Anoppini kuoli noin viikko sitten.
Ilmoitellessamme omaisemme poismenosta sukulaisille, tutuille ja ystäville huomasimme, että hyvät tavat ovatkin rapautumassa.
En ole ennen tämmöistä huomannut. Ovatko ihmiset kovettuneet?
Monikaan ei tunne lausetta: "Otan osaa"
Eräät uskovaisen imagolla tuntemamme hengelliset ystävät eivät kommentoineet mitenkään, kun kerroimme, että rakas läheisemme kuoli.
Ei... sanallakaan, aivan kuin olisivat olleet kuuroja.
Kun kerroin kuolinviestin eräälle sukulaiselle, hän tokaisi: "Mitäs tohon nyt osaisi sanoa?"
Sanoin:" Jaa, no, ei sinun tarvitse sanoa mitään. Hautajaiskutsu tulee myöhemmin."
Sukulainen:" No, mitä juhlimista siinä on!"
Täytyypä sanoa, että olin hetken hiljaa puhelimen toisessa päässä.
Tätä listaa voisin jatkaa. Yleisin kommentti suruviestiin oli:" Ai,jaa".
Voisihan sitä kai kysyä surevalta vaikka, että oliko äiti ollut sairas, kärsikö kipua tai muuta sellaista.
Eräs hengellinen ystävämme ryhtyi kertomaan mustikkareissustaan.
Eräs akateemisesti sivistynyt ystävämme tokaisi: "Harmi!"
Ja samaan hengenvetoon:"... kun se lento oli myöhässä."
Hän alkoi selostamaan mahtavaa ulkomaanreissuaan. Jota sitten kuuntelimme yhteen putkeen kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen hän totesi olevansa kiireinen ja poistui paikalta.
Ja vielä suurempi ihme, joka sai arvostuksiani muuttumaan joitain ihmisiä kohtaan.
Tavoitimme sattumoisin kaupungilla samassa kaupunginosassa asuvan, alkoholisoituneen miehen, entisen naapurimme.
Muutaman sanasen vaihdettuamme kerroimme, että mieheni äiti oli kuollut.
Tämä naapuri otti hatun päästään, ojensi kätensä ja sanoi kauniisti:" Otan osaa!"
Vedet siinä silmiin tuli minulle ja outo sykähdys sydämeen.
Itse tulen tästä lähtien muistamaan nuo kaksi sanaa, kun kohtaan omaisensa menettäneen.
SE ON: "Otan osaa."
Ja kädenpuristus päälle.
Ei maksa mitään, eikä vaadi paljon kielitaitoa.
Ilmoitellessamme omaisemme poismenosta sukulaisille, tutuille ja ystäville huomasimme, että hyvät tavat ovatkin rapautumassa.
En ole ennen tämmöistä huomannut. Ovatko ihmiset kovettuneet?
Monikaan ei tunne lausetta: "Otan osaa"
Eräät uskovaisen imagolla tuntemamme hengelliset ystävät eivät kommentoineet mitenkään, kun kerroimme, että rakas läheisemme kuoli.
Ei... sanallakaan, aivan kuin olisivat olleet kuuroja.
Kun kerroin kuolinviestin eräälle sukulaiselle, hän tokaisi: "Mitäs tohon nyt osaisi sanoa?"
Sanoin:" Jaa, no, ei sinun tarvitse sanoa mitään. Hautajaiskutsu tulee myöhemmin."
Sukulainen:" No, mitä juhlimista siinä on!"
Täytyypä sanoa, että olin hetken hiljaa puhelimen toisessa päässä.
Tätä listaa voisin jatkaa. Yleisin kommentti suruviestiin oli:" Ai,jaa".
Voisihan sitä kai kysyä surevalta vaikka, että oliko äiti ollut sairas, kärsikö kipua tai muuta sellaista.
Eräs hengellinen ystävämme ryhtyi kertomaan mustikkareissustaan.
Eräs akateemisesti sivistynyt ystävämme tokaisi: "Harmi!"
Ja samaan hengenvetoon:"... kun se lento oli myöhässä."
Hän alkoi selostamaan mahtavaa ulkomaanreissuaan. Jota sitten kuuntelimme yhteen putkeen kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen hän totesi olevansa kiireinen ja poistui paikalta.
Ja vielä suurempi ihme, joka sai arvostuksiani muuttumaan joitain ihmisiä kohtaan.
Tavoitimme sattumoisin kaupungilla samassa kaupunginosassa asuvan, alkoholisoituneen miehen, entisen naapurimme.
Muutaman sanasen vaihdettuamme kerroimme, että mieheni äiti oli kuollut.
Tämä naapuri otti hatun päästään, ojensi kätensä ja sanoi kauniisti:" Otan osaa!"
Vedet siinä silmiin tuli minulle ja outo sykähdys sydämeen.
Itse tulen tästä lähtien muistamaan nuo kaksi sanaa, kun kohtaan omaisensa menettäneen.
SE ON: "Otan osaa."
Ja kädenpuristus päälle.
Ei maksa mitään, eikä vaadi paljon kielitaitoa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aika moni ei vaan osaa suhtautua tilanteeseen varsinkaan jos se tulee yllättäen.
Sitten myöhemmin tulee mieleen mitä olisi pitänyt ehkä sanoa.
Me joilla on omainen menehtynyt hiljattain tiedämme paremmin mikä tuntuu ja mitä haluaa kuulla siinä tilanteessa.
Halaus riittää kun kohtaa omaisensa menettäneen,se kertoo monesti enemmän kuin tuhat sanaa.
kaikenlaisia ihmisiä. Kyllä täytyy sanoa, että ihmetellä täytyy näitä henkilöitä, joille anoppisi kuolemasta kerroit. Käytöstavat ovat heillä täysin hukassa. Ei ole varmastikkaan vaikea esittää osanottoa surulliseen, läheisen poismenoon.
Älä välitä tuollaisista ihmisistä. Olen itse monet kerrat kärsinyt samanlaisista, varsinkin tälläisesta tyypistä kun se matkaaja josta kerroit.
Uskovaisilla kuolemahan on riemuvoitto, kutsu hääjuhlaan...Kerran kuuntelin kun uskovainen tyynesti selitti, kun hänen isänsä oli kuollut kuinka hän kuoppasi (näillä sanoilla siis)SEN KUOREN. Herranjestas isä ei ole enää isä kuoltuaan, vaan arvoton "roska". Silloin järkytyin...ja aloin pitämään tosi uskovaisia outoina...
Ihmisillä unohtunut empatia tai ei jakseta välittää vai onko lähimmäisenrakkaus unohtunut? Minäkin ihmettelen myöskin että "spurgut" ovat yleensä todella empaattisia ja lämmin sydämisiä. Ehkä ne ei kestä tätä menoa ja siksi juovatkin :)
Voimia sinulle surussasi!
Otan osaa. 2 niin pientä sanaa, mutta sisältö suuri. Mitä noiden sanojen lausumisessa on niin vaikeaa tavallisille ja koulutetuille ihmisille? Mitä spurguihin tulee, niin hehän ovat justiin niitä herkkiä ihmisiä ja joiden ympäriltä on kuollut paljon ihmisiä. Siksi he tietävät miten käyttäytyä ja miten paljon sanat otan osaa todella merkitsevät ja tarkoittavat.
Kiitos sinulle!
-Empatia on ilmeisesti katoava luonnonvara. Jokainen haluaa olla tähti, idoli ja aivan kuin esiintyisi jatkuvasti oman elämänsä estradilla. Muita ei enää ehditä kuunnella.
Oikeassa olet, uskovaisille olisi pieni tapatieto-kurssi paikallaan. Järkyttävää kun joku on isän "kuoreen" on suhtautunut kuvaamasi tavalla. Luulisi ihmisen kunnioittavan isänsä sielun kotia, kun uskovaisen imagolla kulkee!
On kasvanut sukupolvi joka ei ole juurikaan käynyt hautajaisissa ja sanat otan osaa ei osata käyttää.
Pitäisikö sanoista saada päivitetty versio joka sopisi paremmin nykyhetkeen, vai pitäisikö asiasta puhua jo koulussa.
Itselläni oli sama tilanne aiemmin, ei vain tullut mieleen sanat otan osaa, tilalla oli vain hämmennys kun ei osannut sanoa mitään.
Nyt kun olen menettänyt lähiomaisia niin sanat on tulleet tutuiksi.
Koulussa voisi olla viimeisillä luokilla tapatieto -ja etikettikursseja, joissa voitaisiin käydä käytösasiat lävitse.
Tunneilla voisi opiskella muidenkin maiden tavoista. Olisi suuri hyöty se, nyt kun matkustellaan paljon ja ollaan ulkomailla töissä.
Ihan samalla tavalla voisi siten ajatella että kiitos ja anteeksikin ovat vanhentuneita sanontoja. Monestihan sitä hämmentyy kun jotain odottamatonta saa ja unohtaa kiittää...höpöhöpö, ajattelemattomuudeksi sitä meilläpäin sanotaan. Sama pätee osanottoonkin.
Miksi aina kun kasvatuksesta puhutaan vedotaan kouluun? Kaste, ripillepääsy, häät ja hautajaiset ovat kaikki perhejuhlia, hautajaisetkin vaikkei siitä iloisemmasta päästä. Lapsi oppii miten ko. juhlassa käyttäydytään, kun siellä on ja seuraa miten muut toimii. Ei sellaista kirjoista opita, vaan elämällä! Harmikseni olen huomannut että monet äidit eivät vie lapsia hautajaisiin, ilmeisesti traumojen pelossa. Sitten kasvaa tälläisiä jotka ei tiedä miltä toisesta tuntuu, eikä miten siinä tilanteessa tulisi olla. Kuolemasta tehdään luonnoton...
tässä kolme esimerkkiä tänä vuonna olleista läheisten hautajaisita:
1)eräs pariskunta kuuli, että on vainaja "A:lla" ruokahautajaiset ja tulivat mukaan hautajaisiin omat kipot mukanaan "jos vaikka jäisi jotain kotiin vietävää".
2) vainajalla (B) oli 15v pituinen avoliitto, yhteinen ok-talo ja heillä oli kaksi lasta. Vainajan vanhemmat eivät tykänneet vävykokelaasta, joten kuolinilmotuksessa oli ensin lasten nimet, sitten vanhemmat, sisarukset jne ja ihan viimeisenä avopuolison nimi.
3) oli kaksi pariskuntaa, "Matti ja Maija" sekä "Pirkko ja Pertti". Matti ja Pertti olivat veljeksiä, mutta riidoissa keskenään niin pahasti, että vaimotkaan eivät olleet tekemisissä.
Maija kuoli. Matti ilmoitti että haluaa hiljaiset hautajaiset. Matin ja Pertin sisko Liisa kuuli asiasta, ja soitti Pertille, että oletteko kuulleet, Maija on kuollut, jolloin Pertti ilmoitti, että he ainakin Pirkon kanssa tulevat hautajaisiin saattamaan, vaikkeivat kaupassa vastaantullessaan edes morjensta.
Hautajaispäivä tuli. Ihan viime hetkellä Pirkko ja Pertti kehtaavat tulla kirkkoon takariviin. Virsiä lauletaan niin kovaa, että eturivissä istuvat tietävät katsomattakin, että he ovat tulleet.
Haudalla he menevät vuorollaan laskemaan seppeleen, mutteivat lue värssyä, vaan nyökkäävät arkkuun päin mutta omaisille ei nyökätä. Lähtevät sitten hiljaksiin pois hautausmaalta ennenkuin muu saattoväki lähtee.
Nämä ovat ihan tosi tapauksia Länsi-Suomesta tältä vuodelta. Tuntuu pahalta, miten ihmiset tosiaan ovat kadottaneet kaikki käytöstavat vainajaa ja omaisia kohtaan, näiden kun pitäisi olla peruskäytöstapoja ja jo pienenä opittuja.
Lämmin halaus sinulle, alkuperäinen kirjoittaja, ja voimia perheellesi jaksaa surun kanssa.