Olemme olleet naimisissa hieman päälle 2v. Nyt viimeinen vuosi on ollut minun koulu/työstressin takia vaikea enkä ole jaksanut panostaa liittoomme tarpeeksi.
Nyt kun vihdoin tajusin miten olen satuttanut
vaimoani väliinpitämättömällä käytöksellä, olen parantanut tapani ja alkanut tekemään ruokaa/siivoamaan jne..Mutta enää hän ei jaksa yrittää ja pelkää että vielä satutan häntä lisää.
Olen luvannut muuttua ja todistanut hänelle jo pari viikkoa että pystyn siihen, mutta hänen sydämensä on kuulemma liian särkynyt, eikä hän enää rakasta minua niinkuin joskus ennen.
Itse olen valmis tekemään mitä vain, että vaimoni haluaisi yrittää jatkaa mutta tuntuu siltä että hän haluaa luovuttaa. Ja hän sanoi että haluaisi aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä.
Hän on minulle luvannut myötä- ja vastoinkäymisissä rakastaa. Nyt kun ensimmäinen todellinen vastoinkäyminen on edessä, hän haluaa luovuttaa. Meillä on parisuhdeterapiaan varattu aika, mutta en usko että se kenenkään tunteisiin pystyy vaikuttamaan. Itse olen kaikkeni yrittänyt romanttisilla kynttiläillallisilla yms.
Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? Onko mitään toivoa kun toinen kadottaa tunteita toista kohtaan? Kyllä hän sanoo vielä rakastavansa minua, mutta ei niinkuin ennen. Jos hän ei saa tunteitaan kasaan, hän haluaa aloittaa uuden elämän. Eikä tunteita parissa viikossa korjata, toivottasti hän antaa itselleen/meille tarpeeksi aikaa... Toivoton tilanne.. Hän on elämäni rakkaus ja koko elämäni on rakentunut hänen ympärilleen. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Nyt kun vihdoin tajusin miten olen satuttanut
vaimoani väliinpitämättömällä käytöksellä, olen parantanut tapani ja alkanut tekemään ruokaa/siivoamaan jne..Mutta enää hän ei jaksa yrittää ja pelkää että vielä satutan häntä lisää.
Olen luvannut muuttua ja todistanut hänelle jo pari viikkoa että pystyn siihen, mutta hänen sydämensä on kuulemma liian särkynyt, eikä hän enää rakasta minua niinkuin joskus ennen.
Itse olen valmis tekemään mitä vain, että vaimoni haluaisi yrittää jatkaa mutta tuntuu siltä että hän haluaa luovuttaa. Ja hän sanoi että haluaisi aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä.
Hän on minulle luvannut myötä- ja vastoinkäymisissä rakastaa. Nyt kun ensimmäinen todellinen vastoinkäyminen on edessä, hän haluaa luovuttaa. Meillä on parisuhdeterapiaan varattu aika, mutta en usko että se kenenkään tunteisiin pystyy vaikuttamaan. Itse olen kaikkeni yrittänyt romanttisilla kynttiläillallisilla yms.
Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? Onko mitään toivoa kun toinen kadottaa tunteita toista kohtaan? Kyllä hän sanoo vielä rakastavansa minua, mutta ei niinkuin ennen. Jos hän ei saa tunteitaan kasaan, hän haluaa aloittaa uuden elämän. Eikä tunteita parissa viikossa korjata, toivottasti hän antaa itselleen/meille tarpeeksi aikaa... Toivoton tilanne.. Hän on elämäni rakkaus ja koko elämäni on rakentunut hänen ympärilleen. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
kokemuksia jollain, vaikka itselläni ei olekaan.
Sä olet jo pelin menettänyt. Naisesi on alkanut vielä enemmän ahdistumaan kun sä olet alkanut yrittämään parastasi kynttiläillallisine (yäk) kaikkine. Sä olet jo aiemmin menettänyt miehuutesi hänen silmissään, nyt sitten siivousessussa loppukin karisma on hävinnyt.
Sä olet rakentanut elämäsi naisesi ympärille. Ihan kuin joku epifyytti, pintakasvi, loinen, mikä kietoutuu toiseen elävään, jotta saisi itse elää. Tukahduttaa jo ajatuskin.
Parisuhdeneuvontaan on aika varattuna. Kumpi varasi, vai sinä? Lähtikö nainen riemusta kiljahdellen mukaan, vai antaakohan hän sinulle vielä aikaa, kun ei henno suoralta kädeltä sanoa, että kiitti mulle riitti. Säälistä antaa varmaan vielä pannakin, eikö vaan.
Aika perinteinen on kaavanne. Ei mikään uusi uutinen maailmalle, että siellä on jo parempi mies katsastuksessa, ellei jo koeajossa.
Tätä se tarkoittaa kun sanotaan, että elämä on.
Siis kaksi vuotta aviossa... Mitä merkillistä sinä olet voinut tehdä, jos vaimo on lähdössä? Oletko hakannut? Pettänyt?
Mitä se "laiminlyönti" on? Olet siis opiskellut. Mitä vaimo on tehnyt kaksi vuotta? Opiskellut, ollut töissä, mitä?
Uskomaton tarina.
Kysys vaimolta, KUKA se mies on.
Ai vielä: vanhojako olette?
Missä ihmeen pilvilinnoissa se sun vaimos elää? Kunpa meilläkin mies edes joskus koittaisi auttaa suhteen ylläpidossa :(
Jos sä autat kotitöissä, ja olet valmis lähtemään hänen kanssaan jopa terapiaan niin kyllä se jotain meinaa.
Ei avioliitto voi olla sellasta että heri luovuttaa, jos toisella on vuosi tai pari vaikeata töiden/opiskelun takia. Ihan hyvä syy/aika. Kuinka vanhoja olette?
tuohan on selvästi sellainen eka kyllästymisvaihe liitossa? Pitäähän siitä yli päästä! Aika kehnoa jos vaimosi haluaa heti luovuttaa:-(. Tai sitten hänellä on tosiaan muitakin syitä erota. Voitteko puhua aivan kaikesta? Ymmärrän kyllä sen että lasten jälkeen, vuosien kuluttua, päädytään eroon, mutta aika harvoin kai noin pian??
Olette niin nuori pari että suhteenne tarvitsee aikaa. Teidän molempien olisi syytä rauhoittua ja antaa ajan kulua ja parantaa. Aika parantaa suhdetta vaikka aluksi olisikin vaikeaa. Avioliitolta ei tarvitse odottaa liikoja. Riittää kun asuu yhdessä ja kuitenkin pitää toisesta. Ei suhteen tarvitse tuntua miltään. Avioliitto on tavallista elämää tosin nyt puolison kanssa. Mielestäni teidän suhteenne tarvitsee vain riittävästi aikaa rauhoittua. Kyllä se siitä .
Olen 21 ja vaimoni täyttää 24. Voimme puhua asioista avoimesti, ei siinä mitään. Mutta en kaikesta uskalla puhua, koska luonnollisesti vaimoke ottaa useista asioista herneen nenään ja tulee taas lisää takapakkia.
Laiminlyönti oli sitä, että en huomioinut häntä tarpeeksi. Esimerkiksi jos illalla vaimo pyysi nukkumaan, saatoin jäädä vielä tietokoneelle. Tai jos sanoin että tulen kohta nukkumaan, saattoi aikaa vierähtää puoli tuntia. Tätä oli vuoden mittaan ehkä muutaman viikon välein. Mutta en muuten mielestäni ole tehnyt mitään "peruuttamatonta" tai pahaa. Emme tosiaan ole edes riidelleet (huutaneet) toisillemme. Viimeinen tikki oli sitten, kun vaimon veljen kanssa lähdimme viikon lomamatkalle ja lentokentällä en edes halannut vaimoani. Enkä muista mitä silloin oli, että miksi näin meni. Mutta sen jälkeen vaimo alkoi miettimään eroa. Lomamatkalla kuitenkin sitten tajusin, miten olen vaimoani kohdellut ja puhuin tästä myös hänen veljelleen että kun täältä päästään niin parannan tapani ja muutan kaiken. Mutta ilmeisesti karvan verran liian myöhään.
Vaimo harrastaa myös aktiivisesti "keikkailua". Juoksee erään bändin perässä ympäri suomea. Ja näiden kavereiden kanssa käy ryyppäämässä 2-3 kertaa viikossa. Olen siihen hänelle antanut luvan koska en halua olla mikään tyranni ja pitää häntä lukkojen takana.
Mutta nyt tuo keikkailuelämä on ottanut niin suuren vallan hänen elämästään että sen takia hän on valmis jättämään minut. Hän on ihastunut toiseen, mutta ei ole pettänyt...vielä.. Kysyin häneltä haluisiko hän pettää minua ja hän vastasi ihan suoraan että kyllä. Mielestäni tässä vaiheessa voisi toimia ehkä viikon asumusero ja katsoa tuleeko ikävän tunteita, mutta kääntöpuolena.. Hän on niin päättänyt luovuttaa, että jos vähänkin saa "omaa aikaa" niin hän juoksee ensimmäisen vastaantulevan miehen kainaloon ja siihen tuhoutuu tämän liiton viimeisetkin rippeet.
Vaimo sanoi myös että lähtee terapiaan ihan vain minun mielekseni, eikä aio mieltään enää muutta. "minä tiedän mitä haluan ja tarvitsen". Jotenkin 24-vuotiaalta aikuiselta naiselta... olisiko lapsellinen oikea sana? En vain voi ymmärtää hänen ajatuksenkulkua, vaikka kuinka yritän. Olen hänelle luvannut etten häntä enää satuta niinkuin satutin ja luvannut parantaa huonot tapani eli ruoanlaitto, siivous, kotityöt yleensä.. Ja nyt 2 viikkoa tehnyt hänelle aina ruuat pöytään kun hän tulee töistä ja siivonnut että on puhdas koti ja ostanut kodin täyteen kukkia. Käyneet elokuvissa ja syömässä hienoissa ravintoloissa. Kaikkea mitä emme viimeisen vuoden aikana niin hirveästi ehtineet. Kaikkeni olen yrittänyt ja nyt alan olla maan rakoon lyöty. Minkäänlaista vastakaikua en ole saanut.
Todella turhauttava olo kun joutuu vain odottamaan, todennäköisesti sitä pahinta. Jos olemme hetkeäkään asumuserossa, olen melko varma että ei mene kuin 1-3 iltaa niin vaimollani on jo toinen mies kainalossa, sen verran hänellä on kavereita. Ja jos olen kotona, tuntuu että sekin on vain pahaksi, koska vaimoa ahdistaa läsnäoloni. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten...
Perheterapia tosiaan menee niin, että ensimmäiseksi käymme siellä kahdestaan, sitten seuraavat kaksi kertaa yksin ja sitten taas kahdestaan. Toivottavasti terapiasta olisi jotain apua hänen päätöksiinsä. Tuntuu vain että hänellä on liian vahva päähänpinttymä nyt eron suhteen ja se miten se hänelle tuntuu niin helpolta ratkaisulta tässä tilanteessa.
Tuntuu kyllä pahalta sanoa tämä, mutta minusta hänellä on jo toinen ihminen sydämessä. Petät vain itseäsi, jos luulet että hän vielä sinusta välittää niin kuin ennen. Voi hetkellisesti esittää, mutta totuus tulee julki ennemmin tai myöhemmin.
Nuo kirjoittamasi laiminlyönnit ei ole mielestäni laiminlyöntejä varsinkin kun sanoit olleesi koneella vielä puoli tuntia pidempään noin kahden viikon välein. Kukaan ihminen ei voi toimia kuin robotti. Tottakai toista tulee kuunnella ja tulla asioissa vastaan, mutta kukaan ei voi olettaa, että kun sormia napsauttaa, toisen pitäisi tehdä jotain juuri samalla silmän räpäyksellä. Myös halaamisen unohtuminen lentokentällä ei voi olla mikään kamalan iso asia. Jos suhde meinaa kaatua sellaiseen, se kaatuu ihan muihin syihin.
Ikävä lukea tilasteestanne. Minustakin tuntuu, että vaimosi elää sisimmässään jo jotain muuta elämää. Terapia voi kuitenkin auttaa, eli ei kannata heittää hanskoja tiskiin. Muista kuitenkin, ettei ero ole sekään maailmanloppu. Jos se on väistämätön asia, se voi olla uuden alku.
liittonne ei enää ole vaarassa, vaan se on jo jatkoajalla, rangaistuslaukauskisassa. Sinun ei tarvitse enää muuta kuin myöntää tappiosi: parhaasi olet varmasti yrittänyt, sitä ei voi kieltää.
Kertomastasi tulee mieleen prinsessasyndroomainen neiti, joka on saanut hyppyyttää ensin isäänsä sitten sinua. Tai sitten sinä korvaat nekin hypyt, jotka tyttönen ei saanut isäänsä tekemään. Valitettava tilanne, ei voi mitään.
Perusteluina mielipiteelleni se mitä kerroit laiminlyönneistäsi vaimoasi kohtaan. Sinulla on mitä ilmeisemmin ollut hyvä syy viivähtää koneella vielä vaimon sänkyynmenon jälkeenkin. Epäilen, että joku työ/opiskeluasia, jossa on pitänyt määräaikaan saada tehtävä tehtyä. Jos vaimosi ei ole tällaista ymmärtänyt, vaan vetänyt herneitä, puhuu se pelkästeen sen puolesta, että sinä olet hänelle vain pikku puudeli, jonka pitää tehdä temppuja sen mukaan mitä hän käskee.
Tuo, että hän, muka aikuinen ihminen on koukussa johonkin bändiin ja jengiin niin pahasti, että sen mukana pitää luuhata valtakuntaa ympäriinsä, ryypätä pari kertaa viikossa, kuulostaa kauhistuttavan kakaramaiselta. Bändäreinä ollaan yleensä joskus alta kaksikymppisenä, teininä, jolloin ollaan vielä vakaassa kaukorakkausvaiheessa, ihaillaan ja unelmoidaan jostain starasta oman huoneen suojissa, eikä suinkaan avioliitossa, parisuhteessa. Periaatteessa se, että olet antanut vaimollesi tilaa ja mahdollisuuden mennä, on ehkä jollekin ok, mutta ehkä se on myös ollut käyttäytymisessä juuri se oire, jota olisi kenties pitänyt osata tulkita syvällisemmin.
Panostamisesi suhteeseen ei ole mennyt pelkästeen hukkaan. Sulla on näyttöä itsellesi, että sä osaat ja pystyt. Sitä kannattaa hyödyntää uudessa suhteessa, ehkä tavoitat seuraavaksi naisen, joka osaa arvostaa suhteessa myös sinua arvokkaana ihmisenä, eikä vain henkilökohtaisena pikkolona.
Tuollaisen liehuvan hempukan kanssa minäkin elämäni pilasin,oli toki hyviäkin hetkiä.
Jätä se ja etsi puolisosi jostain ulkomailta vähemmän viinaan menevästä kulttuurista!
Kerroit sitten vähän enemmän ja sieltähän se aito totuus paljastui eli 23-vuotiaalla vaimollasi on meno kengässä ja joku toinen mielessä.
On varmaan totta, että panostaneena opiskeluusi, et ole häntä niin paljon huomioinut kuin olisit halunnut tai hän olis halunnut, mutta näin oikeesti aikuisen täytyy sanoa, että vaimosi todellakin on lapsellinen, eikä aikuinen.
Hänen odotukset avioliitosta ovat olleet selvästikin "prinsessa-ajattelua" sen suhteen, että sinun hommasi on tehdä hänet onnelliseksi. Kun sinulla ei sitten ole ollut tarpeeksi aikaa paapoa häntä ja juosta kaiken häntä kiinnostavan perässä, niin hänpä on keksinyt itselleen huvitusta ja sinä tunnut varmaan tosi tylsälle normaaleine arkiaskareinesi.
Se, että olit niin ymmärtämätön, että et halannut häntä lentokentällä, niin miksi hän ei itse halannut sinua? Avioliitossa kun pitää pelata kahteen suuntaan, eikö?
Ei voi muuta sanoa, kun vamosi on tullut menneeksi liian nuoren naimisiin, eikä ole ollut selvillä mitä avioliitto oikeesti tarkoittaa ja nyt on menohaluja ja muitakin haluja...
Ikävää sinulle, mutta totta...
On liittoja jotka ovat puhjenneet kukkimaan jopa kymmenenkin kuvailemasi vuoden jälkeen! Avioliittoleiriä ehdottaisin teillekin kuten niin monelle muulle. Terapiastakin saattaa olla apua. Leiri ehdottomasti parempi.
Olet tehnyt hienosti. Nyt sinun olisi syytä pitää pää kylmänä ja jatkaa. Älä painosta. Anna aikaa. Keskustele mutta älä hoputa. Anna luottamuksen palata hiljalleen niin vaimon tunteet kyllä syttyvät. Kaikissa suhteissa on tunteettomia kausia.
Teille! Mutta jos kummatkin ei halua, miten pakottaisit toisen siihen/olisiko siitä hyötyä pakottamalla. Mielestäni aloittaja ja hänen puolisonsa ovat aika nuoria ja jos tuossa iässä suhdetta on aikeet jo lähtemiselle, niin kysymys kuuluu näin: Mitä jos suhde jatkuu terapialla tai leirillä pari vuotta lisää, niin kumpiko hyötyy ja mistä. Ei ketään voi muokata omakseen, vaikka ymmärrän kyllä aloittajaakin. Ise muutamassa suhteessa olleena sanoisin näin. Olette nuoria ja kyllä teillä on vielä se oma todellinen puoliso jossain.2 Vuotta ja terapiaa=3 vuotta ja mitä? Olen itse tehnyt virheen tuollasessa asiassa ja en todellakaan neuvoisi sitä samaa muille, eri asia jos puhutaan jostakin 40-60 vuotiaista joilla on 20-30 vuoden suhde takana.. Tämä oli vain minun oma näkemykseni asiaan. Tsemppiä kuitenkin aloittajalle!