Täälläkin palstalla ja monilla muilla parisuhdetta käsittelevillä palstoilla on ollut kertomuksia siitä, kuinka on tullut petetyksi tai on itse pettänyt. Tuntuu, että on yleisempää, että parisuhteessa on jossain vaiheessa syrjähyppy kuin ei sitä ollenkaan. Kamalaa minusta.
Miten te muut, olisi kiva tietää, miten paljon näitä pettämisen kokeneita täälläkin on.
Eli, jos vain jaksatte vastailla tai muuten kommentoida asiaa jotenkin, niin siitä pois vaan :)
- Mitä pidät pettämisenä?
- Onko sinua petetty tai oletko itse pettänyt?
- Minkä vuoksi, jos tiedät syyn?
- Jatkoitteko pettämisen jälkeen yhdessä vai erositteko? Mitkä asiat vaikuttivat yhdessä pysymiseen tai oliko erolle muitakin syitä kuin vain pettäminen?
- Entä jos et ole pettänyt/tullut petetyksi, miten suhtaudut pettämiseen parisuhteessa?
Itse en ole pettänyt, mutta minua on petetty niinkin "kriittisellä" hetkellä, kuin että olin jo pakannut kamppeeni ja olin juuri muuttamassa silloisen poikaystäväni luokse sinisilmäisenä parikymppisenä nuorena naisena innosta hyppien. Mies kertoi puhelimitse pettäneensä minua laivareissulla. Se homma jäi siihen ja edessä oli pakattujen matkalaatikoiden purku ja suhde loppui kuin seinään. Luottamus meni heti ja en edes harkinnut anteeksi antoa tuossa tilanteessa.
Nyt olen seurustellut 3 vuotta nykyisen avopuolisoni kanssa ja olen kantani pettämiseen tuonut selvästi esiin. En usko, että voisin pettämistä antaa koskaan anteeksi, ainakaan täysin ja vilpittömästi. Itse en voisi pettää, tai siltä ainakin nyt tuntuu. Itseään siinä minusta eniten pettää. Ellei voi sitoutua ja olla uskollinen, miksi edes haluaa olla yhdessä?
Niin ja minusta pettämistä on seksuaalinen kanssakäyminen, toisen kanssa "seurustelu" parisuhteen aikana vaikka siis siihen ei suoranaista seksiä liittyisikään, mutta tunteita molemmin puolin. Mustasukkainen en juurikaan ole, sillä luottamus pelaa mieheeni.
Miten te muut, olisi kiva tietää, miten paljon näitä pettämisen kokeneita täälläkin on.
Eli, jos vain jaksatte vastailla tai muuten kommentoida asiaa jotenkin, niin siitä pois vaan :)
- Mitä pidät pettämisenä?
- Onko sinua petetty tai oletko itse pettänyt?
- Minkä vuoksi, jos tiedät syyn?
- Jatkoitteko pettämisen jälkeen yhdessä vai erositteko? Mitkä asiat vaikuttivat yhdessä pysymiseen tai oliko erolle muitakin syitä kuin vain pettäminen?
- Entä jos et ole pettänyt/tullut petetyksi, miten suhtaudut pettämiseen parisuhteessa?
Itse en ole pettänyt, mutta minua on petetty niinkin "kriittisellä" hetkellä, kuin että olin jo pakannut kamppeeni ja olin juuri muuttamassa silloisen poikaystäväni luokse sinisilmäisenä parikymppisenä nuorena naisena innosta hyppien. Mies kertoi puhelimitse pettäneensä minua laivareissulla. Se homma jäi siihen ja edessä oli pakattujen matkalaatikoiden purku ja suhde loppui kuin seinään. Luottamus meni heti ja en edes harkinnut anteeksi antoa tuossa tilanteessa.
Nyt olen seurustellut 3 vuotta nykyisen avopuolisoni kanssa ja olen kantani pettämiseen tuonut selvästi esiin. En usko, että voisin pettämistä antaa koskaan anteeksi, ainakaan täysin ja vilpittömästi. Itse en voisi pettää, tai siltä ainakin nyt tuntuu. Itseään siinä minusta eniten pettää. Ellei voi sitoutua ja olla uskollinen, miksi edes haluaa olla yhdessä?
Niin ja minusta pettämistä on seksuaalinen kanssakäyminen, toisen kanssa "seurustelu" parisuhteen aikana vaikka siis siihen ei suoranaista seksiä liittyisikään, mutta tunteita molemmin puolin. Mustasukkainen en juurikaan ole, sillä luottamus pelaa mieheeni.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen pettänyt exvaimoani 7v avioliiton aikana noin 200 kertaa eri ja samojen naisten kanssa.Noin 20 prosenttia niistä maksullisia.Ja sama touhu jatkuu nykyisen tyttöystävän kanssa.En tiiä pitäskö tässä tappaa ittensä vai mitä.
t.seksiaddikti m35v
Minulla on samat oireet,olen 38v eroamassa oleva
nainen.Useamman vuoden olen käyttänyt miehiä "sairauteeni".Nyt minulla on ollut 1v3kk
toimiva parisuhde ja olen pettänyt vähemmän.
Tänään olisin saanut seksiä,mutta kieltäydyin,koska hän ei ollut miesystäväni.
Nyt HALUAN seksiä,mutta olen yksin......
Tiedän,että tulen pettämään aina.En pysty lopettamaan.
Terv.addikti myös
Olin 19 vuotta naimisissa. Nyt olen leski. En pettänyt miestäni, mieheni ei pettänyt minua. En hyväksy pettämistä, enkä seurustellessa pattäisi nyt. Nuorena petin eka kihlattuani, mutta hän ei ollut minulle se oikea. Lopettaisin suhteen jos miesystäväni pettäisi, jos nyt seurustelisin.
En ole koskaan pettänyt eikä ole tullut kyllä mieleenkään vaikka mahdollisuuksia olisi ollut, etenkin ruotsinlaivoilla joilla on tullut paljon seilattua. Etenkin pikkujouluaikaan ne ovat oikeita pettäjien paatteja, ihmiset elävät jossain käsittämättömässä liminaalitilassa, täällä voi n*ssia vaimon tai miehen tietämättä. Salaisuus jää viinanhuuruiseen hyttiin, aamulla kotiin tax freesta ostetun vaimon lempihajuveden kera.
En usko että ensimmäinen mieheni koskaan petti minua, ainakaan en koskaan joutunut epäilemään ja hän oli niin sen luontoinen että tunti kaikesta huonoa omatuntoa, tuskin olisi pystynyt salaamaan sellaista asiaa. Luotin häneen täysin ja hän minuun.
Mutta toinen mies olikin sitten vähän erilainen. Hänellä oli värikäs naismenneisyys, mutta iän myötä kypsynyt arvostamaan sitoutuneisuutta ja perhettä hetken seikkailujen sijasta. Ei hän kuulemma ollut koskaan pettänyt ketään, mutta en kyllä sitä enää usko. Oltiin oltu muutama vuosi yhdessä kun paljastui, että ex-nainen oli yrittänyt häntä takaisin miltei koko suhteemme ajan. Alussa mies antoi asian olla, mutta kun meille tuli asuinpaikan vaihdoksesta johtuva kriisi (en halunnut muuttaa kaupunkiin, mies taas halusi pois maalta) niin siinä kohtaa hän oli sitten helppoa kauraa tälle exälle. Hän koki, etten rakastanut häntä riittävästi kun en voinut muuttaa hänen työnsä perässä. Että halusin pitää kiinni juuristani. Kai meillä oli kovin eri käsitys siitä mitä rakkaus on. Minusta se on yhteisiä arvoja, kykyä kompromiseerata kummankin tarpeita kuunnellen. Eikä vain itsekästä oman edun ajamista, jota toisen on pakko seurata vaikka tuntuisi pahalta. No lopputulos oli, että viimeisen vuoden ajan kaikki työmatkat olivatkin kaupungissa exän luona vietettyjä öitä. Se oli niin järkyttävää kun kaikki paljastui, luotin tähänkin mieheen tai ehkäpä ennemminkin halusin luottaa. Ei se luottamus tullut sydämestä. Jokin alitajuinen aavistus tässä oli. Kuitenkin maailmankuvani pirstaloitui täysin ja on vaikea nykyään uskoa suhteeseen, joka perustuisi aidolle luottamukselle ja toisen kunnioitukselle.
Toinen mieheni yritti pitkään saada minua takaisin, kävimme pariterapiassakin. Halusin tietää mikä saa aikuisen miehen käyttytymään niin päättömästi, täysin sisäisiä pelkotilojaan ja viettejään kuunnellen. Miksei hän kyennyt asettamaan rajoja itselleen. Miksen minä kyennyt pitämään omistani kiinni vaan joustin miehen suuntaan jatkuvasti. Miksei hän arvostanut sitä, vaan käytti kiltteyttäni hyväksi. Sinisilmäisyyttäni, luottamustani siihen että exäkin voi olla vain ystävä. Olivathan he vuosikaudet yhdessä, miksi kieltäisin häntä olemasta enää missään kontaktissa häneen. Tyhmä olin, tai ehkä vaan kokematon siinä miten julmasti ihmiset voivat tehdä toisilleen.
Erolle oli siis lopulta muitakin syitä kuin pettäminen. Mies liian työorientoitunut. Näin jälkeenpäin ajateltuna hän ei myöskään osannut olla läsnä hetkessä. Hän ei ollut kosketuksissa itseensä. Sellaisen ihmisen kanssa on hyvin vaikeaa elää. Olen nyt vasta tajunnut, miten paljon hukkasin energiaa siihen suhteeseen. Ja ymmärrän myös, etten enää mene sellaiseen suhteeseen missä toinen ei esim. tee mitään lapsuuden traumoilleen ja niistä johtuville käytösmalleilleen. En halua vastuuta pakenevaa kumppania enää koskaan.
Oli itsessänikin vikaa. Koska joustin loputtomiin, minusta tuli katkera itselleni. Samalla jos pidin kiinni tarpeistani, saatoin tuntea syyllisyyttä siitä että mies pettyi. Oikeastaan minun kosketukseni itseeni katosi suhteemme aikana. Vasta miehen jatkuvan valehtelun paljastuminen avasi silmäni sille, mitä minä itse oikeasti haluan. Nyt asun täällä yksin, ja olen onnellisempi kuin koskaan, vaikka surullinen yksinäisyydestä. Mutta ehkä nyt on hieman viisaampi tulevaisuudessa ja toivotaan että kolmas kerta toden sanoo.
Itselleni on tämän kokemuksen jälkeen tullut entistä selvemmäksi, etten voisi koskaan pettää. En voisi tehdä sitä toiselle, aiheuttaa sitä tuskaa ja helvettiä myös itselleni..vaikka menisi kuinka huonosti. Ihmisillä on suu, aivot ja tunteet keskustelua varten. Toiselle pitäisi voida kertoa jos jokin asia tuntuu pahalta. Eikä etsiä pakoteitä milloin mistäkin riippuvuuksista.
Pettämisenä pidän jo flirttiä, silmäniskuja, puhelinnumeroitten vaihtoa, salaa tekstareita, puheluita, öitten viettämisiä miesten (naisten) kanssa...
Naisystäväni (muka) rakasti minua, mutta petti minua ja iski uusia miehiä koko ajan.
Vaikka suhteemme alussa juttelimme pettämisestä ja sovimme rajoista, olimme kumpikin samaa mieltä...mutta se ei sitten koskenutkaan häntä, hän sanoi ettei häntä saa kahlita.
Itse en ole pettänyt koskaan, enkä tule pettämäänkään...jos saisin uuden kullan.
Minua on petetty niin paljon etten voi tehdä kellekkään samoin...ei ole pahempaa tapaa kohdella puolisoaan kuin pettäminen. Se on toisen pilkkana ja pellenä pitämistä.
En tiedä miksi oikein minua petettiin...ehkä ainut syy oli se että "vitkuttelin" yhteenmuuttamisessa ja naimisiin menossa...kihlautuminenkin viivästyi pelkästään siksi kun hän iski muita miehiä.
Minusta EI ole olemassakaan AINUTTAKAAN syytä toisen pettämiseen.
Hän jätti minut jo 4 kertaa aiemminkin...joka kerta sama syy, hän iski miehiä ja jäi viettämään kapakkaöitä heidän kanssaan, kun en tykännyt siitä, hän jätti minut. Itse en jättänyt koska rakastin...lopulta hän jätti viimeisen kerran...ja otti miehen netin kautta, ruma juoppo...joka muutti ensi-treffeiltä suoraan, samantien ex-naiseni luo asumaan ja menivät heti kihloihin.
EN hyväksy minkaanlaista pettämistä parisuhteessa.
Naiseni teki minut mustasukkaiseksi...halusin kihloihin ja joskus muuttaa yhteen tai rakentaa meille talon...hän kehui minua joka asiasta ja olin komea, urheilullinen, kiltti ja en juo.
Mutta jätti minut mustasukkaisuuteni vuoksi...
Jompi kumpi parisuhteesa pettää aina. Ite päätät kumpi olet.
Nykyajan "rakkautta", tahtoa ja sitoutumista kuvaa hyvin lauseesi "en voisi pettää, tai siltä ainakin nyt tuntuu"...
Minä ainakin olen päättänyt että en petä. Se ei ole tunteen asia, vaan tahdon ja päätöksen.
lasken pettämiseksi luonnollisesti seksin, liittyi siihen tunteita toiseen tai ei. Vaikka niin pitkälle ei mentäisikään, mutta jos miehelläni olisi tunteita toista naista kohtaan, olisi sekin jo pettämistä mielestäni.
Minua ei ole petetty, enkä sitä itsekään ole tehnyt. vaikea sanoa pystyisikö sitä antamaan anteeksi. Tuskin koskaan täydellisesti ja se teko varmasti kummittelisi mielessä lopun elämää. Suhdetta en antaisi anteeksi millään, pelkän yhden panon ehkä...Mutta sekin vaatisi paljon aikaa. Tuskin kuitenkaan pystyisin enää koskaan luottamaan...Tai sitten menisin ja pettäisin itsekin. Tilit tasan.
1)Olen itse pettänyt sekä tullut petetyksi.
2)emme sopineet toisillemme
3) jatkoin kundin kanssa noin kuukauden vaikka tiesin hänen pettävän. Kostin hänelle ja ajattelin viellä hetken katsoa mitä tulee. Lopulta tajusin ettei suhde olisi tullut toimimaan missän vaiheessa. Olen pettänyt itse jokaista miestä jokaisessa parisuhteessa. En silti tunne niitä miehiä kohtaa mitää keuiden kanssa olen pettänyt.