Lieneekö palsta oikea...no, ainakin otsikon perusteella täältä voisi kuvitella saavansa asiaan valaistusta. Eli tilanne on siis seuraava: suhteessa on paljon hellyyttä, koskettelua, hyvänäpitämistä, huomiointia jne. molemmin puolin.
Mutta, mies kiukuttelee välillä kuin pieni lapsi, ja koska omaan liiankin "rennon" luonteen, en suutu, vaan väistyn ja annan kiukutella, oli kiukun aihe kuinka typerä tahansa, ja loukkasi hän minua miten hyvänsä, pyytää hän hyvin harvoin anteeksi.
Samoin koska en ole nalkuttavaa tyyppiä, en jaksa huomautella jälkien siivoamisesta, vaan koska en jaksa katsella sotkua, siivoan ne. Siis hänenkin jälkensä. Jos hän jotakin syö, jää kaikki siihen pöydälle syömisen jäljiltä kunnes tulen ja nostelen maitopurkit, juustot jne. jääkaappiin. No, asia ok tähän asti, en ole himosiivoaja, mutta koska pidän siisteydestä ja riidatomasta elosta, siivoan ja ihan mielelläni.
Sitten se ongelma... meillä ei ole seksiä kuin n.kerran kuukaudessa, mikä on itselleni aivan liian vähän. Seksiä on vain silloin kun mies tekee aloitteen, itse tulen torjutuksi 99.99% kerroista, joten olen jättänyt aloitteet viime aikoina kokonaan väliin, jatkuvaan torjumiseen turtuu, eikä sukkanauhojakaan viitsi repiä päälleen joka kerta, joskus olisi ihan muuten vain kiva tuntea itsensä haluttavaksi oman miehen mielestä, ei vain muiden.
Onko siis menossa jonkinlainen äiti-lapsi-suhde parisuhteen sijaan?
Neuvoja, vinkkejä, kokemuksia?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tekstistäsi päätellen miehesi saattaa olla vielä kasvuvaiheessa, eikä hän vielä uskalla oikein olla aviomies parisuhteessanne. Hän käyttäytyy samoin kuin lapsuuskodissaan ja luottaa siihen, että kyllä mamma kuitenkin kaiken hoitaa ajallaan. Jos miehelläsi on ollut voimakastahtoinen määräilevä äiti, niin hän on vaistomaisesti laittanut Sinutkin äidin rooliin omassa parisuhteessanne.
Jos miehesi haluaa seksiä vain kerran kuussa, niin jotain on todella pahasti vialla. Kyllä nuorehkon miehen pitää olla aina valmiina. Jos miehen oma äiti on ollut hieman seksikielteinen, niin hän pyrkii omassa parisuhteessaankin olemaan pidättyväinen seksisuhteessa ”äitiään” kohtaan. Siitä tämä laimea innostus seksiin ehkä juontaa juurensa.
Matti J. Kuronen kirjoittaa eräässä kirjassaan, että onnettomin mies on sellainen, joka siirtyy äidin pojasta suoraan vaimon pojaksi. Tällainen mies ei pysty tasavertaiseen parisuhteeseen ja hänestä tulee lopulta hyvin onneton ihminen, jos vaimokin sattuu olemaan määräilevää typpiä. Teillä tätä vaaraa ei ehkä ole, koska kerrot olevan leppoisa luonnoltasi.
Jotenkin minulle tuli mieleen se, että teidän parisuhteessanne on mies-vaimo-suhteen asemesta voimassa äiti-poika-suhde. Tämä luonnollisesti rassaa Sinua ja myös miestäsi. Tarkkaile ensin anoppiasi ja ala sitten asiasta avoimet keskustelut miehesi kanssa. Miehesi onnellisuuskin lisääntyy suuresti, jos hän pojan roolin sijaan uskaltaisi lopulta valita aviomiehen roolin. Onnea yritykseen!