epätyydyttävään elämäntilanteeseen? Jopa fyysiseen väkivaltaan ja jopa vuosia!!!???
Uskomatonta!!!!!!!!
Uskomatonta!!!!!!!!
Mikä ihme!
saa ihmiset alistumaan
9721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jaa,a, kohdallani esimerkiksi:
yhdessä rakennettu iso, hieno ok talo josta vielä velkaa
en halua tulla surkutelluksi sukulaisteni taholta että voi voi, kun nuin epäonnistuit.
en halua että äijä jää asumaan ok taloon
( eikä hänellä sitäpaitti ole rahaa lunastaa minua siitä ) -
lapsille hävettäisi kertoa että son loppu ny´
ei meillä mitään yhteistä enää oo äijän kanssa - viikossa puhutaan ehkä 10-15 sanaa eli ihan
ne kaikkein pakollisimmat - ei muuta.
mutta jos lähden - mitä sitten -
mihin menen
miten jatkaisin
olen jo yli 62 vee, tämän ikäisillä naisilla ei liene valtavaa kysyntää...
Sukulaisten surkutteluille on yks ja hailee. Sitäpaitsi, miten niin SINÄ epäonnistuit? Et kai sinä yksin siinä epäonnistunut ole? Ja entäs sitten!
Mikä automaatio se on, että äijä jäis siihen asumaan?
Voitko jäädä sinä?
Lapsille kertominen, niin sama vastaus kuin yllä. Ei mitään häpeemistä. Meillä on kaikilla vaan tää yks elämä!
No jos ei olis "kysyntää" ( ja miten niin ei välttämättä muka olis??) niin entäs tilanne nyt?
Jos ei ole nytkään mitään sutinaa tai muutakaan, niin mitä sen suhteen menetettävää??
Onko teillä sitten väkivaltaa kuten aloittaja mainitsi? Jos, niin vielä suurempi syy ois heittää äijä pellolle.
Mikä valitusvirsi sinulta.
Iso hieno talo ei ole syy pysyä huonossa avioliitossa.
Vai pitää sinun oikein sukulaisille näyttää, että et ole epäonnistunut. Kuule avioero ei merkitse epäonnistumista, sinulla on ihan väärä käsitys.
Lapset kärsivät huonosta avioliitosta, ei avioerosta kertomisessa ole mitään hävettävää, kun sen hyvin hoitaa.
ai, että menisin asumaan johonkin tunkkaiseen yksiöön - kaksioon, vai?
Ehei sitä en tee.
Mitä siitä jos ukko on äklö?
Niin on useimpien muidenkin miehet!
No sitte ei auta kuin hiljaa tyytyä. Elämä on valintoja, ja niiden kans on elettävä.
Mulle meinas kans materia merkata liikaa, aivan liian kauan haahuilin kahden vaiheilla. En halunnut "menettää" mitään, vaikka muutosta tarvitsin niin että melkein sairastuin. Pienempiä vaivoja ehti ilmaantuakin.
Nyt on toistaiseksi vähemmän neliöitä, mutta toisaalta on uusi ihmissuhde ja hänen myötään puhaltavat uudet tuulet.
Vihdoinkin on tasapaino. Vihdoinkin ei ole aina paha olla henkisesti. Vihdoinkin - ei tartte olla jatkuvasti kuin miinakentällä kävelis. Nyt on kunnioittava toimiva ihmissuhde, ja muutkin asiat järjestyvät hiljalleen.
jos ukkos vaihtaa sinut nuorempaan sitte on pakko lähtee,ja talo myyntiin,niinkinpäin voi käydä mieti sitä.
ukko lätee toisen naisen perään,niin joudut sinne tunkkaseen yksiöön????kuin sitte?
1. olen rakastanut miestäni 18 vuotta
2. meillä on kaksi poikaa jotka kärsisivät erosta
3. mies on uhannut tappaa itsensä jos lähden
4. osake,kesämökki,hevonen
5. pelko "mitä jos teenkin väärin?"
6. onko vika sittenkin minussa, voisinko auttaa miestäni?
7. toimeentulo
tuollaiset syyt...
Olin minäkin rakastanut miestäni ja oli meilläkin lapsia ja oli mieheni uhkaillut vaikka mitä jos jätän. Oli omakotitalo, mökki ja yhteinen kallis harrastus.
Minä en kyllä pelännyt tippaakaan siinä vaiheessa kun annoin ukolle kenkää, että teenkö väärin! En muuten tehnyt.
Itseäni en myöskään koskaan syyttänyt enkä tule syyttämään, sillä vika ei ollut minussa mutta ei myöskään miehessäni, me emme vaan sopineet yhteen pitemmän päälle... kaikkea en voinut/voi antaa anteeksi, en ikinä.
Niin, ja toimeentulo on ihan hyvä vaikka erosinkin. Töitä aina on löytynyt niin paljon kuin on jaksanut tehdä... ja sitäpaitsi olen perustanut uusperheen myöhemmin, joten se osaltaan on tuonut odottamattoman lisähelpotuksen toimeentuloon.
Mutta, kukin tavallaan!
Joku sanoi kerran, että täytyy olla hullu tai rohkea kun eroaa. En tiedä kumpi itse olen vaiko molempia! :)