No more

Miten kauan siitä onkaan kun viimeksi jaksoin itkeä. No, nyt jaksan taas. Jaksaisin varmasti pitkin päivää jos siihen olisi vain mahdollisuus. Mutta joka päivä on pakko herätä, pitää mölyt mahassa, pidätellä. Joka päivä on pakko tulla yksin kotiin, istua sohvalle, ja miettiä miten tässä näin pääsi käymään TAAS. Miksi en löydä iloa mistään…

Kaipaan niin. Jos kaikki olisi tässä, lupaan jatkuvasti itselleni, yrittäisin, antaisin kaikkeni. Taivuttaisin sinut ajattelemaan kuten ajattelen, sanomaan sen minkä korvani janoavat kuulla. Olisit unelmani. Unelma, joksi sinut aina valmiina kuvittelin. Mutta kun et alistukaan tahtooni, havaitsen ongelman – itsepäisyytesi, johon sinulla on täysi oikeus. Niin, en saa sinusta ikinä sitä unelmaa, jonka itselleni kelpuuttaisin.

Ja mietin. Missä olivat ne onnen hetket? Pitääkö ajatusten perääntyä vuosien taakse. Vai oliko sitä edes siellä? Ehkä opin olemaan onnellinen vain siihen mitä sain kyseenalaistamatta sitä tosiasiaa olinko todella edes onnellinen.

Anteeksi. Anteeksi minä ja sinä. En enää ikinä pakota teitä mahdottomaan. En enää ikinä hukkaa kummankaan elämästä valuvia sekunteja turhuuteen. Kasvan ja kestän. Otan iskut vastaan. Hyväksyn. Se on tässä. Ei enää yrittämistä.
1684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...jo kaikki meidän hetket jonkun toisen kanssa, mitä siitä jäi?

Ei mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pain... kirjoitti:

Miten kauan siitä onkaan kun viimeksi jaksoin itkeä. No, nyt jaksan taas. Jaksaisin varmasti pitkin päivää jos siihen olisi vain mahdollisuus. Mutta joka päivä on pakko herätä, pitää mölyt mahassa, pidätellä. Joka päivä on pakko tulla yksin kotiin, istua sohvalle, ja miettiä miten tässä näin pääsi käymään TAAS. Miksi en löydä iloa mistään…

Kaipaan niin. Jos kaikki olisi tässä, lupaan jatkuvasti itselleni, yrittäisin, antaisin kaikkeni. Taivuttaisin sinut ajattelemaan kuten ajattelen, sanomaan sen minkä korvani janoavat kuulla. Olisit unelmani. Unelma, joksi sinut aina valmiina kuvittelin. Mutta kun et alistukaan tahtooni, havaitsen ongelman – itsepäisyytesi, johon sinulla on täysi oikeus. Niin, en saa sinusta ikinä sitä unelmaa, jonka itselleni kelpuuttaisin.

Ja mietin. Missä olivat ne onnen hetket? Pitääkö ajatusten perääntyä vuosien taakse. Vai oliko sitä edes siellä? Ehkä opin olemaan onnellinen vain siihen mitä sain kyseenalaistamatta sitä tosiasiaa olinko todella edes onnellinen.

Anteeksi. Anteeksi minä ja sinä. En enää ikinä pakota teitä mahdottomaan. En enää ikinä hukkaa kummankaan elämästä valuvia sekunteja turhuuteen. Kasvan ja kestän. Otan iskut vastaan. Hyväksyn. Se on tässä. Ei enää yrittämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu