ELOKUISET

Heippa kaikille! Ajatteli nostaa ketjua vähän ylöspäin, ettei katoa seuraavalle sivulle.

Muutin toissapäivänä uudelle paikkakunnalle ja eilen kävin vähän tutkimassa kaupunkia. Otin maamerkkejäkin, että löydän takaisin kotiin, mutta eksymiseksihän se meni :D Siinä sitten ravasin (ihan kämpän lähellä) ja yritin löytää oikeaa katua. Hankalaa kun kadut menee viistosti ylöspäin ja alaspäin ja ristiin rastiin ja mäkiä on joka suuntaan. Maamerkkiä en löytänyt ennen kuin pääsin takaisin kämpille ja tunnin rauhallinen kävelylenkki muuttui lähes 2 tunnin reippaaksi kävelyksi :D

Illalla menin kaverin kanssa vielä keskustaan, ja sain kävellä uudestaan kaikki ne mäet ylös :)

Tsemppiä kaikille ensi viikkoon! Pidetään annokset sopivina ja terveellisinä :)
21698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Liikuntaa on täälläkin harrastettu: eilen olin 1h 10 min juoksulenkillä ja tänään aamulla 1h lenkillä. Eilen kyllä tuli taas herkuteltua mutta onneksi kaikki herkut meni eilen eikä yhtään jäänyt tälle päivälle paitsi sellaisia pahoja lakuja jotka ajattelin heittää roskiin. Tänään taas täytyy jatkaa keveämmällä ruokavaliolla. Vielä pitäisi jaksaa siivota tai kohta kämppä on todellinen sikolätti... no kaipa se siivoaminenkin ihan hyvää tekee jos hiki hatussa siivoaa niin energiaa kuluu.

Äänestä

Viikonloppu on sujunut hyvin. Ei oikeastaan mitään repsahduksia (paitsi tänään kolme prinssi nakkia salaa mieheltä, joka myös laiharilla...) ja liikuntaakin tullut harrastettua eli reippaat päivittäiset kävelyt, sekä eilen ekstrana 20 min tehojumppa. Ja kohta pitäs vielä tän illan lenkki lähteä tekemään.

Onko muuten kukaan ajatellu että jos ois joku päivä, jolloin jokainen ilmottas painonsa eli olis "virallinen punnituspäivä"? Mutta ei maanantai kun se masentaa joskus muutenkin..

Äänestä

Viikonloppu meni pikkuisen liikaa syödessä lapsen synttäreiden varjolla ja täälläpäin ilma ei ollut paras mahdollinen, joten lenkkeily jäi vähän liian vähiin. Mutta nyt jatketaan taas! Paino tippui noin kilon ekalla viikolla ja samaa yritän tällä viikolla. Virallinen punnituspäiväni on perjantai, käyn kyllä joka aamu vaa'alla, katsomassa mihin suuntaan mennään.

Äänestä
  • Viikonloppu meni taas huonosti :( ei ollut kulta kotona, mutta nyt tuli kaverin kanssa oltua viihteellä molempina päivinä ja syötyäkin aivan liikaa :/

    Mutta uusi viikko ja jatketaan samalla tapaa kuin viime viikolla. Nesteitä on viikonlopun jäljiltä varmasti enemmän kuin laki sallii, mutta uskalsin silti vaa alle aamulla. Elikkä pituus 167 ja paino 93.

    Tsemppiä kaikille alkavaan viikkoon!!!

    Äänestä

Moikka!

En ole viime viikolla päässyt ilmoittelemaan kuulumisiani, kun koneeni ei ollut kunnossa :(
Ihan hyvin on kuitenkin mennyt. Paino on tippunut 50kg > 48,6kg ihan huomaamatta. Vaikka paino tippuu helposti, muut tavoitteeni eivät ole onnistuneet yhtä hyvin. Urheilla jaksoin ainoastaan viikon alussa. Sen jälkeen minua ei kuntosalilla ole nähty ja herkkuja on tullut taas syötyä kunnon ruuan kustannuksella. Se on hassua, miten tilanteita joissa on helppo sortua herkkuihin kasaantuu aina, kun niitä yrittää välttää.

Pelkään hiukan, että nopea painoni tippuminen vie kaikki lihakseni pois ja että muutun entistä löysemmäksi, kun pää tavoitteeni oli kiinteytyä ja parantaa kuntoani.

No ei tässä voi muuta kuin jatkaa. Pitää vain yrittää entistä ankarammin ylläpitää ruoka-aikoja ja panostaa oikeaan ruokaan. Silloin voisi olla pirteämpi ja jaksaa lähteä liikkumaankin.

Voitaisiin sopia, jokin päivä jolloin kaikki ilmoittelisivat painoaan. Kuulumisia on muuten vaihdettu todella ahkeraan ;)

Äänestä

Hei vaan kaikille!
Olin viikonlopun mummolassa..ja tuloksen voi tietenkin arvata..eli noin kilo tullut lisää kahden tippuneen tilalle. Voi että ärsyttää sellanen ruuan tuputus!! Mulla oli paino aamulla 62,7kg. Ja pituus edelleen(heh) sen 161,5cm. Eli en mitään hirveää painonpudotusta oo hakemassa. Sellasta 4-5kiloa vaan. Toivottavasti en kauheesti toista itteäni.

No joo, tänään ryhdistäydyn taas:) uusi viikko, uudet kujeet!Hyvää viikkoa kaikille!

Äänestä

on mennyt. Kilo tippui tältä viikolta ja yhteenkään herkkuun en ole tarttunut. Ihmeellistä. Kuinkakohan kauan sitä pystyy jatkamaan ilman herkkuja? Liikuntaa olen harrastanut kaksi kertaa salilla ja vähän vaunukävelemässä.

Aika hyvät on fiilikset. Kannatan myös yhteistä punnituspäivää. Itse olen aina mennyt vaa'alle maanantaisin, mutta mikä hyvänsä päivä käy minulle.

Äänestä

paino tänään 76.8 kg. Pituus 164cm ja lähtö paino oli 80 kg elokuun alussa.
=o)

Äänestä
  • Minusta maanantai on aina ollut paras punnituspäivä.. se pistää viikonloppunakin vähän miettimään tekemisiään ja kannustamaan maanantaita odotellessa.. Mitä mieltä kanssaihmiset ovat? :D

    Äänestä

Mihis kaikki ovat kadonneet? Itsellä mennyt tämä viikko aivan loistavasti :) on todella hyvä olo, jaksaa enemmän,on pirteempi ja muutenkin voin entistä paljon paremmin!

Huolestuttaa vaan taas edessä oleva vknloppu kun äijä tulee kotiin. Pitää vaan pysyä kovana ettei tule turhia herkuteltua! Onneksi on töitä niin ei tule ainakaan alkoholin kanssa läträttyä ;)

Mites muilla on sujunut tämä viikko, kertokaa kuulumisia ja tuntemuksia menneeltä viikolta :)

Tsemppiä viikonloppuun kaikille!

Äänestä
  • niin ei oo kuulunu moneen päivään ryhmäläisistä. Moni alunperin mukaan pyrkinytkin on tainnut jo kadota riveistä...
    Hyvinhän tuo on viikko sujunu ja aion ottaa viikonlopun vähän rennommin, kun tänään päättyi määräaikainen työsuhteeni. Mutta ei mitään yltiöpäistä herkuttelua. Mietin et jos kävis hampparilla pitkästä aikaa tai jotain sellasta.
    Ja nyt kun on aikaa niin voi ulkoiluttaa koiraa sitten ahkerammin ja käydä poimimassa marjoja.
    Semmosia kuuluu!
    Maanantaina sitten taas puntariin! Ilmoitelkaahan tuloksia!

    Äänestä

  • herkkulakkoa takana, nyt syön isoa tikkaria ja tuntuu kuin olisin tosi huuruisessa sokerihumalassa, wuuu... Nyt voisin tämän jälkeen olla taas ilman herkkuja ensi torstai-perjantaiakselille saakka, jolloin meillä on todennäköisesti rapujuhlat. Haluaako joku ottaa haasteen vastaan? Ilman herkkuja, mieluiten ilman sokeria viikko eteenpäin? I dare you...

    Männä viikko on muutenkin mennyt hyvin. Pari kertaa salilla (huomenna taas), vajaa tunti uintia (1,5km) plus pikkukävelyjä vaunujen kanssa. Olo ollut ihan jees, paitsi nyt tietysti...

    Niin tosiaan, heräilkäähän taistelutoverit, ei luovuteta!

    Äänestä

  • MassaMaha kirjoitti:

    herkkulakkoa takana, nyt syön isoa tikkaria ja tuntuu kuin olisin tosi huuruisessa sokerihumalassa, wuuu... Nyt voisin tämän jälkeen olla taas ilman herkkuja ensi torstai-perjantaiakselille saakka, jolloin meillä on todennäköisesti rapujuhlat. Haluaako joku ottaa haasteen vastaan? Ilman herkkuja, mieluiten ilman sokeria viikko eteenpäin? I dare you...

    Viikko on mennyt istuessa luentosaleissa ja kuunnellessa käytännön infoa tulevasta. Kouluvuosi starttaa tiistaina! Silloin viimeistään pääsee kiinni säännölliseen rytmiin. Viikon ohjelmaan on kuulunut myös paaaaljon tutustumista alueen ulkoilumahdollisuuksiin ja torstaina kävimmekin 3 tunnin kävelyretkellä ja eilen taisi vierähtää yli 2 tuntia. Maastot on mäkisiä, joten syke nousi välillä toooosi ylös ja nyt tuntuu pakaroissa ja reisissä, että jotain on tullut tehtyä :)

    Hyvin on viikko mennyt. Pitäisi varmaan lähteä ostamaan vaaka, niin tietäisi, että miten hyvin :) Mutta vaatteet on hieman löysempiä kuin viikko sitten. Se on mahtavaa!

    Äänestä

  • MassaMaha kirjoitti:

    herkkulakkoa takana, nyt syön isoa tikkaria ja tuntuu kuin olisin tosi huuruisessa sokerihumalassa, wuuu... Nyt voisin tämän jälkeen olla taas ilman herkkuja ensi torstai-perjantaiakselille saakka, jolloin meillä on todennäköisesti rapujuhlat. Haluaako joku ottaa haasteen vastaan? Ilman herkkuja, mieluiten ilman sokeria viikko eteenpäin? I dare you...

    Männä viikko on muutenkin mennyt hyvin. Pari kertaa salilla (huomenna taas), vajaa tunti uintia (1,5km) plus pikkukävelyjä vaunujen kanssa. Olo ollut ihan jees, paitsi nyt tietysti...

    Niin tosiaan, heräilkäähän taistelutoverit, ei luovuteta!

    otan haasteen vastaan, eli viikko ilman herkkuja ja sokeria!
    Mulle voikin tuottaa tuskaa, mutta tiedän miten olo muuttuu paremmaksi, koska olen joskus kokeillut muutaman päivän,mutta en ihan koko viikkoa.... =O)

    Äänestä

  • mooniainen kirjoitti:

    otan haasteen vastaan, eli viikko ilman herkkuja ja sokeria!
    Mulle voikin tuottaa tuskaa, mutta tiedän miten olo muuttuu paremmaksi, koska olen joskus kokeillut muutaman päivän,mutta en ihan koko viikkoa.... =O)

    ei ku tsemppiä, kyllä me onnistutaan! Viikko on omalla tavallaan niiin pitkä ja niin lyhyt...

    Äänestä

  • MassaMaha kirjoitti:

    ei ku tsemppiä, kyllä me onnistutaan! Viikko on omalla tavallaan niiin pitkä ja niin lyhyt...

    Taas kaksi viikkoa ollut kuukautiset paalla ja sen lisaksi olen viela kipea. Treenitauko, yleinen heikotus (hyva kun sangysta ylos paasee) ja armoton vitutus. Paino oli aamulla 76 kg, eilen 75,3 kg eli menee ihan miten sattuu!

    Mutta otan haasteen vastaan, eli viikko ilman sokeria ja herkkuja! Tarkoitus on tosin myos sitten jatkaa niin. Ja ettei mene pelleilyksi niin sanotaan etta alkoi tanaan, eika huomenna ;)

    Tarkoitus on olla kunnollisella (dieetti)ruokavaliolla 10 viikkoa ja katsoa sitten lokakuun lopussa mika on tilanne, eli tarvitaanko viela kuukausi lisaa ennen kuin paasen alle 65 kilon. (-10, jollei lasketa tamanhetkista turvottelua).

    Nyt kun sairastan, pitaa sitten syodakin vastaavasti vahemman, pah...

    Jos joitakin ahdistaa maanantai punnituspaivana, miten olisi se perjantai? Jos vaikka rajoittaisi viikonlopun herkuttelua kun kukaan ei halua jo kadonneita grammoja takaisin massyttaa???

    Tsemppia kaikille ja hyvaa viikonloppua!

    Äänestä

  • Täällä ollaan! Viikko on mennyt ihan hyvin ja nyt viikonloppunakin herkuttelin vain kohtuudella enkä mässäillyt ollenkaan! Liikkunut olen myös normaaliin tahtiin eli 4krt juoksulenkillä koiran lenkitykset päivittäin. Vähän ottaa päähän vaan se että kaikesta huolimatta tuloksia ei tältä viikolta tule koska olen arvioinut kulutukseni väärin!

    Olen toukokuusta asti tehnyt sellaista työtä 2h/pvä ja 5pvä/vko jossa aluksi vähän huonompi kuntoisena kulutin lähes 700kcal kahdessa tunnissa sykemittarilla mitattuna. Olen tietenkin ottanut tuon huomioon syömisissä ja syönyt vähän enemmän kunnes perjantaina mittasin sykemittarilla kulutuksen pitkästä aikaa. Kunto on näköjään kasvanut kun kahdessa tunnissa kului vain reilut 400kcal. Omasta tyhmyydestäni johtuen olen siis syönyt melkein kaiken kuluttamani energian eikä vajetta ole jäänyt kuin n. 100kcal/vrk. No itseään vaan saa syyttää! toisaalta oli ihan hyvä huomata tämä asia nyt eikä sitten kun kuukauden ensin on ihmetellyt miksei paino putoa. (tosin koko kesä on mennyt jo niin että paino vaihtelee jotain 66-67kg välillä että nyt taisi sitten selvitä mistä sekin johtui...)No olen nyt taas pitkästä aikaa ottanut kalorilaskurin käyttöön niin eiköhän sitten viikon päästä jo jotain tuloksia ole tullut!

    Äänestä

  • Heippa!
    Oon vähä jääny taakse tästä laihiksesta ja en oo tännekää vielä ehtiny kirjotella :( Painoakin on tullut lisää. Tänää oli suuri järkytys ku menin vaaálle ja paino oli 70,5kg kun se vielä 2-3 vkoa sitten näytti reilusti kutosella alkavaa numeroa, 67-69kg. Nyt prkl loppu tää. Kohta painan saman verran kun viime tammikuussa 2008 kun aloitin laihikseni 74kg-> 65kg..nyt sitten paino noussu takas siitä toukokuun 2008 65kilosta jo tänne 70,5! Enää puuttuu 3,5 kiloa lisää painonnousua ja voin huomata että en ookkaa laihtunu kiloakaan tän laihisvuoden aikana ku kaikki tullu takas kesällä. Hatuttaa.

    No, vielä ehdin stopata painonnousun tähän, ettei nyt pudotettavan 10,5 kilon tilalla oo kohta 14 kiloa. Painan sen 173cm ja haluisin painon 60kiloon. Suututtaa kun menin sössimään koko homman kun painoin jo kunnialliset 65 kiloa - 5 viimistä kiloa ois enää ollu pudotettavaa, mutta kun olo tuntui tyytyväiseltä jo 65 kilossa, niin jätin sit koko laiharin..Ens kerralla sitten tiiän, että laihutan reilusti sinne 60 kiloon, niin vaikka muutama kilo tuliskin lisää niin se jäis vielä sinne 65kiloon. Ja laihista pitää jatkaa senkin jälkeen kun tavotteet on saavuttanu. Jos paino ei enää laske, niin sittenpähän tiiän että syön sopivasti..jos se sen sijaan jatkaa laskemistaan kun oon saavuttanu haluumani painon, niin sitten vähitellen nostan kaloreita, ettei sitten taas tursuu yli rajan.
    Huh. Noh, ei tästä muuta kuin eteenpäin. En ilmeisesti pysy saavutetussa painossa ilman ruokapäiväkirjaa. Ja mä kun luulin että osaan jo syödä kohtuudella.

    Jos positiivisia ajatuksia hakee, niin ainakin tässä vkossa on ollut se hyvää, että viimein alotan tän laihiksen (oisin voinu kyl alottaa jo sillo 68-69 kilossa missä aiemmin tänne kirjotin), mutta ei voi minkää. Alotin työt uudessa työpaikassa tällä vkolla ja nyt on ainakin kunniakkaasti tullu käveltyä joka pvä semmonen 3,5 kilsaa. Mulla on bussikortti, mutta oon tehnyt niin, että kävelen aina töistä kotiin. Tuleepahan pakostikin tehtyä lenkki.Paras tietty olis kun kävelisin myös työpaikalle, jolloin lenkkeily saldo olis 7km. Musta vaan ei oo aamu-unisena kyllä lenkille..

    Meinasin nyt alottaa laihiksen 1200-1300kcal dieetillä(korkeintaan 1500kcal), jatkamalla sitä kirottua ruokapväkirjaa(ilmeisesti ollu mun laihuuden lähde) ja lisäks lenkkeilemällä. Jos vaan budjetti riittää niin aloitan taas jo viime vuonna käymäni jumpat 2xvko. Tarkotus ois saaha 0,5-1 kg vkossa pois. Kuitenkin niin, että ne kanssa lähtee pois varmasti.Kilo vkossa voi tehä tiukkaa sitten kun oon reippaasti alle 70 kiloa, oonhan nytkin vielä normipainossa kun alotan laihiksen. Maha ei tosin näytä samalta - sen pyrinkin kadottamaan.

    Tämmöseltä näyttää aikataulu:

    31.8 tavoite 69,5kg

    14.9 tavoite 68,5kg
    28.9 tavoite 67,5kg

    12.10 tavoite 66,5kg
    26.10 tavoite 65,5kg

    9.11 tavoite 64,5kg
    23.11 tavoite 63,5kg

    7.12 tavoite 62,5kg
    21.12 tavoite 61,5kg

    4.1.09 tavoite 60,5kg
    11.1.09 tavoite 60kg -> viimenen etappi saavutettu!

    Alle 60 kilon en tämmösenä 173 senttisenä viiti mennä, koska en halua alipainoa.
    Tämmöstä, kiitti jos joku jakso lukea.

    Tsemiä kaikille jo kiloja pudottaneille ja pudottaa aikovillekin! Perässä tullaan!

    Äänestä

  • Thenes kirjoitti:

    Taas kaksi viikkoa ollut kuukautiset paalla ja sen lisaksi olen viela kipea. Treenitauko, yleinen heikotus (hyva kun sangysta ylos paasee) ja armoton vitutus. Paino oli aamulla 76 kg, eilen 75,3 kg eli menee ihan miten sattuu!

    Mutta otan haasteen vastaan, eli viikko ilman sokeria ja herkkuja! Tarkoitus on tosin myos sitten jatkaa niin. Ja ettei mene pelleilyksi niin sanotaan etta alkoi tanaan, eika huomenna ;)

    Tarkoitus on olla kunnollisella (dieetti)ruokavaliolla 10 viikkoa ja katsoa sitten lokakuun lopussa mika on tilanne, eli tarvitaanko viela kuukausi lisaa ennen kuin paasen alle 65 kilon. (-10, jollei lasketa tamanhetkista turvottelua).

    Nyt kun sairastan, pitaa sitten syodakin vastaavasti vahemman, pah...

    Jos joitakin ahdistaa maanantai punnituspaivana, miten olisi se perjantai? Jos vaikka rajoittaisi viikonlopun herkuttelua kun kukaan ei halua jo kadonneita grammoja takaisin massyttaa???

    Tsemppia kaikille ja hyvaa viikonloppua!

    on mennyt tähän asti ilman herkkuja ja sokeria? Itse taisin saada kovat vieroitusoireet siitä tikkarista, joten eilinen ja tää päivä on mennyt synkistellessä. Kaikki on tuntunut aivan äärettömän raskaalta ja ainoa toimiva lääke tuntuisi olevan levy suklaata... Siltikään en sortunut, vaan olin hirviönä kotona. Nyt alkaa jo helpottamaan. Pitäisi vaan näköjään aina jaksaa rämpiä huonon olon läpi ilman, että turvautuu heti herkkujen antamaan autuuteen...

    Tein myös tässä sellaisia sokerittomia ja makeutusaineettomia proteiinikekseja pahimmassa makeennälässä ja voi että maistuivat pahvilta ja jäivät jotenkin kitalakeen kiinni. Jos joku haluaa jotain pahaa syötävää niin tässä resepti:

    kaurahiutaleita
    soijaproteiinijauhetta
    kaakaojauhetta (ei sokerista)
    banaania
    soijajauhoja vettä tai munanvalkuaista

    Saa itse valita valmistusainesuhteen, kun ei noista voi tulla hyviä. Silti tuntui, että makeenhimo meni, kun noita yritti saada kurkusta alas. En kyllä tiedä voiko suositella...

    Huomenna uuteen päivään ja punnitukseen.

    Tsemppiä adrianelle, takapakeista oppii, eikö?

    Äänestä

  • Adrian kirjoitti:

    Heippa!
    Oon vähä jääny taakse tästä laihiksesta ja en oo tännekää vielä ehtiny kirjotella :( Painoakin on tullut lisää. Tänää oli suuri järkytys ku menin vaaálle ja paino oli 70,5kg kun se vielä 2-3 vkoa sitten näytti reilusti kutosella alkavaa numeroa, 67-69kg. Nyt prkl loppu tää. Kohta painan saman verran kun viime tammikuussa 2008 kun aloitin laihikseni 74kg-> 65kg..nyt sitten paino noussu takas siitä toukokuun 2008 65kilosta jo tänne 70,5! Enää puuttuu 3,5 kiloa lisää painonnousua ja voin huomata että en ookkaa laihtunu kiloakaan tän laihisvuoden aikana ku kaikki tullu takas kesällä. Hatuttaa.

    No, vielä ehdin stopata painonnousun tähän, ettei nyt pudotettavan 10,5 kilon tilalla oo kohta 14 kiloa. Painan sen 173cm ja haluisin painon 60kiloon. Suututtaa kun menin sössimään koko homman kun painoin jo kunnialliset 65 kiloa - 5 viimistä kiloa ois enää ollu pudotettavaa, mutta kun olo tuntui tyytyväiseltä jo 65 kilossa, niin jätin sit koko laiharin..Ens kerralla sitten tiiän, että laihutan reilusti sinne 60 kiloon, niin vaikka muutama kilo tuliskin lisää niin se jäis vielä sinne 65kiloon. Ja laihista pitää jatkaa senkin jälkeen kun tavotteet on saavuttanu. Jos paino ei enää laske, niin sittenpähän tiiän että syön sopivasti..jos se sen sijaan jatkaa laskemistaan kun oon saavuttanu haluumani painon, niin sitten vähitellen nostan kaloreita, ettei sitten taas tursuu yli rajan.
    Huh. Noh, ei tästä muuta kuin eteenpäin. En ilmeisesti pysy saavutetussa painossa ilman ruokapäiväkirjaa. Ja mä kun luulin että osaan jo syödä kohtuudella.

    Jos positiivisia ajatuksia hakee, niin ainakin tässä vkossa on ollut se hyvää, että viimein alotan tän laihiksen (oisin voinu kyl alottaa jo sillo 68-69 kilossa missä aiemmin tänne kirjotin), mutta ei voi minkää. Alotin työt uudessa työpaikassa tällä vkolla ja nyt on ainakin kunniakkaasti tullu käveltyä joka pvä semmonen 3,5 kilsaa. Mulla on bussikortti, mutta oon tehnyt niin, että kävelen aina töistä kotiin. Tuleepahan pakostikin tehtyä lenkki.Paras tietty olis kun kävelisin myös työpaikalle, jolloin lenkkeily saldo olis 7km. Musta vaan ei oo aamu-unisena kyllä lenkille..

    Meinasin nyt alottaa laihiksen 1200-1300kcal dieetillä(korkeintaan 1500kcal), jatkamalla sitä kirottua ruokapväkirjaa(ilmeisesti ollu mun laihuuden lähde) ja lisäks lenkkeilemällä. Jos vaan budjetti riittää niin aloitan taas jo viime vuonna käymäni jumpat 2xvko. Tarkotus ois saaha 0,5-1 kg vkossa pois. Kuitenkin niin, että ne kanssa lähtee pois varmasti.Kilo vkossa voi tehä tiukkaa sitten kun oon reippaasti alle 70 kiloa, oonhan nytkin vielä normipainossa kun alotan laihiksen. Maha ei tosin näytä samalta - sen pyrinkin kadottamaan.

    Tämmöseltä näyttää aikataulu:

    31.8 tavoite 69,5kg

    14.9 tavoite 68,5kg
    28.9 tavoite 67,5kg

    12.10 tavoite 66,5kg
    26.10 tavoite 65,5kg

    9.11 tavoite 64,5kg
    23.11 tavoite 63,5kg

    7.12 tavoite 62,5kg
    21.12 tavoite 61,5kg

    4.1.09 tavoite 60,5kg
    11.1.09 tavoite 60kg -> viimenen etappi saavutettu!

    Alle 60 kilon en tämmösenä 173 senttisenä viiti mennä, koska en halua alipainoa.
    Tämmöstä, kiitti jos joku jakso lukea.

    Tsemiä kaikille jo kiloja pudottaneille ja pudottaa aikovillekin! Perässä tullaan!

    Kannatti eilen panikoida ja hermostua..Tänään vaaka näytti yllätykseksi jo tutuksi tullutta 69 kiloa. Huh. Tuntuu, että painoa lähtee aina sillon kun hermostun - liekö polttaa kaloreita :D Noo, nesteitähän nuo varmaan ovat, mutta oon kyllä eilen juonut paljon vettä ja muuta. Liekö pysyvät sitten poissa. Toissa pvänä tuli kyllä vedettyä pizzaa ja kebabia naamaan, että voipa hyvinkin olla, että tuo eilisaamun 70,5 kiloa johtui ihan siitä - nesteturvotusta.

    Noh, tänään on ainakin taas ihan hyvä fiilis - kumma miten sitä tunteekin ittesä paaaljo hoikemmaks kun paino alkaa kutosella eikä seiskalla. Vaikka kyseessä ovat siis luvut 69 ja 70,5, jotka nyt ei niin paljo eroa toisistaan. Mutta kyllä ne psyykeen vaikuttaa :) Tuntuu, että kyllä sitä nyt jaksaa sen 9 kiloa laihuttaa, eihän paino ala enää seiskalla.

    Aattelin jakaa laihiksen kahteen pääetappiin: eka on se jo aiemmin saavutetun 65 kilon takas saaminen (-4kg tästä painosta) ja sitten vielä toiset 5kg, jotta pääsen lukuun 60.

    Ensimmäisenä pienenä välietappina mulla oli tarkotus päästä siitä eilisaamun 70,5kg:sta
    31.8.2008 tavoitteeseen 69,5kg, mutta oon jo nyt sen 69kg. Seuraava tavote oli asetettu 14.9.2008 ja painoa 68,5kg. Jos oikein hyvin käy niin ehdin saavuttaa senkin painon vielä tässä kuussa - oonhan jo nyt 3 vkoa(1,5 kg) edellä suunnittelemaani aikataulua. Ehkä hyvä niin, uskon, että viimistään siinä 65 kilon paikkeilla kilot ei enää karise yhtä helposti, etenkin kun laihutan normipainon rajoissa.

    Pitäkää peukkuja, että tuo 1,5 kg, jonka jo kadotin, pysyy kanssa poissa :)

    Tänään sitten shoppaamaan nahkatakkia ja kunnon lenkkikenkiä :) Tosin tuntuu taas vähä höhlältä ostaa vaatteita tässä koossa, kun kumminkin myöhemmin ne vaatteet tulee oleen isot.En kuitekaa liian tiukkiakaa vaatteita haluis ostaa..tää on aina hankalaa tässä laihiksessa :) Toisaalta, eipä siinä mitään, en valita jos vaatekoko pienenee laihtumisen myötä - menköön rahaa sitten hukkaan tai ei. Isoks jääneet vaatteet voi sitten säästää vaikka raskaana olemiseen :) Mulla niitä onkin tuolla vaatekaapissa jo vinopino, alotin meinaan tän laihiksen alunperin 84kg:sta, ja esim vaatekoko pieneni siitä jo 42-> 38(housut) ja L-> M/S(paidat).

    Tsemiä muille tähän viikkoon!

    Äänestä

Ilmoittelen nyt nopeasti viime viikon tuloksia ennen töihin lähtöä. Paino oli viime maanantaina 11.8:93kg ja tänään aamulla 19.8: 89,3 :) Kivasti lähtenyt nesteitä, tästä on hyvä jatkaa! Ja kun miettii että parhaimmillaan olen painanut 107 niin parin kilon jälkeen olen onnistunut kokonaisuudessaan 20kg pudottamaan :D Nyt töihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Annuli-83 kirjoitti:

Heippa kaikille! Ajatteli nostaa ketjua vähän ylöspäin, ettei katoa seuraavalle sivulle.

Muutin toissapäivänä uudelle paikkakunnalle ja eilen kävin vähän tutkimassa kaupunkia. Otin maamerkkejäkin, että löydän takaisin kotiin, mutta eksymiseksihän se meni :D Siinä sitten ravasin (ihan kämpän lähellä) ja yritin löytää oikeaa katua. Hankalaa kun kadut menee viistosti ylöspäin ja alaspäin ja ristiin rastiin ja mäkiä on joka suuntaan. Maamerkkiä en löytänyt ennen kuin pääsin takaisin kämpille ja tunnin rauhallinen kävelylenkki muuttui lähes 2 tunnin reippaaksi kävelyksi :D

Illalla menin kaverin kanssa vielä keskustaan, ja sain kävellä uudestaan kaikki ne mäet ylös :)

Tsemppiä kaikille ensi viikkoon! Pidetään annokset sopivina ja terveellisinä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu