TOSISSAAN

Iltoja!

Nostanpa meidät nyt sitten taas ensimmäiselle sivulle vuorostani. Itselläni mennyt tämä alkuviikko ihan hyvin. Kalorit on ollut aika hyvin kohdillansa. Paino edelleen 65, mutta, kun normaalipainoinen laihduttaa se on sitten tätä. Periksi ei parane antaa. Sisulla ja uudella innolla vain eteenpäin.

Ajattelin vielä lähteä muutaman kilsan lenkille tänä iltana, kun ilma on aivan ihana. Aurinko paistaa, ja asteita tuollaiset 18.

Katsellaan jälleen mitä perjantaina vaaka minulle näyttää viikkotulokseksi. Tsemppiä myös sekä Juhalle, että Siskalle tähän viikkoon.

T: Tiina
11423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hei ystäväni!

Ja kiitos Siska ja Tiina tsempeistä! Tämä viikko on alkanut hyvin vaikka maanantaiaamun lukemat olivat niin hurjat, etten tässä tohdi niitä julkaista. Eilen ja tänään olen elänyt pianonvartijoiden (lue: painonvartijoiden) oppien mukaan ja kaupassakin olen onnistunut välttämään ne 'sudenkuopat'. Mitään turhaa tai sopimatonta ei sieltä ole mukaan tarttunut. Jumppaamaankin olen ehtinyt: eilen salilla yhden suosikkiohjaajistani Mariannen johdolla ja tänään Maunulan Sorsapuistossa puistojumpassa. Mariannen jumpassa meitä oli 5 miestä ja 30 naista mutta puistossa vain 2 miestä 80 naisen kanssa. Eli toistaiseksi jumppailen vähemmistön edustajana ... tai kiintiömiehenä :-). Tänään puistojumpassa minulla oli hieman uupunut olo. Se johtui joko eilisestä jumpastani tai sitten siitä, että tämänpäiväinen ohjaaja teetti mielestäni paljon pitempiä yhtäjaksoisia liikesarjoja kuin mihin olen muissa jumpissani tottunut. Huomenna olisi tarjolla, jos kroppani kestää, sään suosiessa puistojumppaa klo 16.30 tai salijumppaa klo 18. Jälkimmäinen veisi minut kriittisemmäksi ajaksi pois jääkaapin ulottuvilta :-).

Auringonpaistetta ja tsemppiä laihdutukseen kaikille,

-Juha-

Äänestä

Hei ystäväni!

Tuolla otsikolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa - taivas on aivan pilvessä. Se vaan sopi niin näppärästi tuohon edelliseen otsikkoon.

Ajattelin vaan lyhyesti kertoa, että nyt minulla menee taas ihan ryhdikkäästi. Keskiviikkona jätin sateen vuoksi puistojumpan väliin mutta menin illalla salille jumppaamaan. Ja tänään jumppasin tunnin stadikalla. Ja kumpanakin päivänä kiersin kaupassa taitavasti kaikki 'sudenkuopat'. Myös ruokailuni ovat onnistuneet niin, etten ole ylittänyt sallittuja pisterajoja. On siis lupa odottaa, että painolleni käy samoin kun bensan hinnalle: lomakauden nousun jälkeen suunta kääntyy laskuun. Tosin ongelmia saattaa tulla taas ensi viikolla kun jään lomailemaan.

Lämmintä viikonloppua,

-Juha-

Äänestä

Moikka!

Ilmoittelen minäkin nyt sitten viikkotuloksiani. Paino samassa kuin viime viikolla eli 65. No parempi tämäkin kuin, että paino nousisi. Viikko on mennyt minulta ihan kivasti. Huomenna ajttelin sitten mennä keräämään vadelmiani, koska on luvattu ihan kivaa keliä.

Ihan mukava kuulla, että sinulla Juha on mennyt viikko hyvin. Pidä vain tiukka kontrolli lomasikin aikana niin painosi laskee tosi hyvin myös, kun olet Pohjois-Karjalassa. Yritä lenkkeillä siellä myös. Toivottavasti ilmat jatkuvat hienoina niin saat marjasi kerättyä.

Kivaa viikonloppua teille molemmille, ja tsemppiä tähän projektiin edelleenkin. Juhalle myös hyvää lomaa Pohjois-Karjalassa.

T: Tiina

Ps. Lähetin toisen viestin tähän keskusteluun vähän aikaa sitten, mutta se ei mennyt läpi. Pyydän anteeksi, jos nyt sitten minulta näkyykin kaksi saman tyyppistä kirjoitusta kuitenkin.

Äänestä

Hei ystäväni!

Lauantaiaamun kunniaksi mies taas punnittiin ja näillä nyt mennään.
Lisäsin tuohon ao. taulukkoon tuon JUHAnnuksen aikaan mitatun parhaan tulokseni 106,8 jolla olin vielä 0,7 kg edellä tasaisenvauhdintaulukontavoitettani. Kun näen tilanteen näin kokonaisuutena, ymmärrän miten typerää oli lepsuilla lomalla (lue: yrittää nauttia lomasta). Ja ymmärrän miten tärkeää on sitten joskus (jos koskaan sinne asti pääsen) 'normaalipainoisena' vahtia kaiken aikaa painoani (ja jatkaa tätä ikävää 'näännytyselämää').

ikä edelleen: 54 v
pituus yhä: 188 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus....: 106,8 kg (la 21.06.2008 aamulla)
edellinen mittaus: 111,4 kg (la 09.08.2008 aamulla)
viimeisin mittaus.: 110,6 kg (la 16.08.2008 aamulla) = -0,8 kg/vko (-18,4 kg/koko projekti)

Olen nyt 7,1 kg jäljessä (viikko sitten 7,4 kg jäljessä) tavoitettani joka tälle päivälle oli 103,5 kg.
Ensi lauantaille se olisi 103,0 kg (siis puoli kiloa viikossa).

Sain siis hieman kiinni tavoitettani mutta muuta hurrattavaa tässä ei ole kuin se, että suunta on tällä kertaa oikea. Ja vaikeuksia on taas tiedossa sillä näillä näkymin olen ensi tiistaina jäämässä pariksi viikoksi lomalle.

BMI on 31,29 kun se viikko sitten oli 31,52.

Viime viikkona painoni surffaili näin:

111,4 kg LA aamu 9.8.
111,0 kg SU aamu
113,2 kg MA aamu !!!
111,9 kg TI aamu
113,0 kg KE aamu !!!
111,5 kg TO aamu
111,3 kg PE aamu
110,6 kg LA aamu 16.8.

Vaikka edellisellä viikolla kävinkin kaksi kertaa (ma,ti) jumpassa mutta lepsuilin hieman syömisieni kanssa,
niin painoni nousi silloin 2,7 kg. Niin helposti se nousee.
Nyt kuluneella viikolla kävin 4 kertaa tunnin jumpissa (ma,ti,ke,to) ja söin varsin tarkasti ohjeiden mukaan,
niin painoni putosi vain 0,8 kg. Eli niin työlästä on sen pudottaminen.
On se niin väärin, niin väärin!

Mutta nautitaan elokuusta, pidetään peukkuja suomalaisille olympiaurheilijoille ja ihmetellään ensi yön kuunpimennystä!

-Juha-

Äänestä

Hei ystäväni!

Tänään minulla alkoi taas lomanen. Eilinen oli vielä työpäivä. Eilisen suunnitelmissa oli puistojumppa Puotilassa klo 18. Ajelinkin sinne, kaupungin toiselle puolelle, jo hyvissä ajoin mutta juuri ennen jumpan alkua tuli varsin rivakka sadekuuro. Niinpä minä päätin olla osallistumatta jumppaan vaikka puistossa näytti olevan runsaasti vettä pelkäämättömiä jumppaajia. Enkä minäkään sitä varsinaisesti pelkää, itse asiassa se jopa herätti hieman sissihenkeä mutta ajattelin näin, että märällä nurtsilla saattaisi tulla kompuroitua niin, että vaivaa sitten riittäisi pitemmäksikin aikaa. Parempi siis varoa (vielä näiden kilojen kanssa).
Niinpä suuntasinkin läheiseen Itäkeskukseen shoppailemaan kun kerrankin olin sielläpäin. On se muuten niin iso kompleksi, että ihan peloitti jättää auto parkkiin - löytäisikö sitä sieltä enää koskaan. Varsinainen ostosasiani oli ostaa tähän tietsikaani uusi sopivan kokoinen näyttö mutta en siinä onnistunut. Niinpä sitten kävin Anttilassa ostamassa itselleni lämpimiä vaatteita (collaria ja flannellipaitaa) mökkireissulle ja heräteostona kassalta nappasin mukaan vielä aikakausilehden. Ei, se ei ollut Tekniikan Maailma eikä Tuulilasi eikä mikään muukaan MIEHINEN harrastuslehti. Se oli KG-lehti. Nyt sen juttuja luettuani, luulen saaneeni siitäkin hieman kannustusta omaan projektiini. Oma juttunsa oli sitten se, että Itiksessä ostin itselleni myös Softisjäätelöä :-(.

Tänään olisi jumppaa tarjolla Stadikalla klo 17 ja Maunulan Sorsapuistossa klo 18. Tekisi kovasti mieleni mennä kesän ehkä viimeiseen puistojumppaani. Mutta jos taas klo 18 sataa niin en sitten enää ehdi Stadikallekaan. Vaikea juttu.

Aurinkoa - muuallekin kuin Sorsapuistoon - toivotellen,

-Juha-

Ps. Näyttäisi, että tälle viestille tarjotaan kirjoitusajaksi 11.26 vaikka minun kelloni on vasta 10.26. Onko Suomi24:n kello tuplakesäajassa?

Äänestä
  • Hei taas!

    Tuossa äskeisessä viestissä ihmettelin sitä miten kirjoitustani esikatsellessani kelloaika oli tuntia normaalia enemmän. Se näyttää olevan niin viestin kirjoituksen esikatselutoiminnossa ja nyt tässä vastatessani viestiini näen tuossa alla olevassa viestissä tuon väärän kelloajan. Varsinaisessa viestissä ja tuolla viestipuussa aika näyttää olevan oikein.
    Mielenkiintoista, vanhan atk-vekkulin silmään tarttuu vielä tämmöisiä juttuja :-). Eli minussa olisi ainesta järjestelmätestaajaksi.

    -Juha-

    Äänestä

Heippa!

Minulla on taas viikko tähän asti mennyt tosi nopeasti. Paino edelleen 65. No tämäkin on paempi saati painon nousu.

Tällä hetkellä ajattelen kyllä jotakin muuta kuin tätä laihduttamistani. Nimittäin setäni sai tänään aivoinfarktin. Hän on tällä hetkellä sairalassa neurologisella puolella. Hän on äitini vanhin veli. Täytyy vain toivoa parasta, että hän selviytyy tästä, ja pääsee jossain vaiheessa takaisin kotiin. Tänään olen ajatellut, että koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan, kun silmänsä avaa aamulla parempi toisaalta niin ettei tiedäkkään päivän tapahtumia etukäteen.

Enpä kirjoittele nyt enmpää. Perjantaina ilmoittelen sitten tuloksiani jälleen jossain vaiheessa.

Aurinkoista illan jatkoa teille molemmille laihisystävälleni, ja pitäähän itsestänne huolta.

T: Tiina

Äänestä

Moikka!

Minäkin ilmoittlen nyt sitten viikkotuloksiani vaikka ei uutta ilmoitettavaa olekkaan. Painoni 65,0 eli samassa edelleen pyöritään. Kai tähänkin painoon sitten tyytyväinen täytyy olla jollei se kerran enää laske. Nyt alkaa vain sitten se vaihe, että yritän pitää painoni suurinpiirtein tässä.

Toivottavasti aurinkoista viikonloppua teille molemmille laihisystävilleni, ja ensi viikolla taas kuulumisiani.

T: Tiina

Äänestä

Hei ystäväni!

Ja terveiset täältä mökiltäni Pohjois-Karjalasta. Tilasin mökilleni nuohoojan joka tänä aamuna kävi puhdistamassa hormit ja tulipesät. Ja sanotaanhan, että huohoojan näkeminen tuottaa onnea. Niinpä minun on nyt kiiruusti mentävä viemään lotto.

Laihiksessa menee taas lomatyylillä. Huomenna on virallisen punnituksen aika, enkä oikein usko hyviin uutisiin. Mutta enää viikko tätä lepsuilua ja sitten on ankean kurinalainen syksy edessä. Viestittelen tuloksistani vasta ensi viikolla kun taas pääsen netin ääreen.

Hauskaa viikonloppua teille - minulla alkaa ankara herukanpoiminta, jos säät suosii. Ja alkaa vaikka eivät suosikaan. Pidetään peukkuja kaikille kolmelle suomalaiselle keihäsmiehelle!

-Juha-

Äänestä

Hei ystäväni!

Minulla oli onnea ... mutta vain lotossa. Sain neljä oikein.

Lauantaiaamuna mies taas punnittiin. Ja tulos oli odotettu 'lomatulos' vaikka edellisessä punnitusviestissäni (16.8.) jo vakaasti päätin, ettei minulla enää ole varaa moiseen lomailulipsumiseen.

ikä edelleen: 54 v
pituus yhä: 188 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus....: 106,8 kg (la 21.06.2008 aamulla)
edellinen mittaus: 110,6 kg (la 16.08.2008 aamulla)
viimeisin mittaus.: 110,7 kg (la 23.08.2008 aamulla) = 0,1 kg/vko (-18,3 kg/koko projekti)

Olen nyt 7,7 kg jäljessä (viikko sitten 7,1 kg jäljessä) tavoitettani joka tälle päivälle oli 103,0 kg.
Ensi lauantaille se olisi 102,5 kg (siis puoli kiloa viikossa).

Hieman siis meni taas väärään suuntaan ja lauantain jälkeen on tullut jo paljon huonompiakin aamutuloksia. Niitä en nyt tohdi julkaista.

BMI on 31,32 kun se viikko sitten oli 31,29.

Viime viikkona painoni surffaili näin:

110,6 kg LA aamu 16.8.
110,6 kg SU aamu
109,7 kg MA aamu
109,7 kg TI aamu
108,7 kg KE aamu
109,7 kg TO aamu
110,2 kg PE aamu
110,7 kg LA aamu 23.8.

Maanantai oli työpäivä, tiistai kotityöpäivä ja illalla jumppaa ja vihdoin keskiviikkona maalle ja lepsu lomaelämä alkaa.
Viikon päästä toivottavasti alkaa kurinalainen syyselämäni.

Mutta nyt on palattava herukkapensaille. Marjat odottavat poimijaansa. Nautitaan elokuusta ja varotaan takapuoleen ammuttuja karhuja. Täällä Pohjois-Karjalassa on viime viikolla tullut liian monta huonoa osumaa karhumetsällä.

-Juha-

Äänestä

Hei ystäväni!

Ajattelin ilmoittaa, että laihikseni on nyt todella hukassa. Ensi lauantain punnitus tulee näyttämään todella synkkiä (lue: isoja) lukuja. Mutta sen jälkeen, viimeistään maanantaina, kaikki muuttuu.

Täällä ilma on 10, vesi lienee kylmenpää, tihkuttaa. Käväisin äsken järvessä uimassa ja nyt on tosi raikas olo. Rannalla ei ollut ruuhkaa ... miksiköhän? Ensi tiistaina alkaa Pirkkolan uimahallissa vesijumppa. Odotan sitä jo innolla.

Hauskaa loppukesää!

-Juha-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiina A kirjoitti:

Iltoja!

Nostanpa meidät nyt sitten taas ensimmäiselle sivulle vuorostani. Itselläni mennyt tämä alkuviikko ihan hyvin. Kalorit on ollut aika hyvin kohdillansa. Paino edelleen 65, mutta, kun normaalipainoinen laihduttaa se on sitten tätä. Periksi ei parane antaa. Sisulla ja uudella innolla vain eteenpäin.

Ajattelin vielä lähteä muutaman kilsan lenkille tänä iltana, kun ilma on aivan ihana. Aurinko paistaa, ja asteita tuollaiset 18.

Katsellaan jälleen mitä perjantaina vaaka minulle näyttää viikkotulokseksi. Tsemppiä myös sekä Juhalle, että Siskalle tähän viikkoon.

T: Tiina

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu