Yhteistä eloa on takana noin nelisen vuotta ja teini-ikä on ajat sitten ylitetty. Tuntuu vaan, ettei avomieheni osaa ottaa vastuuta yhtään mistään... Jokaisesta asiasta pitää aina erikseen sanoa; käy kaupassa, osta maitoa, siivoa eteinen, laita ruoka jääkaappiin, laita lautanen astianpesukoneeseen, haravoi piha jne jne.
En kertakaikkiaan ymmärrä, mikä siinä on, että esimerkiksi jos jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, niin eikö miehelleni tule mieleenkään, että ehkä pitäisi käydä kaupassa? Jos sanon jostain asiasta, mieheni tekee sen "kohta" tai "jossain vaiheessa". Toisin sanoen hän ei tee sitä koskaan. Nykyään en enää edes jaksa sanoa mistään, teen sen sitten itse.
Kaiken kukkuraksi ostimme remontoitavan omakotitalon, jossa puuhaa riittää vaikka muille jaettavaksi. Silti mieheni käy joka toinen päivä vanhempiensa luona, jossa viettää lähes koko illan töiden jälkeen. Kotiin tullessaan hän sitten onkin niin väsynyt, ettei jaksa tehdä enää mitään. Mielestäni on vain hyvä asia, että on läheiset välit vanhempiinsa ja tapaa heitä, mutta mielestäni olisi järkevää saada oma talo kuntoon edes joten kuten...
Toinen rasittava piirre on
rahankäyttö. Itse olen sellaisessa tilanteessa, että opiskelen. Käyn myös töissä aina silloin, kun opiskeluiltani kerkeän. Mieheni tulot ovat kolminkertaiset verrattuna minun tuloihini. Silti jokaikinen kulu on laitettava puoliksi. Yleensä sitten rahani eivät riitä mihinkään hankintoihin, joten lainaan vanhemmiltani. Toisin sanoen vanhempani sitten ostavat jotain (esim. jääkaapin tms.). Mieheni silti valittaa koko ajan, ettei ole rahaa mihinkään ja missään ei voida käydä, remonttikin etenee niin hitaasti, kun ei ole rahaa jne.
Jos näistä asioista sanon miehelleni, hän leimaa heti, että ylireagoin asioista. Hän aina antaa ymmärtää, että minun takiani hän joutuu luopumaan niin monesta asiasta ja suunnilleen pilaan hänen elämänsä, kun hän käy vanhemmillaan yhden kerran vähemmän viikossa. Kauniita sanoja, haleja, pusuja ja hellyyttä mieheni ei oma-aloitteisesti koskaan anna. Hän kyllä halii ym, mutta minun on aina tehtävä aloite. Niinkuin jokaisessa muussakin asiassa meidän elämässä. Kun olen poissa, vaikkapa töissä, on kuulemma mukavaa, kun on hänellä on omaa aikaa.
Tuntuu, että olen ihan umpikujassa. En tiedä, mitä ihmettä teen tämän kaiken keskellä ja sellaisen ihmisen kanssa, joka minua ei kaipaa mihinkään muuhun kuin ruuan laittamiseen tai siivoamiseen. Toisaalta yhteinen talo ja asunto lainaa jotenkin sitoo tähän. Eroaminen ja lähteminen ei tunnu helpolta vaihtoehdolta... En kertakaikkiaan tiedä mitä tekisin, rakastan kyllä miestäni (ihme kyllä), mutta myöskään jaksa tälläistä tilannetta, jossa toinen tuntuu olevan vielä lapsi...
En kertakaikkiaan ymmärrä, mikä siinä on, että esimerkiksi jos jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, niin eikö miehelleni tule mieleenkään, että ehkä pitäisi käydä kaupassa? Jos sanon jostain asiasta, mieheni tekee sen "kohta" tai "jossain vaiheessa". Toisin sanoen hän ei tee sitä koskaan. Nykyään en enää edes jaksa sanoa mistään, teen sen sitten itse.
Kaiken kukkuraksi ostimme remontoitavan omakotitalon, jossa puuhaa riittää vaikka muille jaettavaksi. Silti mieheni käy joka toinen päivä vanhempiensa luona, jossa viettää lähes koko illan töiden jälkeen. Kotiin tullessaan hän sitten onkin niin väsynyt, ettei jaksa tehdä enää mitään. Mielestäni on vain hyvä asia, että on läheiset välit vanhempiinsa ja tapaa heitä, mutta mielestäni olisi järkevää saada oma talo kuntoon edes joten kuten...
Toinen rasittava piirre on
rahankäyttö. Itse olen sellaisessa tilanteessa, että opiskelen. Käyn myös töissä aina silloin, kun opiskeluiltani kerkeän. Mieheni tulot ovat kolminkertaiset verrattuna minun tuloihini. Silti jokaikinen kulu on laitettava puoliksi. Yleensä sitten rahani eivät riitä mihinkään hankintoihin, joten lainaan vanhemmiltani. Toisin sanoen vanhempani sitten ostavat jotain (esim. jääkaapin tms.). Mieheni silti valittaa koko ajan, ettei ole rahaa mihinkään ja missään ei voida käydä, remonttikin etenee niin hitaasti, kun ei ole rahaa jne.
Jos näistä asioista sanon miehelleni, hän leimaa heti, että ylireagoin asioista. Hän aina antaa ymmärtää, että minun takiani hän joutuu luopumaan niin monesta asiasta ja suunnilleen pilaan hänen elämänsä, kun hän käy vanhemmillaan yhden kerran vähemmän viikossa. Kauniita sanoja, haleja, pusuja ja hellyyttä mieheni ei oma-aloitteisesti koskaan anna. Hän kyllä halii ym, mutta minun on aina tehtävä aloite. Niinkuin jokaisessa muussakin asiassa meidän elämässä. Kun olen poissa, vaikkapa töissä, on kuulemma mukavaa, kun on hänellä on omaa aikaa.
Tuntuu, että olen ihan umpikujassa. En tiedä, mitä ihmettä teen tämän kaiken keskellä ja sellaisen ihmisen kanssa, joka minua ei kaipaa mihinkään muuhun kuin ruuan laittamiseen tai siivoamiseen. Toisaalta yhteinen talo ja asunto lainaa jotenkin sitoo tähän. Eroaminen ja lähteminen ei tunnu helpolta vaihtoehdolta... En kertakaikkiaan tiedä mitä tekisin, rakastan kyllä miestäni (ihme kyllä), mutta myöskään jaksa tälläistä tilannetta, jossa toinen tuntuu olevan vielä lapsi...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsellä hyvin samantapainen tilanne, mies ei ota vastuuta kotiasioista tai paljon mistään muustakaan. Olen siis myös siivooja, pyykkääjä ja ruuanlaittaja.
Mieheni on kasvatettu niin ettei hänen ole tarvinnut kotitöihin lapsuudenkodissaan juuri osallistua. Hän on saanut tehdä mitä lystää. Olisiko miehelläsi kenties samanlainen kotikasvatus? Hän tuntuu olevan kovasti vanhemmissaan kiinni, nähtävästi napanuora ei ole vieläkään katkennut. Ja surullista kyllä, joillakin se ei koskaan katkeakaan. Kokemuksesta voin myös sanoa, että jos ei mitään radikaalia muutosta tapahdu, sama meno tulee jatkumaan teillä aivan varmasti. Miehesi vaikuttaa aika itsekeskeiseltä ja kypsymättömältä. Suosittelisin taukoa, jos sinulla olisi mahdollisuus muuttaa hetkeksi muualle esim. vanhempiesi luo. Miehesi jokatapauksessa tarvitsee kunnon herätyksen, noin ei saa jatkua! Tsemppiä ja voimia sinulle!
"Hän tuntuu olevan kovasti vanhemmissaan kiinni, nähtävästi napanuora ei ole vieläkään katkennut."
Tämä on tätä perinteistä. Naisen kuin naisen pitää aina ängetä itsensä miehen ja tämän vanhempien väliin.
Tässä kasvattelen juurikin tulevaa tuollaista miestä jollekulle onnekkaalle naiselle.
Kyllä se lähtee kotoa kaikki. Elämä voi koulia kun pakosti joutuu hoitamaan asioita yksin mutta niin kauan kun joku nainen hoitaa nuo asiat ei muutosta tapahdu.
ja miksi alkaisi hoitamaan kun näinkin hoituu..
Pakotettiinko sinut elämään tuon miehen kanssa? Tuliko tuo vaatimus omilta vanhemmiltasi? Eikö mielipidettäsi kysytty talolainaa ottaessa? Pakotettiinko sinut allekirjoittamaan velkapaperi ja näin tahtomattasi sitoutumaan pitkäaikaiseen talovelkaan?
Jos vastaus kaikkiin kysymyksiin on myönteinen, voit kenties lakiteitse irtautua tahtomattasi pakotettuihin asioihin.
Jos taas olet itse tehnyt kaikki valinnat huolellisesti harkiten ja täysin vapaaehtoisesti, on vaikeaa ymmärtää miksi valitat.
Kuulostaa mammanpojalta.. Ei pahalla mut ei se oo mies eikä mikään joka ei hoida omaa rooliansa. Ei nainen nykyisin ole mikään kotitalouskone. Miehen tulee myös hoitaa asioita.
Rahankäyttö tulee suhteuttaa tuloihin, jos mies ei sitä tajua on varmaankin ainut lapsi, tai muutenvaan vähän vajaa..
Mitä tulee hellyyteen, miehen kuuluu mielestäni sitä antaa automaattisesti. lehdet, leffat, uutiset, netti pursuaa tietoutta asiasta. Tosin ei se oo kaikille luontaista. Omaa aikaa, mies itse valittaa miten aikansa käyttää, on asioita jotka on pakko ja on toisia asioita.
Sanoisin että lähdet pois kunnes mies tajuaa, mitä käyt läpi, tee selväksi mikä tilanne on selvin sanoin. Jos mies ei tee niin, se on huono juttu..
Muuten mietin tässä: Hellyys on iso osa suhdetta, ei oo järkee olla suhteessa jossa selvästikkään se tärkein ei onnistu eli läheisyys.
En osaa sanoa, se on aina pirun iso projekti lähteä suhteesta. Mut kyllä miehes pitää tajuu miten tää homma toimaa. Mut toisaalta jos kaikki muu toimii teidän kannattaa yrittää selvittää asia.
Itse ainakin etsin naista jonka kanssa voin olla täysin tasavertainen suhteessa. (paitsi sen 7 päivää kuukaudessa, silloin voin antaa sen 60/40)
Siksi ihan oikeesti ihmettelen moista menoa.
Tuolle kuvaukselle löytyisi varmasti myös kääntöpuoli, jos aloittajan mies voisi tulla tänne kertomaan oman näkökulmansa asiaan.
Kyse taitaa olla ennen muuta puutteellisesta kommunikoinnista, johon _molemmat osapuolet_ ovat syyllisiä.
Aloittajan antamalle kuvaukselle löytyisi varmasti myös kääntöpuoli, jos aloittajan mies voisi tulla tänne kertomaan oman näkökulmansa asiaan.
Kyse taitaa olla ennen muuta puutteellisesta kommunikoinnista, johon _molemmat osapuolet_ ovat syyllisiä.
Remppatko sinä siellä asunnollanne? Jos mies käy rempan lisäksi vielä töissä, onko ihme että tuppaa pikkuasiat kuten kaupassakäynti jäämään taka-alalle?
Etkö itse voi käydä kaupassa ja hoitaa talossa siivouksen ja pyykinpesun jos miehesi remppaa taloa?
Vai onko kyse siitä että mies ei tee lainkaan remppaa ja vötvää koko ajan vanhemmillaan?
Joku roti tuohon touhuun pitää saada.
No ei tee ei... Kaikki on vielä kuulemma suunnitteluasteella; ei tiedä, mistä aloittaisi. Rautakauppaankaan ei koskaan kerkeä, kun on niin kiirettä joka päivä...