miehille tai asian kokeneille naisille!
seksisuhde, kestänyt miehen aloitteesta lähes 2vuotta.
välimatkaa on 250km, joten tapaamiset vähissä.
mies sanoo että suhde on pelkkää seksiä, mutta vaikea sitä on uskoa, koska luulisi sitten "lähempääkin" löytävän.
mietinkin, missä vaiheessa miehille tulee tunteet mukaan, vai tuleeko tosiaan lainkaan, haluaako peitellä niitä vai mitä?
kiteytettynä, voiko mies olla vuosikausia seksisuhteessa pelkän seksin takia??
vaikeaa sitä on uskoa, mutta eihän sitä naisena ja tunteellisena aina ymmärrä!
(;
seksisuhteista
9
547
Vastaukset
Mutta niille ei pidä antaa liikaa valtaa. Niiden pitä antaa vaikuttaa omaan päätöksen tekoon liikaa, vaan on kuunneltava järjen(kin) ääntä.
Jos järki sanoo, että parisuhde ei voisi toimia pitkällä aika välillä, niin on syytä jättää suhde juuri tuolle seksin tasolle ja uskotella naiselle, että mitään tunteita ei ole, eikä tule.Miehille seksi ei aina merkkaa mitään. Luoja on luonut miehen levittämään siementä. Nainen on siinä suhteessa jotenkin "vammainen" että luulee seksin tarkoittavan suhdetta. Tosin taitaa olla aika hyvää seksiä kun ei halua vaihtaa. Tai sitten pitää välimatkasta juuri siksi ettet olisi oven takana ruinaamassa. Minä tiedän, olen ollut samanlaisessa suhteessa aikanaan useamman vuoden ja kun aloin kysellä yhteisiä asioita niin olinkin vain "barbara", kiitos siitä. Minulla on myös veli joka on niin mulkku että harjoittaa tätä samaa. Nainen vähän kauempaa niin ei ole oven takana kyttäämässä ja saa mennä ja tulla miten sattuu, kukaan ei kysele eikä epäile.
Kaks piippunen juttu mutta tee niin kun haluat kyllä täällä miehiä on!- monte1
eli alussa sivittu ettei muuta ole,niin ei koskaan tule tunteita enempää.
- monte1
ajan kanssa,kun toinen aloittaa seurustelun jonkun miehen kanssa.
muutamasta rakastajatarestani on tullut hemmetin hyvä platoninen ystävä.
Hyvä seksisuhde on hyvä seksisuhde, jos mies saa siitä mitä haluaa niin järjestely on ihan ok hänelle.
Ja jos järjestely on ok niin miksi mennä vaihtamaan systeemiä? Jos olet just sopiva, kiihoittava ja osaat homman niin välimatka ei oo mikään este. Joten "lähempää" on tavallaan irrelevantti juttu, mahdollisuus siinä että toisen kanssa menee pieleen on suurempi riski.
Tuskin se sua täysin tunteettomana puskee, olet mukava seksikäs nainen johon ei tunnu kuitenkaan olevan suurtakaan tarvetta sitoutua. Sovit täydellisesti kuvioon ja sun kanssa on hyvä olla. Hyvät fiilarit ja hyväksyvä ilmapiiri = hyvä juttu ja seksi sujuu. Hellyys ja läheisyys tulee samas paketissa pitkälti joten miksi valittaa tai tahtoa jotain enemmän?
Miks tunteiden tarvis aina olla välttämättä jotenkin ehdottomia ja toiseen äärimmäisesti kiinnittyviä? Mun mielestä on ihan hyvin mahdollista ja luontevaa tuntea tuossa tilanteessa tiettyä inhimillistä läheisyyttä ja hyvää oloa toisesta ilman että sen tarvis merkitä mitään vuosisadan romanssia ja valtavaa tunteen paloa.
Jos homma menee poikki niin varmasti jonkinlainen kaipuu hyvään ja toimivaan systeemiin jäisi hetkeksi. Mutta sitten voi katsella oikeasti jonkun lähempää kun kerran se edellinen toimiva systeemi ei ole enää toimiva.
Ei vaikuta kovin suurelta mysteeriltä minulle?
Onko kyse OIKEASTI seksisuhteesta sinun puoleltasi vai tunnetko jotain enemmän, tarvetta kiintyä tai tulla huomioiduksi enemmän, yhteisiä hetkiä muutenkin kuin ennen ja jälkeen jne jne jne? Fantasioitko että siinä on sulle oiva mies?- vänkyrä-nainen
jotain ainakin välillä on. Jos muuten kaikki toimii, luottamus ja hauskaa on yhdessä, niin kyllä se toistuva seksi aina jonkinlaisen lisäsiteen niiden ihmisten välille muodostaa. Yksi yhteinen juttu lisää. Ne vahvistaa suhdetta jolloin on helpompi kiintyä toiseen.
En usko, jos joku muuta väittää. - tilanne täällä
Erään kaverin kans oli vuosia flirttiä (välittömästi kun tutustuttiin yhteisen kaveriporukan kautta) ja lopulta, kun molemmat oltiin sinkkuja vihdoin, johti seksiin, jota nyt jatkunut reilun vuoden. Tavataan harvakseltaan pitkän välimatkan takia.
Mies hämmensi minut joku aika sitten luettelemalla tyttöystävän tarpeelliset ominaisuudet, jotka kaikki löytyy minulta. Muutenkin välistä antaa ymmärtää, että kyseessä on enempi ja sitten taas sanoo, että kiva tämmönen seksisuhde tms...
Otapa siitä sitten selvää!! Niin, ollaan aikuisia jo yli 30 v reilusti. - yhtään
tätä samaa paskaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711123Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8010241- 494304
- 244007
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni103988Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353786Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573679No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413523- 533213
- 422935