Olen nähnyt toteutuneita unia etukäteen

Näin unen viime yön aikana. Kerron kuinka sen muistan.

Kävelin Helsingin keskustan alueella pitkään. Erään kapakan edustalla näin vauhkosti käyttäytyvän Pirkka-Pekka Peteliuksen. Hänen käytöksensä paheksutti muita, minuakin, ja olin tyytyväinen, että kansa paheksui huonoa julkista käytöstä.

Menin kapakkaan mutta en siellä kauan viihtynyt. Kävin sisällä ja sisälle tultuani menetin kiinnostukseni ja poituin takaisin kävelemään keskusta alueelle.

Kauan käveltyäni menin raitiovaunuun ja yritin selvittää kulkureittiä. Raitiovaunussa minulle kerrottiin, mistä raitiovaunu kulkee mutta epäilin sitä vahvasti ja kun huomasin raitiovaunun menevän väärään suuntaan niin nousin kiireellä pois.

Lähdin kävelemään taas ja tulin sille alueelle, jossa on sokoshotelli lähellä. Siinä hotellin lähellä kasvoi muutamia jonkinlaista näkösuojaa antava puumainen pensas.

Ei mennyt kauan kun alkoi tulitaistelu. Kummallakin osapuolella oli uniformut. Kyykistelin pusikossa. Ympärilläni oli sotilaita aseet käsissään. En tiennyt ampuvatko minut vai eivät. Olin epätietoinen. He olivat taistelussa, minä olin paikalle sattumalta osunut. Näkivät aseettomuuteni. Taistelu kävi kiivaana ajoittain. Pian taistelu oli ohi. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Alkoi tapahtumaan heti taistelun jälkeen. Ensinnäkin näin lipun vedettävän salkoon vedettävän salkoon eduskuntatalon edustalla. Se ei ollut Suomen lippu. Se lippu oli kuin olympialaisten lippu. Muistutti sitä paljon. Ei ollut EU-lippukaan. Eräs nainen sanoi: Jumala on nyt määritelty uudestaan.

Tai sitten hän sanoi: Jumala on nyt toinen/ toisenkainen/ muuttunut. En ole varma enää sanoista mutta ajatuskulku on tuonsuuntainen.

Ihmettelin sitä ja ihmisistä ympärilläni lähti voimakas kohina. Ihmettelin sitä, sellaist akohinaa en ollut koskaan suomalaisista kuullut lähteneen, ihmettelin sitä ja se toimi minulle varoituksena, olin huolissani ja peloissani kaikkien suomalaisten puolesta.

Koitin poistua paikalta. Menin bussiin istumaan. Etupenkkipaikka oli vapaana muut paikat olivat täynnä. Bussi ei lähtenytkään liikkeelle. Bussissa olevien oli yllättäen päätettävä ottaako punainen vai vihreä ranneke käteensä. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Punainen tiesi pysymistä vanhassa Jumala uskossa ja vihreä ranneke tässä toisessa vallanottaneessa. Keskustelimme jonkin verran ja ihmiset bussissa otivat vihreän rannekkeen. Sanoin ottavani punaisen rannekkeen. Ihmiset koittivat muuttaa valintaani. Vastasin: En myy sieluani halvalla. Lähelläni istunut tuntematon nainen sanoi, että ei tämä ole mikään oikea valinta, ei sielua ole olemassa. Ota vihreä ranneke. Pysyin punaisen kannalla. Tunsin heidän pelkonsa ja ymmärsin heidän ottavan pakotettuina vihreän rannekkeen pelolleen antautuneina. Kuolemanpelko on voimakas. Minäkin tunsin sitä bussissa istuessani.

Ranneenjakajat tulivat bussiin. Kylmiä ja etäisiä ihmisiä. Muut ottivat vihreät rannekkeen, minä otin punaisen ja tiesin sen merkitsevän bussista ulospäästyäni kuolemaa. Ranneke puristi tiukasti kädessäni.

Meidät käskettiin ulos bussista. Ulkona kaikki muut saivat mennä vapaasti. Minut käskettiin jäämään. Paikalla oli lääkäri, joka katsoi minua tiiviisti ja vakavana. Jokin hänen käytöksessään oli salaa kunnioittavaa vaikka kovin stériiliä oli käytöksensä muuten. Hän teki hänelle määräytynyttä tehtävää.Hän pyysi minua olemaan vahingoittamatta häntä, etten tekisi mitään itsepuolustuksellista ja iskisi ruiskua häneen kun hän pistää sen ihooni ja painaa myrkkyruiskeen sisällön verenkiertooni. Sanoin, että tee työsi rauhassa.Hänellä oli kädessään ruisku ja sen sisällä tappavaa myrkkyä. Toivoin sen olevan kivuttomasti tappavaa. Ajattelin äitäni. Kaikenlaisia ajatuksia tuli mieleeni. Jostain syystä ajattelin äitiäni ja sitä kuinka hyvä hän oli elämäni aikana minulle ollut.
Lääkäri lähestyi minua ja sanoin ajatuksissani: Jeesus, olen tulossa.
Lääkäri painoin ruiskeen piikin ihooni sydämeen tarkoitettuna. Odotin kuolemaa. Kun kuolema tuli, en erottanut hetkeä jolloin erkanin tästä ajasta tuli vain pimeys.

Kuolema pelotti ja paniikki velloi esiintuloaan mutta toisaalta olin valmis vaikka onko siihen koskaan valmis kun on elämänhalua? Hyvin se meni, halusin vihreän rannekkeen kantajien näkevän kuinka kuolen. Minulle on tärkeää, etten kuole pelossa. Mutta unessa minulla oli kuollessanipelkoa, tosin hallittua sellaista. Minulla oli ote pelostani.

Heräsin ja klo oli tasan 6 aamulla ja muistelin tätä unta 10 min hereillä ja olin tyytyväinen kun lääkäri painoikin piikin oikealle puolelle rintakehään eikä sydämen kohdalle. Kuitenkin kuolemahan siitäkin oli seurauksena. Herättyäni olin suutahdin itselleni kun en muistanut rukoilla ennen unessa kokemaani kuolemaani vaikka aikaa siihen olisi ollut. Ehkä se Jeesus, olen tulossa oli tulkittavissa rukoukseksi jatkoin tuumailuani aamusella.

Nukuin lattialla auki olevan Raamatun ollessa vasemmalla puolella sohvan käsinojan päällä.

Nämä asiat ehdin miettiä ja Georgissa olevaa sotaakin, josko niillä seikoilla oli vaikutuksensa uneeni.

Minulla kävi sääliksi vihreän rannekkeen ottaneita. Suurin osa ei ottanut sitä mielellään ja kamppailisivat omaatuntoaan vastaan lopun elämänsä aikana ja voivat sitten yllättyä totaalisesti kun aikanaan sielu lopultakin on yhtä todellinen tietoisuustila kuin aivomme nyt tietoisuuden itsestämme käsittää.

Näin uskon, tietoa mulla ei ole. Mutta uskoa on. Ja onhan se niinkin ollut kohdallani, että uskolla voi hankkia tietoakin sydämeensä omien kokemusten kautta mutta kyllä se aika varjojen kiinni ottamiseen verrattavissa olevaa on ollut mulla.

Ainoa arvoitus, josta olen saanut varmuuden on henkimaailma olemassa olo. Sen kanssa käykin sitten moni asia yksiin Raamatun opetuksien kanssa.
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Kuolema odottaa jokatapauks... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu