Pidätkö heitä nk. "uskovina"??

Kuten tiedetään lahkoissa olevan veden paljoutta johon isokin mies, jopa jättiläisäijäkin upotetaan kuin rotta tynnyriin näin vertauksena sanottuna ja parasta olisi olla järjissään ja ei kännissä ettei vesi menisi suuhun ja valitettavasti väärä oppi ja väärä usko on saanut aikaan sen että pää ainakin puoliksi on täytetty lahkovedellä,josta saatana ei ole kaukana, tällälailla sen näen ja perin selvästi..
Veden elementti saa jatkumonsa kun saadaan valheilla luterilainen uskoontullut luopumaan uskosta ja liittymään lahkoon, riisuttuna armottomasti kasteen uskosta sellaiseen joukkoon jota luther kutsui perkeleen joukkioksi.
Uudestikastetuita ryhdytään "kynimään" ottamalla heiltä kaikki maallinen hyöty kymmenysten ja "raamatullisuuden nimissä, tietenkin.

Mutta käsitelkäämme myös lahkojen toiminnasta kun he tekevät näennäistä hyvää esim. ruokkimalla pullasorsia(pullosorsia?)ja arabien kameleita?
Palstalla kuitenkin lahkolaiset halveksivat juoppoja "luterilaisia"kuten te kaikki voitte lukea ja sitten toisessa yhteydessä ja käytännön tasolla tarjoavat vain näennäistä apua juopoille, jakamalla ruokaa ja heittämällä heille muutaman sanasen "helluntailaisten"uskosta.
Tämän tarkoitus on se että jos mahdollista juoppo katuojassa herää omantuntonsa syytöksiin, niin hän saattaa palata tosi kirkon siipien suojiin(Kristuksen tykö)palata kasteeseen josta on opetusta vailla saamatta lähtenyt "ryömimään" ojasta allikkoon se on:helluntailaisten demoniseen harhaliikkeeseen.

Teille muille nähtäväksi että alkoholistin aivot viinasta liuenneina, kuten lahkolaiset pilkaten sanovat, niin he ovat helpommin johdatettavissa kan-kotiin, veikon tykö ja muihin kasteenuusijoiden perustamiin paikkoihin joita minä kutsun "aivopesuloiksi".
Tämä näyttäisi olevan jonkinlaista hengellistä manipulointia, tai hyväksikäyttöä tahi vielä sanoisin, sen muistuttavan elinkauppiaiden häikäilemätöntä toimintaa hädän alaisten puutetta hyväksi käyttäen.

Tällainen toiminta lähtee kastajaliikkeiltä ja te voitte ottaa kantaa avauksen vuoksi ja kertoa pikku lisiä jos olette havainneet lahkolaisten väärinkäyttöä viime aikoina.
Tämä tällä kertaa uudestikastajien hedelmistä.
19503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oman sisäisen maailmasi saastaisuudesta tekstisi vain kertovat, eivät mistään muusta.

Äänestä
  • lahkoissa saastaisuus ja siitä on kerrottu palstoilla sekä niistä on kuultu niiden suun kautta jotka ovat nähneet ja kuulleet, seksuaalisista ja muista saastutuksista.

    Äänestä

  • en minäkään pidä kirjoitti:

    lahkoissa saastaisuus ja siitä on kerrottu palstoilla sekä niistä on kuultu niiden suun kautta jotka ovat nähneet ja kuulleet, seksuaalisista ja muista saastutuksista.

    "Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja VALHETELLEN PUHUVAT TEISTÄ kaikkinaista PAHAA. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

    Aloittaja toteutti tätä sanaa. Aloittaja ei puhunut totuuksia minusta. Mutta Jeesus ennusti, että aloittajan kaltaiset henkilöt tulisivat minustakin puhumaan sellaisia asioita, joita aloittaja puhui.

    Äänestä

  • A.S. kirjoitti:

    lahkolaisille on ennustus kirjoissa ja kansissa joka vie kaikki eriseuraiset helvetin tuleen, luehan se uudestaan.
    lahkolaiset palatkoon takaisin kasteen armoon ja sisälle sanan ja sakramenttien oikeaan ymmärtämiseen.

    Äänestä

  • ei lahkolainen kirjoitti:

    Sinä voit kutsua minua lahkolaiseksi jos haluat. Minulle riittä se, että Jumala ei minua lahkolaiseksi kutsu.

    Äänestä

  • A.S. kirjoitti:

    Sinä voit kutsua minua lahkolaiseksi jos haluat. Minulle riittä se, että Jumala ei minua lahkolaiseksi kutsu.

    kunhan luet raamattuasi oikein niin huomaat olevasi lahkolainen opiltasi ja mieleltäsi.
    Väärä oppi se itsepintaisesti rakennettu ihmis-oppi omien ja muiden lahkolaisten mallin mukaan erottaa sinut ja ne muut harhaoppisten suureen joukkoon, valitettavasti.

    Jumalan sana sinut tuomitsee.

    Äänestä

  • ei lahkolainen kirjoitti:

    kunhan luet raamattuasi oikein niin huomaat olevasi lahkolainen opiltasi ja mieleltäsi.
    Väärä oppi se itsepintaisesti rakennettu ihmis-oppi omien ja muiden lahkolaisten mallin mukaan erottaa sinut ja ne muut harhaoppisten suureen joukkoon, valitettavasti.

    Jumalan sana sinut tuomitsee.

    Jaa, no, ajattele miten haluat.

    keksimät tarinat menevät Raamatun edelle ja Raamat-
    tuun uskovat ovat väärässä, lahkolaisia!

    Äänestä

elleivät he tule uskoon. Tosin pieni lapsi on viaton ja taivaskelpoinen sellaisenaan ilman valelua.

Tuo sinun tekstisi hipoo kyllä pyhänhengen pilkkaa. Kyllä Jeesuskin meni kasteelle virtaan, missä oli riittävästi vettä, samoin alkuseurakunnassa kaikki muutkin.

Luterilaisessa lahkossa kastetaan pakolla ja kynitään joka tilistä rahaa, vaikka ei taho.

Raamattu sanoo että "älkää tuomitko, ettei teitä tuomita" Raamattu varoittaa myös lahkohenkisyydestä, joka tarkoittaa juuri sellaista asennetta, kuin sinulla on.
eli
-Me yksin oikeassa.
-ei ole muuta Jumalan seurakuntaa kuin meidän seurakunta.
-Vain meidän oppi pelastaa
yms.

Äänestä
  • harhaoppinen lahkolainen on sellainen "uskovainen" joka ei eroa muslimeista, jehovalaisista eikä eroa niistä maailman tyhmimmistä ihmisistä joiden usko on vain uskottelua ja saatanan palvelemista. Horttokaalojen soittaessa lahkolaisten lauluja lahkolaiset joutuvat väärän hengen vaikutusten alaisuuteen, josta paluuta ei ole.
    Tosin moni palajaa lapsikasteen armoon näemmä.

    Äänestä

  • ei lahkolainen kirjoitti:

    harhaoppinen lahkolainen on sellainen "uskovainen" joka ei eroa muslimeista, jehovalaisista eikä eroa niistä maailman tyhmimmistä ihmisistä joiden usko on vain uskottelua ja saatanan palvelemista. Horttokaalojen soittaessa lahkolaisten lauluja lahkolaiset joutuvat väärän hengen vaikutusten alaisuuteen, josta paluuta ei ole.
    Tosin moni palajaa lapsikasteen armoon näemmä.

    "Tosin moni palajaa lapsikasteen armoon".

    Tarkoitit varmaan, että moni palaa helvetin tulessa luottaessaan lapsikasteen armoon!

    Äänestä

  • edelliseen: kirjoitti:

    "Tosin moni palajaa lapsikasteen armoon".

    Tarkoitit varmaan, että moni palaa helvetin tulessa luottaessaan lapsikasteen armoon!

    moni harhaan johdettu palajaa kasteen armoon kun näkevät Kristuksen olevan siinä ja sen mukana lahjat tulevat alkuperäisessä muodossa eikä vapinan ja tutinan kanssa(on saatanasta)

    Äänestä

  • ei lahkolainen kirjoitti:

    moni harhaan johdettu palajaa kasteen armoon kun näkevät Kristuksen olevan siinä ja sen mukana lahjat tulevat alkuperäisessä muodossa eikä vapinan ja tutinan kanssa(on saatanasta)

    tuosta "kasteen armosta", eli luterilaisesta harha-
    opista eroaa tänäkin vuonna lähes 40000 ihmistä.
    Että silleen.

    Äänestä

  • osoittavat, että kirjoitti:

    tuosta "kasteen armosta", eli luterilaisesta harha-
    opista eroaa tänäkin vuonna lähes 40000 ihmistä.
    Että silleen.

    luterilaiset joiden sydämiin on kylvetty Kristuksen sana eroaa kirkosta sen vähän rakkauden johdosta, joka heillä on.
    He ovat vielä uskosta osattomia, mutta Kristus seuraa heitä ja se osa niistä pölkyistä jotka vielä istuvat kirkossa niin heidän uskonsa kuolee pikaisesti siellä, mutta luulen että hekin eroavat kirkosta liittyen luther säätiöön.
    Miksi he eivät mene lahkoihin, vastaan.
    Lahkoissa on niin voimakas paskan haju että se ällöttää jopa vadelmakummistusta.

    että sillä vauvojen pään viruttamisella ei ole
    mitään merkitystä uskon syntymisen kanssa:

    "He ovat vielä uskosta osattomia".

    Tuokin pitää varmaan paikkaansa sen säätiön suhteen:
    "Lahkoissa on niin voimakas paskan haju että se ällöttää jopa vadelmakummistusta."

    Sinähän tiedät sen omasta kokemuksesta!

    Äänestä

7-seurakuntaan ei kuulu yhtään kristinuskon seurakuntaa. Kristinuskoa ei ollut vielä edes olemassa kun Jeesus teki siihen asiaan selvyyden.
Siten kaikki kristinuskon suunnat; yli 3500; ovat Jumalallisuuden seurakuntaan kuulumattomia lahkolaisia; joskus heistä käytetään myös ilmaisua Jumalallisuuden ulkopuoliset.

Jeesuksen seurakunta, joka tunnetaan nimellä Efeson seurakunta on viimeinen Jumalallisuuden seurakunta, A ja O - Alfa ja Omega.
Jeesus teki selväksi että tuossa on alku ja loppu.

Sen jälkeen ei ole Jumalallisesti oikeaoppisuuden hengellisiä seurakuntia perustettu.
Joten myöhemmin perustettu kristinusko oppeineen ja väärennettyine raamattuineen on harhauttaja.
Harhauttajien opit kasteidenkin suhteen ovat omassa arvossaan ja niiden herra tunnetaan Jeesuksen seuraajien murhaajien ja noitarovio helvetin adustajina ovat saatanaa jumalanaan palvlevia joko tietoiseti tai ymmärtämättömyyttään.

Äänestä

Tiedätkö ketä ne lahkolaiset oikeasti ovat? Lahkolaisuushan tarkoittaa Raamatun ohi opettamista, eli harhaoppia. Yleensä olen huomannut että vapaissa suunnissa pyritään ehdottomaan Raamatun mukaisuuteen, mutta valtakunnan uskonnossa, luterilaisuudessa tingitään opin totuuden mukaisuudesta. Seurataan keskiajalla tehtyjä väärennöksiä, joista kastekysymys lienee selvin. On unohdettu yksi Raamatun perus elementti, tuo punainen lanka, joka kulkee Raamatun alkulehdiltä sen loppuun saakka. Järjestys. Järjestys joka on kaikilla asioilla. Raamatussa sanotaan Mark. 16:16 "joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Tästä käy selvästi esille tuo Raamatun järjestys. Ensin tulee usko ja sitten kaste. Ensin täytyy uskoa ja vasta sitten voi ottaa kasteen. Ja kaste baptize alkukielessä tarkoittaa upotuskastetta. Eli kyseessä on uskovan upotuskaste Jeesukseen Kristukseen.

Äänestä
  • Lahkoissa eli vapaissa suunnissa opetetaan ihmisoppeja ja koko lahkokunta vaatii ehdottomasti että heidän perkeleelliset opit ja selityksiä noudatetaan p ienintä piirtoa myöten.

    Miten voit olla vakuuttunut toisen uskosta?
    On kastettu uskovaisena mafian rikollisia, kgb:n agentteja ja nykyajan nk. lahkouskovat kieltävät uskonsa koska eivät usko Jumalan lakiin(sanaan) ja Jumalan tahtoon jota laki on vaikka se ei vanhurskauta.

    Missä käsketään kastamaan uudestaan upottamalla?
    Olette lisänneet paljon Jumalan sanan sijaan mutta sana ei katoa.
    Lahkolaiset katoavat...helvettiin elleivät tee parannusta velhouksistaan.

    Äänestä

  • En pidä kirjoitti:

    Lahkoissa eli vapaissa suunnissa opetetaan ihmisoppeja ja koko lahkokunta vaatii ehdottomasti että heidän perkeleelliset opit ja selityksiä noudatetaan p ienintä piirtoa myöten.

    Miten voit olla vakuuttunut toisen uskosta?
    On kastettu uskovaisena mafian rikollisia, kgb:n agentteja ja nykyajan nk. lahkouskovat kieltävät uskonsa koska eivät usko Jumalan lakiin(sanaan) ja Jumalan tahtoon jota laki on vaikka se ei vanhurskauta.

    Missä käsketään kastamaan uudestaan upottamalla?
    Olette lisänneet paljon Jumalan sanan sijaan mutta sana ei katoa.
    Lahkolaiset katoavat...helvettiin elleivät tee parannusta velhouksistaan.

    Ei voi puhua uudelleen kastamisesta, koska on vain yksi usko yksi kaste. Ja Raamattu puhuu ainoastaan baptize kasteesta eli upotuskasteesta. Ns. vauvakaste ei siis ole kaste, sillä sitä ei Raamattu tunne, eikä sitä noteerata näin ollen myöskään taivaassa. Järjestys minkä Jeesus näytti on selkeä. Ensin usko sitten kaste. Ei Jeesus mennyt kasteelle ennen kuin Hän aloitti toimintansa. Kun Hän oli ottanut kasteen Johannekselta, sinetöi Isä tämän teon täydelliseksi, antamalla Pyhän Hengen kyyhkysen muodossa ja taivaasta kuului tuo meille tuttu ääni. Näin itse Taivaan Jumala oli osoittanut asian oikeellisuuden ja tärkeyden. Niin, lahkolaisethan kastavat pieniä sylivauvoja, jotka eivät vielä ymmärrä mitä heille tehdään. Siinä olet oikeassa että nämä teothan ovat lahkolaisten tekoja, sillä lahkolaisuushan tarkoittaa sitä että opetetaan ohi Raamatun. Nuo vauvakastetta harjoittavat lahkolaisetkin voivat tehdä parannuksen ja kastaa itsensä Jeesukseen uskoontulonsa, eli uudestisyntymisen JÄLKEEN. Silloin se olisi kelvollinen ja noteerattaisiin myös taivaassa.

    Olet selvästikin täynnä vihaa ja katkeruutta ja se on sokaissut sinua näkemään asioita oikealla tavalla. Mutta tuo energia ja tarmo jota osoitat, on ihailtavaa. Kun saat asiasi järjestykseen antamalla anteeksi, pääset varmasti tuosta valheen ikeestä ja saat nähdä mitä Jumala haluaa sinun kauttasi tehdä. Jokaiselle Hänellä on tehtävä ja jokainen on Hänelle tärkeä. Rukoilen sinulle siunausta ja armoa.

    Muuten, ei mikään seurakunta ole täydellinen. Ei tarvita kuin kaksi ihmistä, niin riita on mahdollinen. Pitää vaan rakastaa. Niin Luterilaisessa-, baptisti-, helluntai- kuin vapaaseurakunnassakin ihmiset ovat vajavaisia. Täydellisyys oli kerran ristillä ja tulee kerran noutamaan meidät kotiin. Mahtaneeko löytää montaakaan kelvollista. Onneksi voimme silti turvata Hänen armoonsa, sillä meillä ei ole muuta. Olemme syntisiä sillä teemme syntiä. Itse en selviäisi päivääkään ilman Hänen verensä sovitusta elämässäni. Joka päivä joudun tekemään tiliä. Pitäkäämme lyhyet tilivälit ystäväni.

    Siunausta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

En pidä kirjoitti:

Kuten tiedetään lahkoissa olevan veden paljoutta johon isokin mies, jopa jättiläisäijäkin upotetaan kuin rotta tynnyriin näin vertauksena sanottuna ja parasta olisi olla järjissään ja ei kännissä ettei vesi menisi suuhun ja valitettavasti väärä oppi ja väärä usko on saanut aikaan sen että pää ainakin puoliksi on täytetty lahkovedellä,josta saatana ei ole kaukana, tällälailla sen näen ja perin selvästi..
Veden elementti saa jatkumonsa kun saadaan valheilla luterilainen uskoontullut luopumaan uskosta ja liittymään lahkoon, riisuttuna armottomasti kasteen uskosta sellaiseen joukkoon jota luther kutsui perkeleen joukkioksi.
Uudestikastetuita ryhdytään "kynimään" ottamalla heiltä kaikki maallinen hyöty kymmenysten ja "raamatullisuuden nimissä, tietenkin.

Mutta käsitelkäämme myös lahkojen toiminnasta kun he tekevät näennäistä hyvää esim. ruokkimalla pullasorsia(pullosorsia?)ja arabien kameleita?
Palstalla kuitenkin lahkolaiset halveksivat juoppoja "luterilaisia"kuten te kaikki voitte lukea ja sitten toisessa yhteydessä ja käytännön tasolla tarjoavat vain näennäistä apua juopoille, jakamalla ruokaa ja heittämällä heille muutaman sanasen "helluntailaisten"uskosta.
Tämän tarkoitus on se että jos mahdollista juoppo katuojassa herää omantuntonsa syytöksiin, niin hän saattaa palata tosi kirkon siipien suojiin(Kristuksen tykö)palata kasteeseen josta on opetusta vailla saamatta lähtenyt "ryömimään" ojasta allikkoon se on:helluntailaisten demoniseen harhaliikkeeseen.

Teille muille nähtäväksi että alkoholistin aivot viinasta liuenneina, kuten lahkolaiset pilkaten sanovat, niin he ovat helpommin johdatettavissa kan-kotiin, veikon tykö ja muihin kasteenuusijoiden perustamiin paikkoihin joita minä kutsun "aivopesuloiksi".
Tämä näyttäisi olevan jonkinlaista hengellistä manipulointia, tai hyväksikäyttöä tahi vielä sanoisin, sen muistuttavan elinkauppiaiden häikäilemätöntä toimintaa hädän alaisten puutetta hyväksi käyttäen.

Tällainen toiminta lähtee kastajaliikkeiltä ja te voitte ottaa kantaa avauksen vuoksi ja kertoa pikku lisiä jos olette havainneet lahkolaisten väärinkäyttöä viime aikoina.
Tämä tällä kertaa uudestikastajien hedelmistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu