Täälläkin ollaan oltu jo muutaman vuoden yhdessä. Olen tuota innostuneisuuden lopahtamista itsekin miettinyt. Mieheni on valtavan ihana ja ystävällinen, tuemme toisiamme, nauramme samoille asioille, emme riitele ja teemme asioita yhdessä.
MUTTA se intohimo. Seksi on molemmilla enemmänkin yksin masturbointia ja keskenään se on suorittamista ilman hikoilua, suuteleminen vaihtunut pusuiksi, toisen todella intohimoinen koskettaminen puolin ja toisin on laimeaa. Keskustelu asiasta kumppanin kanssa ei näytä auttavan, sillä se aiheuttaa vaan huonoa omatuntoa molemmille..
Olen aina sanonut, että mielummin jätän kumppanin kuin petän. Haluan olla mieheni kanssa ja välistä yritän vakuutella itselleni, ettei intohimolla ja seksillä ole merkitystä, hyvä arki riittää.
Mutta sisimmässäni tiedän, että haluan myös tuntea kiihkoa ja kuinka todella nauttia jälleen toisen vartalosta. Pettämisestä aiheutuva henkinen krapula tuntuu vastenmieliseltä ajatukselta, mutta en suoraan sanottuna halua saada nautintoa vain oman käden kautta... On vain yksi elämä. Eikö siitä pitäisi nauttia kaikin mahdollisin keinoin?
Onko joku teistä tuntenut samaa? Miten olet päässyt eteenpäin asiassa? Miten löydät kumppanisi uudelleen, vai onko ratkaisuna uuden kumppanin löytäminen?
MUTTA se intohimo. Seksi on molemmilla enemmänkin yksin masturbointia ja keskenään se on suorittamista ilman hikoilua, suuteleminen vaihtunut pusuiksi, toisen todella intohimoinen koskettaminen puolin ja toisin on laimeaa. Keskustelu asiasta kumppanin kanssa ei näytä auttavan, sillä se aiheuttaa vaan huonoa omatuntoa molemmille..
Olen aina sanonut, että mielummin jätän kumppanin kuin petän. Haluan olla mieheni kanssa ja välistä yritän vakuutella itselleni, ettei intohimolla ja seksillä ole merkitystä, hyvä arki riittää.
Mutta sisimmässäni tiedän, että haluan myös tuntea kiihkoa ja kuinka todella nauttia jälleen toisen vartalosta. Pettämisestä aiheutuva henkinen krapula tuntuu vastenmieliseltä ajatukselta, mutta en suoraan sanottuna halua saada nautintoa vain oman käden kautta... On vain yksi elämä. Eikö siitä pitäisi nauttia kaikin mahdollisin keinoin?
Onko joku teistä tuntenut samaa? Miten olet päässyt eteenpäin asiassa? Miten löydät kumppanisi uudelleen, vai onko ratkaisuna uuden kumppanin löytäminen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
hävöksissä?!kuule ole hyvilläs että oot löytäny hyvän miehen.se kiihko kun tuppaa liitoissa ennemmin ja myöhemmin lopahtaan.jos uutta etsit niin lopahtaa se senkin kanssa jossain vaiheessa ja seuraavankin kanssa...et kannattiko sitä naimisiin sitte sen kiihkon vuoksi mennäkkään?!kaikkee ei voi elämässä saada!
Tarkennus, että emme ole naimisissa. Vaikka ei se periaatteessa tähän itse asiaan juuri mitenkään vaikuta.
Saat kaiken kuulostamaan niin ehdottomalta. Että elämän tarkoitus ja tosiasia olisi johonkin tyytyminen, jos nyt näin rankasti voi asian ilmaista. Kaikkea en haluakaan, vain ripauksen intohimoa toiselta...
Sanot, että haluat ripauksen intohimoa toiselta. Ehkä sinun kannattaa kuitenkin etsiä sitä intohimoa ensin itsestäsi. Olen itse huomannut, että vaikutan parisuhteemme intohimoisuuteen parhaiten psyykkaamalla itseäni. En odota mieheltä intohimoa vaan pyrin pitämään oman mielikuvitukseni liikkeellä.. välillä kun on kiirettä ja stressiä ja seksin harrastaminen tuntuu ensiajattelemalta pikemminkin velvollisuudelta kuin nautinnolta.. ikäänkuin "pakotan" itseni ajattelemaan rakastelua ja käännän itseni taajuudelle, jossa sen tuttuakin tutumman avopuoliskon vartalo alkaa himottaa. Mutta tämä minun on tehtävä enemmän tai vähemmän tietoisesti. Ja kun olen saanut itseni oikealle taajuudelle, se tarttuu myös puoliskoon.
Intohimon puutetta voi siis minun mielestäni poistaa parhaiten itseään psyykkaamalla, vähän niinkuin pariterapiassakin voi käydä yksin ja se voi siitä huolimatta parantaa parisuhdetta.
Tuulikkitar on mielestäni oikeassa, niin teen minäkin.
Ollaan oltu aviossa 3 vuotta, molemmilla yhdet pitkät suhteet takana. Ekan vuoden jälkeen intohimoni loppui. Mies oli kauhuissaan, eikä voinut ymmärtää, mihin himo hävisi. Meillä ainakin on puhuttu, puhuttu, itketty ja mietitty.
Olen lukenut paljon aiheeseen liittyviä kirjoja. Parhaita ovat olleet John Greyn Mars ja Venus teokset. Niissä selvitetään, kuinka erilaisesti mies ja nainen asioista ajattelee ja kokee. Kirjat on kirjoitettu huumorilla ja lukeminen on helppoa. Yhdessä on miehen kanssa luettu ja naurettu ja otettu opiksemme. Paras aiheeseen liittyvä oli Mars ja Venus vuoteessa.
Suosittelen ! Ja mielikuvitus peliin ! Pääasia, ettei kumpikaan tunne olevansa puutteessa.
että se intohimo ennen pitkää laimenee suhteessa kun suhteessa. Jos haluat elämältäsi ainoastaan intohimoa, et voi elää parisuhteessa (korkeintaan miehen kanssa, joka hyväksyy sinun seksin harrastamisen muiden miesten kanssa) sillä se intohimoinen seksi muuttuu ajan myötä muuksi kuin seurusteluajan intohimoksi.
Jos tuon takia (huolimatta siitä, että arki sujuu loistavsti ja rakastatte toisiaanne; onko seksi todellakin sitä tärkeämpää??) jätät miehesi ja etsit uuden, laimenee se intohimo senkin kanssa ennen pitkää. Näin ollen joudut aina aika ajoin vaihtamaan kumppania. Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä mitä sellaisesta "elämän nauttimisesta" jää lopulta käteen. Hyvää seksiä joo, mutta mitäs muuta. Sitä onkin mukavaa sitten siinä kiikkustuolissa vanhana muistella: kivoja panoja.
Itse olen mieheni kanssa elänyt muutamia vuosia ja meillä on yhteinen lapsi ja toinen kovasti suunnitteilla. Onhan se suurin intohimo meidänkin seksistä hävinnyt, mutta ei se nyt sentään pelkkää suorittamista ole. :) Oletteko kokeilleet mitään uutta?? Vaihtelu virkistää. Vaihtakaa paikkaa, ajankohtaa ja asentoja. Olkaa spontaaneja. Yrittäkää. Sellaista se elämä pitkään kestäneessä suhteessa on. Käyttäkää mielikuvitusta. Siis jos ylipäänsä rakastatte ja haluatte toisianne. Jos ette, niin sitten kai ei auta kuin erota.
Meillä miehen kanssa on kyllä auttanut se et yksinkertaisesti vaihdettiin se iänikuinen sängyssä peuhaaminen ennen nukkumaan menoa tyyliin keittiön pöytään keskellä päivää (lapsen nukkuessa päiväuniaan, kyseessä siis vauva). :) Herätelkää toisianne!
Siinä minun neuvo. Mut toisaan sun kannattaa varmaan myös vähän miettiä mitä ylipäänsä elämältä haluat. Jos intohimoinen seksi tärkeintä, ehkä et ole vain parisuhdetyyppiä.
Ettekö vastaajat ole lukeneet keski-ikäisten kertomuksia siitä miten seksi iän kanssa on alkanut maistua paremmalta ja orgasmit ovat voimakkaampia?
Epäilemättä sellainen kehitys vaatii viisautta ja parisuhteen kunnioittamista ja arvostamista (ja ehkä tarvittaessa itseltä kiellettyjen tosiasioiden tunnustamista), mutta ei todellakaan ole mikään selviö että intohimo vähenee.
Itse en ainakaan aio alistua. Tehkää te muut toki elämällänne miten haluatte.
m23
tänne kertomaan parinkymmenen vuoden kuluttua.sullahan vielä korvantaustat märät ja kaikki alussa :DDDDD
Rakastumisen tunteen kiihko, kupliva intohimo on ihana tunne, mutta halusit tai et, ihan takuuvarmasti ohimenevä tila. Siinä mielessä olen ihan samoilla linjoilla muutamien vastaajien kanssa, ettei asia parane uuden kumppanin myötä. Jos haluaa jatkuvaa intohimoa ei voi valitettavasti haluta samaan aikaan pysyvää parisuhdetta. Valitettavasti.
Mutta sitä, muuttuuko seksielämä vuosien ja vuosikymmenien myötä väkisinkin jotenkin tylsäksi, rutiiniksi tms. en lähtisi ollenkaan sanomaan. Uskon, että ihmisuhteen syveneminen ja puolisoiden välinen vahvistuva tutustuminen voi olla hyvinkin tie jopa koko ajan parempaan seksiin! Seksi ehkä muuttaa muotoaan eri aikakausina, on joskus aktiivisempaa jne., mutta avainjuttuja onkin seksin laadussa ja tyydyttävyydessä rakkaus, kunnioitus, avoimuus, huumori... Jos nämä asiat eivät pelaa, en usko seksinkään pelaavan, ainakaan sen kuuluisan alkuhuuman jälkeen.
Värinä miehen ja naisen välillä on suhteessa tosi tärkeä juttu ilman muuta, ilman sitä seksistä varmasti puuttuu paras maku. Uskon, että myös kemia ja "säpinä" on mahdollista säilyttää elämän pituisessakin suhteessa, jossa vaalitaan edellä mainittuja juttuja (rakkaus, kunnioitus, avoimuus, huumori..) Säpinän säilyttämiseen tarvitsee aika ajoin nähdä vaivaa. Huomata toinen, kertoa kuinka ihana hän, yllättää, keskustella vakavasti, näyttää oma haavoittuvaisuus, rohkaista toista olemaan haavoittuvainen. Kaikenlainen halveksunta tai salailu tappaa säpinää..
Tämän päivän ihmiset juoksevat usein suoraan ansaan uskomalla, että onni löytyy siitä, että miettii mitä Minä haluan sen sijaan että kestävässä parisuhteessa lähdetään aina siitä, mikä Meille on parasta. Tämä pätee myös seksiin. Se ei tarkoita oman itsen unohtamista, onhan jokainen parisuhteessa osa "meitä".
Olen varma, ettei onni löydy koko ajan vaihtuvista ihmissuhteista. Huumaa ehkä tai himoa, mutta ei sellaista onnellisuutta, joka tyydyttää syvimpiä tarpeitamme. Ja onnellisuuttahan täällä jokainen syvimmiltään etsii.
Tottumus aiheuttaa kyllästymistä. Siksi ei ole realistista odottaa, että innostus säilyy samana ihan itsestään. Uutuudenviehätys katoaa kaikista suhteista. Siksi pitää tajuta, että rakastaminen lähtee jokaisessa yksilössä yksilöstä itsestään, ei yksilön ulkopuolelta. Jos haluat suhteeseen intohimoa, sinun on haluttava ja ruokittava sitä itsessäsi. Jos mies tekee samoin, suhteessa on intohimoa myös tulevaisuudessa.
Ei pidä odottaa, että intohimo vain annetaan jostain itsen ulkopuolelta.
Joka ainoa suhde on tuomittu kuolemaan, jos odottaa rakastumisen tunteen ja intohimon tulevan itsensä ulkopuolelta.
Sinulla on oikea asenne, että mieluummin vaihdat miestä kuin petät.
Koska on vain tämä yksi elämä, jätä miehesi ja aloita sinkkuelämä.
Nauti sinkkuudestasi ja sek*** iloista sitoutumatta keneenkään. Koska aavustan, että näiden sinkkusekoilujen joukosta vaan löytyy tosimies sinullekin.
Kasva aikuiseksi. Pelottavaa, että ihmiset antavat tuollaisia kertakäyttöohjeita ihmissuhteisiin ja niiden kiemuroihin. Ja se, että maailmanmenoa seuratessa tuontasoinen ajattelu on ilmeisen yleistä. Apua!