Mitä mieltä olette ystävääni kohtaan kohtelusta. Ystäväni on eronnut 6v sitten kuitenkin muuttaen lähelle lapsiaan 300m päähän. Lapset nyt pian 20- ja 14vuotiaita. Ystävä jäi vuosi sitten vuorotteluvapaalle, koska ei voinut hyvin työssä ja muutti sitten ahvenanmaalle miehen luo, mutta ei ollut kuin puoli vuotta siellä, koska tunsi yksinäiseksi kuitenkin, koska miesystävä muutti aika pian ruotsiin opiskelemaan, (mutta kuitenkin edelleen väleissä) ja ystävä siitä hermostui ja muutti turkuun sitten, mutta ei kuitenkaan kotipaikkakunnalle koska tunsi ahdistusta siellä, mutta edelleen hoitaa nuorempaa lasta aina lasten isänsä työvuoron mukaan. Vanhin poikansa myös muutti turkuun, koska sai opiskelupaikan. Nyt ystävä kävi kylässä kotipaikkakunnalla sisarensa tupareilla ja siellä sisarensa kummitäti kyseli kuulumisia ja ihmetteli että on ruvennu turkulaiseksi. Ystävä ei halunnut enempää tarinoida, kohautti vain olkiaan ja kummitäti kysyi ystävän äidiltä, että tämä itkee tyttärensä perään ja äiti vastasi, ei vaan ihmettelee vain tuollaista tempausta ja muu sukukin ihmettelivät ja myös exä siellä ihmetteli. Kukaan ei voinut ymmärtää kuinka ystäväni elämä ollut vaikeaa vuosia kestänyt työpaikkakiusaamista ja exän kohtelua ja ymmärtämättömyyttä ja nyt vasta exä ymmärtää vähän ja ovat hyviä kavereita nykyää. Ystävä on pahoittanut mielensä eikä tiedä mitä tekisi. Onko ystäväni paha lastensa ja sukunsa hylkääjä?
perheen musta lammas
ystävätär
71191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En ota kantaa itse asiaan, mutta mielestäni kirjoitat liikaa yksityiskohtia ja vielä toisen elämästä. Joka tietää henkilön, niin tunnistaa kyllä tämän perusteella. En pidä hyvänä tällaista kirjoittelua.
no, itseäni tarkoitin.
Ei ole paha.
Elämää se vain on. Jokaisella on oma elämänsä. Ei tässä tapauksessa voi mitenkään puhua mistään lasten hylkäämisestä.
Sukulaiset ja ihmiset yleensä tykkäävät juoruta keskenään ja moralisoida kaikenlaisista asioista. Ei pidä ottaa sellaista liian tosissaan. Ihmisillä vain on kumma taipumus heittäytyä tekopyhäksi muiden asioista puhuessaan.
Suvut ovat usein niin sisäänlämpiäviä, että kaikki vähänkin normaaleista suvun rutiineista poikkeavat henkilöt joutuvat silmätikuksi ja ihmettelyn kohteeksi.
Ei pidä kantaa huolta tällaisesta. Keula kohti iloista ja valoisaa huomista!
Mielestäni olet tehnyt omia ratkaisuja, jotka sopivat sinulle. Lapsesikin näyttävät voivan hyvin ja se on erittäin hyvä asia. Mistähän se suku valittaa?? Onko suku täynnä yli viiskymppisiä naisihmisiä, joilta puuttuu oma elämä?? Taitavat vain olla kateellisia kun olet elänyt omaa elämääsi. Olen myös samaa mieltä kuin tuo toinen vastaaja, että jotkut ihmiset haluavat, että eletään tietyllä tavalla ja jos siitä poikkeat, niin olet jotekin poikkeava:). Työpaikkakiusaaminenkin on vakava asia ja jos siitäkin olet jotein selvinnyt, niin hyvä. Koeta kestää - ja pidä hyvät välisi ex-puolisoon!! Voit myös selittää asiaa äidillesi, jotta hän osaisi puolustaa sinua.
kiitoksia teille kaikille hyvistä vastauksista. Olen kärsinyt 6v tuollaista huonoa omaatuntoa, tuntien, että olen pilannut kaikkien elämän. Vanhimmalla pojalla ollut vaikea murrosikä, johtuen lievästä aspergrenin syndroomasta, nyt pysynyt rauhallisena lääkityksen avulla, lääkkeet koko ajan lievempää. Nuorempi poikani on "normaali*", rauhallisempi, mutta mitä nyt selkkauksia, että kerran kärähti alaikäisenä moposkootteriajelusta, koska hän on niin kiinnostunut kaikenlaisista vempaimista ja tekniikasta. Vanhempi poikani taas taiteellinen ja runollinen, ihanat pojat molemmat. Exä järkyttynyt erostamme, että edelleen juoksee ja harrastaa niin terveellisesti, että on ihan liian laiha eikä ollut koskaan lihava. Minua laihempi ja pienempi vaikka minäkään en ole edes lihava. Siitä olen huolissani, mutta hyvät välit kuitenkin kuten myös ahvenanmaalaisen kanssa. Tällainen elämäni on kuin ikäänkuin kahden tulen välissä.
Olin yllättynyt, että vanhempi poikani innostui myös Turusta, että muutti tyttöystävineen lähes lähelleni. Koetapa selittää tätä äidilleni, hän ei ymmärrä eikä osaa arvostaa meitä eikä ole koskaan puolustanut minua. Päinvastoin, kovin ankara minua kohtaan, siis myös isäni. Minulla ollut vaikea lapsuus, koska vanhempani olivat kovin nuoria saadessaan minut. Jos vaikka jäisin rahattomaksi ja joutuisin kerjäämään, tuskin taloudellisesti haluaisi auttaa minua, en oikein usko. Mutta mulla ollut ihanat isovanhemmat, harmi mummuni kuoli 5v. sitten, nyt on enää 92-v. pappani, joka aina ilostuu nähdessään minut ja on edelleen teräväjärkinen. Olen lapsuudessani usein asunut heillä kaikki lomat.
On harmillista, että kannat syyllisyyden taakkaa omista päätöksistäsi ja viittaisi vähän siihenkin miten paljon sinun täytyy vielä kypsyä ymmärtääksesi itseäsi. Samoin kuin kasvaa irti äidistäsi, joka ei todellakaan elä sinun elämääsi ja on ehkä unohtanut sinun olevan jo iso tyttö omine asioineen.
Ensinnäkin työpaikkakiusaaminen voi sairastuttaa ihmisen niin henkisesti huonoon kuntoon, että tilaa voisi verrata jopa syöpään tai muuhun fyysisesti vakavaan vaivaan. Siitä toipuminen vaatii pitkän sairasloman ja sinä teit hyvin viisaasti jäämällä vuorotteluvapaalle, koska muuten et ehkä selviäisi miten nyt selviät.Oletko selvittänyt äidillesi kuinka vakava tilanteesi on ollutkaan? Olkootkin hänen ikäpolvensa mitä mieltä jaksamisesta tahansa, nin maailma on siitä jo kovasti muuttunut ja sinä edustat nyt sitä ikäluokkaa joka kamppalee ihan erilaisten elämänongelmien kanssa kuin hän aikoineen. Muista se!
Sinulle tärkeät ihmissuhteet ovat hyvässä kunnossa. Et ole vihoissa kenenkään kanssa, vaan enemmänkin osoitat kypsyyttä ja oikeudenmukaisuutta pärjäämällä entisten ja nykyisten miesystäviesi kanssa kuin olet kasvattanut lapsesi normaaleissa kasvatuksen raameissa. Taputa siis itseäsi päähän"hyvä minä"!
Äidilläsi on ikävä ja hän on sen osoittamisessa ajattelematon. Hän peittää tunteensa kasvattamalla sinua yhä, joten ota huumori mukaan ja halaa äitiäsi tai vaikka taputa olkapäälle " yhtä lailla kuin meiltä kulkee tie sun luoksesi niin se sama tie tuo sinutkin meidän luokse eli tervetuloa kylään koska vain". Ja niille muille sukulaisillesi voit todeta, että sellaista se elämä nyt vaan on ja mitäs teille puolestanne kuuluu. Kai sielläkin nyt joku jotakin "mokailee", niin kaivele se esille ja ryhdy puolestasi taivastelemaan maailman menoa.
Hyvää jatkoa!
Kiitoksia teille vastauksistanne. Tämä viimeisin on todella hyvä ja lohduttava tant tomeralle. On totta että minulta vaatii vielä kypsymistä, koska en kykene luottamaan itseeni ja ymmärtämään. Niin, tosiaan vuorotteluvapaani loppuu viikon kuluttua ja sain työnantajalta luvan jatkaa opintovapaata vielä vuoden, koska pääsin opiskelemaan tietojenkäsittelyammattitutkintoa, joka alkaa vasta lokakuun alussa. Siinä on taas mutta, työnantaja ei anna sairaslomaa syyskuun ajan, vaan virkavapaata, vaikka olen käynyt lääkärissä ahdistukseni takia, että täytyisi taas palata työhön, joka on yli 100km:n päässä. Lääkäri antoi uuden ajan ensi viikolla että saisin sairasloman, koska en ollut täysin työkunnossa. Nyt on stressiä lisää, että rahaa ei tulisi mistään syyskuun aikana ja asuntovelkaa täytyisi maksaa. Lokakuussa vasta tulisi opintotukea. Joten olen kauhuissani, mitä teen, myynkö asuntoni. Näin olen nyt mennyt vain ojasta allikkoon. Kaiken lisäksi olen saanut ensimmäistä elämäni kertaa ylinopeussakon, olen ajanut vahingossa viisikymppiä 30km/h alueella enkä huomannut kameraa, koska olin silloin justiinsa menossa haastatteluun opiskeluun. Minä tällainen mummo joka yleensä ajaa säntillisesti. Tuli sitten kutsulappu että täytyy mennä laitokselle maksamaan sakkoa, tuntuu että olen ihan rikollinen kun menin ajamaan viittäkymppiä. Menen ihan vararikkoon. En halua enää täällä asua vaan muuttaa pois täältä jonnekin rauhaan, en enää jaksa...