Vielä viikolla 31 Georgian pääkaupungissa Tbilisissä järjestettiin hallituksenvastaisia mielenosoituksia, ja maa oli ajautumassa parlamentaristiseen kriisiin opposition syyttäessä Mihail Saaakashvilin hallintoa mm. korruptiosta ja poliittisista salamurhista. Myös kansa oli tyytymätön hallintoon.
Sitten, täysin yllättäen, juuri mielenilmausten ollessa voimakkaimmillaan, Venäjän kanssa "sattui" alkamaan konflikti. Provokatiiviset toimet johtivat tosin ennakoitua kovempaan vastareaktioon, mutta tavoite sisäpolitiikassa oli saavutettu. Muutaman päivän kuluttua kansa nimittäin kokoontui jälleen Tbilisin kaduille - tällä kertaa osoittamaan tukeaan Saakashvilin hallinnolle. Mies, joka viikkoa aiemmin oli ollut korruptoitunut diktaattori, olikin taas pienen kansan uljas puolestapuhuja ja länsimaisten arvojen marttyyri. Tämä mielipide tuskin muuttuu vähään aikaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos Georgia haluaa NATO:n jäseneksi on valittava:
- uusi sota ja valloitettava Ossetia ja Abhasia.
- myönnettävä niille itsenäisyys.
NATO jäsenyyttä hakevien on hallittava koko maataan. Europpalaiset jäsenet estivät Georgian jäsenyyden keväällä. Ei täyttänyt tätä vaatimusta.
niin kauan kuin heillä on niin "pätevä" neuvonantaja,eivät vaikeudet lopu !