Suurin osa suomalaisista uskonnottomia

http://www.uskonnot.fi/raportit/tiedostot/2007/KUVIO_3_identiteetti.pdf

Kirkkomonitor 2007-tutkimuksessa vain 15% kansalaisista ilmoittaa itsensä "uskovaiseksi", ja vain 18% kokee olevansa kirkollisia ihmisiä. Tämä on erittäin positiivista huomata ja ennustaa hyviä tulevia vuosia kirkosta eroamisen kannalta.
17693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ihmiset vain pelkäävät kaikkea leimautumista mihin tahansa poikkeukselliseen joukkoon. Keskivertoisuus ja mitäänsanomattomuus ovat turvallisia "kultaisia keskiteitä". Juuri kukaan ei uskalla sanoa olevansa ateisti sen enempää kuin fundamentalisti tai uudestisyntynyt. Kaikki termit jotka viittaavat vähäistäkään kannanottoa kumpaankaan suuntaan saavat naurettavan vähäistä kannatusta, joka kertoo ainostaan siitä että Suomalaiset eivät uskalla kertoa mielipidettään mistään asiasta, koska heillä ei sellaista ehkä edes ole. Tähänkö on opetettu, että mennään silmät ummessa joukon mukana sinne minne muutkin menevät, kuin karjalauma vailla järkeä? Ja voi hyvä ihme jos joku erehtyy olemaan yksilöllinen tai omaperäinen niin saa kokea olonsa epämukavaksi.

Äänestä
  • Ehkä mielipidetutkimus olisi mielekkäämpää tehdä oikeilla kysymyksillä koskien uskonnollisia ja ei-uskonnollisia asioita suoraan, eikä sitä, mihin ihmisryhmään ihminen haluaa kokea kuuluvansa ja minkä ryhmän jäsenenä hän identifioi itsensä.

    Aina jaksaa ihmetyttää se termi joka noissa kyselyissä esiintyy: vakaumuksellinen ateisti, jumalankieltäjä. Eihän noin vahvaan sanaan uskalla tarttua kuin hyvin tiedostavat yksilöt. Keskiverto tuual tuulipukua ja simo suomiverkkaria pelottaa noin suuret sanat, vaikka he itseasiassa eivät aivan täysin jumalaan uskoisikaan. Ja mikä vaihtoehto agnostikkojen olisi ollut tarkoitus valita? Onko se tuo "etsijä", vai mikä?

    Tuolla vaihtoehtoskaalalla ohjataan ihmiset tekemään tiettyjä valintoja ja estetään valitsemasta tietyt asiat poistamalla ne vaihtoehdoista tai nimeämälle ne valinnoiksi joita kukaan ei halua valita. Hyvä ettei ateistin tilalle oltu sentään laitettu vakaumuksellista kirkonpolttajaa ja homoa.

    Edelleen odotan että joku taho saisi aikaan kyselyn jonka tuloksiin voisi oikeasti suhtautua vakavasti. Tämä ei ollut sellainen kysely.

    Äänestä

  • saanut osakseni pitkiä katseita ja kummastuneita kommentteja, kun on tullut puheeksi kirkkoon kuulumattomuuteni ja ateismini.

    Se tosin joskus suututtaa, että uskovaiset katsovat oikeudekseen arvostella pätevyyttäni vanhempana, kun en ole lastani kastanut.

    Tietämättömyyttä tuntuu olevan vieläkin hälyttävän paljon. Ei siitä niin kauaa ole, kun minultakin kysyttiin, että miten sinä muka voit lapselle nimen antaa, jos sitä ei kasteta!

    En ole koskaan ollut lauman mukana kulkija. Kummastuttaa vaan nuo uskikset, kun ovat niin hartaita olevinaan, mutta eivät omasta oppikirjastaan tiedä enempää kuin uskontunnustuksen ja kymmenen käskyä. Niitäkään sen kummemmin miettimättä.

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    Ehkä mielipidetutkimus olisi mielekkäämpää tehdä oikeilla kysymyksillä koskien uskonnollisia ja ei-uskonnollisia asioita suoraan, eikä sitä, mihin ihmisryhmään ihminen haluaa kokea kuuluvansa ja minkä ryhmän jäsenenä hän identifioi itsensä.

    Aina jaksaa ihmetyttää se termi joka noissa kyselyissä esiintyy: vakaumuksellinen ateisti, jumalankieltäjä. Eihän noin vahvaan sanaan uskalla tarttua kuin hyvin tiedostavat yksilöt. Keskiverto tuual tuulipukua ja simo suomiverkkaria pelottaa noin suuret sanat, vaikka he itseasiassa eivät aivan täysin jumalaan uskoisikaan. Ja mikä vaihtoehto agnostikkojen olisi ollut tarkoitus valita? Onko se tuo "etsijä", vai mikä?

    Tuolla vaihtoehtoskaalalla ohjataan ihmiset tekemään tiettyjä valintoja ja estetään valitsemasta tietyt asiat poistamalla ne vaihtoehdoista tai nimeämälle ne valinnoiksi joita kukaan ei halua valita. Hyvä ettei ateistin tilalle oltu sentään laitettu vakaumuksellista kirkonpolttajaa ja homoa.

    Edelleen odotan että joku taho saisi aikaan kyselyn jonka tuloksiin voisi oikeasti suhtautua vakavasti. Tämä ei ollut sellainen kysely.

    Puhut asiaa! Eihän tuossa ollut oikein mitään vaihtoehtoa sille, mitä varmaan suurin osa ihmisistä on: Uskonnollisesti välinpitämätön.

    Toinen vaihtoehto, mikä puuttuu on: Uskonnoton. Siihenkin ilmoittautuisi varmaan viidesosa kansasta.

    Tuo "vakaumuksellinen ateisti, jumalankieltäjä" on tarkoitushakuisesti muotoiltu siten, että siihen tulisi mahdollisimman pieni porukka. Missään muussa kohdassa ei puhuta vakaumuksellisuudesta. Toiseksi "jumalankieltäjä" herättää negatiivisen mielikuvan jo sanana. Koko termi on vanhahtava: se olettaa, että on (kristinopin) jumala, jota ko. ihmiset sitten varta vasten yrittävät kieltää. Hah! Miksei voi luokitella pelkäksi ateistiksi?

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    saanut osakseni pitkiä katseita ja kummastuneita kommentteja, kun on tullut puheeksi kirkkoon kuulumattomuuteni ja ateismini.

    Se tosin joskus suututtaa, että uskovaiset katsovat oikeudekseen arvostella pätevyyttäni vanhempana, kun en ole lastani kastanut.

    Tietämättömyyttä tuntuu olevan vieläkin hälyttävän paljon. Ei siitä niin kauaa ole, kun minultakin kysyttiin, että miten sinä muka voit lapselle nimen antaa, jos sitä ei kasteta!

    En ole koskaan ollut lauman mukana kulkija. Kummastuttaa vaan nuo uskikset, kun ovat niin hartaita olevinaan, mutta eivät omasta oppikirjastaan tiedä enempää kuin uskontunnustuksen ja kymmenen käskyä. Niitäkään sen kummemmin miettimättä.

    >>>saanut osakseni pitkiä katseita ja kummastuneita kommentteja, kun on tullut puheeksi kirkkoon kuulumattomuuteni ja ateismini.Se tosin joskus suututtaa, että uskovaiset katsovat oikeudekseen arvostella pätevyyttäni vanhempana, kun en ole lastani kastanut.Tietämättömyyttä tuntuu olevan vieläkin hälyttävän paljon. Ei siitä niin kauaa ole, kun minultakin kysyttiin, että miten sinä muka voit lapselle nimen antaa, jos sitä ei kasteta!>>En ole koskaan ollut lauman mukana kulkija. Kummastuttaa vaan nuo uskikset, kun ovat niin hartaita olevinaan, mutta eivät omasta oppikirjastaan tiedä enempää kuin uskontunnustuksen ja kymmenen käskyä. Niitäkään sen kummemmin miettimättä.

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    ovat uskovat sukulaiset ja tuttavat oudoksuneet. Joillekin ei mene millään jakeluun, että usko jumalia olevan olemassa. Usein sitten vielä intetään, että kai sinä nyt sentään johonkin uskot.

    Nimenomaan niin, että minusta on väärin liittää lapsi johonkin uskonnolliseen järjestöön. Myös koulujen ja päiväkotien uskonnonopetus pitäisi saada loppumaan.

    Tuosta nimenannosta vielä, niin arvaapa vaan kun itsellä loksahti leuka auki, kun tuollaista kysyttiin. Piti ihan selittää, että kaikki suomalaiset kuuluvat väestötietokantaan ja kaikilla on pakko olla nimi ihan riippumatta siitä, mihin jumaliin heidän vanhempansa uskovat.

    Vieläkin on sellainen kummallinen käsitys, että kirkko huolehtisi väestön rekisteröinnistä Sen se tekee vain omien jäsentensä kohdalla. Ei muitten.

    En minä kyllä niinkään sanoisi, että ev.lut.kirkkoon kuuluvat olisivat sen enempää kuolleita henkisesti kuin kukaan muukaan. Ei sinun uskomuksesi ole se ainut autuaaksi tekevä.

    "Vieläkin on sellainen kummallinen käsitys, että kirkko huolehtisi väestön rekisteröinnistä Sen se tekee vain omien jäsentensä kohdalla. Ei muitten."

    Väestön rekisteröinti tapahtuu kaikille maistraatissa, myös uskovaisten ja kirkonjäsenten. Kirkko toki pitää myös omia kirjojaan jäsenistään.

    Äänestä

agnosikko, skeptikko = usko jumalaan puuttuu = uskonnoton

ateisti = uskoo ettei jumalaa ole olemassa = uskonnoton

uskonnottomiin kuuluu siis sekä ateistit, että agbostikot/skeptikot

joten ateismi ei ole saanut kannatusta

Äänestä

siinähän ei ollut tervejärkisille ihmisille annettu juuri muita vaihtoehtoja kuin vakaumuksellinen ateisti, kun taas hihhuleille oli laatuluokkia valittavana toistakymmentä kappaletta.

Moni uskonnoton ei varmaankaan löytänyt yhtään itseään kuvaavaa vaihtoehtoa noista, ja sehän oli tutkimuksen tekijän tarkoituskin.

Äänestä
  • >>>siinähän ei ollut tervejärkisille ihmisille annettu juuri muita vaihtoehtoja kuin vakaumuksellinen ateisti, kun taas hihhuleille oli laatuluokkia valittavana toistakymmentä kappaletta.

    Äänestä

kristittyinä. Uskovainen on taas epämääräinen sana, joka ei kuvaa hyvin kovinkaan monen identiteettiä.

Äänestä
  • suomalsisita.

    Äänestä

kristityiksi ilmoittautui 68%. Luet tilastoja kuin piru Raamattua.

Äänestä
  • nyt taas vaihteeksi meneekin, että kaikki kelpaavat kristityiksi. Välillä sitten taas valikoitte hyvinkin tarkkaan kuka on "oikea" kristitty.

    Ei voi kuin valittaen todeta, että kai sitten suurin osa ihmisistä on typeryksiä, jotka uskovat näkymättömiin henkiolentoihin ja elämään sen jälkeen, kun madot ovat popsineet kaiken popsittavan.

    Äänestä

  • pääseviäkään ei ole kovin paljon.

    Äänestä

  • Krisselit ovat jo sotkeneet tilastot erottelemalla ateistit, agnostikot ja muuten vain uskonnottomat.

    Tapakristityt ja hihhulit he niputtavat tilastoissa yhteen.

    Äänestä

Tuolta eroakirkosta.fi sivustosta löytyvien taulukoiden mukaan voi tehdä laskelmia, joiden mukaan 128 vuoden päästä kirkossa ei ole yhtään jäsentä. Toivottavasti vauhti kiihtyy ja itsekin vielä tulee tämä nähtyä.

LÄHDE:
http://www.eroakirkosta.fi/media/muut/puolivuotiskatsaus_2008.html

"Palvelun sadastuhannes käyttäjä erosi kirkosta helmikuun 17. päivä. Rajan rikkoutuminen synnytti ennätyksellisen julkisuuspiikin. Tämän seurauksena 17. päivän eromääräksi tuli 985, vaikka päivä oli sunnuntai eli yleensä viikon toiseksi hiljaisin päivä."

Toivottavasti kohta on taas uutisissa 200 000. eroaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

reklament kirjoitti:

http://www.uskonnot.fi/raportit/tiedostot/2007/KUVIO_3_identiteetti.pdf

Kirkkomonitor 2007-tutkimuksessa vain 15% kansalaisista ilmoittaa itsensä "uskovaiseksi", ja vain 18% kokee olevansa kirkollisia ihmisiä. Tämä on erittäin positiivista huomata ja ennustaa hyviä tulevia vuosia kirkosta eroamisen kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu