ristiriitaisuus erovaiheeseen?
Ihan repivää tällainen, kun tietää ettei rakasta enää toista, mutta kuitenkin välillä miettii voisiko yhteiselämä vielä onnistua....
Totuus on syvällä sisimmässäni, ei onnistu. Mutta miksi sitten mieleen pyrkii nämä epäröimisen fiilarit?
Ihan repivää tällainen, kun tietää ettei rakasta enää toista, mutta kuitenkin välillä miettii voisiko yhteiselämä vielä onnistua....
Totuus on syvällä sisimmässäni, ei onnistu. Mutta miksi sitten mieleen pyrkii nämä epäröimisen fiilarit?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä niitä tunteita tulee - ja menee - laidasta laitaan.
Kun kerran on rakastanut/ sitoutunut toiseen niin mihinkäs kaikki tunteet siitä katoaisivat.
Mutta ajan kanssa muuttuu kaikki.
Epäröinti on aivan luonnollista, osittain ihminen kai haluaa pitää kiinni siitä mihin on sitoutunut - vaikka sisimmässään tietää että liitto on tuhoon tuomittu.
Voimia!
Luönnollista, että epäröit. Hyvää tietoa asiastaa on Fisherin kirjassa: Jälleen rakennus, kun suhteesi päättyy.
Aion lukea tuon opuksen.
Aina uusi alku pelottaa niin uudessa työssä kuin uudessa ihmissuhteessakin tai uudelle paikkakunnalle muutossa.
Kun ei rakasta toista niin paras on erota ja lopettaa jossittelu.
Hyvässä suhteessa haluaa koko ajan olla toisen lähellä ja rakastaa toista!
Itse mietin, että rakastanko puolisoani enää vai en. Välillä tuntuu, että rakastan ja välillä tuntuu, että en. Kun on ollut toisen kanssa vuosikaudet, niin on vaikea erottaa sitä romanttista rakkautta ja tottumista tai sanoisinko, että sitä lähimmäisen rakkautta.
Mietin rakastanko puolisoani, kuten omaa siskoa tai veljeä. Läheisyys on tärkeää, mutta ei sitä aina tahdo. Sekin on luonnollista mielestäni, että aina ei tahdo olla lähellä, vaikka rakastaisikin. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa, omaaa aikaa - ilman kosketuksia.
Ihmettelen miten joku voi olla varma, että ei enää rakasta toista. Mistä senkin tietää? Mistä sen tietää, että ei eron tullessa kaipaa? Mistä sen tietää onko hyvä olla ilman toista, koska on tottunut siihen, että on aina yhdessä?
Minusta eroja tehdään aivan liian nopeaa ja kevein perustein. Ihmiset tahtovat etsiä jotain suurta rakkaudenhuumaa. Eihän se koskaan kestä, se alkuhurma.
Itse ainakin jossittelen vain mielessäni ja toivon, että jossittelu loppuu ja löydän vastaukseseksi yhä, että rakastan puolisoani. En nimittäin osaa kuitenkaan kuvitella elämääni ilman häntä tai sitä, että hän eläisi jonkun toisen kanssa. Olemme kasvaneet yhteen. Olemme yhdessä luoneet niin paljon, pohjan meidän molempien elämälle ja pohjan perheellemme. En tahtoisi menettää tätä kaikkea vain sen tähden, että jossittelen - rakastanko vai en häntä.
Nimittäin tahdon rakastaa. Rakastan elämäämme, perhettämme. En kaipaa muuta enkä haikaile kenenkään muun rakkautta.
Jos alottajakin vähänkään epöröi, niin puhu puolisollesi, äläkä heti eroa. Tiedä vaikka ne tunteet vielä löytyvät.