Kylläpä aamu alkoi piristävillä pienillä kirjoituksilla ihmisten parisuhteista.
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/nettikysely.asp?vastaa=vastattu
Kuvittelenko minä todellakin itse vai eikö nykyään enää arvosteta toista ihmistä?
Miksi elää suhteessa jos toinen ei "kelpaa"?
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/nettikysely.asp?vastaa=vastattu
Kuvittelenko minä todellakin itse vai eikö nykyään enää arvosteta toista ihmistä?
Miksi elää suhteessa jos toinen ei "kelpaa"?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsellä ei vaan kerta kaikkiaan riitä itsekkyys siihen, että hajottaisi perheen sen vuoksi että itse on tyytymätön suhteeseen. Uskon, että vaimokin pitää tätä sen verran "järkiliittona" ettei halua viheltää peliä poikki vaikka vaaleanpunainen väri onkin tästä suhteesta jo vuosia sitten aika lailla haalistunut.
Kaikilla on omat perusteensa valintoihin ja tässä omiani sille, miksi en vain ota ja häivy ainakaan vielä:
- Lapset vielä pieniä, 4 ja 7. Minua ei pysty helposti vakuuttamaan siitä, että parisuhde jossa ei koko ajan halita, pusita, naureta ja tehdä kaikkia asioita aina yhdessä koko perheen voimin olisi lapsille huonompi kuin viikonloppuisä- tai -äiti.
- Iso asunto ja iso asuntolaina. Eron tullessa olisi pakko asua kahdessa kaksiossa, toinen tod. näk. vuokralla.
- Realistinen (ei pessimistinen) maailmankuva ja usko siihen että ns. ikuisen rakkauden löytäminen on yhtä vaikeaa kuin voittaa kunnon potti lotossa.
- Vaimo on hyvä jätkä ja kiva kaveri silloin kun sille päälle sattuu. Vaimona, äitinä ja ilmeisesti myös työkaverina valitettavasti olisi turhan paljon parannuskohteita. Ulkokuori pettää pahasti ja vaikka suurin osa kavereistani on varmaan kateellisia minulle niin vastaavasti minä olen kateellinen heille harmaista hiirulaisistakin. Sängyssä vaimon kanssa on pakko pistää silmät kiinni ja ottaa fantasiat avuksi koska seksikumppanina ei enää sytytä sitten yhtään koska on estynyt ja äärimmäisen epäseksuaalinen ihminen. Itsekin hoitelee itsensä omin käsin onneen silloin harvoin kun sille päälle sattuu ja jos minulla kestää yli 5 min niin homma loppuu siihen.
Toisaalta myös haaveet ovat tärkeitä ihmiselle ja koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Minäkin huomasin taas eilen kauppakeskuksessa haaveilevani kymmenistä siellä kohtaamistani upeista naisista. Vaistomaisesti katsoin, onko nimettömässä sormusta jne. Pari lastakaan ei haittaisi, onhan minullakin. Joka tapauksessa olen kärsinyt jo niin monta vuotta että esim. 5 lisää ei tunnu enää missään. Pelkään vaan, että minusta on tullut kaikkea paskaa vuosikauden nielleenä niin katkera ja kyyninen, ettei minusta enää olisi mieheksi ns. kivalle ja kiltille, normaalille naiselle.
On minulle myös monta kertaa ehdotettu vieraissa käyntiä salaa mutta en pystyisi enää sen jälkeen käyttäytymään luontevasti kotona.
Noniin nyt sain pientä havaintoa asiasta. Se on jännä todellisuus kun erittäin monella asiat on samalla tavalla.
Jos mä kerron omasta tämänhetkisestä suhteestani eli mul on 11v lapsi ja mieheni on paljon reissussa ja asumme pienessä kaksiossa ja yhteinen tai siis kaksin aikaa ei ole oikeastaan kun yöllä ja sillon on aika usein tapana nukkua, että jaksaa töitä. Olemme olleet noin nelisen vuotta yhdessä. Tilanne on mun mielestä ikävä koska ikinä ei kerkeä edes puhumaan niistä tärkeistä asioista tai ees harrastaa mitää kivaa... Mä eikä mun mieheni olla estollisia. Ja mä ainakin haluaisin sen yhteisen nautinnon vielä säilyvän.
Se mikä puuttuu niin on aika. Ehkä toikin vaan johtuu siitä järjestelystä. Pitäisi osata järjestää sitä aikaa. Tehdä jotain normaalista poikkeavaa. Pitäs jopa ittesä yllättää sillai tai ainakii koittaa =)