Cover Flow näkymä?

Sain juuri ipodin ja käytän ensimmäistä kertaa itunesia. Laitoin lataamani kappaleet itunesiin (en lataa siis storesta) kuinka saisin niihin sen kuvankin mukaan eli siis silleen, että cover flow näkymä olisi mahdollinen?

Miksi myös itunes laittoi yhden levyn kolmeksi levyksi tai siis kaksi biisiä on omassa levyssään vaikka on samassa levyssä?

Ja tärkein kuinka lataan itunesin biisit ipodiin?? :D
3379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuvat, hae netistä albumin kannet, valitse iTunesissa sen albumin kaikki biisit, Näytä yleistietoja ja vedät siihen Kuvitus-ikkunaan sen kannen.

Sulla taisi olla siellä mistä siirsit biisit iTunesiin soittolistatiedosto mukana. Se tekee just tota. Siis useita biisejä.

Ne jotka kuuluvat yhteen albumiin mutta eivät ole, niissä ID tagit eivät ole 100 % identtiset.

iPod kiinni koneseen, iTunes käynnistyy automaattisesti ja synkronoi biisit iPodiin. iPodin kohdalta iTunesissa voit sitten määritellä synkataanko kaikki vai esim. tietyt soittolistat, tuleeko kansikuvat mukaan jne.

Mutta ÄLÄ poista biisejä koneesta kun olet siirtänyt ne iPodiin. iPod on musiikin toistolaite, ei varasto. Ihan samoin kuin et hävitä CD levykoteloa kun pistät CD:n soittimeen, etkä soitettuasi hävitä sitä CD:tä.

Äänestä
  • Joo muuten ihan hyvä ois tuo synkroida, mutta ku se herjaa, että ei voi suorittaa, koska tarvittavaa levyä ei ole tms???????

    Äänestä

  • nadiim kirjoitti:

    Joo muuten ihan hyvä ois tuo synkroida, mutta ku se herjaa, että ei voi suorittaa, koska tarvittavaa levyä ei ole tms???????

    ja varmista et iPod on iTunesin mukaan kytketty koneeseen, sitten ei pitäs ongelmia olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nadiim kirjoitti:

Sain juuri ipodin ja käytän ensimmäistä kertaa itunesia. Laitoin lataamani kappaleet itunesiin (en lataa siis storesta) kuinka saisin niihin sen kuvankin mukaan eli siis silleen, että cover flow näkymä olisi mahdollinen?

Miksi myös itunes laittoi yhden levyn kolmeksi levyksi tai siis kaksi biisiä on omassa levyssään vaikka on samassa levyssä?

Ja tärkein kuinka lataan itunesin biisit ipodiin?? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu