Laastarisuhteesta?

On aika suuri vaara, että sinusta tulee vain exän korvike.
Itse en uskaltanut heti eron jälkeen alkaa suhteeseen, koska huomasin etsiväni toisesta ihmisestä niitä exäni tapoja.

Harvempi eronnut enää palaa exänsä kanssa yhteen. Jotain muuta sutinaa saattaa olla, mutta en jaksa uskoa kenekään saavan enää mitään kestävää ja tervettä suhdetta aikaan.

että keskimäärin suurempi todennäköisyys on sille, että uusi suhde ei kestä, kuin sille, että se kestäisi. Ehkä tuollainen voisi vähän parantaa mahkuja jos jo ennestään tuntee ja jotain vipinää on ollut, mutta kun pitäisi sitten tietää sekin, että millaista se vipinä on ollut ja missä mielessä on vipinöity.

Eli onko se vipinä ollut eronneen kohdalla ihan aitoa kiinnostusta, vai onko se vaan ollut enemmänkin niihin lihallisiin ilotteluihin suuntaavaa toimintaa "ihan kivan kanssa". Tämä minusta ratkaisee aika pitkälle sen, tuleeko hommasta mitään vaiko ei. Myös sillä ex-suhteen kestolla voisi olla väliä, ja sillä, miksi suhde on päättynyt.

Jos jotain neuvoja pitäisi antaa omalle lapselleen, niin en suosittelisi tekemään mitään "nopeatempoisia vakavia ratkaisuja" tämän suhteensa päättäneen kanssa vaikka olisi miten ihanaa olla yhdessä. Eikun vaan pitkäkestoista yhdessäoloa ja erillään asumista, ehken kokeillen saman katon alla asumista toistensa kämpillä lyhyissä jaksoissa. Eli ei missään nimessä mitään idioottikihlauksia tai avoliittoja / yhteiseen asuntoon muuttamisia ennen kuin tosiaan toinen on tapansa näyttänyt.

Olen eronnut kaksi kertaa, molemmat liitot kestivät 12 vuotta ja erot on olleet enemmän tai vähemmän sopueroja. Kukaan ei ole kostanut kellekään ja asiat on ainakin yritetty hoitaa niin, että lapset kärsii mahdollisimman vähän.

Erohan saattaa myös miehen kaaokseen, ja siitä pitäisi sitten eheytyä olemalla itsekseen, tehdäkseen tilinpäätöksen menneeseen ja kasvaakseen ihmisenä.
Itsestä tuntui molemmilla kerroilla siltä, että ne taistelut ja kivut liittyivät aikaan ennen eroa. Eroprosessin sanotaan kestävän vuosia ja allekirjoitan kyllä tuon väitteen. Iso osa niistä eroprosessin vuosista ajoittui kuitenkin aikaan ennen varsinaista eroa. Mulla varsinaiset tuskat olivat eroa edeltävässä rikkinäisessä ajassa. Kun se ero sitten toteutui, niin omasta mielestä sen sulattelu ei enää ollut kovin vaikeaa (verrattuna siihen edeltävään aikaan). Koin ne erot niin väistämättöminä, ne olivat jo niin valmiita toteutuessan, että niistä ei jäänyt hirveesti märehdittävää jälkikäteen.
Ei se tarkoita, etteikö niitä ajattelisi ja tutkailisi, mutta enemmän oppimisen hengessä: miten olla jatkossa viisaampi ja parempi. Mulla ei kummallakaan kerralla ollut mitään mustaa epätoivon alhoa eron jälkeen; se oli siellä liiton viimeisten vuosien sisällä.

Selviämistä tietysti auttoi molemmilla kerroilla uusi romanssi ja uusi nainen. Itselle on käynyt niin, että uudet suhteet ovat syntyneet edellisten raunioilla. Toki olen miettinyt, että käytän muita laastarina. Ehkä se on niin. Toisaalta olen ajatellut niin, että jos mulle syttyy tunne toista ihmistä kohtaan, en ala minkään säännön, en edes järjen mukaan sitä tunnetta rajoittaa, vaan katson mihin se vie.

Laastarisuhde-sanalla on ikävä kaiku. Se viittaa hyväksikäyttöön. Mun mielestä on luonnollista, että rakkaussuhde on parantava, jossain määrin me ollaan hyvässä suhteessa aina toistemme laastareita. Mulla ei ole ongelmaa siinä ajatuksessa, että uusi suhde voi toimia parantavasti edellisen suhteen kolhuille. Kyse on siitä, miten sitä uutta suhdetta käyttää: riistävästi vai rakentavasti.
Jos omassa mielessä on paljon loukkaantumista, katkeruutta, vihaa ja pelkoa, ei uusi suhde varmaankaan toimi kuin riistävänä laastarisuhteena. Uusi kumppanikaan ei ehkä kovin kauan jaksa kuunnella edellisen eron katkeria kaikuja. Toisaalta, jos erosta selviää ilman syvää katkeruutta ja loukkaantumista, ei ole tarvis riistää uuden kumppanin voimia itsensä eheyttämiseen. Itse koen, että olen molemmista eroistani selvinnyt ilman pahoja vammoja: uskallan tarttua rakkauteen silloin kun se kohdalle osuu. Mulla se näyttää osuvan aina sopivasti just siihen eron hännille…

Nyt olen seurustellut toista vuotta ihanan naisen kanssa. Kahden pitkän liiton jälkeen on kertynyt paitsi kokemusta, myös ikää. Enää ei ole niin kiire asioiden kanssa. Seurustelemme rauhallisesti ja etenemme rauhallisesti myös toistemme perheisiin tutustumisessa. Odotan mielenkiinnolla ja lievällä kauhulla, mitä uusia virheitä kykenen vielä tekemään...

Tässä ei nyt ollut kovin selvää mielipidettä varsinkaan niistä vaikeuksista. Vähän mietteitä asian tiimoilta kuitenkin. Tuo laastarisuhde-termi mua mietityttää, mitä se tarkoittaa.

Itse erosi puolivuotta sitten ja ihan yksin olen opetellut olemaan, välillä iloisena ja välillä surullisena. Olen ajatellut että kyllä se on parempi opetella olemaan yksin, ennen kuin otan ketään uutta. Luulen että helposti tulisi kiukuteltua uudelle miehelle entisen miehen pettämiset ja muut paskat. Niin parempi päästä niistä ensin eroon, niin voi katsoa sitten uusia miehiä ihan juuri sellaisena kuin he ITSE ovat.