sillä ilman hihhulismia saatana kuolisi siinä missä jeesuskin.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Kenenkäs puheissa se saatana vilahtelee tuon tuostakin?
Kaikkeen ihmiset uskovatkin. Ei voi kuin ällistellä.
Uskohan perustuu pelkoon. Pelätään elämää, onnettomuuksia, kuolemaa (varsinkin sitä)
Uskohan rauhoittaa pelokasta ihmistä... Jos kärsii kauheasta kuoleman pelosta, voi sivästi itselleen sepustaa "Kun sitten kuolen, niin sitten on paratiisit ja ikuinen riemu ja rallatus" Siinä se pelko sitten häviää.
Ateismi on rohkeutta sietää totuus, ja kestää se!
pelkoon uskonnot perustuvat. Ihmiset eivät halua kuolla ja sitten keksitään toinen toistaan mutkikkaampia selityksiä miten saa sitä elämäänsä jatkaa "tuonpuoleisessa".
On jos jonkinmoista sääntöä. Ei saa värjätä tukkaa, ei katsella televisiota, ei naida, jos ei ole kristillisessä avioliitossa, pitää mennä pommivyötä posauttamaan torille, Harry Potteria ei saa lukea, ja ennenkaikkea pitää uskoa.
Vain mielikuvitus asettaa rajat. Ja nimenomaan niitten hihupamppujen mielikuvitus. Muita viedään kuin pässiä narussa.
Onkohan se sitten vaan sitä, että ei halua lakata olemasta jollain tasolla. En minäkään kuolla tahtoisi. Elämä on ihan mielenkiintoista.
Mutta mikä kumma siinä on, että ihmiset eivät hyväksy tosiasioita? Kyllä minä tässä konetta naputtelisin mielelläni vaikka maailmantappiin, mutta kun se ei ole mahdollista.
Usko antaa mukavia selityksiä kaikelle. Kyllä kaikki menee helposti, kun voi aina kuitata tapahtuneet "herran tahdoksi" mitään ei tarvitse tehdä, eikä vastuuta kantaa kun "ylemmät tahot varmaan kaikki hyvin hoitaa".
Tämä ottaa pannuun, nämä ikuiset selitykset.
-"Ai, kuoliko lapsenne...no se oli vain herran tahto..." Varmaan lohduttaa vanhempia.
tyypillinen ristiriitainen ateisti , kieltää uskon mutta väittää tietävänsä ,mihin se perustuu.
Kyllä kristinuskossa on perimmäisenä ajatuksena se,että halutaan nähdä järkeä tässä olemassaolossamme ja maailmassa ,ei vain jokin ohimenevä ilmiö nimeltä ihminen.
Tuo ateismi minua ainakin pelottaa ,koska se tekee kaikesta tarkoituksettoman ja turhan.
psykologi sanoi kerran, että hengissä säilyminen on voimakkaimpia viettejä. Senhän voi ymmärtää jos tajuaa evoluution merkityksen. Vain ne lajit, jotka ovat riittävän elinvoimaisia säilyvät. Sitten tullaan siihen kysymykseen, että onko ihmisen hengissä säilymisen kyky jo liian hyvä?
"Mutta mikä kumma siinä on, että ihmiset eivät hyväksy tosiasioita?"
kysymystäsi 'ihmettelen' tuontuosta selkääsi saatuasi.
on varmaan raskasta elää sen uskon varassa.
Kristinusko näkee elämässä mielekkyyden.
Emme ole eläneet turhaan.
- on se merkillistä ,että tuollaiseenn soopaan uskotaan - valheellisempaa ajatusrakennelmaa saa hakea. Se ei selitä juuri mitään.
Kyllä Luoja on ihan tuon hengissä säilymisen pyrkimyksen asettanut meihin ihmisiin, eikä syyttä.
pappien äkkiä väsäämät kirkonmenot, kun joku tragedia on tapahtunut ja ihmisiä on kuollut. Mitä ihmettä siellä sitten enää rukoillaan???
Aikuinen tajuaa että kaikkea mitä haluaa ei voi saada.
No kerropas sitten mihin sinun jumaluskosi perustuu, jos ei uskoon iankaikkisesta elämästä, kunhan vain USKOT. Näin täällä ainakin monet uskovaiset selittävät.
En minä koe elämääni turhaksi. Täällä olen ja elän, kunnes kuolen. En voi tietää vaikka kuolisin jo huomenna. Ajatuskin harmittaa näin kun vielä on elossa, mutta kun on kuollut, niin eipä mikään enää harmita.
Ateismi ei ole usko tai uskonto.
Uskonnolla tai ateismilla ei myöskään ole mitään tekemistä toivon tai optimismin kanssa. Toivo on ihmisen oma tunne siitä että elämässä on järkeä tai että elämä on elämisen arvoista. Toivo merkitsee eri ihmisille eri asioita ja sen kokeminen on subjektiivista.
"ateismi on katkeraa ihmisyyden kieltämistä" -väite on täysin typerä ja perätön. Sinä tässä keskustelussa vaikutat katkeralta. Hienoa jos kristinusko sinulle tuo elämään mielekkyyttä, entäpä muut uskonnot? Tuovatko nekin elämään mielekkyyttä? Me näemme elämän mielekkyyden myös ilman uskontoa:)
evoluutioteoriasta, niin puhutaan lajien kehityksestä ja sopeutumisesta vallitseviin olosuhteisiin. Ei siinä sen kummempaa ole.
Minkä takia Luoja on asettannut miehille nännit?
Olet hauska kaveri. Tosin tuo vitsisi on täällä jo aiemminki kerrottu joten olisi kiva, jo vaihtelunkin vuoksi että joku hihhhuli jotain uuttakin pystyisi tänne välillä tuomaan.
Mutta pisteet sinulle siitä ettet sentään copypastennut tänne sataa riviä raamattua.
Lainaus: "Kristinusko näkee elämässä mielekkyyden."
Hassua, niin muuten minäkin. Minusta on suorastaan hemmetin hienoa elää. Mielestäni minulla on käynyt aivan älytön tuuri, että juuri minä olen syntynyt eikä kukaan muu joka olisi ollut tyrkyllä niistä miljoonista muista siittiöistä.
Lainaus: "Emme ole eläneet turhaan."
Sinäkin tunnet niin? Hieno homma koska minullakin on täysin samat ajatukset omasta elämästäni.
missään selkääni. Kuolema on tosiasia, jota et voi kieltää. Se, että jotkut uskovat sieluun ja iankaikkiseen elämään on heidän ongelmansa. Mitään todisteita asiasta ei ole.
Olen itsekin tuota usein miettinyt.
Lainaus: "Tuo ateismi minua ainakin pelottaa ,koska se tekee kaikesta tarkoituksettoman ja turhan."
Miksi ateismi tekee kaikesta tarkoituksetonta ja turhaa? Ehkä näin jumalaisella tasolla mutta ei muuten.
Toisaalta jos ei usko jumalaan niin jumalaisen tason turhuudella ei ole merkitystäkään.
Kyllä minä ainakin näen elämälläni merkityksen ja tarkoituksen. En ehkä juuri sinulle mutta ei tarvitsekaan.
Ei ateismi edes määrittele ihmisyyttä. Se on vain sitä, että ei usko jumaliin.
Kerropa mitä merkitystä sinun elämälläsi on. Siis ettet ole elänyt turhaan.
Tieteellisiä todisteita
A) Luojan asettaman hengissäsäilymiseen pyrkimyksen puolesta?
B) Evoluutioteorian valheellisuuden puolesta?
Kun noin itsevarmasti heittelet tuollaisia väitteitä, sinulla varmaan on tarjota faktaa ja lähteitä palan painikkeeksi.
tiedemiestä, vain pienen luvun mainitakseni ovat sitä mieltä, että evoluutio on kaiken elämän perusta, en näkisi mitään syytä olla eri mieltä. Jos osaan lukea, lue muutakin kuin raamattua. Höhelö!
...pappi lausui sukunimen väärin siunaustilaisuudesa. Kahdesti. Ja meidän sukunimi on sen verran harvinainen (kaikki meidän nimiset tulee samasta sukupuusta) että olisi jotenkin luullut sisälukutaidon riittävän. Kuitenkin erittäin yksinkertainen nimi. Tuntui pahalta, olen ylpeä nimestäni ...
että tosiuskovaa ei 10000 tiedemiestä riitä vakuuttamaan. Raamattu kun on jumalan sanaa ja kaikki muu saatanan harhautustyötä.
kyllä ovat taas hyvä esimerkki...varsinkin nuorten tekemät tästä hengissä säilymisen vietistä. Miksi muuten niitä tehdään niin paljon? Monella tapa ottaa muita vielä sivussa mukaan...biologialla tai evoluutiolla ei semmoista selitetä.
eivät ole elinkelpoisia ihmis- eikä eläinkunnassa. Sitä paitsi itsemurhien määrä ei ole tilastollisesti mitenkään niin ihmeellinen asia. Niistä vain tehdään valtava numero. Tilastojen mukaan Suomessa päätyy itsemurhaan 1200 ihmistä vuodessa, eli 0,024 % väestöstä.
lukeneeni, että hedelmöityksen jälkeen ihminen on ikään kuin sukupuoleton. Sukuelimet alkavat kehittyä vasta jonkin ajan kuluttua sikiön alkaessa kasvaa. Olen varma, että tällekin asialle löytyy vastaus, jos osaa oikeasta paikasta etsiä. Se paikka ei kuitenkaan ole raamattu.
ovat sitten perin kummallista sakkia!
Ensin kertovat tulleensa tänne maan päälle ainoastaan kärsimään ja kuolemaan,
ja palkintona tästä kärsimyksestä on sitten se varsinainen elämä paratiisissa.
Ovat odottavinaan sitä ihanaa tuonpuoleista elämää ja käyvät kuitenkin lääkärissä!?
Mitä helvetin järkeä tuossa nyt on?
Eivät itse jostain syystä huomaa siinä mitään omituista.
Surullista.
Jumaliin uskomattomana minua ei häiritse kuolema, siis oma kuolemani.
Läheisen kuolema on kauheaa... itsekkäänä ihminen kun ei halua luopua 'omistaan'.
Niin, kukapa terve ihminen kuolla tahtoisi, mutta onneksi kuoleman jälkeen ei voi edes harmitella tai surra menetettyä elämäänsä... :)
sinä joka täällä joidenkin logiikasta meuhkasit?
oletko sinä se hihu joka ei tajua edes rautalankamallia eikä kykene edes kertomaan miksei?
se "hihu" kai?
mikä tuo "hihu" on?
aakkosia?
oli se, että hän saattoi ajatella tuota kirjoittaessaan, että jotkut hihulit oikeasti tajuaisivat aloituksen.
nähdä ja ilmaista ongelman kokonaisuus yhdessä lauseessa, on liikaa hihun ymmärrykselle.
. luen kenen tahansa tekstiä sellaisenaan.
En nyt oikein tiiä. Jos uskoo paholaisen olemassaoloon ja sillä tavalla tekee paholaisen todelliseksi, ei ole välttämättä paholaisen palvoja. Uskovaisia syytetään usein käsitteiden sekamelskasta. Siitä voisi puhua myös nyt.
kyky niin paljon että et edes sinä kykenene sanomaan mitä "hihu" tarkoittaa?
ps. varo miinaa
Olet esimerkillinen suorastaan :)
ota hiukan etäisyyttä ja peilaa asiaa jonkin toisen mytologian kautta.
Klonkun toiminta ei ole relevanttia ilman asianmukaista kontekstia, Frodoa ja Samia.
Tyhmä voin olla. Uskovainen en ole. Selitätkö tarkemmin hitaalle.
Voi olla vaikka edelleenkin on epäilys siitä että puhumme eri asioista.
kannata lähteä mihinkään "voi olla että puhutaan eriasioista juttuihin"..saattaa meinaa kontekstimestarin kaiman tutun kanssa käydä kalpaten.
Joo. Minulla vaan ei ole niin tarvetta voittaa väittelyitä vaan kehittyä keskustelijana. Makunsa kullakin.
tarvitaan monta tappiota.
vai mitä sanoo nasse?
tosi wanha:
http://www.reallybored.net/m_pictures/305.jpg
mutta tota ei kai kukaan ole ateismipalstalla heittänyt, syystä että me kaikki tiedämme pelin lähtökohdat. Eikö?
sano nasse mitä vaa, niin jokatapauksessa mä suosittelen haastamaan ja ottamaa pataan.
mä heitän vaa läppää.
Taitaa Nasse olla joku yliälykäs. Ei se mitään. Seura tekee kaltaisekseen, sanotaan. :)
tietoa että kauan nassen seurassa pitää olla kunnes se yliälykkyys 'tarttuu'?
sano että että kyseessä on pisaratartunta
Ei ole kyllä linkkiä, mutta muistelen että joskus tehtiin tutkimus jossa havaittiin että ihmisen ollessa älykkäässä seurassa, kehittyi myös hänen oma älykkyytensä. Voi olla että muistan väärin sen mikä kehittyi. En ole varma oliko se äo, vai tarkoitettiinko tiedon määrää.
Itse kyllä uskon että aivot on plastinen elin kuten lihakset. Mitä enemmän niitä käyttää sen paremmin ne toimivat.
salaisuuden: aivot pitävät virikkeistä.
muuhun jutussasi en oikein osaakkaan sitten mitään ihmeellistä sanoa. riittääkö tältä erää?
Antaahan saatananpalvonta tukea jeesususkolle. Mitä siitäkin nyt tulisi kun ei tarvittaisi pelastajaa jeesuksen kauheuksilta...vai miten se nyt oli....kylmä sota kuitenkin, kauhun tasapaino on säilytettävä ja KAIKKIEN on elettävä alituisessa maailmanlopun pelossa.
on se uskontojen pointti. Valitse puolesi, tai muuten...
Outo käsitys palvonnasta.
se olennainen osa koko satua. Ilman saatanaa myös koko jeesuksen osuus messiaana ja kyseisen satuhahmon kuolema olisivat täysin turhia.
Silloin krisuhihu joutuisi palaamaan mytologian varhempiin vaiheisiin.
Joten palvokaa rauhassa.