Miten päästä eroon miehestä, joka on täysin takertunut ja riippuvainen minuun? Olemme seurustelleet noin vuoden, viimeisen puolen vuoden ajan tiiviimmin, jonka aikana olemme myös riidelleet hyvin usein. Muutaman kerran olen ollut valmis kävelemään suhteesta ja sen tehnytkin, mutta hän on aina halunnut nähdä mahdollisimman pian uudestaan ja saanut minut manipuloitua jatkamaan. On meillä välillä ollut ihanaakin, mutta mua on alkanut rassata tuo, etten saa rauhassa miettiä ikinä mitään. Joskus hän sanoi, ettei se ole hyvä juttu, että liikaa yksin mietin asioita, että meidän pitäisi yhdessä selvittää asiat. Hän on sanonut olevansa hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen. Viimeisin riitamme päättyi hänen raivokohtaukseensa (on saanut niitä aiemminkin pari kertaa), jossa huusi ja elehti aggressiivisesti, ja paiskasi jotain maahan viereeni. Olin kuulemma pilannut hänen päivänsä. Hän sanoi, ettei silti ikinä voisi mua lyödä. Mutta mulle riitti, sen jälkeen en ole tuntenut yhtään mitään. Sanoin hänelle puhelimessa haluavani olla rauhassa, ja hän esitti surkeaa ja olisi taas halunnut nähdä, eikä vieläkään tajua että se on ohi. En totta puhuen uskalla sitä hänelle edes niin selväsanaisesti sanoa. Hän vaikuttaa itsetuhoiselta. Tiedän ettei ole mun vastuulla se asia, mutta en enää tiedä mikä on totta, ja mikä ei ja kuka tässä on hoidon tarpeessa. Tää on ollut hirvittävän raskas vuosi.
ongelma
mitä tehdä?
2494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet TÄYSIN samassa tilanteessa kuin minä, mutta olen ollut tässä tilanteessa jo kaksi vuotta! Tosin riitelemme paljon ja olen jo vaikka kuinka monesti lähtenyt ja jättänyt ja keväällä oli kolmisen kuukautta "eroa" kun sain totalisesti tarpeekseni, mutta kuinka ollakaan tämä mies saa manipuloitua minut joka kerta uudelleen jatkamaan kanssaan kunnes sama kaava toistuu jälleen. Nyt olen taas "tilanteessa" ; haluan päästä miehestä eroon ,mutta MIKÄÄN ei ole tarpeeksi HYVÄ SYY jättää hänet - MINÄ olen se, joka höpöttää turhanpäiväsiä jne. Mä en enää ole tuntenut miestä kohtaa yhtään mitään viimeiseen vuoteen ja olin aivan vähällä etten päässyt irti ja mitä teinkään -otin sen takaisin! tätä kadun nyt ja haluan vain ja ainoastaan EROON hänestä ja kaikesta mikä liittyy häneen. En vain tiedä miten, se jää nähtäväksi mutta helppoa se ei taida olla.... En osaa kyllä auttaa, mutta ainakin tiedät ettet ole yksin asiassa.
Teit varmasti ihan oikein. Tuollainen käytös ja yleensäkään mustasukkaisuus ei ennusta hyvää, ja saattaa mennä pahempaan suuntaan ajan myötä. Ota välimatkaa häneen, voittehan myöhemmin olla ystäviä mutta nyt on varmaan paikallaan ettette tapaa vähään aikaan.