"Naisen aloite"-keskustelut turhia

Onko joku muukin mies huomannut saman, eli naisten kiistattomasta passiivisuudesta aloitteen teossa on täysin turhaa yrittää asiallisesti keskustella, koska naiset ei kykene myöntämään olevansa saamattomia eikä keskustelut koskaan päädy mihinkään muuhun kuin naisten siilipuolustukseen ja vänkäämiseen "Miesten kuuluu tehdä aloite, älkää aina valittako, älkää olko nössöjä blaa blaa blaa".

Mikä vielä pahempaa, naiset jokaisessa keskustelussa tavalla tai toisella yrittävät vierittää tässäkin asiassa syyt miesten niskaan mitä naurettavimmilla väitteillä.

Naiset eivät myöskään pysy aiheessa eivätkä vastaa niihin kysymyksiin joita miehet heille esittävät vaan heittävät takaisin sisällöltään onttoja vastakysymyksiä tyyliin "No mikset sitten itse tee aloitetta jos kerran se nainen kiinnostaa?"

Naiset myös puolustelevat passiivisuuttaan sellaisilla syillä, jotka ovat helposti kumottavissa sanomalla sama miehen kannalta, esim. naiset vastaavat syyksi

"No kun suurin osa naisista on niin ujoja ettei uskalla tehdä aloitetta ja se ei ole kovin mukavaa saada pakkeja, siinä tuntee itsensä todella nolatuksi!"

Tähän miehet vastaavat

"No niin on moni mieskin ujo, joten miksei silloin nainen jos sattuu olemaan se edes hiukan rohkeampi tee sitä aloitetta? Ja miehet joutuu koko ajan kokemaan pakkeja, niitä on vaan pakko sietää jos meinaa aloitteita tehdä!"

Tähän naiset vastaa

"No kuule vaikka se nainen oliskin se rohkeampi osapuoli ni ei meitä naisia todellakaan kiinnosta tollaset nössöt miehet jotka ei uskalla tulla juttelemaan naiselle. Ja jos kerran te miehet tähänkin mennessä mielellänne niitä aloitteita olette tehneet, miksette sitten vain jatkaisi samaan malliin? Sitäpaitsi se on miehen tehtävä tehdä aloite, on aina ollut ja tulee myös jatkossakin olemaan. Jollei tällänen järjestely sua miellytä, elä yksin koko elämäsi".
1196021
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 119

Vanhimmat

Tiedätkö, mulle ainakin on päähän iskostettu, että mies on se, joka haluaa saalistaa naisensa.

Miehet eivät ole kiinnostuneita naisista, jotka "tyrkyttävät" itseään. Paras tapa varmistua miehen kiinnostuksesta on odottaa sitä aloitetta siltä puolelta. Jeps, näin on.

Äänestä
  • Jo ilmestyi se yksi yleisimmistä vastauksista tällaisiin aloituksiin: "ei me naiset haluta olla tyrkkyjä". Missä vaiheessa olen puhunut itsensä tyrkyttämisestä? Puhe oli naisten aloitteen teosta, ei itsensä tyrkyttämisestä. Lue aloitus toistamiseen ja yritä sen jälkeen uudelleen.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Jo ilmestyi se yksi yleisimmistä vastauksista tällaisiin aloituksiin: "ei me naiset haluta olla tyrkkyjä". Missä vaiheessa olen puhunut itsensä tyrkyttämisestä? Puhe oli naisten aloitteen teosta, ei itsensä tyrkyttämisestä. Lue aloitus toistamiseen ja yritä sen jälkeen uudelleen.

    Kukin näkee asian, kuten tahtoo. Mutta koetapa sinäkin lukea kirjoittamastani viestistä se olennaisin, eli tämä;

    "Paras tapa varmistua miehen kiinnostuksesta on odottaa sitä aloitetta siltä puolelta"

    Et sinä tätä asiaa pysty muuttamaan, vaikka kuinka täällä asiasta avautuisit.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Paras tapa varmistua naisen kiinnostuksesta on odottaa sitä aloitetta siltä puolelta.

    Etkä sinä tätä asiaa pysty muuttamaan, vaikka kuinka täällä asiasta avautuisit. :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Paras tapa varmistua naisen kiinnostuksesta on odottaa sitä aloitetta siltä puolelta.

    Etkä sinä tätä asiaa pysty muuttamaan, vaikka kuinka täällä asiasta avautuisit. :)

    Mutta minäpä en ole se, joka täällä avautui naisten aloitteettomuudesta!

    Minulle on miehet aina tehneet aloitteen, joten ne miehet, jotka eivät sitä tee, saavat minun puolestani olla täysin rauhassa.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    "Mutta minäpä en ole se, joka täällä avautui naisten aloitteettomuudesta!"

    Et ollutkaan, se olin minä joka avautui. Naisten aloitteettomuus on todella laaja ilmiö toisin kuin miesten aloitteettomuus joten miksei siitä saisi avautua? Vituttaako teitä naisia kun jotkut sanavalmiit miehet tuovat esille naisten saamattomuuden miesten edessä? ;)

    "Minulle on miehet aina tehneet aloitteen, joten ne miehet, jotka eivät sitä tee, saavat minun puolestani olla täysin rauhassa."

    Olet varmasti kanssani samaa mieltä kun sanon, etteivät ne aloitteen tekemättä jättäneet miehet menettäneet mitään. ;)

    "Olet varmasti kanssani samaa mieltä kun sanon, etteivät ne aloitteen tekemättä jättäneet miehet menettäneet mitään. ;)"

    Aijaijai, alkaa selvitä se todellinen syy miksi, sinulle ei tehdä aloitteita.

    Katkeruus on ruma asia ja se näkyy kauas.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    "Aijaijai, alkaa selvitä se todellinen syy miksi, sinulle ei tehdä aloitteita. Katkeruus on ruma asia ja se näkyy kauas."

    Mistä sait päähäsi minun olevan katkera? Miten voit väittää, että se mies tai ne miehet joista aikoinaan olit kiinnostunut mutta jotka eivät tehneet aloitetta sinulle, menettivät sinun kohdallasi jotain?

    Kukas sellaista on väittänyt? En minä lähde väittelemään absurdeista asioista, sehän olisi ihan hölmöläisten touhua.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    Ei mitään tolkkua, ei mitää mielipidettä.
    Tyhjäpää!

    "Kukas sellaista on väittänyt? En minä lähde väittelemään absurdeista asioista, sehän olisi ihan hölmöläisten touhua."

    Väität siis, että olemalla passiivinen ja jättämällä kaiken aloitteen teon miesten kontolle olet varmasti saanut parhaan mahdollisen miehen itsellesi? Et voi uskoa noin älyttömään logiikkaan. :) Jos kerran te naiset olette niin paljon nirsompia ja tarkempia siitä millaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa menette yhteen, niin miksette siinä tapauksessa itse tee aloitetta? Miehille kun tuntuu olevan se ja sama, kenen naisen kanssa ovat, "reikä kuin reikä"-periaatteella menevät, joten miksette naiset halua parantaa mahdollisuuksianne saada se himotuin mies alkamalla itse aktiiviseksi? Vai pelottaako mahdolliset pakit? :)

    se sellainen on joka ei uskalla yrittää saada haluamaansa miestä??? Pelkuri.

    Äänestä

  • esimerkki tyhmästä naisesta kirjoitti:

    Ei mitään tolkkua, ei mitää mielipidettä.
    Tyhjäpää!

    Onneksi tuomio tuli noinkin älykkältä yksilöltä.

    Äänestä

  • nainen? kirjoitti:

    se sellainen on joka ei uskalla yrittää saada haluamaansa miestä??? Pelkuri.

    Ei kato tarvi, kun ne miehet, jotka minä haluan tekevät kyllä aloitteen. Joten no hätä.

    Katsos jos mies on liian ujo tai saamaton aloitteen tekemiseen, ei hän todennäköisesti pärjää kanssani myöskään jatkossa.

    Äänestä

  • ....................... kirjoitti:

    jotta ne miehet joista olisit ollut kiinnostunut, olisivat tehneet itse aloitteen. He olisivat saattaneet kiinnostua siinä tapauksessa jos itse olisit ollut aktiivinen, koska aktiivinen nainen on sympaattinen tyyppi, toisin kuin passiivinen ja saamaton nainen. :)

    Sinä et tiedä minun tasostani tuon taivaallista, eikä minulla ole mitään tarvetta sitä sinulle todistella. Voin olla vaikka kuinka susiruma ja inhottava ämmä, mutta minä en kuitenkaan ole kokenut ongelmaksi miesten aloitteettomuutta.

    Olet nyt eksynyt omasta aloittamastasi aiheesta, kun pohdit minun tasokkuuttani tai menekkiäni miesmarkkinoilla. Katsos, minä en ole asiasta pätkääkään huolissani.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    jos olisit itse aktiivinen. Olemalla saamaton miesten suhteen otat ison riskin luottamalla siihen, että vain ne kaikkein innokkaimmat aloitteentekijät ovat parhaita mahdollisia miesehdokkaita.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    jos olisit itse aktiivinen. Olemalla saamaton miesten suhteen otat ison riskin luottamalla siihen, että vain ne kaikkein innokkaimmat aloitteentekijät ovat parhaita mahdollisia miesehdokkaita.

    "Olet nyt eksynyt omasta aloittamastasi aiheesta, kun pohdit minun tasokkuuttani tai menekkiäni miesmarkkinoilla. Katsos, minä EN OLE asiasta pätkääkään huolissani."

    Äänestä

  • ............................. kirjoitti:

    itse luomassaan illuusiossa. Pahimpia naisten harhaluuloja on juuri se, että:

    valitsemalla kumppanin niistä miehistä, jotka tekevät aloitteen, nainen luulee saaneensa parhaan mahdollisen miehen.

    Onko tämä nyt jotain universaalia huolta maailman naisten kumppaninvalinnasta?

    Voi hyvä isä!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    jotta ne miehet joista olisit ollut kiinnostunut, olisivat tehneet itse aloitteen. He olisivat saattaneet kiinnostua siinä tapauksessa jos itse olisit ollut aktiivinen, koska aktiivinen nainen on sympaattinen tyyppi, toisin kuin passiivinen ja saamaton nainen. :)

    "koska aktiivinen nainen on sympaattinen tyyppi, toisin kuin passiivinen ja saamaton nainen"

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, että koskeeko tuo mielipide myös niitä rumia ja lihavia aloitteellisia naisia?

    Äänestä

  • ap:lle kirjoitti:

    Ei sympaattisuus ole ulkonäöstä kiinni. Mutta en ole kiinnostunut lihavista tai rumista naisista, joten jos sellainen nainen tekee fiksun aloitteen, annan pakit kohteliaasti.

    Äänestä

  • ap:lle kirjoitti:

    "koska aktiivinen nainen on sympaattinen tyyppi, toisin kuin passiivinen ja saamaton nainen"

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, että koskeeko tuo mielipide myös niitä rumia ja lihavia aloitteellisia naisia?

    Ettei sitä itseään leimattaisi atm:ksi.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "Kukas sellaista on väittänyt? En minä lähde väittelemään absurdeista asioista, sehän olisi ihan hölmöläisten touhua."

    Väität siis, että olemalla passiivinen ja jättämällä kaiken aloitteen teon miesten kontolle olet varmasti saanut parhaan mahdollisen miehen itsellesi? Et voi uskoa noin älyttömään logiikkaan. :) Jos kerran te naiset olette niin paljon nirsompia ja tarkempia siitä millaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa menette yhteen, niin miksette siinä tapauksessa itse tee aloitetta? Miehille kun tuntuu olevan se ja sama, kenen naisen kanssa ovat, "reikä kuin reikä"-periaatteella menevät, joten miksette naiset halua parantaa mahdollisuuksianne saada se himotuin mies alkamalla itse aktiiviseksi? Vai pelottaako mahdolliset pakit? :)

    "Miehille kun tuntuu olevan se ja sama, kenen naisen kanssa ovat, "reikä kuin reikä"-periaatteella menevät,"

    En halua olla "reikä kuin reikä". Mieshän lähtee heti mukaan, jos hänelle tekee aloitteen, riippumatta siitä, onko hän minusta kiinnostunut, vai ei. En halua sen ns. "himoituimman miehen" pikapanoksi.

    Jos mies itse aloitteen tekee, nainen luultavimmin edes jonkin verran häntä kiinnostaa. Eivät he varmaan ihan ällöille naisille aloitteita tee, vaikka naisen aloitteesta näiden mukaan muuten lähtevätkin.

    Äänestä

En tiedä minkä ikäinen olet, mutta ainakin monet meistä 4-kymppisistä naisista tekevät aloitteita, jos tarve vaatii. Tässä iässä sitä huomaa, että elämä kulkee äkkiä ohi, jos vain katselee ja odottaa. Laiha lohtu tietenkin, jos olet 2-kymppinen :) Mutta ottakaa tästä pieni vinkki nuoret naiset, mitään ei saa jos mitään ei tee!

Äänestä
  • Olen 37-vuotias nainen, eikä minun ole tähän ikään mennessä koskaan tarvinnut tehdä aloitetta.

    Kaksi pitkää parisuhdetta takana ja nyt ei ole niin kiire minnekään, että roikkuisin kaksilahkeisissa epätoivon vimmalla.

    Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen.

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    Olen 37-vuotias nainen, eikä minun ole tähän ikään mennessä koskaan tarvinnut tehdä aloitetta.

    "Kaksi pitkää parisuhdetta takana ja nyt ei ole niin kiire minnekään, että roikkuisin kaksilahkeisissa epätoivon vimmalla."

    Tuosta lauseesta paistaa läpi se tuttu, puoliksi hylkivä asenne joka useimmilla naisilla on miehiä kohtaan. Tuonkin lauseen voi helposti suomentaa oikeaan muotoon:

    "En mä miehistä niin kiinnostunu ole et alkaisin aktiivisesti ottamaan niihin yhteyttä."

    Niinpä ja siinä samassa viestissä luki myös

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen."

    Mikä tuossa viestissä viittaa miesten "hylkimiseen"?

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Niinpä ja siinä samassa viestissä luki myös

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen."

    Mikä tuossa viestissä viittaa miesten "hylkimiseen"?

    "Mikä tuossa viestissä viittaa miesten "hylkimiseen"?"

    Siinäkin kyllä on selvästi aistittavissa naisten passiivinen ja lähtökohtaisesti välinpitämätön asenne miehiä kohtaan: "Miesten tehtävä on saada minut kiinnostumaan heistä, sitä ennen minä en ole kiinnostunut heistä".

    Lause jota lainasin oli:

    "Kaksi pitkää parisuhdetta takana ja nyt ei ole niin kiire minnekään, että roikkuisin kaksilahkeisissa epätoivon vimmalla."

    Joten älä yritä harhauttaa. :)

    Yleensä en joudu näin paljoa lainaamaan itseäni, mutta pakko tämä on nyt toistamiseen laittaa, kun tuntuu itselläsikin pyörivän rulla kehää;

    "Ap, ymmärrätkö, että olet avannut keskustelun, jota et voi mitenkään voittaa.

    Se vaan nyt on fakta, että ne aloitteelliset miehet sitten vievät naiset ja sinun on joko ryhdyttävä aloitteelliseksi tai sitten tyydyttävä kohtaloosi.

    Asiasta täällä jankuttaminen ei muuta maailman makaamista.

    Rakkikoirat haukkuu ja karavaani kulkee."

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    päästä, jos vielä olet saman miehen kanssa ettei vain ole eroa pukannut.. Ne parhaat miehet ei välttämättä ole niitä jotka tulee innokkaimmin vonkaamaan kuin koirat jotka nylkyttää omistajaansa jalkaa. :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    päästä, jos vielä olet saman miehen kanssa ettei vain ole eroa pukannut.. Ne parhaat miehet ei välttämättä ole niitä jotka tulee innokkaimmin vonkaamaan kuin koirat jotka nylkyttää omistajaansa jalkaa. :)

    Ja jälleen itseäni lainatakseni;

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen."

    Olen suurimman osan elämästäni ollut parisuhteessa, minulla ei siitä maailmasta ole minkäänlaisia vaaleanpunaisia unelmia. Yksin tai yhdessä, olen onnellinen!

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    Olen 37-vuotias nainen, eikä minun ole tähän ikään mennessä koskaan tarvinnut tehdä aloitetta.

    Kaksi pitkää parisuhdetta takana ja nyt ei ole niin kiire minnekään, että roikkuisin kaksilahkeisissa epätoivon vimmalla.

    Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen.

    siihen, että mies väkisin tulee juttelemaan kanssasi!? Kuka sinusta edes kiinnostuisi?? Hapan naama näkyy varmaan kilometrin päähän.

    Äänestä

  • ............................. kirjoitti:

    Ja jälleen itseäni lainatakseni;

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen."

    Olen suurimman osan elämästäni ollut parisuhteessa, minulla ei siitä maailmasta ole minkäänlaisia vaaleanpunaisia unelmia. Yksin tai yhdessä, olen onnellinen!

    se, että mies on kiinnostuneempi sinusta kuin sinä hänestä. Tämä varmasti selittää jotain hyvin olennaista naisten itserakkaasta ajatusmaailmasta.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "Kaksi pitkää parisuhdetta takana ja nyt ei ole niin kiire minnekään, että roikkuisin kaksilahkeisissa epätoivon vimmalla."

    Tuosta lauseesta paistaa läpi se tuttu, puoliksi hylkivä asenne joka useimmilla naisilla on miehiä kohtaan. Tuonkin lauseen voi helposti suomentaa oikeaan muotoon:

    "En mä miehistä niin kiinnostunu ole et alkaisin aktiivisesti ottamaan niihin yhteyttä."

    en tosiaan aio tehdä mitään aloitteita, ja toivoisin etteivät myöskään miehet tekisi niitä.

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    Olen 37-vuotias nainen, eikä minun ole tähän ikään mennessä koskaan tarvinnut tehdä aloitetta.

    Kaksi pitkää parisuhdetta takana ja nyt ei ole niin kiire minnekään, että roikkuisin kaksilahkeisissa epätoivon vimmalla.

    Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen.

    "Olen 37-vuotias nainen, eikä minun ole tähän ikään mennessä koskaan tarvinnut tehdä aloitetta."

    Elätteletkö illuusiota että olet niin loistava saalis että parhaat mahdolliset miesehdokkaat ovat tehneet aloitteen?

    "Kaksi pitkää parisuhdetta takana ja nyt ei ole niin kiire minnekään, että roikkuisin kaksilahkeisissa epätoivon vimmalla."

    Eli jos alkaisit aktiiviseksi ihan asiallisella ja fiksulla tavalla, se olisi sinun mielestäsi "kaksilahkeisissa roikkumista epätoivon vimmalla"?

    Miksei sitten miesten normaali aktiivisuus mielestäsi ole "hameväessä roikkumista epätoivon vimmalla"? Johtuisiko kenties siitä, että ilman miesten aktiivisuutta sinulle ei olisi kertynyt minkäänlaista kokemusta miesten kanssa olemisesta?

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen."

    Eli jos nainen on aktiivinen, se on automaattisesti "miehen hakemista väkisin"? Miksei sitten miesten normaali aktiivisuus ole "väkisin hakemista"? Johtuisiko jälleen siitä että teille naisille miesten aktiivisuus on henkireikä, jota ilman olisitte todella pulassa?

    "hameväessä roikkumista epätoivon vimmalla"?

    Sitähän se onkin. Miehet on paljon riippuvaisempia naisista kuin päinvastoin.

    Lainaan vielä tätä jonkun toisen erinomaista kirjoitusta;

    "Älä ruikuta siis muiden passiivisuudesta. Polje mielummin vaikka kuntopyörää, johon on viritetty generaattori, niin saat aikaan sähköä. Tämä valittaminen ei saa niitä naisia aktiivikseksi, jotka eivät sitä halua olla, joten turhaa hommaa. Mitä enemmän kysyntää naisella on, sen passiivisempi nainen on ja se on ihan ok."

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    "hameväessä roikkumista epätoivon vimmalla"?

    Sitähän se onkin. Miehet on paljon riippuvaisempia naisista kuin päinvastoin.

    Ja oletko mies vai nainen?

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Lainaan vielä tätä jonkun toisen erinomaista kirjoitusta;

    "Älä ruikuta siis muiden passiivisuudesta. Polje mielummin vaikka kuntopyörää, johon on viritetty generaattori, niin saat aikaan sähköä. Tämä valittaminen ei saa niitä naisia aktiivikseksi, jotka eivät sitä halua olla, joten turhaa hommaa. Mitä enemmän kysyntää naisella on, sen passiivisempi nainen on ja se on ihan ok."

    on siis "ruikuttamista". Tämä kertookin kaiken naisten niin usein kehutuista "väittelytaidoista". Täytyy tosin muistaa että useimmiten naiset itse ovat niitä jotka kehuskelevat väittelytaidoillaan. Todellisuus on kuitenkin kovin erilainen. ;)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    se, että mies on kiinnostuneempi sinusta kuin sinä hänestä. Tämä varmasti selittää jotain hyvin olennaista naisten itserakkaasta ajatusmaailmasta.

    Siis voiko jollekin luetun ymmärtäminen oikeasti olla noin vaikeaa;

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen."

    Missä kohtaa tässä väitetään, että miehen pitäisi olla kiinnostuneempi minusta?

    Oliko sun vanhemmat lähisukulaisia tai jotain...?

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    on siis "ruikuttamista". Tämä kertookin kaiken naisten niin usein kehutuista "väittelytaidoista". Täytyy tosin muistaa että useimmiten naiset itse ovat niitä jotka kehuskelevat väittelytaidoillaan. Todellisuus on kuitenkin kovin erilainen. ;)

    On aivan oikein, että sinulle ei tehdä aloitteita.

    Äänestä

  • ........................ kirjoitti:

    Kummallista. Ehkä voin auttaa.

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen.

    Missä kohtaa tässä väitetään, että miehen pitäisi olla kiinnostuneempi minusta?"

    Juurikin siinä kohdassa että miehen pitää ensin olla kiinnostunut sinusta tehdäkseen aloitteen, mutta sinä et ole miehestä niin kiinnostunut, että haluaisit välttämättä tehdä itse aloitteen. Katsos jos nainen todella on kiinnostunut miehestä, hän kyllä tekee itse aloitteen. ;)

    "Oliko sun vanhemmat lähisukulaisia tai jotain...?"

    Pelkäättekö te naiset aloitteen tekoa tai jotain? :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    on siis "ruikuttamista". Tämä kertookin kaiken naisten niin usein kehutuista "väittelytaidoista". Täytyy tosin muistaa että useimmiten naiset itse ovat niitä jotka kehuskelevat väittelytaidoillaan. Todellisuus on kuitenkin kovin erilainen. ;)

    Ja taas eksyttiin aiheesta (jossa muuten pysyminen on väittelynkin A ja O)

    Nyt ollaan siis siirrytty naisten saamattomuudesta naisten väittelytaitoihin.

    Olisko niin, että sinä ylipäätään koet naiset jotenkin omaan habitukseesi epäsopivaksi?

    Äänestä

  • ja jankuttamista kirjoitti:

    On aivan oikein, että sinulle ei tehdä aloitteita.

    ettei naiset aloitteita mulle tekis? Kyllä naiset aloitteita tekevät, mutta valitettavasti vain itseään tasokkaampia miehiä kohtaan. Itse urheilen ja olen kohtuu kiinteässä kunnossa, en lihaskimppu mutta kevyesti lihaksikas. Kasvoiltani ihan peruskomea mies. Jos siis levinneet ja ylipainoiset naiset tekevät aloitteen, en todellakaan "tartu tilaisuuteen"! :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kummallista. Ehkä voin auttaa.

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen.

    Missä kohtaa tässä väitetään, että miehen pitäisi olla kiinnostuneempi minusta?"

    Juurikin siinä kohdassa että miehen pitää ensin olla kiinnostunut sinusta tehdäkseen aloitteen, mutta sinä et ole miehestä niin kiinnostunut, että haluaisit välttämättä tehdä itse aloitteen. Katsos jos nainen todella on kiinnostunut miehestä, hän kyllä tekee itse aloitteen. ;)

    "Oliko sun vanhemmat lähisukulaisia tai jotain...?"

    Pelkäättekö te naiset aloitteen tekoa tai jotain? :)

    Ei heevetti. Nyt täytyy todeta, että ei sua voi auttaa. Mulla on ilmeisesti ollut todella todella tylsää, että jaksoin näinkin kauan.

    Hyvää yötä.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ettei naiset aloitteita mulle tekis? Kyllä naiset aloitteita tekevät, mutta valitettavasti vain itseään tasokkaampia miehiä kohtaan. Itse urheilen ja olen kohtuu kiinteässä kunnossa, en lihaskimppu mutta kevyesti lihaksikas. Kasvoiltani ihan peruskomea mies. Jos siis levinneet ja ylipainoiset naiset tekevät aloitteen, en todellakaan "tartu tilaisuuteen"! :)

    Mikä on aivan oikein. Sinä olet itsekeskeinen, tunnevammainen, jankuttava, ruikuttava ja katkeruuttaan pihisevä atm.

    Äänestä

  • varmasti tee. kirjoitti:

    Mikä on aivan oikein. Sinä olet itsekeskeinen, tunnevammainen, jankuttava, ruikuttava ja katkeruuttaan pihisevä atm.

    Niinhän sinä kovasti haluaisit minun olevan. :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Niinhän sinä kovasti haluaisit minun olevan. :)

    Tiedän että olet. Tuolla jo ylempänä ehdit taas purkautua ja näyttää todellisen luontosi.

    Äänestä

  • mitään halua. kirjoitti:

    Tiedän että olet. Tuolla jo ylempänä ehdit taas purkautua ja näyttää todellisen luontosi.

    että olisin "ATM", eivät pidä paikkaansa. Öitä sullekin. :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    että olisin "ATM", eivät pidä paikkaansa. Öitä sullekin. :)

    Hyvää yötä. Älä ole niin naisista riippuvainen, koita keskittyä johonkin muuhun.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kummallista. Ehkä voin auttaa.

    "Jos ei ole olemassa sellaista miestä, joka ensin kiinnostuisi minusta ja sitten minä hänestä, niin sitten ei ole. Minulla on ihan hyvä näinkin. En usko väkisellä hakemiseen.

    Missä kohtaa tässä väitetään, että miehen pitäisi olla kiinnostuneempi minusta?"

    Juurikin siinä kohdassa että miehen pitää ensin olla kiinnostunut sinusta tehdäkseen aloitteen, mutta sinä et ole miehestä niin kiinnostunut, että haluaisit välttämättä tehdä itse aloitteen. Katsos jos nainen todella on kiinnostunut miehestä, hän kyllä tekee itse aloitteen. ;)

    "Oliko sun vanhemmat lähisukulaisia tai jotain...?"

    Pelkäättekö te naiset aloitteen tekoa tai jotain? :)

    Omaa tekstiäsi lainaten: "Katsos jos nainen todella on kiinnostunut miehestä, hän kyllä tekee itse aloitteen. ;) "

    Naiset siis mielestäsi tekevät aloitteita, jos ovat miehistä kiinnostuneita. Mikä siis on ongelmasi? Pitäisikö tehdä aloitteita myös miehille, jotka eivät naista vähääkään hetkauta? Miksi? Eikö se loukkaisi miestä?

    Äänestä

täällä ei naiset valita siitä, että miehet ei tee aloitteita. Siksi miesten ei tarvitse puolustautua samoin kuin naisten. Tällaisesta valittavalle naiselle vastattaisiin samoin: miksi et tee aloitetta itse, jos olet kiinnostunut?

Miksi siitä aloitteettomuudesta pitää valittaa? Ei sen luulisi olevan sulta pois, jos joku jää yksin oman passiivisuutensa takia? Tyhmä ihminen laittaa oman onnensa riippuvaiseksi toisen aktiivisuudesta. Ettet olisi itse vain sellainen?

Äänestä
  • "Katsos kun täällä ei naiset valita siitä, että miehet ei tee aloitteita."

    Itseasiassa valittavat kyllä välillä. Mikä on mielestäni todella ylimielistä koska nämä naiset eivät itse kuitenkaan tee aloitteita.

    "Tällaisesta valittavalle naiselle vastattaisiin samoin: miksi et tee aloitetta itse, jos olet kiinnostunut?"

    Aivan. Miksi siis naiset eivät tee niitä aloitteita jos ovat rohkeampia kuin se mies josta ovat kiinnostuneita?

    "Miksi siitä aloitteettomuudesta pitää valittaa? Ei sen luulisi olevan sulta pois, jos joku jää yksin oman passiivisuutensa takia?"

    Ei kuule naiset todellakaan jää yksin passiivisuutensa takia, aika harvinaista sellainen on ja silloin naisessa on jotain todella paljon vialla jollei kelpaa kenellekään miehelle. Ja se on juurikin minulta pois sen vuoksi, etten aio tehdä aloitetta jokaikiselle naiselle josta voisin olla kiinnostunut vaan odotan että osa heistä tekisi aloitteen. Se on minulta pois jos tutustuminen kaatuu siihen ettei nainen tee aloitetta. Itse teen aloitteita mutten aio tehdä sitä jokaikiselle naiselle josta olen kiinnostunut.

    "Tyhmä ihminen laittaa oman onnensa riippuvaiseksi toisen aktiivisuudesta. Ettet olisi itse vain sellainen?"

    Minä en ole sellainen, mutta suurin osa naisista on sellaisia, eli tyhmiä vastapuolen aktiivisuuden varaan laskevia.

    Äänestä

  • "katsos kun täällä ei naiset valita siitä, että miehet ei tee aloitteita. Siksi miesten ei tarvitse puolustautua samoin kuin naisten."

    Kyllä naiset valittavat välillä kuten edelliseen jo kirjoitin mutta naisilla ei silti ole paljon valittamisen aihetta miesten passiivisuudesta koska miehet tekee suurimman osan aloitteista.

    En ymmärrä mikä tuon kommenttisi tarkoitus oikein oli? Yritätkö väittää, että naiset ovat todella jaloja kun eivät valita sellaisesta ongelmasta jota heillä ei juurikaan ole? Käsittämätöntä logiikkaa teillä...

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "Katsos kun täällä ei naiset valita siitä, että miehet ei tee aloitteita."

    Itseasiassa valittavat kyllä välillä. Mikä on mielestäni todella ylimielistä koska nämä naiset eivät itse kuitenkaan tee aloitteita.

    "Tällaisesta valittavalle naiselle vastattaisiin samoin: miksi et tee aloitetta itse, jos olet kiinnostunut?"

    Aivan. Miksi siis naiset eivät tee niitä aloitteita jos ovat rohkeampia kuin se mies josta ovat kiinnostuneita?

    "Miksi siitä aloitteettomuudesta pitää valittaa? Ei sen luulisi olevan sulta pois, jos joku jää yksin oman passiivisuutensa takia?"

    Ei kuule naiset todellakaan jää yksin passiivisuutensa takia, aika harvinaista sellainen on ja silloin naisessa on jotain todella paljon vialla jollei kelpaa kenellekään miehelle. Ja se on juurikin minulta pois sen vuoksi, etten aio tehdä aloitetta jokaikiselle naiselle josta voisin olla kiinnostunut vaan odotan että osa heistä tekisi aloitteen. Se on minulta pois jos tutustuminen kaatuu siihen ettei nainen tee aloitetta. Itse teen aloitteita mutten aio tehdä sitä jokaikiselle naiselle josta olen kiinnostunut.

    "Tyhmä ihminen laittaa oman onnensa riippuvaiseksi toisen aktiivisuudesta. Ettet olisi itse vain sellainen?"

    Minä en ole sellainen, mutta suurin osa naisista on sellaisia, eli tyhmiä vastapuolen aktiivisuuden varaan laskevia.

    "Itse teen aloitteita mutten aio tehdä sitä jokaikiselle naiselle josta olen kiinnostunut."

    Mutta et salli naisille samaa? Voisiko olla, että nämä aloitteet eivät ole vaan osuneet sinun kohdallesi? Ja mitä väliä sillä on, jos naiset joissa ei sinun sanojesi mukaan ole vikaa, saavat miehen olemalla passiivisia? Hehän pääsivät tavoitteeseensa. Ota sinä vastuu omasta onnestasi ja valitse oma tyylisi. Jos tuo semipassiivisuus ei sulle naista tuo, niin ratkaisu ei ole naisten syyllistäminen, vaan oma aktiivisuus.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "katsos kun täällä ei naiset valita siitä, että miehet ei tee aloitteita. Siksi miesten ei tarvitse puolustautua samoin kuin naisten."

    Kyllä naiset valittavat välillä kuten edelliseen jo kirjoitin mutta naisilla ei silti ole paljon valittamisen aihetta miesten passiivisuudesta koska miehet tekee suurimman osan aloitteista.

    En ymmärrä mikä tuon kommenttisi tarkoitus oikein oli? Yritätkö väittää, että naiset ovat todella jaloja kun eivät valita sellaisesta ongelmasta jota heillä ei juurikaan ole? Käsittämätöntä logiikkaa teillä...

    on lyhkäsyydessään: et voi muuttaa muuta kuin itseäsi. Älä ruikuta siis muiden passiivisuudesta. Polje mielummin vaikka kuntopyörää, johon on viritetty generaattori, niin saat aikaan sähköä. Tämä valittaminen ei saa niitä naisia aktiivikseksi, jotka eivät sitä halua olla, joten turhaa hommaa. Mitä enemmän kysyntää naisella on, sen passiivisempi nainen on ja se on ihan ok.

    Äänestä

  • mielenkiintoista... kirjoitti:

    "Itse teen aloitteita mutten aio tehdä sitä jokaikiselle naiselle josta olen kiinnostunut."

    Mutta et salli naisille samaa? Voisiko olla, että nämä aloitteet eivät ole vaan osuneet sinun kohdallesi? Ja mitä väliä sillä on, jos naiset joissa ei sinun sanojesi mukaan ole vikaa, saavat miehen olemalla passiivisia? Hehän pääsivät tavoitteeseensa. Ota sinä vastuu omasta onnestasi ja valitse oma tyylisi. Jos tuo semipassiivisuus ei sulle naista tuo, niin ratkaisu ei ole naisten syyllistäminen, vaan oma aktiivisuus.

    - Itse teen aloitteita mutten aio tehdä sitä jokaikiselle naiselle josta olen kiinnostunut.

    "Mutta et salli naisille samaa?"

    Siis häh? Eiväthän naiset tee aloitteita! Yleensä, kun naiset ovat kiinnostuneita joistain miehistä he eivät tee mitään, eivät yhtään mitään. Odottavat vain että miehet tekevät aloitteen. Ja jolleivät miehet tee, naiset unohtavat nämä miehet ja siirtyvät eteenpäin. Naiset eivät tee aloitteita kuin murto-osan siitä mitä miehet, mikä siinä on niin vaikeaa myöntää?

    Äänestä

  • pointti... kirjoitti:

    on lyhkäsyydessään: et voi muuttaa muuta kuin itseäsi. Älä ruikuta siis muiden passiivisuudesta. Polje mielummin vaikka kuntopyörää, johon on viritetty generaattori, niin saat aikaan sähköä. Tämä valittaminen ei saa niitä naisia aktiivikseksi, jotka eivät sitä halua olla, joten turhaa hommaa. Mitä enemmän kysyntää naisella on, sen passiivisempi nainen on ja se on ihan ok.

    Aivan loistavasti sanottu. Tämähän itseasiassa ratkaisi maapallon energiakriisin, kun kaiken maailman tyhjännurisijat laitettaisiin tuottamaan sähköä!

    Oikeesti ap, kyllä mä ymmärrän sun tuskas, mutta eikö äitisi sulle kertonut, että maailmassa eivät eväät todellakaan mene tasan.

    "Miehet jotka tulee tekemään aloitteen ilman että mun tarvitsee tehdä mitään on parhaita mahdollisia kumppaniehdokkaita.

    "Aivan loistavasti sanottu. Tämähän itseasiassa ratkaisi maapallon energiakriisin, kun kaiken maailman tyhjännurisijat laitettaisiin tuottamaan sähköä!

    Oikeesti ap, kyllä mä ymmärrän sun tuskas, mutta eikö äitisi sulle kertonut, että maailmassa eivät eväät todellakaan mene tasan."

    Naisten omasta vastuusta laistava saamattomuus miesten suhteen on todellinen ilmiö ja näemmä sen esille nostaminen herättää naisissa jonkin sortin aggressioita. ;)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "Miehet jotka tulee tekemään aloitteen ilman että mun tarvitsee tehdä mitään on parhaita mahdollisia kumppaniehdokkaita.

    Omalla kohdallani uskon, että asia näin on.

    Jos mies on niin ujo tai saamaton, ettei saa sanaa suustaan aloitetta tehdäkseen, niin miten hän ottaisi homman hanskaan jatkossa? Se olisin sitten aina minä, joka saisi hoitaa kaikki asiat, kun mies tuijottelisi varpaitaan.

    Äänestä

  • ....................... kirjoitti:

    Omalla kohdallani uskon, että asia näin on.

    Jos mies on niin ujo tai saamaton, ettei saa sanaa suustaan aloitetta tehdäkseen, niin miten hän ottaisi homman hanskaan jatkossa? Se olisin sitten aina minä, joka saisi hoitaa kaikki asiat, kun mies tuijottelisi varpaitaan.

    Jos nainen on niin ujo tai saamaton, ettei saa sanaa suustaan aloitetta tehdäkseen, niin miten hän ottaisi homman hanskaan jatkossa? En halua mitään passiivista lahnaa sänkyyni. Se olisin sitten aina minä, joka saisi hoitaa kaikki asiat, kun nainen tuijottelisi varpaitaan.

    Nyt siis kaikki saavat mitä haluavat.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    - Itse teen aloitteita mutten aio tehdä sitä jokaikiselle naiselle josta olen kiinnostunut.

    "Mutta et salli naisille samaa?"

    Siis häh? Eiväthän naiset tee aloitteita! Yleensä, kun naiset ovat kiinnostuneita joistain miehistä he eivät tee mitään, eivät yhtään mitään. Odottavat vain että miehet tekevät aloitteen. Ja jolleivät miehet tee, naiset unohtavat nämä miehet ja siirtyvät eteenpäin. Naiset eivät tee aloitteita kuin murto-osan siitä mitä miehet, mikä siinä on niin vaikeaa myöntää?

    mä olen se sama tyyppi, joka kirjoitti tuolla toisessa keskutelussa mm. googlettaneensa tapaamansa miehet. Et älä ala mulle!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "Aivan loistavasti sanottu. Tämähän itseasiassa ratkaisi maapallon energiakriisin, kun kaiken maailman tyhjännurisijat laitettaisiin tuottamaan sähköä!

    Oikeesti ap, kyllä mä ymmärrän sun tuskas, mutta eikö äitisi sulle kertonut, että maailmassa eivät eväät todellakaan mene tasan."

    Naisten omasta vastuusta laistava saamattomuus miesten suhteen on todellinen ilmiö ja näemmä sen esille nostaminen herättää naisissa jonkin sortin aggressioita. ;)

    on: "Naisten omasta vastuusta laistava saamattomuus miesten suhteen on todellinen ilmiö."

    Jos mun ympärillä pyörii miehiä kuin kärpäsiä paskan ympärillä ja voin valkata niistä mieleiseni, niin mistä mulle syntyy vastuu olla aktiivinen? (kärjistetty kysymys)

    Äänestä

  • kuules... kirjoitti:

    mä olen se sama tyyppi, joka kirjoitti tuolla toisessa keskutelussa mm. googlettaneensa tapaamansa miehet. Et älä ala mulle!

    onkin todella hienoa ja lisää sellaista kaivattaisiin. Valitettavasti naiset vain enimmäkseen ovat saamattomia nössöjä miesten kanssa.

    Äänestä

  • vittu... kirjoitti:

    on: "Naisten omasta vastuusta laistava saamattomuus miesten suhteen on todellinen ilmiö."

    Jos mun ympärillä pyörii miehiä kuin kärpäsiä paskan ympärillä ja voin valkata niistä mieleiseni, niin mistä mulle syntyy vastuu olla aktiivinen? (kärjistetty kysymys)

    ympärillä pyörivät miehet ovat parhaita mahdollisia? :D

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ympärillä pyörivät miehet ovat parhaita mahdollisia? :D

    ja juuri siksi teen aloitteita itsekin. Pitäiskö sun rajata seuraava aloitus vain naisiin, jotka eivät tee aloitteita ja pyytää heitä perustelemaan miksi eivät tee? Jos olisit näin tehnyt, niin minulta olisi säästynyt vänkäämisen vaiva. ;)

    Äänestä

  • ole... kirjoitti:

    Miksi sitten vastasit ketjuun joka ei sinua koske? Tuo on muuten todella yleinen ilmiö keskustelupalstoilla että naiset vastaa niihin ketjuihin joiden aihe ei heitä koske ollenkaan ja sitten jättävät vastaamatta ketjuihin jotka heitä koskevat.

    Luin sen uudestaan. Sä puhut naisista, mä oon nainen... Your bad. :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Miksi sitten vastasit ketjuun joka ei sinua koske? Tuo on muuten todella yleinen ilmiö keskustelupalstoilla että naiset vastaa niihin ketjuihin joiden aihe ei heitä koske ollenkaan ja sitten jättävät vastaamatta ketjuihin jotka heitä koskevat.

    Ethän sä jumalvita ole todellinen!

    Nyt löytyi taas uusi valituksen aihe =DD

    "naiset vastaa niihin ketjuihin joiden aihe ei heitä koske ollenkaan ja sitten jättävät vastaamatta ketjuihin jotka heitä koskevat. "

    Ihan oikeesti, kannattaisko sun vakavasti harkita luopumista heterostatuksesta?

    Äänestä

  • että ap EI OLE hetero! kirjoitti:

    Ethän sä jumalvita ole todellinen!

    Nyt löytyi taas uusi valituksen aihe =DD

    "naiset vastaa niihin ketjuihin joiden aihe ei heitä koske ollenkaan ja sitten jättävät vastaamatta ketjuihin jotka heitä koskevat. "

    Ihan oikeesti, kannattaisko sun vakavasti harkita luopumista heterostatuksesta?

    lyötiin jälleen pöytään. Ettekö te naiset oikeasti keksi mitään parempaa? Yrittäkää edes. :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    onkin todella hienoa ja lisää sellaista kaivattaisiin. Valitettavasti naiset vain enimmäkseen ovat saamattomia nössöjä miesten kanssa.

    Jos me ollaan saamattomia nössöjä, niin so what? Teeskentely näkyy kauas. En minä ainakaan yritä ruveta teeskentelemään aktiivisempaa kuin luonnetyyppini edellyttää, metsään silloin mentäisiin.

    Erilaisuuden hyväksyminen on kunnioitettavaa. Älä yritä tunkea muita ihmisiä johonkin tiettyyn muottiin.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "Miehet jotka tulee tekemään aloitteen ilman että mun tarvitsee tehdä mitään on parhaita mahdollisia kumppaniehdokkaita.

    palkitaan ;)

    Äänestä

  • vittu... kirjoitti:

    on: "Naisten omasta vastuusta laistava saamattomuus miesten suhteen on todellinen ilmiö."

    Jos mun ympärillä pyörii miehiä kuin kärpäsiä paskan ympärillä ja voin valkata niistä mieleiseni, niin mistä mulle syntyy vastuu olla aktiivinen? (kärjistetty kysymys)

    Tämä on niin taivaan tosi.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "Aivan loistavasti sanottu. Tämähän itseasiassa ratkaisi maapallon energiakriisin, kun kaiken maailman tyhjännurisijat laitettaisiin tuottamaan sähköä!

    Oikeesti ap, kyllä mä ymmärrän sun tuskas, mutta eikö äitisi sulle kertonut, että maailmassa eivät eväät todellakaan mene tasan."

    Naisten omasta vastuusta laistava saamattomuus miesten suhteen on todellinen ilmiö ja näemmä sen esille nostaminen herättää naisissa jonkin sortin aggressioita. ;)

    naiset huomaavat surkeutesi (en tarkoita ulkonäköä) jo kauas ja juoksevat karkuun.

    Äänestä

jankutat samaa asiaa?

Äänestä
  • Ap, ymmärrätkö, että olet avannut keskustelun, jota et voi mitenkään voittaa.

    Se vaan nyt on fakta, että ne aloitteelliset miehet sitten vievät naiset ja sinun on joko ryhdyttävä aloitteelliseksi tai sitten tyydyttävä kohtaloosi.

    Asiasta täällä jankuttaminen ei muuta maailman makaamista.

    Rakkikoirat haukkuu ja karavaani kulkee.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Ap, ymmärrätkö, että olet avannut keskustelun, jota et voi mitenkään voittaa.

    Se vaan nyt on fakta, että ne aloitteelliset miehet sitten vievät naiset ja sinun on joko ryhdyttävä aloitteelliseksi tai sitten tyydyttävä kohtaloosi.

    Asiasta täällä jankuttaminen ei muuta maailman makaamista.

    Rakkikoirat haukkuu ja karavaani kulkee.

    olen koko ajan niskan päällä, etkö ole huomannut? Naiset eivät mitenkään pysty perustelemaan miten naisten passiivisuus automaattisesti on kaikkein kannattavin vaihtoehto sensijaan että naiset olisivat aktiivisia. Kovin valikoivaa on lukemisesi...

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    olen koko ajan niskan päällä, etkö ole huomannut? Naiset eivät mitenkään pysty perustelemaan miten naisten passiivisuus automaattisesti on kaikkein kannattavin vaihtoehto sensijaan että naiset olisivat aktiivisia. Kovin valikoivaa on lukemisesi...

    on osunut ainakin sinun kohdallasi nappiin.

    Äänestä

  • passiivisuus kirjoitti:

    on osunut ainakin sinun kohdallasi nappiin.

    valikoivasti passiivisia, vaan passiivisia ihan koko ajan.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    valikoivasti passiivisia, vaan passiivisia ihan koko ajan.

    Mitä ei varmaan kukaan muu kuin sinä ja ehkä äitisi ihmettele.

    Äänestä

  • sinua kohtaan kirjoitti:

    Mitä ei varmaan kukaan muu kuin sinä ja ehkä äitisi ihmettele.

    argumentointi, ei kyllä nyt hyvältä näytä tämän ketjun lopputuloksen kannalta. ;)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    argumentointi, ei kyllä nyt hyvältä näytä tämän ketjun lopputuloksen kannalta. ;)

    sitten on? Että sinulle ei edelleenkään tehdä alotteita?

    Äänestä

Onhan tämä ilmiö havaittu kautta aikain.

En jaksa nyt pureutua hyvin kirjoitettuihin tosiasiohisi. Tyydyn vain väsyneenä toteamaan että asia on juuri niin kuin totesit.

Oikeastaan tämän asian pohtiminen on miehelle hieman väsyttävää jo sinällänsä... Kas kun täällä heittä näitä järkeviä juttuja, niin mitä saa feedbackina? Pelkkää dissausta, kiistämistä, paskaa, what ever...

Älyllinen keskustelu sekä perusteet puuttuvat naisilta jotka näihin keskusteluihin osallistuvat. Sääli.

Olen 100% samaa mieltä kanssasi, ja allekirjoitan tekstisi viimeistä piirtoa myöten. Olen huomannut saman asian. Olen juuri nyt liian väsynyt jatkamaan aihetta, mutta huomenna on päivä uusi. Et ole yksin, monet tietävät totuuden.

Äänestä
  • Ap sitten kirjoitti itselleen vielä viestin ennen nukkumaanmenoa. Aika söpöä ja jokseenkin epätoivoista.

    Äänestä

  • pienenä lisäyksenä aloitukseen: kyllähän naiset joskus aloitteita tekevätkin, mutta silloin kyse yleensä on joko siitä että...

    1) ... naisessa on jotain sellaista joka tekee hänestä tavallista naista selvästi alempana "haluttavuusketjussa" olevan, esim. henkisesti epätasapainoinen, harvinaisen lihava, rikollinen jne... naiseksi siis jollain tavalla todellinen marginaalitapaus.

    Normaalin rajoissa olevia ylipainoisia ja pulleita naisiahan on vaikka kuinka paljon, mutta heillekin löytyy kyllä tavallinen mies helposti... joista muuten moni mies on itse normaalipainoinen! Ylipainoiset naiset voivat siis olla passiivisia ja he saavat silti normaalipainoisen miehen. Toisinpäin kuviteltuna aikalailla harvinainen tilanne: passiivinen ja ylipainoinen mies saisi normaalipainoisen naisen.

    2) ... tai sitten siitä ettei naisessa ole mitään vikaa, hän on ihan tavallinen mutta hän tekee aloitteet vain oman tasonsa yläpuolella oleville miehille, ts. siis tavallinen/nätti nainen tekee aloitteen baarin komeimmalle miehelle.

    Äänestä

  • ............................. kirjoitti:

    Ap sitten kirjoitti itselleen vielä viestin ennen nukkumaanmenoa. Aika söpöä ja jokseenkin epätoivoista.

    en vain kirjoittanut yhtäkään viestiä itselleni. Kiitos kuitenkin että ajat naisten argumentoinnin yhä naurettavampaan valoon tässä ketjussa. :)

    Äänestä

  • ............................. kirjoitti:

    Ap sitten kirjoitti itselleen vielä viestin ennen nukkumaanmenoa. Aika söpöä ja jokseenkin epätoivoista.

    heh

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    pienenä lisäyksenä aloitukseen: kyllähän naiset joskus aloitteita tekevätkin, mutta silloin kyse yleensä on joko siitä että...

    1) ... naisessa on jotain sellaista joka tekee hänestä tavallista naista selvästi alempana "haluttavuusketjussa" olevan, esim. henkisesti epätasapainoinen, harvinaisen lihava, rikollinen jne... naiseksi siis jollain tavalla todellinen marginaalitapaus.

    Normaalin rajoissa olevia ylipainoisia ja pulleita naisiahan on vaikka kuinka paljon, mutta heillekin löytyy kyllä tavallinen mies helposti... joista muuten moni mies on itse normaalipainoinen! Ylipainoiset naiset voivat siis olla passiivisia ja he saavat silti normaalipainoisen miehen. Toisinpäin kuviteltuna aikalailla harvinainen tilanne: passiivinen ja ylipainoinen mies saisi normaalipainoisen naisen.

    2) ... tai sitten siitä ettei naisessa ole mitään vikaa, hän on ihan tavallinen mutta hän tekee aloitteet vain oman tasonsa yläpuolella oleville miehille, ts. siis tavallinen/nätti nainen tekee aloitteen baarin komeimmalle miehelle.

    Nii'i, pohdipa pieni hetki, että oliskohan keskustelusi avauksen sittenkin pitänyt olla jotain tyylin, että "Miksi minua kohtaan ei tee kuin rumat ATN:t aloitteita. Miksi kauniit YTN:t eivät koskaan tee itse aloitteita?"

    Vastaus on yksinkertainen ja jopa sinunkin ymmärrettävissäsi. HEIDÄN EI TARVITSE!

    Äänestä

  • vika oli kysymyksen asettel... kirjoitti:

    Nii'i, pohdipa pieni hetki, että oliskohan keskustelusi avauksen sittenkin pitänyt olla jotain tyylin, että "Miksi minua kohtaan ei tee kuin rumat ATN:t aloitteita. Miksi kauniit YTN:t eivät koskaan tee itse aloitteita?"

    Vastaus on yksinkertainen ja jopa sinunkin ymmärrettävissäsi. HEIDÄN EI TARVITSE!

    he sillä tavalla automaattisesti parhaan mahdollisen miehen? Eivät varmasti. Suurin osa innokkaimmista aloitteentekijöistä miehissä ovat enemmän tai vähemmän epäilyttävää porukkaa, nimittäin luotettavuudessaan. Tämä on tullut todettua jo kymmenet kerrat laajasta tuttavapiiristäni mutta joka kerta naiset lyövät yhä uudelleen päätään seinään. :)

    "Suurin osa innokkaimmista aloitteentekijöistä miehissä ovat enemmän tai vähemmän epäilyttävää porukkaa, nimittäin luotettavuudessaan. Tämä on tullut todettua jo kymmenet kerrat laajasta tuttavapiiristäni "

    Aivan. Miten se viisaus menikään. Ai niin. Seura tekee kaltaisekseen! .

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    pienenä lisäyksenä aloitukseen: kyllähän naiset joskus aloitteita tekevätkin, mutta silloin kyse yleensä on joko siitä että...

    1) ... naisessa on jotain sellaista joka tekee hänestä tavallista naista selvästi alempana "haluttavuusketjussa" olevan, esim. henkisesti epätasapainoinen, harvinaisen lihava, rikollinen jne... naiseksi siis jollain tavalla todellinen marginaalitapaus.

    Normaalin rajoissa olevia ylipainoisia ja pulleita naisiahan on vaikka kuinka paljon, mutta heillekin löytyy kyllä tavallinen mies helposti... joista muuten moni mies on itse normaalipainoinen! Ylipainoiset naiset voivat siis olla passiivisia ja he saavat silti normaalipainoisen miehen. Toisinpäin kuviteltuna aikalailla harvinainen tilanne: passiivinen ja ylipainoinen mies saisi normaalipainoisen naisen.

    2) ... tai sitten siitä ettei naisessa ole mitään vikaa, hän on ihan tavallinen mutta hän tekee aloitteet vain oman tasonsa yläpuolella oleville miehille, ts. siis tavallinen/nätti nainen tekee aloitteen baarin komeimmalle miehelle.

    Voiko tällaisia ihmisiä olla edes olemassa? Ensin haukutaan naisia passiivisuudesta ja jo kohta todetaan aloitteita tekevissä naisissa olevan jotain vikaa joka tekee heistä vähemmän haluttavia tai sitten naisten tekevän aloitteita väärille miehille! Tämäkö sitten kannustaa naisia tekemään niitä aloitteita! Ihan sama mitä nainen tekee, niin aina väärin.

    Sinä haluat siis naisen oman tasosi yläpuolelta ja ne naiset taas haluavat sinua tasokkaamman miehen. Onnea yritykselle!

    Äänestä

  • pyhä perse! kirjoitti:

    että aloittaja haluis omaa tasoaan ylempänä olevan naisen. Sehän vaan sano et lihavat naiset tekee alotteita muttei normipainoset ja se on (ainakin väittää olevans) normipainonen. Onko siis väärin vaatia tasoistaan seuraa? Eli oon samas venees alottajan kans.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    he sillä tavalla automaattisesti parhaan mahdollisen miehen? Eivät varmasti. Suurin osa innokkaimmista aloitteentekijöistä miehissä ovat enemmän tai vähemmän epäilyttävää porukkaa, nimittäin luotettavuudessaan. Tämä on tullut todettua jo kymmenet kerrat laajasta tuttavapiiristäni mutta joka kerta naiset lyövät yhä uudelleen päätään seinään. :)

    Välillä olet muka huolissasi siitä, etteivät passiiviset naiset saa parasta mahdollista miestä. Välillä taas valitat sitä, että naiset tekevät aloitteita itseään tasokkaammille miehille. Toisin sanoen: he eivät oikeasti mielestäsi edes saisi tavoitella sitä "parasta mahdollista miestä".

    Sinua siis todellakin kyrsii VAIN se, ettei itseäsi tasokkaammat naiset "ymmärrä" tehdä juuri sinulle aloitteita. Mikä saa sinut uskomaan, että juuri SINÄ olisit se paras mahdollinen kumppani (kaikille?) huomattavan kauniille naisille?

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    he sillä tavalla automaattisesti parhaan mahdollisen miehen? Eivät varmasti. Suurin osa innokkaimmista aloitteentekijöistä miehissä ovat enemmän tai vähemmän epäilyttävää porukkaa, nimittäin luotettavuudessaan. Tämä on tullut todettua jo kymmenet kerrat laajasta tuttavapiiristäni mutta joka kerta naiset lyövät yhä uudelleen päätään seinään. :)

    Saatko sinä tai miehet yleensä parhaimman mahdollisen naisen kauneimmasta naisesta? Itse juuri kerroit, että diskaat lihavat ja rumat heti alkuunsa.
    Usein ne kauneimmat naiset ovat häilyväisimpiä luotettavuudessa.

    Äänestä

  • sait käsityksen kirjoitti:

    että aloittaja haluis omaa tasoaan ylempänä olevan naisen. Sehän vaan sano et lihavat naiset tekee alotteita muttei normipainoset ja se on (ainakin väittää olevans) normipainonen. Onko siis väärin vaatia tasoistaan seuraa? Eli oon samas venees alottajan kans.

    Ihan sama mun mielestä mikä sanoo olevansa. Voihan sillä olla naama kuin petolinnun perse, vaikka hoikka olisikin. Yleensä tuollaiset valittajat ovat arvioineet sen tasonsa yläkanttiin.

    Tässä on sulle pieni fakta elämästä: jos on OIKEASTI hyvännäköinen, niin kauniin naisen saaminen ei ole mikään ongelma. Jos yliarvioi tasonsa, niin ongelmia syntyy. Sitten, jos on vaikeuksia saada edes normipainoista tavista, niin silloin vasta kuvitteleekin itsestään liikoja...

    Terveisiä vaan sinne veneeseen. Kaikki Suomen naiset eivät voi olla väärässä: te olette rumia!

    Äänestä

mulla ei oo tollasia asioita jatvottavana.menisin narun jatkeeksi jos tollasta pitäs miettiä.jos muija antaa pakit ja on epäselvä,niin jatka etsintää.mitä sitä suhaamaan sellasen kimpussa.jaksamisia!

Äänestä
  • Amen

    Äänestä

  • Amen kirjoitti:

    Amen

    Isä meidän, kauniisti pyydän, että et anna tämän ketjun aloittajan koskaan ikinä lähestyä minua iskemismielessä missään tilanteessa, ei vaikka olisin yksin autiolla saarella.

    Toivon hänelle kärsivällisyyttä ja ymmärrystä naisia kohtaan. Opeta hänelle, että vaikka kaikkea voi haluta, niin kaikkea haluamaansa ei voi saada.

    Amen

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    mitä haluaa, on haluttava mitä saa... Amen.

    Äänestä

Lueskelin vähän tätä keskustelua ja epäilen että vastaaminen tähän on ihan turhaa.. mutta kuitenkin:

En saisi ensinnäkään olla eri mieltä siitä, tekevätkö naiset aloitteita, koska väität etten vain pysty myöntämään tosiasioita. Olen kuitenkin itse tehnyt sen verran aloitteita että väitän rohkeasti vastaan. Naiset todellakin tekevät aloitteita! (No, minuahan ei tietenkään lasketa, koska en ole kaunis enkä laiha.)

Seuraavaksi varmaan sanot minullekin että miksi sitten vastaan tähän ketjuun, koska tämä oli tarkoitettu niille jotka eivät aloitteita tee. Sinulle ei kuitenkaan kelpaa tekemättömyyden syyksi se, ettei tarvitse. Nyt kysyn sinulta, tekisitkö itse aloitteita, jos mukavat ja nätit naiset tekisivät sinulle niitä niin paljon, ettei tarvitsisi kuin valita se, josta olet eniten kiinnostunut? Etsisitkö kuitenkin jostain käsiisi jonkun epäkiinnostavan tytön josta et mitään tiedä etkä hänen ulkonäöstäänkään piittaa, vain koska on mahdollisuus että hän voikin olla ihan hyvä seurustelukumppani?

Nyt tietenkin sanot että tottakai tekisit niin, haluat itse valita sen parhaan. Ehkäpä tämä tyttökin ajattelisi niin ja hylkäisi sinun aloitteesi ja lähtisi etsimään jonkun muun, koska nainen ei saa hyväksyä hänelle tehtyjä aloitteita.

Äänestä

tämä ole yksilökysymys. Minä tiedän monia rohkeita naisia, jotka tekevät aloitteita. Itse kuulun niihin, jotka tarvitsvat mieheltä selkeän osoituksen kiinnostuksesta ja sen jälkeen ryhdyn itsekin aktiiviseksi... esim. soitan miehelle ym. Täytyy myöntää, että itsetunto on sen verran huono, että pakit tuntuisi karmaisevilta se, että ujous vie kielen mennessään vieraiden ihmisten seurassa varsinkin, jos kyseessä on ihastus.

Äänestä

tämä ketju kuuluisi... Valitetaan siitä, että naiset ei muka tee aloitteita ja sitten sanotaan saman tyypin toimesta aloitteellisten naisten olevan viallisia tai tekevän aloitteita väärille miehille...

Suurin argumenttisi on siis: tiedättekö naiset varmasti, että ne aloitteelliset miehet ovat juuri parhaita teille. Tiedätkö mihin tämä logiikkasi johtaa? No, koska ikinä ei voi ihmisestä tietää, millainen hän on suhteessa toiseen, tuntemattomaan ihmiseen, niin jokaisen olisi elämänsä aikana KOLUTTAVA LÄPI JOKAIKINEN SUOMEN MIES, jotta pystyisi sitoutumaan siihen varmasti parhaaseen vaihtoehtoon. Sen jälkeen voisit aloittaakin sitten lutkittelun, idiootti.

Olkoon ne passiivisia, jotka ovat elämäänsä siten tyytyväisiä ja ruvetkoon ne aktiivisiksi, jotka haluavat muutosta. Mikä tässä on miehenlogiikalla vaikea ymmärtää? Ihmisillä on itsemääräämisoikeus yksityiselämäänsä liittyvissä asioissa.

Äänestä
  • eli otat riskin ja pudotat pois ne mielenkiintoiset henkilöt jotka eivät tee aloitetta? Todennäköisyys löytää se "paras" ei tuosta ainakaan parane. 100% se ei tosin voi tulla kun kaikkia ei voi tavata.

    AP kirjoittaja oli oikeassa. Naiset eivät pysty tästäkään asiasta keskustelemaan loogisesti.

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    eli otat riskin ja pudotat pois ne mielenkiintoiset henkilöt jotka eivät tee aloitetta? Todennäköisyys löytää se "paras" ei tuosta ainakaan parane. 100% se ei tosin voi tulla kun kaikkia ei voi tavata.

    näköjään sitten logiikkaa lainkaan, niin nämä keskustelut ovat turhia. Te "miehet" ette kykene ymmärtämään muita näkemyksiä asiasta ja siinä vaiheessa alatte haukkua naisia kollektiivisesti. Turha tätä keskustelua on käydä, kun sinä olet jo päättänyt miten asia menee, etkä välitä siitä mikä on totuus.

    Totuus on tässä kirjoituksessa: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000009&posting=22000000037103784

    selitä nyt vähän.

    Minusta tuo teikäläisten logiikka ontuu:
    Naisen pitäisi siis koluta kaikki Suomen miehet jotka ehtii, etsiessään sitä "parasta". Jos hän niin toimii, silloin te lutkittelette häntä.

    Äänestä

  • tuossa oli? kirjoitti:

    selitä nyt vähän.

    Minusta tuo teikäläisten logiikka ontuu:
    Naisen pitäisi siis koluta kaikki Suomen miehet jotka ehtii, etsiessään sitä "parasta". Jos hän niin toimii, silloin te lutkittelette häntä.

    Tuossa kirjoituksessani asia on kyllä yksiselitteisesti kerrottu. Lue siitä.

    Äänestä

  • kun ei ole kirjoitti:

    näköjään sitten logiikkaa lainkaan, niin nämä keskustelut ovat turhia. Te "miehet" ette kykene ymmärtämään muita näkemyksiä asiasta ja siinä vaiheessa alatte haukkua naisia kollektiivisesti. Turha tätä keskustelua on käydä, kun sinä olet jo päättänyt miten asia menee, etkä välitä siitä mikä on totuus.

    Totuus on tässä kirjoituksessa: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000009&posting=22000000037103784

    Tämä kirjoitus todistikin kantani.

    Äänestä

Mä en nyt ymmärrä tätä ap:n itkemistä tästä aiheesta.
Jos naiset haluavat valita sen isoimman kärpäsen mikä siinä paskakasan ympärille pörrää ja sen jälkeen kun se kärpänen on hetken tonkinut ja vaihtanut toiseen kasaan ja näät niitä naisten postauksia täällä siitä kuinka pelimiehet aina vaan panevat ja jättävät, niin kuinka se sun elämääs vaikeuttaa?
Anna niiden valita ne pelimiehet ja sit kato niiden itkemistä täällä kuinka eivät löydä hyviä ja uskollisia miehiä.

Äänestä
  • Kyllä tuntuvat naiset välillä (aika harvoin kylläkin) tekevän aloitteita, ja välillä nätitkin.

    Olen tähän asti ollut liian ujo ja en ole uskaltanut tehdä naisille aloitteita. Sitä paitsi sillä tavalla saisi rohkean naisen joka uskaltaa tehdä aloitteen.

    Yhdessä vaiheessa napsahti aivoissa: jos joku ei uskalla tehdä tavoitetta vastakkaiselle sukupuolelle, niin sehän ei tarkoita lainkaan sitä että tyyppi on oikeassa elämässä ujo ja saamaton. (pätee tietenkin naisiin ja miehiin)

    Nyt siis kaikin keinoin yritän saada itseni tekemään aloitteita. Käytän kyllä varmasti hyväkseni sen että minulle mahdollisia kumppaneita on koko baari, eikä vaan ne jotka tekevät aloitteita.

    Äänestä

Olen itse tehnyt aloitteita siinä missä minulle on niitä tehty. Olen saanut pakkeja ja olen joskus onnistunutkin. En tietenkään tee aloitetta jos en ole kyseisestä miehestä kiinnostunut. Ja kyllä, annan pakit jos en ole mihestä kiinnostunut. Mikä tässä on niin hankalaa ymmärtää?

Äänestä

No huh mikä keskustelu. Olin hetkeä aiemmin miettinyt pitäisikö tehdä itse aloite erästä sympaattista mutta ujoa mieshenkilöä kohtaan. Jos se on niin ujo että ei uskalla? Mutta enhän halua pilata hyvää ihmissuhdetta, jos se ei tykkääkkään, jos oonkin tyrkky? Entäs jos sen itsetunto latistuu, se kokee etten pidä sitä miehekkäänä miehenä kun en anna sen tehdä aloitetta? Vai tarkottaako ettei se oo tarpeeksi kiinnostunut kun se ei oo vielä tehnyt aloitetta? mikä neuvoksi?

Äänestä

Tännepä onkin ilmestyny melkonen viestiketjujen labyrintti. Vinhaa totuutta siis viesteissäni varmasti oli.. merkillepantavaa myöskin naisten surkat vastaukset jotka on parhaimmillaan Salla viis-vee-tasosia: "Enpäs tee alotetta! Tee ite!"

Äänestä
  • ylempänä olevaa jatkokeskustelua naisten saamattomuudesta ja pelkuruudesta. :)

    Äänestä

  • Kummasti osaat ohittaa ne kaikki muut vastaukset ja tartut vänkäämään vastaan niihin jotka ovat tuota mainitsemaasi "parasta" tasoa.

    Äänestä

että naisten passiivvisuus alotteen tekemisessä on nuorten naisten ongelma 18-25w..tätä vanhemmilla on itsevarmuutta enemmän tehdä aloite t.mies 25w

Äänestä

muuta ku "homo homo peräkammarinpoika!" :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Täysin turhia kirjoitti:

Onko joku muukin mies huomannut saman, eli naisten kiistattomasta passiivisuudesta aloitteen teossa on täysin turhaa yrittää asiallisesti keskustella, koska naiset ei kykene myöntämään olevansa saamattomia eikä keskustelut koskaan päädy mihinkään muuhun kuin naisten siilipuolustukseen ja vänkäämiseen "Miesten kuuluu tehdä aloite, älkää aina valittako, älkää olko nössöjä blaa blaa blaa".

Mikä vielä pahempaa, naiset jokaisessa keskustelussa tavalla tai toisella yrittävät vierittää tässäkin asiassa syyt miesten niskaan mitä naurettavimmilla väitteillä.

Naiset eivät myöskään pysy aiheessa eivätkä vastaa niihin kysymyksiin joita miehet heille esittävät vaan heittävät takaisin sisällöltään onttoja vastakysymyksiä tyyliin "No mikset sitten itse tee aloitetta jos kerran se nainen kiinnostaa?"

Naiset myös puolustelevat passiivisuuttaan sellaisilla syillä, jotka ovat helposti kumottavissa sanomalla sama miehen kannalta, esim. naiset vastaavat syyksi

"No kun suurin osa naisista on niin ujoja ettei uskalla tehdä aloitetta ja se ei ole kovin mukavaa saada pakkeja, siinä tuntee itsensä todella nolatuksi!"

Tähän miehet vastaavat

"No niin on moni mieskin ujo, joten miksei silloin nainen jos sattuu olemaan se edes hiukan rohkeampi tee sitä aloitetta? Ja miehet joutuu koko ajan kokemaan pakkeja, niitä on vaan pakko sietää jos meinaa aloitteita tehdä!"

Tähän naiset vastaa

"No kuule vaikka se nainen oliskin se rohkeampi osapuoli ni ei meitä naisia todellakaan kiinnosta tollaset nössöt miehet jotka ei uskalla tulla juttelemaan naiselle. Ja jos kerran te miehet tähänkin mennessä mielellänne niitä aloitteita olette tehneet, miksette sitten vain jatkaisi samaan malliin? Sitäpaitsi se on miehen tehtävä tehdä aloite, on aina ollut ja tulee myös jatkossakin olemaan. Jollei tällänen järjestely sua miellytä, elä yksin koko elämäsi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu