Onko työnsaanti

Kun nyt tietää nämä suomalaisten työnantajien ylettömät odotukset työnhakijoiden suhteen, (Eli kaiken työhistorian ja koulutusasioiden ja työntekijän ulkonäön sun muun odotetaan olevan täysin virheettömiä) niin sanokapas nyt mielipiteenne siitä, että kannattaako useamman kuukauden (kohta vuosi jo mennyt) työttömyyden jälkeen enää edes yrittää hakea töitä, vai onko työhakemusten lähettely tässä vaiheessa jo aivan turhaa touhua.

Olen ollut aktiivinen työnhakija koko ajan kun olen ollut työttömänä. Ja lähetelly useita työhakemuksia erinäisiin yrityksiin ja työvoimavuokrausfirmoihin. Parhaimmillaan olen päässyt kyllä haastatteluunkin asti, mutta en sitten siitä eteenpäin.

Minulla on aika reilusti ylipainoa, ja tiedän, että se vaikuttaa heikentävästi työnsaantimahdollisuuksiini. Olenkin tässä pohtinut, että pitäisikö tässä laihduttaa ensin (vaikka siihen menisaikin useampi kuukausi) ja jatkaa sitten vasta työnhakua uudelleen. Toisaalta taas se sitten pidentää työttömyysaikaani.

Tiedän, että ylipainoinen ihminen nähdään huonona työnhakijaehdokkaana, koska hänestä voi tulla yritykselle sairauskuluja (tai jotain muuta sellaista - ihan kuin eivät laihemmat ihmiset mukamas sairastelisi). Mutta sitä minä en kyllä käsitä, että mikä oikein estää palkkaamasta ihmistä työhön määräaikaiseen työsuhteeseen tämän painosta huolimatta.
3327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin se on, että täällä maaseutukaupungeissa ei ole töitä !
Ei täällä saa töitä vaikka kuinka hakee.

Tilastojen kaunistamiseksi täällä pidetään ihmisiä puuhastelemassa ilmaistöissä, harjoittelemassa ja koulutusksessa, yms.
lume hommaa on.

Mutta eläkettä kartuttavaa palkka-työtä ei ole ollenkaan !

Äänestä

Asiakaspalveluhommissa ylipainoa ei yleensä katsota hyvällä, sitten taas metallipajalla saat painaa vaikka 300kg ja työnantajalle on tärkeintä että laadukasta saumaa syntyy/kappaleiden toleranssit on kohdillaan.

Äänestä
  • työllistyä pitkähkön työttömyysjakson jälkeen. Ite oon ollut työtön "vasta" vajaat 3 kk, ja mieli tekisi kovasti jo töihin. Mutta mulla on ikää jo 50 v ja nainen vielä, en ole päässyt minnekään edes haastattaluun. Olen kyllä urheilullinen ja hoikka. Itse olen varma, että toisarvoiset asiat kuten ikä ja ulkonäkö ovat valitettavasti tänä päivänä tärkeitä työnhaussa. Ärsyttävää, mutta varsinkin naisten kohdalla totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enää mahdollista kirjoitti:

Kun nyt tietää nämä suomalaisten työnantajien ylettömät odotukset työnhakijoiden suhteen, (Eli kaiken työhistorian ja koulutusasioiden ja työntekijän ulkonäön sun muun odotetaan olevan täysin virheettömiä) niin sanokapas nyt mielipiteenne siitä, että kannattaako useamman kuukauden (kohta vuosi jo mennyt) työttömyyden jälkeen enää edes yrittää hakea töitä, vai onko työhakemusten lähettely tässä vaiheessa jo aivan turhaa touhua.

Olen ollut aktiivinen työnhakija koko ajan kun olen ollut työttömänä. Ja lähetelly useita työhakemuksia erinäisiin yrityksiin ja työvoimavuokrausfirmoihin. Parhaimmillaan olen päässyt kyllä haastatteluunkin asti, mutta en sitten siitä eteenpäin.

Minulla on aika reilusti ylipainoa, ja tiedän, että se vaikuttaa heikentävästi työnsaantimahdollisuuksiini. Olenkin tässä pohtinut, että pitäisikö tässä laihduttaa ensin (vaikka siihen menisaikin useampi kuukausi) ja jatkaa sitten vasta työnhakua uudelleen. Toisaalta taas se sitten pidentää työttömyysaikaani.

Tiedän, että ylipainoinen ihminen nähdään huonona työnhakijaehdokkaana, koska hänestä voi tulla yritykselle sairauskuluja (tai jotain muuta sellaista - ihan kuin eivät laihemmat ihmiset mukamas sairastelisi). Mutta sitä minä en kyllä käsitä, että mikä oikein estää palkkaamasta ihmistä työhön määräaikaiseen työsuhteeseen tämän painosta huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu