Jotkut ovat väittäneet että Georgia on syypää tähän sotaan, näin ei kuitenkaan ole.
Georgia oli kyllä keskittänyt sotilaita Etelä-Ossetian välisellä rajalla mutta niin oli myös Etelä-Ossetia itse ja jopa Venäjä. Viime päivinä ollaan käyty taisteluita alueella joka päättyi eiliseen tulitaukoon joka oli georgialaisen diplomaattihalun tulos. Tulitauko loppui lyhyeen kun Etelä-Ossetiasta tulitettiin georgialaiskyliä mihin Georgia tietenkin vastasi, mitäs muuta teksisi?
Samalla tavalla kun Israel vastaa palestiinalaistulitukseen niin georgit vastasivat ossetitulitukseen. Ja helppohan osseteiden on provosoida, onhan Venäjä tulossa apuun jos kehittyy suuri aseellinen konflikti mitä tässä nyt on kehittynyt.
Mielestäni tässä on Venäjä takapiruna joka yksinkertaisesti haluaa sotaa, sillä ei ole mitään hävittävää mutta vain voitettavaa. Parhaimmassa tapauksessa Etelä-Ossetia tulee venäläiseksi tasavallaksi ja näin päästään lähemmäksi Bakun öljyputkia.
Myös se että isku tapahtui juuri silloin kun 4 miljardia katsojaa katsoi olympioiden avajaisia kertoo siitä että hyökkäyksen ajankohta on hyvin tarkalti suuniteltu. Kun on olympialaiset, maailma seuraa niitä eikä välitä politiikasta, tätä ajankohtaa käytetään hyväksi juuri nyt.
Ja vielä, luuletteko että Georgia oikeasti haluaisi haastaa riitaa ja joutua avoimeen konfliktiin Venäjän kanssa Abhaasia ja Etelä-Ossetia joiden asevoimat ovat väeltään suurempia kuin Georgian asukasluku? Entä luuletteko te että Georgia oikeasti aloittaisi hyökkäykset kun sillä on noin 1 000 sotilasta Irakissa jotka olisivat tärkeitä oman maan puolustamisessa?
Saakashvililla on ollut halua ratkaista kiistat alueidensa kanssa, tästä kertoo jo hänen viimevuotinen tutustumismatka Suomeen jossa hän halusi nähdä miten Suomi on rauhanomaisesti ja esimerkillisesti toiminut Ahvenanmaan kanssa.
Saakashvili on tarjonnut autonomiaa mutta sai vastaukseksi tykistötulta.
Kun ajattelee näitä seikkoja, voi hyvin selvästi nähdä ettei Georgia todellakaan ole se hyökkäävä osapuoli.

Vastaukset 2
Vanhimmat
vaikka miten tulkitset Ahvenanmaan kysymyksen. Ahvenanmaa oli se ratkaisevat tekijä miksi Saakashvili hyökkäsi. Kun se näki Ahvenanmaan se sekosi.
Asiaa. Sääli kun pieni kansa laitetaan tällä tavalla kärsimään ja Suomessa vielä puolustellaan Venäjää - uskomatonta. Muistakaa Tshetshenian ja Viron tapaukset.