menemään johonkin jännittävään tilanteeseen,päivä pari pitää olla polttamatta etukäteen niin on tyyni ja rauhallinen olo.
Ei sen vauvan takia. Autossa ei varmaan kannata polttaa silloin kun se vauva on siellä, mutta tuskin vauva siitä kieroon kasvaa, vaikka isä polttais pihalla tupakkaa. Oman terveyden kannalta tupakkaa tietenkin olisi parempi olla polttamatta, mutta kerran täs eletään ja elämä loppuu kuolemaan joka tapauksessa.
..ittesi tähe sie suottasit lopettaa...mu emmie jaksasi usoo jotta vauvan tähen tarvisi iskän lopettaa tupakkia...kohaa ei sisätilois imuttasi...mis vaavi majailee...
=OI
...sie mainittit...jotta siun emäntäkö (?)...oisi lopettannu tupakin..?...jotta nousi mieliini jos hää sen tähen haluis siunki sen lopettavan ko ittelle tulloo muutoin kiusaus polttaa...tms...hängslää
=OI
mieluummin pihalla kun autossa. Jos vauva on vasta tulossa taloon, stressiä on ihan tarpeeksi muutenkin, ei siihen tupakkalakko oikein sovi; *isi on vähän kiree*