LIIKUNTAA

Heips!
Tulin kertomaan oman pikkutarinani.
Olen AINA ollut ylipainoinen, ja lapsena koulun liikuntatunneilla se huonoin, ja siksi aina VIHANNUT liikuntaa sydämeni kyllyydestä. Olen aina siis todellakin vihannut liikuntaa, minua on ollut mahdoton pakottaa liikkumaan, ja jos oli aivan pakko, oli se kamalaa pakkopullaa.

Vuosi sitten menin naimisiin miehen kanssa, joka oli myös hieman pullea, mutta nautti liikunnasta. Hän sai kun saikin minut suostuteltua hankkimaan salijäsenyyden, ja siitä lähtien kävimme muutaman kerran viikossa. Alussa se oli aivan hirveää ja kamalaa. Mutta entä nyt, puolisen vuotta myöhemmin? Tulen hulluksi, jos en pääse liikkumaan jonain päivänä. Tunnen lihakseni ja rakastan sitä tunnetta. Liikkuminwen, venyttely ja ihan vain ketkuttelu tuntuu NIIN hyvältä kropassa. Aivan ihana tunne. Nytkin hirveä himo lähteä salille, pyöräillä sinne, vetää tunnin treeni...

Painoa en ole vielä saanut pudotettua ollenkaan, koska en ole muuttanut ruokailutottumuksiani. Mutta mikä siis on muuttunut? Vartaloni näyttää kuitenkin täysin erilaiselta. Jalkani (sekä reidet että sääret) ovat kiinteämmät, tunnen lihakseni niin ihanasti... Mahanikin on pienentynyt. Ja kaikista parhaimpana peppu, joka on alkanut tulla löllöstä pyöreämmäksi ja tiukemmaksi. Seuraava projekti on herkkujen vähentäminen. Rakastan suklaata, jäätelöä ja karkkia, juustoja. Syön jotain niistä päivittäin. Eli voit nauttia ihanista ruoista ja siltikin tuntea itsesi voittajaksi, nähdä vartalosi muuttuvan parempaan suuntaan ja tuntea itsesi voimakkaaksi ja nauttia liikunnasta! Ja kuntosi on parempi kuin koskaan. Mutta minulle se ei enää riitä. Vartaloni näyttää paremmalta kuin koskaan, mutta kunnianhimoni kasvaa. Minusta tulee vielä hoikka ja kaunis. Ja nyt puhuu siis entinen LÄSKI, jonka ainoa nautinto oli ruoka, ja liikunta oli tuskaa! Olen aina VIHANNUT LIIKUNTAA. En usko, että sinä vihaat sitä sen enempää kuin minä olen vihannut. Arvaas mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että sinäkin pystyt siihen!! Sano tervetuloa ihanalle elämäntavalle ja NIIN PIRUN HYVÄLLE TUNTEELLE KROPASSA. Ah, rakastan tätä. Parempaa kuin suklaa ja leipäjuusto... Ja siltikin olisi 20 kg pudotettavana! Mutta tästä se vielä lähtee, kun makuun on päästy! TULKAA MUKAAN!
5451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

minä taas olen aina tykännyt liikunnasta, mutta uskon että nekin, jotka eivät mielellään liiku voivat oppia pitämään siitä! vaikka rakastan myös ruokaa, en liho helposti. se johtuu siitä, että en voi olla päivääkään käymättä lenkillä tai liikkumatta muuten tehokkaasti, tai minua alkaa masentaa ja enkä pysty nukkumaan.

Äänestä

Minä olen tehnyt liikkuvaa työtä koko aikuisen ikäni.
Lihava olen ollut lapsesta asti.
En oikein osaa kuvitella ihmistä, lihavaa tai laihaa, joka ei ollenkaan liiku.
Silti tiedän että se on nykyään mahdollista.
Nuoret varsinkin liikkuvat ainoastaan autolla, ajavat joka paikassa suoraan ovelta ovelle, istuvat vapaa-ajat tietokoneen tai television ääressä ym.
Olet oikealla asialla kun innostat liikkumaan.
Käsky koskee mielestäni myös laihoja ja normaalipainoisia.
Ei laihuus ihmistä pelasta jos hän jähmettyy liikkumattomaksi.
Myös laiha sairastuu.
Ihminen on tarkoitettu liikkuvaksi. Siksi meillä on jalat.
Laihdutus ei onnistu pelkästään liikunnalla kuten olet itsekin huomannut.
Ruokavaliolla on ratkaiseva asema painonpudotuksessa.

Äänestä

en yksinkertasesti ilkii mennä salille, tuntuu et kaikki on siellä jotai malli ja mistermittasia snobeja.. tuntee ittesä aika pieneks ja pyöreeks..

Äänestä
  • kun sanot, että muut tuntuvat olevan tuollaisia kuin kuvailet. Olen itse yli 20 kiloa ylipainoinen ja käyn salilla tai jumpassa lähes päivittäin. En ole huomannut kenenkään katselevan toisia, vaan kaikki keskittyvät omaan treeniin. Jos et ole vielä käynyt, et voi tietää ovatko kaikki muut mallimitoissa. Todennäköisesti eivät. Yleensä saleilla treenaa kaikenlaisia ihmisiä. Ainakin salilla jossa itse käyn, käy kaikenkokoisia, -näköisiä ja -ikäisiä, vasta koulusta päässeistä eläkeikäisiin, ja mallimittaisista itseni kaltaisiin. En tiedä uskaltaako tätä sanoa, mutta sanon silti: jos mahdollista, kannattaa valita joku muu kuin kunnan/kaupungin sali.

    Salilla jossa jokainen maksaa osallistumisestaan "täyden hinnan", suhtautuminen on usein vielä parempaa kuin kaupunkien/kuntien ilmaisilla tai lähes ilmaisilla saleilla. Kaikki ovat maksavia, samanarvoisia asiakkaita sekä henkilökunnan että muiden asiakkaiden silmissä. Saat myös juuri sinulle ja omiin tavoitteisiisi soveltuvaa opastusta. Alussa kynnys mennä voi tuntua liian korkealta, mutta siitä kannattaa kokeilla mennä yli.

    Ja vielä yksi vaihtoehto: Monilla saleilla (ainakin CMS-ketjulla ympäri Suomea) on painonpudottajille ja ylipainoisille ihan omia ryhmiä, jotka harjoittelevat yhdessä. Sieltä ainakin on helppo mennä alkuinnostusta kuntosaliharjoitteluun hakemaan, kiloista riippumatta. Vertaisryhmässä ei tarvitse hävetä kilojaan. Samalla saat "omaohjaajan", joka vastaa harjoittelustasi, ohjelmistasi, tukee painonpudotustasi ja neuvoo muutenkin jos kysyttävää tulee.

    Äänestä

  • salilla... kirjoitti:

    kun sanot, että muut tuntuvat olevan tuollaisia kuin kuvailet. Olen itse yli 20 kiloa ylipainoinen ja käyn salilla tai jumpassa lähes päivittäin. En ole huomannut kenenkään katselevan toisia, vaan kaikki keskittyvät omaan treeniin. Jos et ole vielä käynyt, et voi tietää ovatko kaikki muut mallimitoissa. Todennäköisesti eivät. Yleensä saleilla treenaa kaikenlaisia ihmisiä. Ainakin salilla jossa itse käyn, käy kaikenkokoisia, -näköisiä ja -ikäisiä, vasta koulusta päässeistä eläkeikäisiin, ja mallimittaisista itseni kaltaisiin. En tiedä uskaltaako tätä sanoa, mutta sanon silti: jos mahdollista, kannattaa valita joku muu kuin kunnan/kaupungin sali.

    Salilla jossa jokainen maksaa osallistumisestaan "täyden hinnan", suhtautuminen on usein vielä parempaa kuin kaupunkien/kuntien ilmaisilla tai lähes ilmaisilla saleilla. Kaikki ovat maksavia, samanarvoisia asiakkaita sekä henkilökunnan että muiden asiakkaiden silmissä. Saat myös juuri sinulle ja omiin tavoitteisiisi soveltuvaa opastusta. Alussa kynnys mennä voi tuntua liian korkealta, mutta siitä kannattaa kokeilla mennä yli.

    Ja vielä yksi vaihtoehto: Monilla saleilla (ainakin CMS-ketjulla ympäri Suomea) on painonpudottajille ja ylipainoisille ihan omia ryhmiä, jotka harjoittelevat yhdessä. Sieltä ainakin on helppo mennä alkuinnostusta kuntosaliharjoitteluun hakemaan, kiloista riippumatta. Vertaisryhmässä ei tarvitse hävetä kilojaan. Samalla saat "omaohjaajan", joka vastaa harjoittelustasi, ohjelmistasi, tukee painonpudotustasi ja neuvoo muutenkin jos kysyttävää tulee.

    vielä hirvinnyt mennä. Kovasti mieli tekisi, mut tuntuu että siellä on mallinukke kavereineen. Ja ite sit saan hävetä ylimääräsiä kiloja ja kömpelyyttäni. Täällä ei ole kuin pari kuntosalia. Mutta kai se rima on ylitettävä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LÄSKEILLE kirjoitti:

Heips!
Tulin kertomaan oman pikkutarinani.
Olen AINA ollut ylipainoinen, ja lapsena koulun liikuntatunneilla se huonoin, ja siksi aina VIHANNUT liikuntaa sydämeni kyllyydestä. Olen aina siis todellakin vihannut liikuntaa, minua on ollut mahdoton pakottaa liikkumaan, ja jos oli aivan pakko, oli se kamalaa pakkopullaa.

Vuosi sitten menin naimisiin miehen kanssa, joka oli myös hieman pullea, mutta nautti liikunnasta. Hän sai kun saikin minut suostuteltua hankkimaan salijäsenyyden, ja siitä lähtien kävimme muutaman kerran viikossa. Alussa se oli aivan hirveää ja kamalaa. Mutta entä nyt, puolisen vuotta myöhemmin? Tulen hulluksi, jos en pääse liikkumaan jonain päivänä. Tunnen lihakseni ja rakastan sitä tunnetta. Liikkuminwen, venyttely ja ihan vain ketkuttelu tuntuu NIIN hyvältä kropassa. Aivan ihana tunne. Nytkin hirveä himo lähteä salille, pyöräillä sinne, vetää tunnin treeni...

Painoa en ole vielä saanut pudotettua ollenkaan, koska en ole muuttanut ruokailutottumuksiani. Mutta mikä siis on muuttunut? Vartaloni näyttää kuitenkin täysin erilaiselta. Jalkani (sekä reidet että sääret) ovat kiinteämmät, tunnen lihakseni niin ihanasti... Mahanikin on pienentynyt. Ja kaikista parhaimpana peppu, joka on alkanut tulla löllöstä pyöreämmäksi ja tiukemmaksi. Seuraava projekti on herkkujen vähentäminen. Rakastan suklaata, jäätelöä ja karkkia, juustoja. Syön jotain niistä päivittäin. Eli voit nauttia ihanista ruoista ja siltikin tuntea itsesi voittajaksi, nähdä vartalosi muuttuvan parempaan suuntaan ja tuntea itsesi voimakkaaksi ja nauttia liikunnasta! Ja kuntosi on parempi kuin koskaan. Mutta minulle se ei enää riitä. Vartaloni näyttää paremmalta kuin koskaan, mutta kunnianhimoni kasvaa. Minusta tulee vielä hoikka ja kaunis. Ja nyt puhuu siis entinen LÄSKI, jonka ainoa nautinto oli ruoka, ja liikunta oli tuskaa! Olen aina VIHANNUT LIIKUNTAA. En usko, että sinä vihaat sitä sen enempää kuin minä olen vihannut. Arvaas mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että sinäkin pystyt siihen!! Sano tervetuloa ihanalle elämäntavalle ja NIIN PIRUN HYVÄLLE TUNTEELLE KROPASSA. Ah, rakastan tätä. Parempaa kuin suklaa ja leipäjuusto... Ja siltikin olisi 20 kg pudotettavana! Mutta tästä se vielä lähtee, kun makuun on päästy! TULKAA MUKAAN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu