Heissan mikä on teidän mielestänne hyvin tehokas n 40v:lle silmänympärysihon alkaviin ryppyihin tasoittava/hoitava voide, vai olenko jo myöhässä kun alkavia juovia on, siis jos joku tosi tehokas apu niin, apuva kiitos. Ja ihoni on aika kirjava kasvoista niin olisiko joku väriä tasoittava voide joka ei tari olla paksu? Kiitos avusta!!!
Apua
silmät..
11617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sinun ikäisellesi on aivan oma sarja tuotteita,jotka auttavat ryppyihin ja juonteisiin.ota yhteyttä niin voin kertoa lisää.tästä tekstistä tulee muuten toooooodella pitkä,ja saan kysyä sinulta sitten hieman tarkemmin allergioista ja muusta sellaisesta.
sarja kyseessä?
avonin anew ultimate tai alternative esimerkiksi.
Minä olen jo 43v ja minulla on aika vähän juonteita, mutta ei kuitenkaan ryppyjä. En ole käyttänyt oikeestaan mitään silmänympärysvoidetta. Suurimmaksi osaksi pistän koko kasvoon tavallista kasvovoidetta. Nyt kun sain niin edullisesti Lumenen jotain silmänympärysvoidetta, niin laitan sitä jos muistan.
Nämä minun samat juonteeni on ollut jo muutaman vuoden ja lisää ei ole tullut.
Ainostaan silmäpussit on ongelmat, jotka olen perinnyt suvusta. Onneksi ne pussit eivät niin kamalat ole, joten käytän valokynää joka jonkun verran häivyttää.
Jos sun silmänaluset on pussilla, rypyt ei vaan näy.
Ja voide aloittajalle?
Hoito pitäisi kosmetologien mukaan kuulema aloittaa jo 20-vuotiaana, joten jo syntyneitä ryppyjä tuskin kokonaan saa pois enää. Mutta hyvät elämäntavat, ravintolisät, ja silmänympärysvoide tietysti parantavat tilannetta hieman.
Koska silmänalusiho on todella herkkää ja ohutta, rasva voisi olla herkälle iholle tarkoiteusta sarjasta, kysele esim. apteekista.
Kaupasta esim. Dr. Hauschka Silmäluomivoide tai Cliniquen tai Clarinsin tuotteet voisivat sopiva myös.
Tärkeintä on että tuote sisältää sellaista ainetta kuten retinylaldehydi tms., jotka kuulema oikeasti estävät ryppyjen syntyä ja loiventavat jo olemassa olevia ryppyjä - muuten ei kannata maksaa voiteesta.
Kiitos vastauksestasi!! Olen käyttänyt satunnaisesti silmänympärysvoiteita n 8v. Tuo voiteiden laaja kirjo vaan saa ihmettelemään että mikä olisi järkevä tuote. Olen käyttänyt lorealin eri tuotteita. Ryppyjä minulla ei vielä ole eikä myöskään silmäpussit tai mustat silmänaluset vaivaa. Nyt ajattelin vaikituisesti alkaa käyttämään jotain tuotetta joka oikeasti tehoaa, onko noista mainitsemistasi voiteista joku yli muiden?
Kuulosta paremmalta, siis 8-v jo käytetty eikä näkyviä ongelmia ole.
Vaikea sanoa mikä olisi paras tuote, koska jokaisen iho, mieltymykset, ja rahatilannekin on erilainen.
En osaa neuvoa tarkemmin, jos et ole L´Orealiin tyytväinen, selvitä mikä siinä mättää ja lähde sitä kautta etsimään vaihtoehtoa.
Järkevä tuote?
Itselleni järkeviä ovat 100% hajusteettomat ja allergiatestatut tuotteet. Tämä rajoittaa jo valikoimaa. Lisäksi jos tehoa ryppyihin haluaa, pitää siinä olla tehoaineita kuten retinolia tai sen johdannaisia. Myös UV-suoja on hyvä olla. Mineraaliöljyistä puhutaan paljon pahaa, joten täytynee ruveta katsomaan löytyisikö öljytöntä tuotetta.
Ostan itse kosmetiikkani ulkomailta, koska en halua maksaa Suomen riistohintoja samoista tuotteista.
Tästä ei nyt tainnut olla apua, sori.
Joo olen siis aiemmin käyttänyt epäsäännöllisesti mutta nyt tarkoitus alkaa jatkuva käyttö. Sen olen huomannut että tosi rasvaiset ei käy vaan kevyet ja helposti imeytyvät ovat parempia. Pidän mielessä tuon retinolin kun menen voide ostoksille.
geelimäisiä kevyitä tuotteita.
Käytän itse Avènen Ysthealia, se on Suomessa aika kallis (apteekkikamaa), mutta riitoisa, puteli on "bakteerivarma" ja melko miellyttävä iholla.
Muitakin "geelimäisiä" tuotteita tietysti on.
Hyviä meikkejä saa suomalaisistakin nettikaupoista, kannattaa huhuilla palstalla, jos joku voisi suositella.
Itselläni on ollut kahtakin, toinen pumppupullossa, kevyt emulsiotyyppinen, toinen purkissa geelimäinen, hiukan hankalampi annostella. Oma ongelmani on tummat silmänaluset, ei niinkään rypyt, tai ehkä rypyttömyys johtuu kaikista kokeilemistani voiteista.
Olen vannoutunut ginseng-fani. Se on aine joka tehoaa melkein kaikkeen niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Silmänympärykset saavat hyvää hoitoa siinä missä muukin iho. Seerumeja löytyy ja voiteita myös.
Vilkaiseppas netistä ainakin pulanna on. Sitä saa joiltakin kosmetologeiltakin.