Olen siis eroamassa oleva 25-vuotias nainen ja vaikka elänkin ennemmin ikuisena eronneena ja lapsettomana kuin hankin lapsia nykyisen mieheni kanssa, niin en voi olla olematta huolissani siitä, että mitä jos en koskaan saakaan lapsia. Mitä jos löydän uuden, oikeasti hyvän miehen vasta sitten, kun lasten saaminen on liian myöhäistä tai on vielä käytännössä mahdollista, mutten vain kykenisi saamaan lasta edes lapsettomuushoidoilla?
Miten teidän, jotka alle 30-vuotiaina olette eronneet lapsettomina on yleensä lasten saannin suhteen käynyt kun olette löytäneet uuden miehen eron jälkeen? Oletteko saaneet lapsia uuden miehen kanssa, vaikka ne kaikkein hedelmällisimmät vuodet ovatkin olleet ohi vai oletteko joutuneet adoptoimaan tms.?
Ps. Miesten v*ttuiluja en tässä asiassa kaipaa, ette kuitenkaan osaa ajatella tätä naisen kannalta.
Miten teidän, jotka alle 30-vuotiaina olette eronneet lapsettomina on yleensä lasten saannin suhteen käynyt kun olette löytäneet uuden miehen eron jälkeen? Oletteko saaneet lapsia uuden miehen kanssa, vaikka ne kaikkein hedelmällisimmät vuodet ovatkin olleet ohi vai oletteko joutuneet adoptoimaan tms.?
Ps. Miesten v*ttuiluja en tässä asiassa kaipaa, ette kuitenkaan osaa ajatella tätä naisen kannalta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsekin aloitin lapsettomuushoidot 37-vuotiaana.
Kaksi lasta olen saanut liki 39-vuotiaana ja 40-vuotiaana. Ovat ihania murkkuja nyt.
sillä en ole löytänyt enää miestä, johon ihastuisin tai edes tykästyisin.
Nyt olen jo 35 vuotias ja lapseton edelleen. Pidän lapsista, mutta olen hyväksynyt sen asian, että itse en tule lapsia ikinä saamaan, sillä haluaisin ennen muuta hyvän parisuhteen ennen kuin haluaisin lapsia. En halua vain lapsia sen tähden, että biologinen kello tikittää - tai meni jo ohitse... Heh.
Tiedän, että pärjäisin hyvin yksinhuoltajana - ja ennen kaikkea olisin myös hyvä äiti. En vain ole luonteeltani niin lapsirakas, että olisin valmis yksinhuoltajaksi. Tämän vuoksi en ole edes adoptoinut tai harkinnut adoptiota edes sinkkuna.
Ikinä ei tule tietämään "milloin löytää sen oikean". Omassa elämässäni jokaisella miehellä on ollut nk. paikkansa ja aikansa. Ehkä jokainen on ollut omalla tavallaan silloin ja siinä hetkessä nk. Oikea. Itse olen aina ollut parisuhteessa 110-lasissa ja onnellinen, tai sitten sinkkuna. Seurustelen vain jos se todella tuntuu siltä "oikealta"... ja olen siihen valmis satsaaamaan... Näin ollen nämä elämäni miehet ovat kukin olleet oikeita siihen aikaan :) Tänä päivänä kukaan heistä ei olisi "oikea" ... Mutta minäkin olen muuttunut, kasvanut ja vaadin muita asioita onnelllisuuteeni tällä hetkellä...
Nykyisin olen niin urasuuntautunut, aktiivinen harrastaja ja täytän almanakkani mitä ihmeellisimmillä, mutta mielenkiintoisilla menoilla. Minulla ei ole aikaa parisuhteelle. Toisaalta ajan karkoittaminen ja tekemisen hullaannuttamana en edes ehdi pohtimaan parisuhdetta tai sen puutetta. Käyn silloin tällöin treffeillä ja tapaan miehiä, mutta se vihoviimeinen tikki ja kolahdus puuttuu... ja pääsen karkaamaan omille teille.
En tiedä.
Kohtaloako se on vai mitä, mutta parisuhteeseenkin tarvitsee oman halun. Uskon, että maailmassa on hyviä miehiä (olen heitä tavannut) - onhan meitä hyviä naisiakin ;) Aika ei vain ole otollinen - ja amorin nuolet lentävät ohitse tässä hektisessä maailmassa.
Itse olet hyvin nuori vielä :) Ei sinulla mitään kiirettä ole. Ennen kaikkea (minun mielestäni) ei kannata lasta tehdä vain "lapsien haluamisen" tähden. Jostain syystä lapset tuntuvat olevan nykyään lähes "asusteita", joita halutaan. Ehkä nuoriso on sitten kyvykkäämpiä ajattelemaan, ettei se lapsen saaminen niin totaalista vastuuta ole. Vaan osataan ottaa rennommin? Itse pidän lastenhankintaa yhtenä elämän suurimmista kysymyksistä - ja en halua lasta tähän maailmaan niin kipeästi, että tekisin sen ilman "isää", joka olisi ydinperheen mallina.
Noh, haaveet on haaveita, mikään ei anna takuita. Ei hyvä parisuhdekaan sille, että olisitte vielä ydinperhe kymmenienkin vuosien jälkeen. Mutta itsekästä on mielestäni hankkia lapsi sen tähden, että "haluaa" - ja se vain kuuluu elämään.
Näitä tapauksia näkee ja kuulee, että äidit kertovat, että halusivat lapsen, mutta sama se kuka siinä isänä silloinkin on. Itse en siihen pystyisi, vaikka lapsenhankintahaaveita olisikin. On minulle, joskus jopa tarjouduttu "isäksi" :D kun olen puhunut miespuolisten ystävieni kanssa mm. parisuhteen löytämisestä ja lapsista...
Mutta nämä asiathan ovat jokaisen ihmisen oman sydämen päätöksiä - paitsi ei välttämättä niiden isäkandidaattien :)
En siis ole löytänyt "syntymättömille lapsilleni" isää - mutta olen löytänyt henkisesti hyvän ja onnellisen elämän. Itse olen tyytyväinen erooni, sillä minusta kasvoi ehjyt ja onnellinen.
Toisaalta olen taas erilainen omassa itsekkässä elämässäni - elänhän vain itselleni, enkä parisuhteelle lainkaan. Kumpi sitten on itsekkäämpää...en tiedä. Lasten hankinta? vai itselleen eläminen?
Molemmat omalla tavallaan.
Älä murehdi tulevia, sillä et voi tietää mitä elämä tuo... Omasta mielestäni kannattaa tehdä arkielämästä onnellinen...ja iloita. Tehdä niitä asioita, joista nauttii. Sitä kautta löytää kaikkea hyvää ja onnellisuutta - ja ehkä sen uuden parisuhteenkin ja ne lapset...
Aika näyttää.
Eli mieti tarkkaan, haluatko lapsen vai et. 10-15 vuotta menee niin nopeasti, että sitä ei edes huomaa - ja sitten olet liian vanha, JOS haluat äidiksi.
Mä olin 28, ja kuvitelin, että mulla oli kaikki aika (tulla äidiksi) kun erosin; nyt olen 43 ja se on liian myöhäistä. Musta ei tullut äitiä - ja se on kieltämättä yksi hyvin vaikea asia, jota olen joutunut ja joudun edelleen työstämään ja paljon.
Jos haluat lapsen, tee se. Älä odota (liikaa).
ja lisään, että itselleni isä on ollut hyvin tärkeä ja en siksi halunnut tehdä lasta, jolla ei olisi isää (joka olisi vapaaehtoisesti hänet halunnut... vaikka etäisä olisikin, mutta tarkoitan, että en halunnut huijata/käydä spermapankissa)
23-vuotiaana ja pian sen jälkeen löysin uuden ja nyt meillä on pieni lapsi.
Kyllä ehdit vielä lapsia tekemään, ei sulla kiire vielä 25-vuotiaana ole. Etsi vaan itsellesi nyt se uusi mies :) tsemppiä tulevaisuuteen!
sulla vielä mihinkään!
Itse olin 30 v, kun erosin lapsettomasta liitosta, ja aloin pikkuhiljaa jengata ajatusta siihen malliin, ettei mulla tule biologista lasta olemaankaan... Aika surullista, mutta realisti piti olla. Sitten tapasin mukavan miehen, jolla oli pari poikaa ennestään - ja nyt meillä on yhteinen ekaluokkalainen tytär.
Samaa mieltä olen minäkin että sulla on aikaa löytää mies ja hankkia lapsi.
Itse olen myös eronnut ikäisesi nainen eikä minulla ole mitään kiirettä vielä lasten tekoon.
Totuus on, että et tiedä saatko koskaan lapsia. Ei sitä kukaan tiedä ennen kuin nyytti kiljuu sylissä. Olet nuori, joten todennäköisesti tietty saat. Ongelmaikä alkaa jostain 35 eteenpäin, jolloin hedelmällisyys alkaa mennä alas kuin lehmän häntä. Tosin suurin osa silloinkin saa vielä lapsia. Lapsen saaminen on suuri mysteeri.
Itsekin toohotin lasten saamisesta, omakotitalosta, ties mistä, viime talvena, ja pelästytin sillä avomieheni ja lopputuloksena oli ero. Eron myötä arvojärjestys on muuttunut, valitettavasti tämän ko. parisuhteen kannalta liian myöhään: nyt ymmärrän, että parisuhde, toisin sanoen rakkauden tarpeeni, on minulle arvoasteikossa nro 1, sitten vasta tulee lapset. Poikakaverini jaksoi toitottaa, että eikö asioita voisi antaa tapahtua luonnollisesti ajan kanssa, mutta minä koin, että ei, olen jo liian vanha (31v) odottamaan. No, nyt kun olen eronnut, en lasta voi hankkia todnäk yhtään sen todennäköisemmin kuin äskettäin päättyneessä parisuhteessani. Sen sijaan sain oman urani nousuun heti eron jälkeen, kun taas yksi syy erolle oli viime talvena huono työllisyystilanteeni. Mitä tällä haluan sanoa, että: Asiat eivät mene niin kuin haluaa. Joskus, vaikka kuinka kovasti jotain asiaa haluaa, se ei vain onnistu (minun tapauksessani parisuhde), mutta elämä menee kuitenkin eteen päin ja se mitä saa, siitä on syytä olla kiitollinen. Lasten saaminen on iso asia, ja tärkeäkin silloin kun kokee että se on tärkeä. Mutta toivon, että koitat hyväksyä kuitenkin elämän sellaisenaan kuin se sinulle annetaan, uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Jos miehessä etsit vain siittäjää, mieti, mitä sitten kun lapsi kasvaa isoksi. Sitten saatat joutua pakostakin kohtaamaan ikävän tosiasian: että kumppanisi on tylsä, henkisesti vieras ja kaikin puolin epäsopiva kumppani. Eli, mielestäni lasten isäksi kannattaa huolia vain se Mr.Oikea. No, tämä oli vain minun ajatuksiani. Ajatuksia, joita olen itse joutunut viime aikoina kelaamaan...