Tuli mieleen kysyä, onko täällä samankaltaisia tuntemuksia koettu...
Jonkin aikaa ollaan seurusteltu ja asumme yhdessä poikaystäväni kanssa. Viime aikoina olen huomannut itsessäni katkeria tunteita häntä kohtaan. Hän on todella hyvä ihminen, hellä ja rakastava, eikä ole pahemmin virheitä suhteessamme tehnyt. Siksi ihmettelenkin millä tavoin joskus tunnen...
Tämä todennäköisesti johtuu suurimmaksi osaksi omasta päästäni, sillä olen kokenut kovia, ja elämäni on lapsesta asti tuntunut tuhoon tuomitulta. On tullut hylkäämistä ja iskuja, ja välillä on vaikea yrittää arvostaa itseään ja pitää itseään samalla viivalla muiden ihmisten kanssa. Pelkään kokoajan pahinta.
Olen nähnyt muutamia unia, joissa poikaystävä iskee vasten kasvojani henkisesti, pettää tai tekee juuri pahimman mitä voi kuvitella. Tunnen niissä unissa sen epätoivon, pettymyksen ja vihan todella voimakkaasti. Unissa yleensä myös hakkaan, lyön, raavin ja puren poikaystäväni kasvoja koska hän satutti minua niin kovasti. Joskus olen nähnyt myös unta, että hän satuttaa minua, ja se tuntuu niin todelta, että herätessäni tunnen jonkin aikaa samaa unen katkeruutta häntä kohtaan, olen loukkaantunut ja suuttunut. Sitten helpottaa kun todella saa ajatukset heräämöön ja maan pinnalle.
Jonkinlaista pettymystä ja loukkausta olen kokenut oikeastikin hänen taholtaan, mutta ne on käsitelty eikä niissä sen suurempia. Kukaan mies ei ole täydellinen, eikä nainenkaan... Jotkut ovat kuitenkin olleet hyvin vaikeita asioita ja vaatineet pitkän ajatustenjärjestelyn ja sulattamisen, että voisi hyväksyä että näin on. Ajatuksissani taas kaikki on pahempaa, ja jos hän esimerkiksi viattomasti jossain iltaa viettää, kuvittelen tahtomattani, pettääkö hän, tuleeko kotiin, sattuuko onnettomuus, kuoleeko hän... Tämä on minun maailmaani. Olen kyllä tässä suhteessa kokenut oikeastikin arvostamisen ja hyväksymisen puutetta. En ole hänen silmissään ikinä ollut "paras", ja tuntuu että hänellä on haku päällä, ottaisi paremman jos saisi, vaikka muuta sanookin.
Myönnän luottamuspulan, en luota keneenkään 100%:sti. En vain pysty, mutta yritän kokoajan opetella.
Onko tämä sisäinen katkeruus, jopa aggressio, lähtöisin vanhoista asioista ja ajattelutavastani, vai onkohan sillä oikeaa pohjaa, niin että sisälläni kannan oikeasti kaunaa poikaystävääni kohtaan? Nuo unet nimenomaan ovat niin voimakkaita, ja uusia, että ihmettelen.
Tyhmä kysymys sinänsä, kukapa osaisi vastata, mutta se katkeruus tulee nykyään ilmi muutenkin. Missä tahansa asiassa normaalissa valvetilassa saatan kokea sitä tunteideni taustalla. Ihmettelen itsekin kun koen sen. Melkein vihaa. Ja kaltoinkohtelemisen tunnetta. Katkeruutta.
Menisin kyllä mieluusti terapiaan jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Oikeastaan tämä ei ollut niinkään kysely, vaan vuodatus... Jos keksitte sanoa jotain, niin sanokaa.
Jonkin aikaa ollaan seurusteltu ja asumme yhdessä poikaystäväni kanssa. Viime aikoina olen huomannut itsessäni katkeria tunteita häntä kohtaan. Hän on todella hyvä ihminen, hellä ja rakastava, eikä ole pahemmin virheitä suhteessamme tehnyt. Siksi ihmettelenkin millä tavoin joskus tunnen...
Tämä todennäköisesti johtuu suurimmaksi osaksi omasta päästäni, sillä olen kokenut kovia, ja elämäni on lapsesta asti tuntunut tuhoon tuomitulta. On tullut hylkäämistä ja iskuja, ja välillä on vaikea yrittää arvostaa itseään ja pitää itseään samalla viivalla muiden ihmisten kanssa. Pelkään kokoajan pahinta.
Olen nähnyt muutamia unia, joissa poikaystävä iskee vasten kasvojani henkisesti, pettää tai tekee juuri pahimman mitä voi kuvitella. Tunnen niissä unissa sen epätoivon, pettymyksen ja vihan todella voimakkaasti. Unissa yleensä myös hakkaan, lyön, raavin ja puren poikaystäväni kasvoja koska hän satutti minua niin kovasti. Joskus olen nähnyt myös unta, että hän satuttaa minua, ja se tuntuu niin todelta, että herätessäni tunnen jonkin aikaa samaa unen katkeruutta häntä kohtaan, olen loukkaantunut ja suuttunut. Sitten helpottaa kun todella saa ajatukset heräämöön ja maan pinnalle.
Jonkinlaista pettymystä ja loukkausta olen kokenut oikeastikin hänen taholtaan, mutta ne on käsitelty eikä niissä sen suurempia. Kukaan mies ei ole täydellinen, eikä nainenkaan... Jotkut ovat kuitenkin olleet hyvin vaikeita asioita ja vaatineet pitkän ajatustenjärjestelyn ja sulattamisen, että voisi hyväksyä että näin on. Ajatuksissani taas kaikki on pahempaa, ja jos hän esimerkiksi viattomasti jossain iltaa viettää, kuvittelen tahtomattani, pettääkö hän, tuleeko kotiin, sattuuko onnettomuus, kuoleeko hän... Tämä on minun maailmaani. Olen kyllä tässä suhteessa kokenut oikeastikin arvostamisen ja hyväksymisen puutetta. En ole hänen silmissään ikinä ollut "paras", ja tuntuu että hänellä on haku päällä, ottaisi paremman jos saisi, vaikka muuta sanookin.
Myönnän luottamuspulan, en luota keneenkään 100%:sti. En vain pysty, mutta yritän kokoajan opetella.
Onko tämä sisäinen katkeruus, jopa aggressio, lähtöisin vanhoista asioista ja ajattelutavastani, vai onkohan sillä oikeaa pohjaa, niin että sisälläni kannan oikeasti kaunaa poikaystävääni kohtaan? Nuo unet nimenomaan ovat niin voimakkaita, ja uusia, että ihmettelen.
Tyhmä kysymys sinänsä, kukapa osaisi vastata, mutta se katkeruus tulee nykyään ilmi muutenkin. Missä tahansa asiassa normaalissa valvetilassa saatan kokea sitä tunteideni taustalla. Ihmettelen itsekin kun koen sen. Melkein vihaa. Ja kaltoinkohtelemisen tunnetta. Katkeruutta.
Menisin kyllä mieluusti terapiaan jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Oikeastaan tämä ei ollut niinkään kysely, vaan vuodatus... Jos keksitte sanoa jotain, niin sanokaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tietääkseni kunnilla ja seurakunnilla on maksuttomia parisuhdeterapeutteja. Jospa yrittisit edes sellaisen puheille. Keskusteluapua sinä tarvitset, ja ammattilainen on aina parempi kuin joku tavis.
Pohjimmiltaan ongelmasi tietenkin juontuvat niistä menneisyyden kaltoinkohteluista. Ymmärrän kuitenkin negatiiviset tunteesi, jos koet, että pokaystävälläsi on "haku päällä". Epäilen, että tilanne tulee jatkossa vain pahenemaan (siis sinun tunteittesi osalta).
Parasta olisi jos saisit terapiaa, ja seurustelisit vasta sen jälkeen, kun olet saanut purettua nuo menneisyyden myrkyt sisimmästäsi pois. Jos olet yhtään uskonnollinen ihminen, voisit kirjoittaa jollekin netin esirukouspalstoista. Se "apu" ainakin on ilmaista.
olekaan ettei puhuminen ja asioiden selvittäminen olisi paikallaan silloin kun ihmisistä on kyse.
Olen täysin samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa, sinä tarvitset todellakin apua. Lupaa se itsellesi että haet sitä. Menneisyyden haamut täytyisi puhua pois, sillä ne pitävät sinua niin tiukassa otteessa että tämä, tässä ja nyt elämä jää elämättä. Ole kiltti itsellesi ja ryhdy toimeen.
Mielestäni nuo ns. pelkotunteet ovat monien aikaisempien asioiden summa vaan kyllä niistä eroon pääsee! Se tosin vaatii paljon omaa pohtimista, koska mielestäni se muutos ym on lähdettävä sinusta. Helppoakaan se ei ole.
Kannattaa tosin sitäkin miettiä "terveellisessä" mittakaavassa, ettei niiden huonojen kokemusten varjolla yritetä vedättää tai ohjata. Ihmiset osaavat oikeasti olla julmia, jopa ne läheisimmätkin.
Kannattaisi ehkäpä tilanteessasi yrittää kehittää itseänsä ja itsetuntoansa, jotta olisit varmempi. Lue vaikka jotakin alan kirjallisuutta pohtimisen tueksi.
Unet ovat ehkäpä hyväkin merkki. Omien kokemusten ynnä ajatusten sekä pohtimisien perusteella itse tavallaan päästän irti parhaillaan kaikesta turhasta vanhasta mikä purkautuu lahjakkaasti unissa. Ihan kaikesta vanhasta en tosin päästä irti, koska se kehikko, vankka minuus täytyy siellä alla säilyä :)
Edellisten viestien tapaan yhdyn siihen, että keskusteluapu olisi varmasti hyväksi sinulle. Kirjoituksesi perusteella saan sinusta/suhteestanne sellaisen käsityksen, että teillä on oikeasti kaikki hyvin, mutta oman pääsisisällä asiat ovat ihan toisin. Kuullostaa siltä, että ongelma on siinä, että sinä pelkäät liikaa ja luot itse mörköjä suhteeseenne. Tämä taas johtunee siitä, että olet menneisyydessäsi kokenut hylkäämistä ym. Sinulle ei ole kenties kehittynyt "normaalia" tapaa suhtautua toisiin ihmisiin. Elät jatkuvassa luottamuspulassa. Pelkäät jo valmiiksi loukatuksi tulemista, joka taas edesautaa sen tapahtumista. Miksi et uskalla luottaa toiseen?? Mitä OIKEASTI pelkäät??? Pelkäätkö että menetät kontrollin omaan elämääsi, jos heittäydyt suhteeseen täysillä ja olet suhteessa omana haavoittuvana itsenäsi ilman suojamuuria???
Koskaanhan ei voi tietää mitä asiota tulee elämässä eteen, mutta kaikesta selviää. Tunteet ovat vain tunteita, ne eivät ole vaarallisia. Tunteet tulevat ja menevät, ja niin sen kuulukin mennä.
Uskalla elää ja antaa itsellesi mahollisuus. Et ole omituinen, itsekin kärsin samanlaisista peloista! Olen tehnyt valtavasti töitä ITSENI kanssa ja vasta nyt kun olen tasapainossa omana itsenäni kykenen elämään parisuhteessa. Terve itsetunto on ehdoton edellytys sille, että kykenee ottamaan vastaan pyynteetöntä hyväksyntää toiselta sitä mitenkään kyseenalaistamatta.
Tsemppiä sinulle :)
Oletko kysynyt, pääsisitkö terveyskeskuslääkärin lähetteellä kaupungin/kunnan psygologille tai terapeutille. Jos olet opiskelija pääset sitä kautta juttelemaan.
Minusta vaikuttaa siltä, että purat katkeruuttasi poikaystävääsi. Jos se ei olisi nykyinen poikaystäväsi, se olisi joku muu.
Sun kannattaa oikeasti mennä johonkin juttelemaan noista menneisyyden asioista, koska ne eivät näytä pysyvän menneisyydessä.
lue tommy helstenin kirja: elämän paradoksit. siitä saa voimaa kohdata menneisyyden peikot ja neuvoja miten nujertaa ne. jos kokoajan pelkäät jotain ja ruokit epäluuloisuuttasi, et uskalla antaa itsellesi ja toiselle mahdollisuutta. sinun pitää valita: haluatko elää ja antaa onnellisuudelle mahdollisuuden vai haluatko paeta pelkoviitan sisään. jos jotain pahaa tapahtuu niin sitten tapahtuu, ei sitä voi pelkäämällä estää. muista että lapsuuden ajan traumat seuraavat aikuisuuteen jos niitä ei ole käsitellyt. silloin aikuisena hakee tyydytystä lapsena vaille jääneistä perustarpeista. silloin vaatii toiselta vastuun ottamista omasta onnellisuudestaan ja kaipaa koko ajan todisteita että on rakastettu ja hyväksytty. jotta pystyy tasapainoiseen suhteeseen täytyy ensin ymmärtää että vain itse voi tehdä itsensä onnelliseksi, se ei ole toisen velvollisuus.