Tän kirjoitit vähän aikaa sitten:
"Suutahdatko puolisollesi joskus niin rajusti, että itsekin yllätyt reaktiosi voimakkuutta? Jokin hänen sanomansa sana, ilme, äänensävy tai muu viesti nostaa sinulla yhtäkkiä pintaan hyvin vahvoja tunteita. Tästä saattaa sukeutua kiivas riita. Tai ehkä vain menet sisäisesti lukkoon, sulkeudut - ja kenties pakenet paikalta.
Miksi näin tapahtuu? Ajatteletko, että syynä on tietysti pahasisuinen akka/häijy ukko. Voihan siinä siitäkin olla kyse, mutta veikkaanpa, että useimmiten syy on paljon syvemmällä."
Itse olen tätä pohtinut omassa liitossani viimeisen 2 v. Mun mieheni ei yhtään kestä, et kyselen tai haluaisin keskustella hänen työhön tai enemmänkin työsuhteisiin liittyvistä asioista. Työsuhteet ovat määräaikaisia. Työttömyysjaksoja on kylläkin vasta tänä kesänä 1 kk, mutta joka kevät - viimeisen 16 v. - työsuhteet katsotaan uudelleen. Itse ei halua tämän suhteen tehdä mitään. Nyt olen alkanut kysellä, et mitä aikoo ens keväälle, syntyy sota. Sotaa nyt käyty siinä määrin, et yhteistyö on päättymässä. En ymmärrä, et meillä ei suunnitella noita asioita, enkä hyväksy sitä, että hän tekee mitä halua ja milloin haluaa, silläkin uhalla, et työt loppuvat. Mikä minä olen yksin varmistamaan, et joka kk on jostain tuloa ja tekemään sitä, mistä saa rahan. Jos minäkin alkaisin tehdä sitä, mitä haluaisin, ihmettelen vaan kuka maksaa laskut jos molemmat on pois töistä. Velkaa on sen verran siunaantunut, et yhden palkalla niitä ei hoideta. Myydäänkö omaisuutta, et mies voi "harrastaa".
Hän siis ei aio keskustella tulevina aikoinakaan omista työsuhteisiin liittyvistä asioista eikä suunnitella uraansa, vaan hän ilmoittaa - ja viime aikoina jälkikäteen - työsopimusten pituudet. Jotenkin heittää katkeraksi, et mun on pitänyt valita työ, josta riittää palkkaa. Sillä ei ole väliä, pidänkö siitä vai en. Hänelle on taas tärkeintä pitää työstään, vaikka työsuhteet ovat määräaikaisia max 1 v. mittaisia. Eikä näistä edes voi keskustella. Näkee vaan, et sotkeennun hänen työhönsä ja et mulle ei kelpaa mikään, mitä hän tekee.
"Suutahdatko puolisollesi joskus niin rajusti, että itsekin yllätyt reaktiosi voimakkuutta? Jokin hänen sanomansa sana, ilme, äänensävy tai muu viesti nostaa sinulla yhtäkkiä pintaan hyvin vahvoja tunteita. Tästä saattaa sukeutua kiivas riita. Tai ehkä vain menet sisäisesti lukkoon, sulkeudut - ja kenties pakenet paikalta.
Miksi näin tapahtuu? Ajatteletko, että syynä on tietysti pahasisuinen akka/häijy ukko. Voihan siinä siitäkin olla kyse, mutta veikkaanpa, että useimmiten syy on paljon syvemmällä."
Itse olen tätä pohtinut omassa liitossani viimeisen 2 v. Mun mieheni ei yhtään kestä, et kyselen tai haluaisin keskustella hänen työhön tai enemmänkin työsuhteisiin liittyvistä asioista. Työsuhteet ovat määräaikaisia. Työttömyysjaksoja on kylläkin vasta tänä kesänä 1 kk, mutta joka kevät - viimeisen 16 v. - työsuhteet katsotaan uudelleen. Itse ei halua tämän suhteen tehdä mitään. Nyt olen alkanut kysellä, et mitä aikoo ens keväälle, syntyy sota. Sotaa nyt käyty siinä määrin, et yhteistyö on päättymässä. En ymmärrä, et meillä ei suunnitella noita asioita, enkä hyväksy sitä, että hän tekee mitä halua ja milloin haluaa, silläkin uhalla, et työt loppuvat. Mikä minä olen yksin varmistamaan, et joka kk on jostain tuloa ja tekemään sitä, mistä saa rahan. Jos minäkin alkaisin tehdä sitä, mitä haluaisin, ihmettelen vaan kuka maksaa laskut jos molemmat on pois töistä. Velkaa on sen verran siunaantunut, et yhden palkalla niitä ei hoideta. Myydäänkö omaisuutta, et mies voi "harrastaa".
Hän siis ei aio keskustella tulevina aikoinakaan omista työsuhteisiin liittyvistä asioista eikä suunnitella uraansa, vaan hän ilmoittaa - ja viime aikoina jälkikäteen - työsopimusten pituudet. Jotenkin heittää katkeraksi, et mun on pitänyt valita työ, josta riittää palkkaa. Sillä ei ole väliä, pidänkö siitä vai en. Hänelle on taas tärkeintä pitää työstään, vaikka työsuhteet ovat määräaikaisia max 1 v. mittaisia. Eikä näistä edes voi keskustella. Näkee vaan, et sotkeennun hänen työhönsä ja et mulle ei kelpaa mikään, mitä hän tekee.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Raksa-alalla on usein näin. Ne kun ei ole virkamiehiä, jotka saavat lorvailla työpaikoillaan eläkeikäänsä asti. Niitä ei kukaan saa pois viroistaan, vaikka eivät tekisi mitään. Tai ainakin tekisivät just välttämättömän.
Itse en ottaisi miehekseni ylioppilasmerkonomia tai jotain hitun ekonominplanttua, jonka sormetkin on kuin naisella. Eikä ihokarvoja, se on raapannut ne pois. Puhuukin sillä tavoin narisevalla äänellä kuin naakka.
Sitä paitsi ne virkamiehet tai muut akateemiset riukukoivet ovat niin neuroosia täynnä ja purevat nyrkkiänsä kun niille tulee paha mieli.
Eikä ne oo reiluja, natkuja pikkupomoja, seisovat päkiöillään ja keinuttelevat silleen edestakaisin paskantärkeinä.
Ovat niin älyllisiä mutta pikkusieluisia naisensa suhteen.
Punnitsevat joka sanan tai teon sopiiko se heidän bärndiinsä. Eikä osaa tarjota naiselleen päivällistä, jos tarjoavat niin muistuttavat, että naisen kuuluu tarjota takaisin ainakin kahveet ja pullat.
Itse tykkään reiluista raksamiehistä. Niillä on kädet likaisena mutta sydän puhtaana. Ei ne laske joka penniään ja ovat rasvanahkoja kestämään pientä kiukkuilua naiseltaan. Ei ne ole turhantarkkoja, lahjottavat vaikka villahousunsa appiukolleen.
Mitä sen on väliä vaikka ne tekee pätkätöitä, tuleehan siitä hyvä kokonaisuus? Ja saa kai sitä olla kuukauden huilaamassakin ihminen. Virkamies huilii 12 kk.
jestas vaikka mulle tarjottaisi 5 virkamiestä niin kyllä yksi kunnon pätkätyöläinen voittaa ne tullen mennen.
Ei ole sen enempää raksa kuin ekonomi tai merkonomiakaan kotona. Ei ammattiala tai koulutus ollut se pointti.
Tolle Ulalle on, kun häntä kismittää se että kaverilla on määräaikaiset työsuhteet ja ollut vielä kuukauden lomilla.
Jotain ihme sotkua heillä on ukon työsuhteista, että haluu tehdä mieluisia töitä.
Ei siitä sepostuksesta saanut oikeen selvää.
Jotain valitusta, että hän vaimo joutuu käymään töissä.
Kaippa meissä akateemikoissakin on laiskajaakkoja ja laakereillaan lepääjiä. Itseäni kyllä vähän kirpaisee kun taas noin yleistetään. Toisilla työ on enemmän henkistä ja toisilla enemmän fyysistä pakertamista. Itselläni se on aika paljon käsityötä vaikka akateeminen olenkin (leikkaava lääkäri). En kyllä töissä ehdi päivän mittaan enempää huilailla kuin ruokatauolla vähän hengähtää. Joka päivä menee ylitöiksi noin 30 minuuttia (eikä siitä kukaan maksa mitään), toisaalta palkkakin on kyllä ihan hyvä joten turha sitä on tästä marista.
Ei sillä koulutuksella tai työpaikalla niin ole väliä. On ahkeria ja lorveksijoita sekä vähemmän että enemmänkoulutettujen joukossa. Enemmän se motivaatio ja asenne vaikuttavat kuin se, mitä hommaa tekee, eikös niin?
Enempi omista töistäsi. Mikä sinä miestä vielä syyttelemään olet jos hänellä ei ole muuta kuin pätkätöitä, pääasia on että edes jotakin.
Jos ei muu auta niin laittakaa velat puoliksi ja reitti eri suuntiin.
ongelman ratkaisu olisi erilliset velat? siis jos teillä on nyt yhteinen velka, niin muuttaisitte sen erillisiksi. näin kumpikin maksaisi omaa lainaa pois siihen tahtiin miten kykenee ja miten pankin kanssa sopii. lisäksi tekisitte yhteisen ruoka tilin, johon kumpikin laittaa sovitun summan. ja omat laskut hoitaisitte itse.
ehkä sitten sinua ei ota aivoon toisen työttömyys kaudet sekä kykenisit suunnittelemaan elämää pidemmälle. hän taas käsittäisi, että menot pyörii joka kuukausi, eikä raha kasva puussa.