Venäjä ei tainnut arvatakaan, miten paljon se sai kielteistä suhtautumista itseensä hyökkäämällä Euroopan reunalla olevan itsenäisen, pienen ja länsimielisen valtion, Georgian kimppuun.
Jos eurooppalaiset ovat kuvitelleet, että Venäjä olisi sotilaalliselta käytökseltään jotenkin erilainen kuin omaan karmeuteensa hajonnut edeltäjä Neuvostoliitto oli, kuluneet sotapäivät karistivat kyllä nämä kuvitelmat euroooppalaisten mielistä.
Yhtä tökeröä väkivaltaa, yhtä itsekästä omaan napaan tuijottamista, yhtä piittaamatonta suhtautumista pienten valtioiden suvereniteettia vastaan näimme Venäjän esittämänä, aivan samoin kuin edesmennen Neuvostoliiton esitykset olivat aikoinaan.
Puola, Ukraina, Georgia, Viro, Latvia, Liettua ja noin 75% Suomen kansalaisista tietävät nyt, ettei venäläiseen sanahelinään tai lupauksiin ole luottamista; hetkellä millä hyvänsä tämä roistovaltio voi väittää, että jossakin näistä maista tapahtuu venäläisen vähemmistön sortamista. Sen väitteen verukkeella venäläistankit ja tykit sitten syytävät päiväkausia tappavia terveisiään pienen naapurimaansa kaupunkien ja kylien asukkaiden niskaan, kuten Georgiassa viime päivinä tapahtui.
Venäjä sai ehkä sotilaallisesti ajatellen jonkinlaisen voiton, mutta myöhemmin siitä Venäjälle koituva lasku taitaakin tulla arvaamattoman kalliiksi, ellei peräti tuhoavaksi..
Jos eurooppalaiset ovat kuvitelleet, että Venäjä olisi sotilaalliselta käytökseltään jotenkin erilainen kuin omaan karmeuteensa hajonnut edeltäjä Neuvostoliitto oli, kuluneet sotapäivät karistivat kyllä nämä kuvitelmat euroooppalaisten mielistä.
Yhtä tökeröä väkivaltaa, yhtä itsekästä omaan napaan tuijottamista, yhtä piittaamatonta suhtautumista pienten valtioiden suvereniteettia vastaan näimme Venäjän esittämänä, aivan samoin kuin edesmennen Neuvostoliiton esitykset olivat aikoinaan.
Puola, Ukraina, Georgia, Viro, Latvia, Liettua ja noin 75% Suomen kansalaisista tietävät nyt, ettei venäläiseen sanahelinään tai lupauksiin ole luottamista; hetkellä millä hyvänsä tämä roistovaltio voi väittää, että jossakin näistä maista tapahtuu venäläisen vähemmistön sortamista. Sen väitteen verukkeella venäläistankit ja tykit sitten syytävät päiväkausia tappavia terveisiään pienen naapurimaansa kaupunkien ja kylien asukkaiden niskaan, kuten Georgiassa viime päivinä tapahtui.
Venäjä sai ehkä sotilaallisesti ajatellen jonkinlaisen voiton, mutta myöhemmin siitä Venäjälle koituva lasku taitaakin tulla arvaamattoman kalliiksi, ellei peräti tuhoavaksi..
Vastaukset 48
Vanhimmat
voiton - mitataan vaikka kuolleitten määrässä?
USA sotii Euroopan puolesta terroristeja vastaan, mutta Venäjä sotii demokratiaa ja oikeamielisyyttä vastaan hyökkäämällä itsenäisten, länsimaisten naapurivaltioiden kimppuun.
Onko Georgian suorittama rauhanturvaajien ja siviilien tappaminen sinun mielestäsi sortamista?
Venäjä on kyllä puhunut Viron venäläisväestön sortamisesta, mutta eipä ole hyökännyt sinne Viron itsenäistymisen jälkeen, eikä silloinkaan, kun Viro ei vielä kuulunut natoon. Jos taas Viron venäläisiä ryhdytään lahtaamaan, kuten Etelä-Ossetiassa, niin takuulla Venäjä menee apuun natosta piittaamatta.
Alkulauseesi taisi olla suoraan lainattu Venäjän sotapropangandan sivuilta?
Venäjä ei uskalla hyökätä yhteenkään valtioon, joka kuuluu Natoon.
Nato on myös meidän ratkaisumme, mikäli Halosen mieli saadaan muuttumaan.
Venäjä ei hyökkää ilman pätevää syytä yhteenkään maahan, mutta jos sen kansalaisia ryhdytään tappamaan, kuten aiemmin mainitsin, niin hyökkää takuulla ja siinä ei natolla ole muuta tekemistä kuin katsella sivusta.
Lue vaikka ne Venäjän kuusi vaatimusta Georgialle. Mitä muutakaan kuin rauhanomaisia aikeita ne sisältävät?
Eivätkö sekä Etelä-Ossetia että Abhasia ole itsenäisen Georgian valtion maaperällä?
Millä oikeudella Venäjä tunkeutuu toisen valtiomn kamaralle?
Saako esim. Kiina vastaavasti tunkeutua Venäjän rajojen sisään, jos se katsoo, että Venäjä kiusaa sen kansalaisia?
Etkö muista mitä asiasta on aikaisemmin kirjoitettu?
Alueella oli rauhanturvaajia, niitäkö Georgialla oli oikeus ryhtyä tappamaan ja siviilejä siinä samalla?
Georgia paha, Venäjä hyvä, piste.
Georgialaiset olivat tekemässä kansnmurhaa, johon Venäjä viisaasti puuttui. Sinä pirunpalvoja tietenkin toivoit, että osseetit ja alueen venäläisväestö olisi tapettu "viimeiseen mieheen" Mutta onneksi maailmassa vielä on oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä, eikä kaikki ole kaltaisiasi verenhimoisia petoja. Sinä olet palstalla ainoa kirjoittaja joka on ylvästellyt aseesi tappo-luvuilla ja uhkaillut sillä palstan kirjoittajia. Olet myös uhkaillut kotikäynneillä, FN-pistooli mukanasi. Olet varsin kummallinen ja verenhimoinen olento.
Et kai sinä sille mitään voi, että ajattelutapasi on vääristynyt.
Se johtuu joko perintötekijöistä, kasvatuksesta, poliittisesta aivopesusta tai kaikista näistä tekijöistä yhteensä.
Et varmaan voi ymmärtää, että minun ajatusmaailmassani Venäjä on paha, Georgia hyvä. Piste.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan uskovaisilla on muita alhaisempi älykkyystaso, joten sinun ajattelutapasi on se vääristynyt, vaikka et sitä itse tiedäkään.
Amerikkalaistutkimusta tuskin sentään kyseenalaistat?
ymmärtää:Et varmaan voi ymmärtää, että minun ajatusmaailmassani Venäjä on paha, Georgia hyvä. Piste. Mutta syy siihen, että näet pahan hyvänä ja hyvän pahana, se on psykologian alan ammattilaisten tehtävä jos oikean vastauksen aikoo saada ongelmaasi.
Jutellaan tuosta asiasta siellä elämän rajan toisella puolella.
Raamattu: "Vain hullu sanoo sydämessään: Ei ole Jumalaa."
Georgialaisten aikoma "kansanmurha" on venäläisen propagandakoneiston tuottamaa hölynpölyä, johon sinä kuitenkin uskot kuin Raamatun Sanaan!
Alkuosan pohdintasi ovat kuitenkin sinun omia kuvitelmiasi, mutta loppuosan asiat minusta itsestäni ovat tosiasioita.
Yritän kuitenkin edelleenkin antaa sinulle armoa.
Aapinen, satukirja, kalevala, kaikki samaa sarjaa raamatun kanssa, ihmisten tekemiä sepostuksia.
Uskovaisuus se vasta aivopesun tulosta on ja vähäisellä älykkyydelläsi et sitäkään tajua.
Miksi muuten toistelet tuota samaa lausetta silloin tällöin ja eri nickeillä?
Kanssasi on ehkä keskustellut joku toinen aito kristitty, joten he ovat voineet vedota samoihin raamatunjakeisiin kuin minäkin.
Olet kai silti joskus miettinyt, että mitä, jos kristityt sittenkin ovat oikeassa?
Raamatun Sana toteutuu silmiesi edessä, satukirjat eivät toteudu.
Saatat väittämäsi upseeritaustasi aina outoon valoon, kun näytät olevan kummallisen tietämätön monistakin sotilaallisista asioista ja nyt taas Georgian pitkään jatkuneista sotavalmisteluista ja sysäät kaiken "venäläisen propagandakoneiston" niskoille vailla todisteen häivää. Noinko muka toimii tasapuolinen herrasmies? (Jota sitäkään et siis ole).
tarvitse......"johon sinä kuitenkin uskot kuin Raamatun Sanaan!" Uskon enemmin kuin Raamattuun. Raamatussa on paljon vertauskuvia ja valheita. En luota siihen kirjaan ollenkaan. Satukirja, suurelta osin. Siksi sinäkin olet satu-setä(vai tätikö?) Mikään oikea mies sinä et ole, se on tässä vuosien kuluessa selvinnyt, useammalle normaaliälyiselle. Kaikemaan hullut, narkkarit ja alaikäiset hihhuleiden siköt kyllä uskovat satuihisi.
Tyylisi kyllä tunnistaa, eikä raamatun sana toteudu. Tätä tosiasiaa et pysty kumoamaan, vaikka kuinka pyörittelisit.
Hän kertoi, että jo kuukausien, oikeastaan vuosien ajan Venäjä on hakenut tilaisuutta provosoida Georgiaa aseeelliseen yhteenottoon käyttäen separatisteja Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa
erilaisiin tihutöihin georgialaisia vastaan.
Näin Venäjä yritti hakea oikeutusta toisen valtion alueelle tunkeutumiseensa, mutta oikeamieliset ihmiset kautta nmailman tietävät, mikä on totuus!
Raamattu ennustaa, että Israel on kerääntyvä isiensä maahan hajaannuksen ajan loputtua.
Sinäkin taidat tietää, että tuo Sana toteutui toukokuussa 1948, kun Israelin valtio syntyi uudestaan.
Toivottavasti sinä et (monien venäjämielisten tavoin) vihaa Israelia.
Eipä vaikuta oikein vakuuttavalta ja puolueettomalta osapuolelta. Etkö ole päässyt tutustumaan esim. satelliittikuviin alueelta, jotka eivät valehtele? Tai muihin tiedustelulähteiden tietoihin?
Ei sinun pidäkään minulta mitään pyytää, annan sinulle armoa pyytämättäkin.
Armo on aina ilmaista, myös Jumalan armo.
Etkö sinä koskaan muista mitään vanhoista keskusteluista? Israel ei ole mikään sellainen esimerkki, joka jotain todistaisi.
Uskon, että mies puhui sydämensä kyllyydestä.
Ihminen puhuu sitä, mitä hänen sydämessään on.
Kumpaa uskot, yksilöihmisen aitoja tuntemuksia vai jonkin rikollisvaltion propagandajuttuja?
Georgian propagandajuttuihin ei todellakaan ole mitään luottamista ja tässä tapauksessa Georgia on se rikollisvaltio.
Et voi olla näkemättä Israelin lipun keskikuviota vaikkapa olympialaisten yhteydessä.
Siinä on kuningas Daavidin kilven tunnuskuvio, ja muistathan, että Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi Daavidin sukuun?
Israelin valtio todistaa, että Jumala pitää esikoiskansastaan huolta.
Kaikkialta Euroopasta on kuulunut, että Venäjä teki väärin tunkeutuessaan itsenäisen valtion sisään.
Mikään ei todista, olet vain niin aivopesty ja alhaisen älykkyystason omaava, että et tajua.
Eipä tuota ole kuulunut loppujen lopuksi moneltakaan taholta. Georgiako teki niiden mukaan oikein aloittaessaan rauhanturvaajien ja siviilien lahtaamisen? Sekö on oikein sinunkin mielestäsi?
siellä, ennalta ehkäisevä voimakas isku taisi pelastaa kansanmurhalta, Bussikin kehuu varmaan kohta venäjää hyvästä operoinnista.
Sama valtio, joka nyt leikki "rauhanturvaajaa" Georgiassa pommittamalla sen kaupunkeja soraläjiksi, suoritti itse Tshetsheniassa kansanmurhan.
Millä oikeudella se teki niin?
Georgialaisten nerokas sotasuunnitelma. Naton tunnukset autoissa leuhkasti hyökkäämmään. Uhosivat palauttavansa Ossetian Georgian hallintaan. Tänään keskittivät joukkojaan oman pääkaupunkinsa suojeluun. Saavat olla kiitollisia että selvisivät noin vähällä.
Todella nerokasta.Ensin eteenpäin, 180 asteen käännös ja nopeasti pakoon. Jos suomalaiset olisivat olleet tuollaisia pelkureita.,meille olisi käynyt viime sodissa huonosti.
Noin 65 vuotta sitten venäläiset ryöstivät pieneltä, itsenäiseltä Suomelta sille kuuluvia alueita, nyt se vaatii tehdä niin myös itsenäisen Georgian alueella.
Ihmiskunnan omatunto todistaa, että Venäjä toimii väärin ja joutuu aikanaan vastuuseen rikoksistaan..
sinä varmasti palat elävnä poroksi. Sinussa on niin paljon pahuutta, että luulen sinun räjähtävän kuin vetypallon, jos joku vain tuikkaa tuleen.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Et kai sinäkään mahda omalle venäläismielisyydellesi mitään, kuten eivät venäläisetkään voi sille mitään.
suomalaismielinen. Sinun pahuutesi on selviö. Jos olisi taivas ja helvetti(joihin en usko) ja joutuisimme yhä aikaa portille jossa valinta tehdään, saisit puolestni mennä ensimmäisen. En varmasti tulisi samasta portista jos itse voisin valita. Piru osaa olla ovela ja olen huomannut sinut hänen pauloissaan.
On aivan mahdollista, että menemme eri paikkoihin, mutta silti toivon, että molemmat pääsisimme ikuiseen iloon.
Iloitsen elessäni, enkä kuoleman jäkeen tarvitse iloja. Sinä pääset muslimien kanssa samaan paikkaan. Eikö se yhtään häiritse. Heillä kun on iljettäviä taipumuksia. Jospa he eivät voi tavoistaan luopua paratiisissakaan, tulee siellä hankaluuksia.
Kukaan ei osaa varmuudella kuvailla, millaista paratiisissa on.
Iljettävistä taipumuksista ei ole enää pelkoa siellä, koska pahuus on poissa.
muutoin maailmanrauha on vaarassa.
Maailman pitäisi nopeasti keksiä joku lääke Venäjän sairasmielisyyttä vastaan, muuten se saattaa sytyttää uuden maailmansodan.
on ainoa keino, sillä muuten tilanne voi eskaloitua kolmanneksi maailmansodaksi hyvinkin pian. Samalla Venäjäkin rauhoittuu.
Ensin Suomen on päästävä Naton jäseneksi, sen jälkeen Nato voi lyödä luukut kiinni!
Muuta NATO-maahan, säästetään Suomi. Ei sinua tai minua täällä välttämättä tarvita. Jos mennään NATO:n minä muutan. Eikö vapaaehtoinen muutto olisi mukavampi vaihtoehto. T: myös veteraanin poika.
Hitman-1,n esittämä "Pyrrhoksen voitto" tarkoittaa ahneuden kautta saatua voittoa, joka päätyy ympäröivien valtioiden mielipiteissä vihamielisyydeksi hyökkääjää vastaan. Mutta sellainen on Venäjä. Joop. Ja nyt ollaan Syyriassa, samalla ahneuden politiikalla.
Venäjä sai pyrrhoken voiton toisesta maailmansodasta. Kaikki toisen maailmansodan kuolemat (mukaanluettuna siviilit, sotilaat) tuli puolet Venäjältä yksistään.
Ainut ongelma toisessa maailmansodassa ja Stalinin hirmuhallinnoossa oli se, että neuvostoliittoliaisia kuoli saksalaisten tappamana 20 000 000 ja stalinin tappamana ainakin 20 000 000 000.
Jos luvut oisivat olleet 100 000 000 ja 100 000 000, Suomella ja maailmalla olisi paljon vähemmän ongelmia...
hyvänen aika sentään, miten paljon parempi paikka maapallo olisikaan!