eipä olis kun

parista kuukaudesta kiinni että ansiosidonnaispäivät (500pv),riittäs siihen kun pääsisin ns.putkeen.

Jon en töitä enää saa,voinko olla ottamatta ansiosidonnaista kahden kuukauden ajalta ja elää vyötä kiristämällä.
Tietysti työtä kun sais,mutta ei lähellä kuuttakymppiä oleva,jolla kaikenlaista kremppaa ole kysytty työmarkkinoilla.
7263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ikävä kyllä auta, vaan siinä käy luultavasti vain niin, että menetät lopullisesti 2 kk:n päivärahat.

Työttömyyskassoilla kun on sellainen hylkyperuste, jonka perusteella päiväraha voidaan hylätä, jos katsotaan, että työtön on keinotekoisesti jatkanut päivärahan maksukautta etuuden saamiseksi. En muista tarkkaa hylkyperustetta, mutta se löytyy kyllä laistakin. Säännöstä sovelletaan juuri tilanteisiin, joissa on vähän aikaa ennen päivärahapäivien loppumista ollut poissa työkkärin kirjoilta, jotta päivärahapäivät riittäisivät esim. siihen asti, että tulee oikeutetuksi koulutustukeen, lisäpäiviin tms.

Etkö saisi jonkilaista työtä? Vaikkapa kaupoista, joista voisi löytyä vähän kevyempääkin työtä.

Äänestä
  • mene eirttäin pienellä palkalla johonkin vuokratyöfirmaan pesemään vessoja

    Äänestä

  • ja lupaa kirjoitti:

    mene eirttäin pienellä palkalla johonkin vuokratyöfirmaan pesemään vessoja

    pitää jostain työtä löytää,vaikkapa huonommallakin palkalla,kun se näin kerta on.Hyvää päivän jatkoa!

    Äänestä

  • Kait jotain remppa sen verran on, heti lääkäriin vaan ja pitkää sairaslomaa päälle? Asiosidonnaisen lappuun merkintä sairaana ja alat saamaan Kelalta sairaspäivärahaa muistaakseni 9 pv omavastuun päästä, joka on jotakuinkin ansiosidonnaisen suuruinen.

    Äänestä

Et saa työtä, koska olet veltto. Nyt rupeat pummiksi.

Äänestä
  • olla kun nauttii toisten mollaamisesta,mielummin pummi kun kiusaaja.

    Äänestä

olet samassa jamassa ja provosoit,eli ei me olla pummeja jotka on 40v ollu työelämässä ja ei iän vuoksi saada enää työtä.
Myös työttömäksi olemme joutunee muusta syystä kun omasta halusta.
Et ole kiusaaja vaan haet myötätuntoa,eikös!
Hyvää jatkoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitähän tekis kirjoitti:

parista kuukaudesta kiinni että ansiosidonnaispäivät (500pv),riittäs siihen kun pääsisin ns.putkeen.

Jon en töitä enää saa,voinko olla ottamatta ansiosidonnaista kahden kuukauden ajalta ja elää vyötä kiristämällä.
Tietysti työtä kun sais,mutta ei lähellä kuuttakymppiä oleva,jolla kaikenlaista kremppaa ole kysytty työmarkkinoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu