Exän syytökset

Hajalla

Puolisoni jäi kiinni suhteesta toiseen ja siitäkös alkoi loputon tie, mille ei loppua näy.
Olen yksin syyllinen kaikkeen mitä on tapahtunut ja tapahtuu.
Erosimme ja muutin pois, omaan asuntooni, lapsi halusi mukaani, ostan hänet syytöstä olen kuullut lähes päivittäin, ostin huonekaluja, verhoja ja petivaatteita, ostan lapseni, kerään pisteitä.
Manipuloin kuulemma lasta, sukulaisia, tuttavia ja naapureita, syytöksen kuulen jatkuvasti, erikoisinta siinä on se etten ole edes kyseisten ihmisten puheissa ollut. Mikään ei auta, sama syyttely vain jatkuu ja jatkuu. Ex puolisoni on niin täynnä vihaa minua kohtaan, että tuntuu että se sokaisee hänet täysin.
Mistään emme pysty puhumaan, niinkuin aikuiset, tai sopimaan, kun syyttely alkaa heti ja joudun puolustamaan itseäni syytöksistä joita en ole tehnyt. Jos joku ei tee niinkuin ex sanoo, tulee heti kommentti, minua ei kukaan rakasta tai minä tapan itseni, sitä saa lapsetkin kuulla jatkuvasti. Samaan aikaan hän kertoo että häntä neuvotaan hakemaan minua vastaan lähestymiskieltoa, kun minä kuulemma alistan ja mitätöin. Kelle kaikille hän valheitaan saa kertoa ja miksi he uskovat, vain häntä kuulemalla, minulla ei ole edes oikeutta puolustautua syytöksiltä. En ole ikinä alistanut lapsia enkä ex.ää, en ikinä kohdellut heitä väkivaltaisesti, en koskaan ole lyönyt ketään. Ex puolisoni on jopa lyönyt omaa lastaan. Suurimmat riidatkin meillä oli siitä, kun jouduin menemään hänen ja lasten väliin, kun he riitelivät, jouduin sanoin puolustamaan lasta ja sehän ei sopinut.
Epäilen jopa omaa psyykkeäni, olenko todella sellainen hirviö, kuin ex antaa ymärtää, vai onko tämä vain hänen keinonsa purkaa pahaa oloaan. Kun hän jäi kiinni pitkään jatkuneesta suhteestaan, olin kuulemma sairas kyttä. Hän sanoi lopettavansa suhteen ja sain selville että se jatkuu, niin olin taas sairas kyylä.
Onko muita joilla on ollut vastaavia kokemuksia?

7

1767

Äänestä

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samalla lailla

      kova työ oli oppia olmaan välittämättä tuollaisen puheista ja jaksamisia,löydät vielä varmaan hyvän naisen jostain itsellesi!

    • ..ja voimia !!!

      Elät rankkoja aikoja.

      Annan "koirien" haukkua. Jatka elämääsi syytöksistä välittämättä.

      Sinä itse tiedät, mitä olet. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä.

      TSEMPPIÄ JA SUUKKOJA !!!!

    • yli päässyt

      entinen mieheni oli hyvin pitkälti tuon kaltainen ja on edelleenkin. itsemurhalla ei uhkaillut, mutta oli väkivaltainen minua kohtaan. syyllinen olin hänen pettämisiin ja kun lähdin, niin "varastin" lapsen häneltä ja omaisuuden ( vein omassa nimissäni olleet tavarat ja sijoitus asunnon, jonka olin ostanut ennen häntä). sitä laulua laulaa pitkin kyliä yhä. erosta on jo 4v aikaa.

      varaudu siihen, että ex tekee elämästänne hankalan, jos vain jotenkin pystyy.hän tulee mustamaalaamaan sinua aina ja tekee sitä varmasti uusille kumppaneilleen ja suvulleen. se on niiden ongelma, jotka ovat tyhmiä ja uskovat. kyllä se totuus paljastuu heillekin ajan mittaan.

      kurjalta tuollainen aiheeton haukkuminen tuntuu, mutta et voi sille mitään. lohduttaudu sillä, että tuollainen ihminen ei tule löytämään onnea ikinä ja tulee tekemään niiden uusienkin elämän helvetiksi.aikaa myöden ihmiset huomaavat mikä oli totuus, koska hänen luonteensa ei muutu.

      rakenna elämääsi ja nauti kaikesta hyvästä mitä elämä tuo sinun eteesi. olet ansainnut parempaa kuin ex kumppanisi pystyi sinulle antamaan. älä anna hänen vaikuttaa sinun rauhaasi, äläkä päästä häntä pääsi sisälle.

      voimia ja jaksamisia sinulle kohtalon toverini!

    • ex:n syytöksiä

      Myös minun ex oli täynnä vihaa minua kohtaan ja hänen uusi naisystävänsä mustamaalasi minua pitkin kaupunkia tuttavilleen ja vähemmän tutuilleenki. Heidän suhteensa alkoi myös salasuhteena, mutta se piti saada näyttämään hyväksyttävältä, joten paras tapa hänen mielestään on mustamaalata minua ja ylistää omaa erinomaisuuttaan.

      Jouduin kokemaan myös henkistäväkivaltaa sekä ex:n, että uuden naisystävän taholta, kun selvitimme taloudellisia asioita. En halua enää kuunnella ex:n syytöksiä, joten emme ole edes puheväleissä nykyään.

    • Jamassa

      Samaan joukkoon tummaan kuulutaan täälläkin. Vaimo kun jäi kiinni suhteestaan ja halusin eroa, niin ihan samanlainen ellei pahempikin pommitus alkoi siltä suunnalta. Onneksi kaikki hänen vanhempiaan myöten tunsivat meidän luonteemme eivätkä uskoneet hänen valheitaan ja mustamaalaustaan. Pommitusta tuli siis sekä exän että tämän uuden äijänsä puolelta, ei loppunut ennenkuin katkasin puhevälit kokonaan ja vastasin kaikkiin sähköposteihin siten että laitoin asianajajani cc:hen, ihanan kallista mutta toki sen arvoista. Lapsista taistellaan edelleen, yritti ensin heidät kaapata mukaan mutta onneksi asianajajani avulla sain sen estettyä. Nyt tässä odotellaan sossun selvityksiä ja toivotaan parasta, lapset ainakin tuntuvat haluavan asua ja olla kanssani vanhassa kodissamme ja äidin luokse lähdetään lähdetään itkun kanssa... saas nähdä miten sossu ja oikeus tämän näkee.

      • se roisto olet

        näännytit vaimoparkasi tuohon jamaan,ajoit vielä kodistasi pois,melkoisen ahdasmielinen olet kun et ymmärrä että nykyajan perheenäiti tarvitsee ulkopuolistakin piristystä jotta jaksaisi arkea!
        Häpeä rutjake!!


    • No tuntuu olevan yleistä että pettävää puolta jos epäilee on "hullu, sairas ja luulotautinen".

      Ja sitten kun rouvan laukusta tippuu lattialle (esimerkkitilalle :) kondomipaketti illanviettoon lähdön yhteydessä, niin taas mies on "hullu ja sairas" ja tällä kertaa kyttä ja kaikkeen syyllinen. jne jne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      708
      1965
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      339
      1054
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      907
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      145
      812
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      616
    6. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      31
      609
    7. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      45
      602
    8. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      577
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      560
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      530
    Aihe