Erosin parin vuoden pituisesta suhteesta muutamia kuukausia sitten. Kylläistyin niin totaalisesti siihen kaikkeen paskaan, että viimesen puoli vuotta tein jo erotyötä, joten eipä tuo itse ero enää niin pahalta tuntunut. Tottakai välillä iski suru ja haikeus, mutta se on kait normaalia. Ja hyvät ajat muistui mieleen plaa plaa plaa. Mutta nyt on sitten alkanut suoraan sanottuna potuttamaan oikein kunnolla se, että miten helvetissä hukkasin aikaani moiseen! Onko tää normaalia ja onko muilla vastaavia tuntemuksia??Sätin itseäni siitä, että miten ylipäätään aloitin tuon suhteen ja miksi sitä jatkoin noin kauan. Koko suhteen ajan epäilin, että tuleeko tästä mitään, vaikka kyllä jossain vaiheessa rakastuin myös mieheen, epäilin vain jatkuvasti tuleeko mitään. Nyt on sitten itsesyytökset päällä, että miksi olin niin heikko, etten lähtenyt aiemmin...varsinkin kun ikääkin alkaa olla jo sen verran, että olisi kiva jo löytää se ihana, mukava, oikea...hohhoijaa. Mitänkähän tän itsesyyttelyn saisi loppumaan..
Tuhlasin aikaa!
janna123
102645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
jotkut kuluttaa vuosikymmeniä elämästään suhteessa vain miettien eroa. Siinä se elämä hukkaan menee. Sinulla on ihan hyvä ote kun ymmärrät ja uskallat tehdä muutoksia, monet ei sellaiseen kykene ikinä, vaikka suhde olisi hyvinkin onneton.
Harvoin suhteen kukaan lopettaa pohtimatta asiaa pitempään, jollei nyt ole sitten kyseessä muutaman kuukauden mittainen juttu eli tajuaa että ei tän kans tai sitten tapahtuu jotain tosi pahaa, väkivaltaa, pettämistä tai vastaavaa, silloin lähdetään nopeasti suhteesta jos vain kyetään...
Erosit parin vuoden pituisesta suhteesta "muutama kuukausi sitten". Vieläkö todella märehdit ko suhdetta, vaikka se oli huono suhde sinulle?
Ei voi ymmärtää.
No en kyllä oikeastaan voi ymmärtää minäkään! En suhdetta märehdi, vaan sitä, että en lopettanut sitä aiemmin ja v..taa hukattu aika...no mutta elämäähän tämä on ja menihän ne pari vuotta sitten tuossakin. Kai tässä jokunen on vielä edessä! Mutta sen voin sanoa nyt oppineena, että huonossa ja yhdentekevässä suhteessa on turha olla, mieluummin yksin! Aikaa ei kannata hukata, vaan järjestää elämässään tilaa mukaville asioille. Mitään uutta ei voi tulla jos vaan roikkuu vanhassa vaikkapa tottumuksesta..
Mä olen 40 ja mietin 10 vuoden suhteen jälkeen, miksi ihmeessä hukkasin aikaani. Vasta viimeisinä aikoina nimittäin selvisi että mies ei ollenkaan halunnut lapsia. En kauheasti minäkään, mutta mulle naisena se alkaa olla nyt myöhäistä. Vähän tuntuu ettei annettu edes vaihtoehtoja.
Niin että pieniltä tuntuvat sun murheesi nyt. Vaikka toisaalta ymmärrän. Kokemuksesta oppii niin, ettei nyt halua tuhlata aikaa "turhiin" miehiin. Vaikken niitä lapsia haikailekaan.
Ja kaikella on loppuviimeksi tarkoituksensa. Usko pois. Elämää ei voi käsikirjoittaa etukäteen, vaikka kuinka haluaisi. Ja erosta (vaikka se olisi selväkin) menee kuitenkin yksi vuosi ainakin ennen kuin alkaa taas olla "oma itsensä".
Roikun. Silti uskon että elämään voi tulla muuta rokkui tai ei. Jostain se on muuta tultava. Jos tulee. Mielipiteitä?
Ikää on 30 joten kyllä vähitellen alkaa miettimään näitä "hukattuja vuosia" nimenomaan mahdollisten tulevien lasten kannalta. Ja kun myös tietää, että ei sitä heti ole valmis uuteen suhteeseen. Mutta parempi tehdä ratkaisut myöhään kuin ei milloinkaan...tunteet ja järkikään kun ei aina kulje käsi kädessä.
vaan lähtemään? itse olen miettinyt samaa jo varmaan vuoden,tai aina ajoittain,koska mäkin mietin kokajan et tästä ei tule mitään vaikka neljättä vuotta seurustellaan,ja tuntuu vaan et tuhlaan aikaa!! mutta en pysty/saa itseäni lopettamaan tätä suhdetta,tuntuu että avopuolisoni yrittää kierrellä tätä "arkea/tyhjyyttä" ja loppujen lopuksi sanoo että erotaan vaan mutta hän ei sitä halua.,.., vaikeaaa*
Se vaatii vain tietoisen päätöksen. Tee se vaikka jo TÄNÄÄN! ja sitten vain tahdonvoimaa pysyä päätöksessä. Olet varmasti jo eroa tarpeeksi miettinyt ja sisimmässäsi sen oikeaksi ratkaisuksi tiedät...
Luonteenlujuutta vaaditaan kestämään ne vaikeat hetket ja sitten täytyy vaan uskoa, että päätös oli oikea ja luottaa siihen. Odottaa ja toivoa sitä onnellisempaa tulevaa! Koska kyllä se tulee, kun päästää vanhasta irti. Itse olen sitä mieltä, että kerrasta poikki, ei tapailua, soittelua eikä varsinkaan seksiä eron jälkeen. Se sopii minulle, toisiahan helpottaa jonkin aikaa pitää yhteyttä kavereina jne. Minulle se ei sovi
Lakkaa pohtimasta sitä hukattua aikaa ja keskity siihen mitä ne pari vuotta sinulle antoivat ja opettivat. Kaikki kokemukset ovat kuitenkin meille tärkeitä kehittymisen ja ihmisenä kasvamisen kantilta. Vaikka ymmärrän toki että ikäsi johdosta asia harmittaa. Naiselle "sen oikean" löytyminen ajoissa on kuitenkin verraten paljon tärkeämpää kuin meille miehille.
Mutta ei muutakuin uusi mato koukkuun ja onnea peliin. Ja varo sitä sudenkuoppaa että pyöräytät hätäpäissäsi tenavan jonkun viheliäisen ukonpötkäleen kanssa.
Meidän pari vuotta kestänyt suhde päättyi taas aivan hiljattain.Kävi niin, että jo suhteen alussa ex(nainen)alkoi kuvitteleen ,että pelaan jotain peliä hänen selkänsä takana.Nyt eron jälkeen on selvinnyt hänen totaalinen vainoharhaisuutensa minua kohtaan.Uskomatonta miten joku voi olla niin vainoharhainen missä luulot muuttuvat faktaksi.En viitsi niitä tässä selvitellä mutta uskomattoman ajojahdin kohteeksi olin joutunut aivan suotta.Onneksi exä lähti harhoineen kävelee...Kauhulla ajattelen millaiseen painajaiseen olisin joutunut jos oltaisiin vielä saman katon alle muutettu.Huh!!