Natomaissa asuu vapaana yli 800 miljoonaa vapaata ja riippumatonta ihmistä. He ovat fiksuja ihmisiä ja ovat aivan oikein osoittaneet koko maailmalle halunsa olla itsenäinen ja vapaa. Täysin normaali luonnollinen asia on olla oikea Natomaa ja saada kaikkien vapaiden maiden turvatakuu. Suomella on yhtä suuri oikeus osoittaa koko maailmalle, että kuulumme länteen ja haluamme pysyä vapaina, kuin kaikilla muillakin itsenäisillä ja vapailla mailla on.
Jos vastustaisimme Natoa olisi venäläisten mieliksi halu kuulua venäläisen julmuuden etupiiriin ja tukea kansanmurhaa ja etnisiä puhdistuksia. Lapsivankeja on yli 40 000, jotka (se kuuluu kulttuuriin) raiskataan joka päivä monta kertaa. Opposition vainot ovat kiihtyneet. Järjestöt puuttuvat tai niitä laukautetaan. Miliisi on rikollinen jne. Salamurha on venäläistä todellisuutta. Natoa pidetään suojelusenkelinä. Vapauden kaipuu odottaa humanitääristä apua, mutta sitä on vaikeutettu koko ajan.
Natomaat ovat suuresti kunnioitettuja Venäjällä. Ne rakentavat tuotantolaitoksia (Omat turvallisuus järjestelyt). Natomaihin halutaan paeta turvaan venäläistä julmuutta. On tärkeää ajoissa muistuttaa kansainvälistä yhteisöä, että Suomi kuuluu vapaiden maiden joukkoon. Meillä ei uskota venäläisiä uutisia. Venäjältä puuttuvat vaalit, puuttuvat ihmisoikeudet, mutta myös oikeat uutiset puuttuvat. FSB:n propaganda on uutinen.
Suomen paikka on aina olla täysin vapaa ja riippumaton venäläisestä petkutuksesta. Kaikki venäläiset uutiset ja pelottelut saa unohtaa, meillä on oikeus olla täysivaltainen itsenäinen vapaa maa, kuten kaikki Natomaat. Tilanne ei tule muuttumaan yhä vahvemmin tulee natottaa kohti osoitettua päämäärää hyvä Nato. Vapautta pitää vaalia ja sen vastustaja on putinisti. Kaikki puolueet toimivat vapaina puolueettomassa Natossa, vain rikollinen on Naton vastapuoli.

Vastaukset 3
Vanhimmat
lusimassa, joten ei niiltä reservit lopu.
Meillähän tietty porukka on aina katsonut venäläisten toimia tietynväristen lasien läpi,eikä touhu näytä muuttuvan tosiasioista huolimatta.Se suoranainen valehtelu ja asioiden vääristely mitä kyseinen valtio harjoittaa ei ole mitenkään uusi asia meille Suomalaisille.Tämä touhu jatkuu heillä vaikka järjestelmä on muuttunut äärimmäisestä kommunismista äärimmäiseen kapitalismiin.Ihmetellä täytyy kuinka meilläkin lasienläpi katsojat vieläkin löytävät sieltä ihanneyhteiskunnan.Taitaa oma ja puolueen etu ajaa terveen kriittisen suhtautumisen ohi.Haluavatko ihailijat tännekkin ryssitys yhteiskunnan.
Suomi kuuluu länteen, oli se Naton jäsen tai ei. Nato on sotilasjärjestö eikä kulttuuriliitto.
Ei Natoa tarvitse vastustaa venäläisten mieliksi, vaan oman turvallisuuden vuoksi. Nato ei lisää Suomen turvallisuutta, vaan voi johtaa järjettömiin konflikteihin, ei ainoastaan Suomen rajoilla, vaan muissa maanosissa. Naton tarkoituksena on varautua turvallisuusuhkiin. Venäjän ei ole uhka Suomelle, jos toimimme järkevällä tavalla. Georgia ei toiminut.
Venäjän kulttuuri ja talous kehittyvät, se on rikas maa. Euroopasta se on vielä jäljessä, jos arvioimme eurooppalaisittain, mutta välimatka pienenee. Miksi emme toimisi yhteistyössä sen kanssa? Siihen ei tarvita aseita.
Rikollisia petkuttajia on kaikkialla, myös rikkaissa Natomaissa. Onko USA esimerkki absoluuttisesta hyvyydestä?