Hei Miehet, jotka olette eroamassa ja omaatte lapsia. Haluaisin näkövinkkeliä teidän näkökulmaa, tunteita ja fiiliksiä. Olen itse eronnut 14 vuoden suhteen jälkeen, ilman lapsia noin puoli vuotta sitten. Nyt kesän alussa tapasin miehen, joka on juuri samassa pisteessä, kuin itse olin. Elin suhteessa vikat 3 vuotta ollen sisko ja veli, intressit aivan erilaiset. Ei oikeastaan mitään yhteistä.Yritimme korjata asiaa ja tsemasimme, mutta ei onnistunut. Nyt huomaan tässä "uudessa" tuttavuudessa täysin samoja fiiliksiä,kuin itsellä oli. Ja varmasti niin monella. Ei ole kumppanin kanssa yhteistä, mikään ei ole enään "hauskaa" kotona, ei leffojen katselu, ei punaviinin avaaminen ex temporee, vaikka afrikan tähden pelaaminen ja hyvä kiva fiilis kotiin, jossa höpötellään asiat heti. Emme ole sen kummemmin pitänyt mitään suhdetta yllä, en halua fiilistellä turhaan ja hän on selkärankainen mies joka myöskin mentaliteetilla kotiasiat eka kuntoon. Eroamassa hän on, mutta itse tein sitä 3 vuotta ja tiedän että aikaa siihen voi mennä vuosi tai viisi. Asian hänen kannaltaan tekee kaksi kouluikäistä lasta hankalaksi. Mitä te miehet ajattelette näissä tilanteissa, tieto että se suhde avioliitto on mennyttä, niin kuinka kauan jaksatte lasten takia? Mikä on fiilis ehkä sen kivan ihmisen kanssa, jonka kanssa eli me viihdytään hyvin yhdessä, meillä kaikki siviili,kuin työasiatkin "matshää". Molemmat kokevat, että fiilis olisimme tuntenut aina on fakta ja kemiaa on. Mitään ei tapahdu, ennekuin hän on itse päättänyt mitä haluaa. En halua satuttaa itseänikään. Hän tietää pointtini, ei huvin ja urheilun vuoksi. Nyt minulla fiilis ja taisi osuta ja upota, että hänellä on paniikki. Mitä jos ja kuin lapset jää äidille??Mies on kovin lastensa kanssa ja ne ovat hänelle first thing first, sen kuulee jokaisessa kommentissa ja puheissa. Kun te miehet tiedätte, että suhde on loppu, kämppismeno, tunnette itsenne itsestään selvyyksinä, kaipaatte joltakin lämpöä välitystä jokapäiväsistä asioista, haluatte ihan vain läheisyyttä ja olla kumppani. Ei pelkästään lasten isä, suhteessa. Niin mikä tai mitä voisin tehdä..Antaa aikaa??Olen antanut ja sanonut että annan niin paljon kuin tarvitaan. Nyt on se puoli vuotta mennyt..Tekisi mieli kysyä suoraan, mikä fiilis? Haluatko että kuulun elämääsi? Oletko tehnyt päätöksiä ?? En vaadi, halua, tarvitse mitään selityksiä. Vaan tiedon, missä minä seison. Odotanko turhaan. En tiedä ja tunne vs tilanteita vain aina eroissa, jotka ovat ollett ystäviä on jompikumpi lähtenyt, sellaista hyvää eroa ei ole ollut. Ja kuten itsekkin sanoin ja hän on samassa tilaneessa, minä välitin kumppanista, ihan hirveästi ja en ikinä,ikinä olisi halunnut häntä loukata. Hänellä sama fiilis, ei missän tapauksessa halua loukata, kaikki tapahtuisi niin mallikkaasti kuin mahdollista ja lasten ehdoilla...Eli mikä on teidän 35-40 kymppisten miesten fiilis tälläiseen tilanteeseen.. Annanko olla, ahdistaako minun esimerkiksi "vain ja ainoastaan " kuulumikyselyt..Eli annan aikaa ja vetäydyn takavasuriin. Onko hänellä niin paljon vaakakupissa, että eläisi vielä seuraavat vuodet odottaen sopivaa hetkeä, jotta lapset kasvaa..Tiedän että hän välittää minusta todella paljon ja arvostaa tätä tyyliä, etten ole samantien vaatimassa päätöksiä, lupauksia, mitään..En halua mitään, ennekuin vanhat selvitetty. Mutta nyht tuntuu , että haluisin kysyä. En kysy. Lupasin etten ota kantaa hänen privaatielämään, hän itse ottaa ja kertoo kuin asia niin. meillä puhevälit ja puhuminen sujuu tosi hyvin..Nyt minulla vain sääli häntä kohtaan. Hän elää tyytyen vain olemaan, ne lapset ovat kaikki kaikessa siitä suhteesta. Mitä miehisiä mielipiteitä teillä tulee mieleen tästä tilanteesta. Onko se aika nyt mainpoint? En lähesty häntä meilin,en tekstiviestein en millään, ennenkuin hänestä kuuluu. Kuinka kauan te miehet olette valmiit elämään lasten takia? Kun naisten lähtöhän on kylmän faktisesti helpompaa, lapset jää äidille. Olen myös ilmoittanut ja kertonut , että minä haluan hänet minun elämään jos se joskus olisi mahdollista ja siihen kuuluu titenkin lapset. Koko paketti!! Mietin että suuntaanko katseet muualle ja yritän pakahduttaa tunteeeni häneen vai luotanko että aika tekee tehtävänsä. Ja mekin voisimme katsoa ajan lutviintuessa, tuleeko meistä jotain? Tiedän että osa hänestä haluaa. Mutta kuin ne halut eivät aina mene realiteettien kanssa yhteen. Joten annanko vielä aikaa vai unohdanko hänet elämästäni. Veikkaan että pahin hänen kannalta olisi erota niin, että syyksi tulisi minun olemassa olo, joka ei todellakaan olisi syy, mutta vaimolle varmasti olisi. Luulen ja aistin sitä pelkoa, josko menettää ne lapset ja haluaa ajan kanssa eroprosseoida ja saada lasten asiat ja tapaamiset ensin hyvässä hapessa hoidettua,sen jälkeen katsotaan vasta sitten muuta..En tiedä mitä nyt tekisin. Seisoisinko tukena, jos hän tarvitsee..
MIEHILLE..Miten käytännössä kävitte eron läpi?tunteita,asioita ,pelkoa lapsista?
woman2008
141876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Puhdasta pöytää ei ole. Sen ympärillä istuvat lapset ja ex. Kyllästyt mihin vaan ja kyllästyt tähänkin. Olet nuori ja terve. Yritä nyt viihtyä tässä elämässä. Ole kiitollinen terveydestä, viehättävyydestäsi äläkä hae jotain fiilistä koko ajan. Hyvä mieli on paras fiilis. Eronneen kanssa saat sitä odottaa jotain 10 v, jos hän vuoksesi eroaa. Rauhoitu ja iloitse jostain. Hänen lapsiensa hyvinvointi on tärkeämpi kuin sinun. Häivy kuvioista.
Tuo "kämppismeno ja suhde on loppu"-höpinä tuskin kuitenkaan pitää paikkansa. Usein parin seksielämä sujuukin normaalisti ja jos vaimolta asiaa kysyisit niin kertoisi varmaan elävänsä ihan normaalia parisuhdetta.
Olet saanut kovin negatiivisia vastauksia. Minä olen nainen, ja aikanaan seurasin vierestä tilannetta, jossa asiat todella olivat niin kuin mies sanoi. Eli ei seksiä ja liitossa vaan lapsen tai sen vuoksi kun ei saanut aikaiseksi erota. Muuhun en osaa ottaa kantaa.
Keskustele avoimesti tuon miehen kanssa. Ole itse rehellinen. Viestistäsi jo näkee, että olet avoin ja rehellinen. Jos haluat tuon miehen kanssa todella olla yhdessä, sanot sen hänelle avoimesti ja rehellisesti ja pyydä rehellistä vastausta. Vastaus tulee satuttamaan, tavalla tai toisella. Etkä varmasti vastausta heti saakaan. Jos hän ottaisi eron, voi siitä tulla monimutkainen ja hermojaraastava hullunmylly jos vaimo tekee siitä hankalan. Oletko valmis olemaan siinä mukana, miehen tukena ja rinnalla? Haluaako hän sinua sitten jos tulee tällaisia hankaluuksia?
Näitä kannattaa pohtia yhdessä ja erikseen. Sydämesi antaa sinulle vastauksen, me muut emme voi sitä vastausta sinulle antaa. Ja mies tietenkin joutuu itse päättämään omasta puolestaan.
kun oikeasti pitäisi erota. Kärvistelevät surkeissa liitoissaan kunnes ovat liian vanhoja ja laiskoja eroamaan. Etsi vapaa mies ja ala sinäkin elämään, vuodet vierii odottaessa.
Hyvin sanottu / kirjoitettu edelliseltä, että vuodet vierivät odotellessa. Näinhän se on!
Elin vuosia kulissiavioliitossa, siihen asti kunnes tapasin naisen, joka vei jalat alta.
Jätin perheeni (lapsiani tapaan vain kerran kuussa) koska haluan nauttia tästä uudesta suhteesta ja jättää entisen elämän taakseni.
Hääpäiväkin on jo päätetty ja perheen lisäys on tervetullut. Enää en elä kulissiavioliitossa vaan rakkauden täytteisessä avoliitossa.
Uusi rakkaus toi ilon elämääni, se vaati vain sen, että uskalsin lähteä entisestä suhteesta pois. Mitään en kaipaa entisestä elämästäni.
Lapset eivät saa olla syy elää onnettomassa avioliitossa.
Tämä on miehen puhetta. Ja suurin niistä on rakkaus!
onnensa onkiat.jos sinä akkasi jätikki,niin pitäisi kai lapsesi olla tärkeämmät kuin uusi eukkosi.taitaa muutaman vuoden kuluttua taas joku viedä jalat alta.
Minusta kirjoittaja ei puhu lapsien hylkäämisestä vaan, ettei jäänyt asioliittoon puolison kanssa ainoastaan lasten tähden.
Ja omana kommentina sanoisin, ettei se, että lähtee huonosta liitosta ja saa parempaa tilalle ole oamn onnen tavoitelua negatiivisessa mielessä. Ihmisellä on myös velvollisuus pitää itsestään huolta.
että "jätin perheeni(lapsiani tapaan vain kerran kuussa)",eikö tuo ole lähinnä itsekkyyttä.toivon mukaan hän ei tee enään lapsia,ihminen ei paljon muutu,toistaa itseään.enkä tiedä,miten lapset voi olla ihmisen onnen tiellä.
Tässäpä näitä tuntemuksiani, hyvinkin tarkkaan ja pitkästi kirjoitettuna:
http://perheenisa.blogspot.com/
Emme (vielä) ole eronneet, mutta pahasti siltä näyttää että ero tästä tulee.
Minusta risteilytekstisi ei antanut liian pahaa kuvaa ja toivotonta. Uskon että pääsisitte kyllä tuosta. Sinussakin varmaan jotain vikaa ja vaimosi selkeästi lukossa ja ahdistunut.
En siis lukenut kaikkea. Liian ahdistavaa työpäivän lomassa luettavaksi, mutta silmääni pisti parisuhdeterapianne...
Olette ihan väärässä hoitopaikassa. On olemassa hyviä terapioita ja sitten niitä huonoja, jossa te olette. Hyvä terapeutti ei ehdota eroa kuin vasta ihan viimeisenä kun on väkivaltaa ja muuta.
Suosittelisin teille kristillistä avioliittoleiriä tai SOTERIAN parisuhdeterapiaa. Ei pidä pelästyä kristillisyyttä, sillä uskontoa ei tuputeta, ateistitkin pääsevät mukaan ja ovat monesti saaneet apua, leirille siis osallistuvat kaikki uskontokuntiin katsomatta, mutta arvot ovat kohdallaan ja onnistumisprosentit todella kovia!!!!!
Tuo viimeisimmän kirjoitukseni terapiasessio tosiaan oli sellainen, että meidän *piti* olla menossa puhumaan shrinkille tilanteestamme ja sen käsittelystä ja siihen liittyvistä fiiliksistä. Minun univaikeuksistani, vaimon mahdollisesta masennuksesta, jne.
Vaan tilaisuus olikin ihan erilainen, enemmän tuollainen eroterapian oloinen, niinkuin kirjoittelinkin.
Olemme käyneet ja torstaina menemme uudelleen toiseen paikkaan parisuhdeterapiaan, erään yksityisen firman järjestämänä. Viime kerrasta jäi ihan ookoo maku, vaikka muuten homma taisi mennä aika lahjakkaasti penkin alle kun vaimokin vielä ponnekkaasti kielsi kolmannen osapuolen vaikuttamisen mahdolliseen eroomme jne.