Eroko edessä
Perheenisä Espoosta
152248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Otan osaa. Sinulla on nyt varmasti todella vaikeat ajat ja vaikea on mitenkään lohduttaa, etenkin kun saattaa olla vielä vaikeampia aikoja edessä. Kävi suhteellenne sitten miten päin tahansa on varmasti helpottavaa saada purkaa tunteita ees kirjoittamalla. Itse muistan kun väinö lähtö ja vei lapset mukanaan minulle yllättäen heräsin parin kuukauden ajan vatsa kipeänä aamulla. Minulle kävi lopulta taistojen jälkeen niin onnellisesti että sain lapset luokseni eli minä asun nyt lasten kanssa).
Ajattele asiaa myös siltä kantilta että jos niin ikävästi käy että ero tulee niin jos ei vaimosi ole kanssasi onnellinen, et sinäkään voi hänen kanssaan olla onnellinen vaikka sitä kuinka paljon haluaisit.
Tuo aika on suoraan sanottuna helvetillistä, tiedän sen. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että miten ihmeessä siitä on selvinnyt hengissä ja omasta mielestäni jopa täysjärkisenä. Asiat helpottuvat kun tehdään selviä päätöksiä. Vaikka ne ovat vaikeita päätöksiä niin siitä huolimatta ne pitää jossain vaiheessa tehdä. Ei voi elää kovin pitkään tuollaisessa epävarmuudessa. Se on henkisesti tosi raskasta. Paljon voimia sinulle ja perheellesi!
joutunut todella lujille. On hienoa, että osaat noin hyvin purkaa tunteitasi kirjoittamalla. Rivien välistä heijastuu, että olet hyvä isä, sekä hyvä mies. Olet tehnyt paljonkin suhteesi eteen, välität perheestäsi. Mutta se ei vaan valitettavasti aina riitä, jos tunne ei ole molemminpuolinen. Elämässä pitää kuitenkin tehdä ratkaisuja, vaikka ne olisivatkin kipeitä, että pääsee elämässä eteenpäin. Itsellä myös avioero ehkä edessä, lasten vuoksi olemme yrittäneet eteenpäin.
Voimia sulle ja jatka kirjoittamista se varmaan vähän auttaa.
vaikka olenkin nainen,eronnut aikoinani itsekin,täytyy ihan ällistellä, kuinka olet kuin ammattikirjailija saanut tuntojasi kirjoitettua tuohon blogiisi! - älä lopetakaan,vaan jatka kirjoittelua...on eräänlaista terapiaa käsitellä asiaa jo,vaikka lopputulosta ei tiedä...ei tule sitten ns. puun takaa kaikki asiat suoraan päin näköä!
Toivon todellakin että vaimosi tajuaisi että ei se ruoho välttämättä ole parempaa aidan toisella puolella,(jos nyt kyseessä sitten on toinen),sekä sen,että aika harvoin saa pitää vierellään noin perheestään välittävän aviomiehen,minkä kuvan itsestäsi annoit blogissasi:) tajuan toki,että jokaisella meistä on omat virheemme.
Suuret onnittelut siitä,ettet ole alentunut omissakaan tuskissasi haukkumaan,etkä syyttelemään ketään,vaikka tunteesi taa-tus-ti poukkoilevat kuin pässit naruissa!!!!!
Tuntuu,että vaimosi on nyt jonkinasteisessa kriisissä! Raskaus aina ei välttämättä ole ihan piece of cake,siitäkään huolimatta,vaikka vaimollasi onkin jo yksi synnytys takana...raskaus kun joskus VOI aiheuttaa naisessa mitä uskomattomampia mielenliikkeitä!
Toivon kaikkea hyvää elämääsi!! - kävi siinä nyt sitten kuinka tahansa,ja TOIVON todella,että jatkat kirjoittamista:)...täällä ainakin kovasti peukkuja pitelevä lukija,joka on käynyt erohelvetin läpi! Mikäänhän ei sulla vielä ole varmaa - eihän? Jaksa ja puolusta omiasi!!!!!!
TSEMPPIÄ!!!!!!! -chanel
Iso kiitos kauniista sanoistasi!
Varmasti jatkan kirjoittamista, olen itsekin huomannut kuinka hyvää terapiaa se minulle on.
Ajatukset sen suhteen miten tämä päättyy vaihtelevat minulla enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut tunteiden vaihtelevan; Yhtenä hetkenä pystyn hymyilemään itseksenikin ollessani, ja tunnen että tässä on varsin hyvä mahdollisuudet ja toisena hetkenä koen musertavaa riittämättömyydentunnetta ja näen vaimoni vain laskevan päiviä että hän pääsisi muuttamaan pois.
sanoi, että olet "hyvä isä/huono mies" vain saadakseen sinut ymmärtämään, ettei hän halua jatkaa avioliittoanne. Olet siis ihan kelpo mies, mutta et enää juuri vaimollesi.
Blogin pitäminen on varmaankin terapeuttista. Itse kirjoitin wordiin päiväkirjaa, mutta jo sekin auttoi :)! Kirjoitin sitä eroa haluavan näkökulmasta - myöhemmin tuli kuvioon myös vakavasti otettava toinen mies. Ex ei ollut innostunut erosta vielä silloinkaan, kun kerroin tuosta toisesta. Yhä edelleen pohdin MIKSI niin moni liitto päättyy salamannopeaan eroon vaikka vain yhden tietoon tulleen syrjähypyn jälkeen. Toisissa liitoissa eroa taas mietitään vuosia - ja miettimistä jatketaan, vaikka toisen rinnakkaissuhdekin olisi kestänyt jo vuosia.
Et voi mitenkään ohittaa vaimosi sanomaa
" hän ei minua rakasta eikä siksi voi ajatella enää elävänsä kanssani."
Mitä enemmän yrität pitää hänet, sitä kauemmaksi hän vetäytyy. Eikä ole kenellekään hyväksi jatkaa suhteessa, jota toinen ei halua jatkaa. Mutta kuten jo edellä totesin, niin ihmisillä on melkoisen eri aikataulu eronsa suhteen. Jos erotyötä tehdään suhteen pari viimeistä vuotta, niin lopullinen ero on helpompi. Mikäli erotaan heti, kun ajatus on ensimmäisen kerran tullut mieleen, ero on vaikeampi, mutta siitä pääsee varmaankin yli ennen kuin kaksi vuotta on kulunut.
tuohonkin sanoisi. Ei se aina ole noin mustavalkoista. Rakastaminen/rakkauden katoaminen.
Itse pyörittelin vuoden, pari eroajatusta mielessäni, totesin se puolisolleni keskustelessamme haluistamme tulevaisuutemme suhteen. Hänen rakkautensa sai minut vielä yrittämään. Rakkaus on myös tahtotila. Nyt 3-vuotta kriisin jälkeen olen onnellinen - hänen kanssaan...ja niin vietävästi opin rakastamaan uudelleen.
ps. olen nainen ja 45-vuotias, pitkä liitto takana, toivottavasti myös yhä edessä.
> Et voi mitenkään ohittaa vaimosi sanomaa
> " hän ei minua rakasta eikä siksi voi ajatella > enää elävänsä kanssani."
Olet oikeassa, en missään tapauksessa voikaan.
MUTTA en myöskään mitenkään voi ohittaa sitä tosiaan, että vielä aivan hetki sitten asiat olivat aivan toisin - en suostu uskomaan että vaimoni olisi tehnyt toista lasta kanssani, ellei hän alullepanohetkellä olisi vielä rakastanut minua. Ja tästähän ei ole kuin reilu puoli vuotta aikaa!
Yritän antaa hänelle enemmän tilaa hengittää, mutta en mitenkään voi antaa liittomme lässähtää ilman että yritän elvyttää sitä kaikin keinoin.
Ehkä on mustavalkoista, ehkä ei. Riippuu niin paljon ihmisestä.
"hän ei minua rakasta eikä siksi voi ajatella enää elävänsä kanssani."
Jos kumppanini sanoisi, ettei voi enää ajatella elävänsä kanssani, niin ottaisin sen tosissani. Vaikka kuinka paljon tahtoisinkin elää kumppanini kanssa, niin jos hän sanoisi minulle näin, luovuttaisin. Mielestäni ei ole järkeä olla suhteessa, jossa pitää yrittää pitää kumppani itsellään. Kumppani joko on siinä vapaaehtoisesti, oma-aloitteisesti yms. tai sitten suhde päättyy.
Exäni sanoi rakastavansa minua, mutta en rakastanut häntä. Hänkin yritti olla mukava, kiva ja valloittaa minut uudelleen. Ehkä hyvä niin. Oli parempi erota, kun hän edes vähän pisti hanttiin. Ja tässäkin vaikuttaa suunnattomasti myös se, mistä on alunperin lähdetty. Itse huomasin jo ajat sitten, että puoliso tuli valittua lähinnä isäksi. Ei kumppaniksi. Nyt oikein ihmetyttää miten voinkaan valita itseni lähes täyden vastakohdan puolisoksi asti. No ei se mitään, en kadu yhtään. Se mitä oli, oli hyvää niinkauan kuin sitä kesti.
Minulla on ollut uusi miesystävä jo pitkään. Suhteemme alku oli varsin karu, mutta silti romanttinen. Meillä on yhteisiä harrastuksia, mielenkiinnonkohteita ja voimme katsoa jopa useaa ohjelmaa telkkarista, jota molemmat pidämme mielenkiintoisena :O. Voin kuvitella, että tahtoisin pitää hänet, vaikka yllemme laskeutuisi millainen kriisi tahansa. Mutta jos hän sanoisi, ettei rakasta minua eikä voisi enää elää kanssani, luovuttaisin. Itkisin, rypisin itsesäälissä, huutaisin, vaikertaisin. Mutta luovuttisin.
Olen nähnyt monta pidennettyä eroa. Sellaista, joista toinen on saanut "lähtijän" jäämään, koska on osoittanut niin suurta rakkautta. En tiedä onko ollut kysymys säälistä sitten lopulta, kun kaikissa tapauksissa on eroon päädytty, myöhemmin.
Vaimosi sanoi "olet hyvä isä, mutta...", siis tässäkin: Et suostu ajattelemaan, että vaimosi olisi tehnyt toista lasta kanssasi, ellei rakastaisi sinua... TOSI ikävää todeta, mutta tulevalla vauvalla ei ole välttämättä mitään tekemistä vaimosi rakkaudessa sinun kanssasi. Lapset saavat useinkin vahingossa alkunsa - jopa toisen miehen kuin aviomiehen kanssa. Aivan järkyttävän suuri osa tuttavistani on sanonut "ajattelin juuri eroa ja sitten vauva ilmoitti tulostaan".
En usko, että elvytysyrityksesi menee hukkaan; ainakin siitä tulee molemmille parempi mieli, vaikka eroon päätyisittekin. Mutta ihan pieni varoituksen sana; älä yritä tekohengitystä loputtomiin: "Kunnon sotamies tietää, koska pitää antautua"....
Elämä jatkuu eronkin jälkeen.
Jatka parisuhdeterapiassa. Ole rauhallinen ja mukava, äläkä odota mitään vastineeksi. Säästät omia voimiasi. Ette oikein keskenänne saa asiaa selville. Terapiassa tulisi käydä ainakin 20 x ennen kuin kannattaa luovuttaa. Ette kumpikaan näytä mitenkään pahoilta ihmisiltä.
Rauhoitu jotenkin. Hae rauhaa ja ilmavuutta. Älä analysoi kaikkea, se uuvuttaa itsen ja ympäristön. Osaatko maalata tai píirtää? Uuvut tekstiin. Luonto? Luoja? Joku muu ideologia, auttaisiko? Peace, rauhaa Sinulle. Älä hätiköi.
Hei,itse olen näitä"hyvä isä"miehiä ja tiedän mistä kirjoitat.Lähde vetää tuollaisen naisen luota joka ei muuta tee kun irvistelee.Hän laskee homman niin että et uskalla tehdä mitään kun hyvänä isänä pelkäät lapsen menetystä äidille.
Mitä kauemman venytät asiaa sen vittumaisempi
siitä on päästä irti.
Hyvänä isänä ei pysty vetään mitään"mahtimies roolileikkejä".
Kovasti kuulostaa tutulta kirjoittamasi asiat. Mulle sanottiin että oot hyvä isä ja hyvä mies, MUTTA.. Ilmeisesti jotain puuttuu.
Hienoa päiväkirjaa olet pitänyt blogissasi. Kuulostaa vaan että poltat itsesi loppuun miettiessäsi asioita.
Olen itsekkin miettinyt itteni melkein loppuun. En vielä tiiä mitä teen. Aika vastaava tilanne on päällä.´
Tsemppiä sinulle, tiiän että sitä tarvitaan. Kyllä se elämä sieltä jostain vielä hymyilee, pakko uskoa niin...muuten ei jaksa...